10v. sitten...

Nimimerkin "Mies kaakosta" uni noin 10 vuotta sitten

Lueskelin iltasella noin 10 vuotta sitten lopunajan ennustuksia ja sitä kuinka Jumalan vitsaukset tulevat tekemään tuhoaan niin ihmisille ja luonnollekin. Itse kun olen aina ollut ns. luontoihminen, ennustetut profetiat tietenkin murehduttavat mieltä aika ajoin. Tuona samana yönä näin unen, jossa olin korkean mäen laella ja näin vehreän suomalaisen kuusimetsän sinitaivasta vasten. Unessa kysyin liikuttuneena Jumalalta: "Miksi haluat hävittää näin kauniin metsän?" Aamulla sitten heräsin ja olin yhä liikuttunut näkemästäni.

Aloitin sitten päivän askareet ja kokemani asia jäi mielestäni. Mutta jonkin ajan kuluttua kuulin selkeän ja pehmeän äänen, ikään kuin sisältäni annettuna: "Uudeksi teen kaiken." Tämä kuulemani lause on sittemmin ollut lohdutuksenani vuosikaudet. Tulee hävitys, mutta sen mentyä koko luonto uudistetaan. Kuitenkin vasta tässä jokin aika sitten katsottuani TV7:n ohjelma-arkistosta videon, jossa oli viitattu Johanneksen Ilmestykseen 21:5 ymmärsin, että kuulemani sanoma on suoraan Raamatun sivuilta.

Nimim. "mies kaakosta"
388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen kokenut juuri samantyyppisen kokemuksen tai useammankin,äänen ,puheen,sanoman,lauseen,unen tai valvenäyn kuuleminen tai näkeminen on aika yleistä ihmisillä.

Uskovat pitävät tuollaisia kokemuksia Jumala,Jeesuksen ,Pyhän Hengen yhteydenottona ihmiseen,johdatuksena, Jumala kuultt ja puhuu ilmiönä.
Herätys saarnaaja voi jopa kysellä Jumalaltaan ja hän uskoo tuon ilmiön olevan Jumala joka vastailee.Ja tuo saarnaaja kertoo samat omat ja kuulemansa kertomukset niin usein että kuulija alkaa luottaa ja pitää häntä ns, Jumalisena ,näin ei kuitenkaan ole nuo saarnamiehet ja naiset ovat myöskin alttiita huonoihin tekoihin ja lisäksi he ovat jopa valmiita niihin Jumalansa asian eteenpäin viemiseksi sen lisäksi he katsovat tuossa työssä olevansa kaikkien lakien yläpuolella.

Tuossa ilmiössä en katso Jumalan puhuvan ihmiselle, olen itsekkin ollut ,ymmällä kuulemastani,ja olen kylläkin tarkoin miettinyt tuota ns, uskovien teoriaakin.,mutta en ole heidän näkemyksen kannattaja.

tuhat ja yksi

Äänestä
  • Ja metsäkone tulee ja kaataa kuusikon ,mutta jos ihminen ei sitä uudistsisi niin luonto kilpailisi entistä ankarammin mitkä kasvit siellä kasvaisi lopulta kuusikko valtaisi tilaa itselleen ryteikkönä ilman ihmisen puuttumista asiaan ja se ilman ihmiskättä ei olisikkaan niin kaunis kuusikko vaan melkein läpipääsemätön ryteikkö.

    Äänestä

Muuten hyvä, mutta se uudistus taisikin alkaa metsäkoneella Filippiineiltä. Japanihan saikin oman uudistuksensa taannoin, samoin tsunamin jäljeltä tuli uudistusta myöskin.
Suomessakin pikku-uudistuksia silloin tällöin.
Pidähän tuhat ja yksi kuitenkin kuria noille uudistuksille, että ei mahdottomaksi vallan äidy. Tuhannen tulimmaista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pihon sivulta kirjoitti:

Nimimerkin "Mies kaakosta" uni noin 10 vuotta sitten

Lueskelin iltasella noin 10 vuotta sitten lopunajan ennustuksia ja sitä kuinka Jumalan vitsaukset tulevat tekemään tuhoaan niin ihmisille ja luonnollekin. Itse kun olen aina ollut ns. luontoihminen, ennustetut profetiat tietenkin murehduttavat mieltä aika ajoin. Tuona samana yönä näin unen, jossa olin korkean mäen laella ja näin vehreän suomalaisen kuusimetsän sinitaivasta vasten. Unessa kysyin liikuttuneena Jumalalta: "Miksi haluat hävittää näin kauniin metsän?" Aamulla sitten heräsin ja olin yhä liikuttunut näkemästäni.

Aloitin sitten päivän askareet ja kokemani asia jäi mielestäni. Mutta jonkin ajan kuluttua kuulin selkeän ja pehmeän äänen, ikään kuin sisältäni annettuna: "Uudeksi teen kaiken." Tämä kuulemani lause on sittemmin ollut lohdutuksenani vuosikaudet. Tulee hävitys, mutta sen mentyä koko luonto uudistetaan. Kuitenkin vasta tässä jokin aika sitten katsottuani TV7:n ohjelma-arkistosta videon, jossa oli viitattu Johanneksen Ilmestykseen 21:5 ymmärsin, että kuulemani sanoma on suoraan Raamatun sivuilta.

Nimim. "mies kaakosta"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu