Suomen kielen perussanakirja määrittelee identiteetin.
""Se on ihmisen omin olemus, ominaislaatu, yksillöllisyys, henkilöys.""
Tämä on se ihmisen oma itsenäinen "minä" siihen ei periaatteessa ole kenelläkään toisella kosketus oikeutta, ei tarkoita fyysistä syvimmiltään, jos tietenkin sitäkin, se on suojattu laillakin, on olemassa omantunnon vapaus, kuuluu ihmisen ominaisuuteen,omantunnon loukkaamattomuus, on ihmisen perusoikeuksia, se on jotain ihmisen omaa, mitä ei ole saatu, ei isältä eikä äidiltä, se on se Jumalan osuus ihmisessä, se voi olla kuollutkin, mutta se on siellä jossain sisällä.
Se tuli sinne silloin kun Jumala puhalsi ihmisen sieraimiin elämän hengen, sielun.
Elämään se alkaa uudelleen Kristuksessa, uudestisyntymän kautta. Se on se hengellinen osuus ihmisen minuudesta, kaikkein tärkein, varjeltavin ,yksityisin omistus mitä MINUSSA on.
Tähän jos kajotaan, koko sen ihmisen perusta horjuu, tai paremminkin horjutetaan, loukataan ihmisyyttä, joka on kytköksissä Jumalaan, ihmisen iankaikkisuus osioon, johon ei kennelläkään toisella ei pitäisi olla mitään oikeutta kajota, visi karrikoidusti sanoa, että silloin ronkitaan myös Jumalaa, se elämän hengen osa on osa Jumalaa, ja siksi jokainen on tavallaan Jumalan silmäterä.
Siksi sanotaankin, ihminen voi tappaa toinen toisensa, mutta sieluun ei voi kukaan muu kajota kuin Jumala. Vain Hän voi sen pelastaa tai hukuttaa.
Identiteetti on ihmisenä olemisen oikeus, syntymän perusteella, olkoon sitten syntynyt missä ja minkä valtakunnan lipun alla tahansa, siksikin rasismi on mitä surimmassa määrin vastoin kaikkeä älmän olemassaolon perusteita.
Jokainen joka on syntynyt ja saanut elämän, joka tapahtuu täysin hänen itsensä vaikuttamatta siihen vähimmässäkään määrin.
Vain Jumala todennäköisesti teitää valinnan perustat, kuka saa syntyä ja saa ainutkertaisen elämän, ja mahdollisuuden Kristuksen kautta päästä sisään iankikkiseen elämään. Elämällä on tarkoitus, Jumala ei olisi näin suuriin toimiin alkanut, ellei olisi jostain suuresta asiasta kysymys, jonka nimi on IHMINEN.
Jumala loi ihmisen omia tarkoitusperiään ajatellen, eikä se missään tapauksessa voi tarkoittaa mitään pahaa tai kamalaa ihmiselle, päinvastoin, Hän haluaa antaa ihmiselle jotain samaa kuin Hänellä itseellänkin on, koska Jumala on rakkaus.
""Se on ihmisen omin olemus, ominaislaatu, yksillöllisyys, henkilöys.""
Tämä on se ihmisen oma itsenäinen "minä" siihen ei periaatteessa ole kenelläkään toisella kosketus oikeutta, ei tarkoita fyysistä syvimmiltään, jos tietenkin sitäkin, se on suojattu laillakin, on olemassa omantunnon vapaus, kuuluu ihmisen ominaisuuteen,omantunnon loukkaamattomuus, on ihmisen perusoikeuksia, se on jotain ihmisen omaa, mitä ei ole saatu, ei isältä eikä äidiltä, se on se Jumalan osuus ihmisessä, se voi olla kuollutkin, mutta se on siellä jossain sisällä.
Se tuli sinne silloin kun Jumala puhalsi ihmisen sieraimiin elämän hengen, sielun.
Elämään se alkaa uudelleen Kristuksessa, uudestisyntymän kautta. Se on se hengellinen osuus ihmisen minuudesta, kaikkein tärkein, varjeltavin ,yksityisin omistus mitä MINUSSA on.
Tähän jos kajotaan, koko sen ihmisen perusta horjuu, tai paremminkin horjutetaan, loukataan ihmisyyttä, joka on kytköksissä Jumalaan, ihmisen iankaikkisuus osioon, johon ei kennelläkään toisella ei pitäisi olla mitään oikeutta kajota, visi karrikoidusti sanoa, että silloin ronkitaan myös Jumalaa, se elämän hengen osa on osa Jumalaa, ja siksi jokainen on tavallaan Jumalan silmäterä.
Siksi sanotaankin, ihminen voi tappaa toinen toisensa, mutta sieluun ei voi kukaan muu kajota kuin Jumala. Vain Hän voi sen pelastaa tai hukuttaa.
Identiteetti on ihmisenä olemisen oikeus, syntymän perusteella, olkoon sitten syntynyt missä ja minkä valtakunnan lipun alla tahansa, siksikin rasismi on mitä surimmassa määrin vastoin kaikkeä älmän olemassaolon perusteita.
Jokainen joka on syntynyt ja saanut elämän, joka tapahtuu täysin hänen itsensä vaikuttamatta siihen vähimmässäkään määrin.
Vain Jumala todennäköisesti teitää valinnan perustat, kuka saa syntyä ja saa ainutkertaisen elämän, ja mahdollisuuden Kristuksen kautta päästä sisään iankikkiseen elämään. Elämällä on tarkoitus, Jumala ei olisi näin suuriin toimiin alkanut, ellei olisi jostain suuresta asiasta kysymys, jonka nimi on IHMINEN.
Jumala loi ihmisen omia tarkoitusperiään ajatellen, eikä se missään tapauksessa voi tarkoittaa mitään pahaa tai kamalaa ihmiselle, päinvastoin, Hän haluaa antaa ihmiselle jotain samaa kuin Hänellä itseellänkin on, koska Jumala on rakkaus.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Olevainen, yhdyn hyvillä mielin. Olemme siihen saakka yksimielisiä, ja se on aika paljon. Mutta juuri tästä eteenpäin meillä oli NM:ssa erään oikeaoppisen kanssa eri mieltä siitä hengellisen osuudesta, jonka Jumala on pannut sydämiimme ja joka on ehdottomasti iankaikkisuusolemus.
Sillä kun oikeaoppiset helluntailaiset vetoavat juuri tähän, että ihminen on iankaikkisuusolento, ja jos tarkoitetaan tätä hengellistä ihmistä, niin se on ehdottomasti iankaikkisuusolemus, koska se on Jumalasta.
Mutta tästä eteenpäin tulee oikeaoppisille tenkkapoo vaikea selittää, mistä syystä tai hyvästä tämä "Jumalan siemen, joka ei saata syntiä tehdä", (1.Jh.3:9) mistä syystä Jumala panisi tämän iankaikkisuusolemuksen koskaan loppumattomaan helvettiin?
Minä olen saanut Raamattua lukiessani sellaisen yleiskäsityksen, että meillä saattaa sisimmässä itsekullakin olla henkisiä lahjoja useampiakin leivisköitä (Mt:25:15). Samalla tavalla kuin eräät hedelmäpuut tarvitsevat toisen hedelmäpuun pölytystä, samalla tavalla yhden leiviskän saanut tarvitsee läheistä yhteyttä toisten pölyttäjien kanssa.
Jumala ei talenttiensa anna olla piilossa maahan kätkettynä, ei sitä helvettiin lähetetä tyhmän mukana vaan otetaan tyhmältä pois ja annetaan sellaiselle, joka ei sitä piilottele. (Mt.25:28,29). Talentin menettäjästä tulee täysin jumalallisesta ymmärryksestä osaton,
"joka on verratava eläimiin, jotka hukkuvat omaan turmelukseensa." (Ps.49:13,21 ja 2.Pt.2:12).
Kun Raamattu sanoo leiviskän menettäneiden häviävän "samalla tavoin kuin eläimet", niin tämän mukaan eläimilläkin olisi silloin kohtalona iankaikkinen helvetti.
Onko sitten leiviskän menettäneellä iankaikkisuusolemusta, se on jo toinen juttu, koska se iankaikkisuusosa on annettu toiselle. Valvokaa vaan, "ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi."
Mitä seriffi höpisee.
Mitä on esim rasismi ??
onko se tätä
" menkää homostelemaan muualle "
Kirjota kun sinulla on asiaa.Eikö sinulla ole ihmisarvoa olenkaan?Sinäkin olet Jumalan luoma,uskotko sen vai uskotko evolutioon?Ainakaan meidän suvussa ei ole apinoita.
Ihmettelen, kun Olevainen kirjoittaa identiteetistä tällaisia. Kuitenkin aiemmissa keskusteluissa juuri Olevainen on HYVIN voimakkaasti mm. ollut sitä mieltä, että homoihmisen seksuaali-identiteetti pitää "eheyttää" heteroseksuaaliseksi. Identiteetistä nimen omaan on kyse, kun puhutaan seksuaalisuudesta. Ymmärränkähän oikein, kun sanon, että Olevainen on tullut tässä mielessä järkiinsä? Vai miten seksuaali-identiteetti eroaa yleensä ihmisen identitetistä?
Tuntuu riittävän sefillä identiteettejä. Mutta: Raudat kädessä tulee identiteettikriisi, sanoi vanha vanki.
kaikki seksiin, en käsitellyt identiteetin seksi aluetta lainkaan, koska se nyt ei vaan ole tässä "diagnoosissa" tarpeellista.
On kysymys iankaikkisuus alueesta ihmisen sisimmässä, vai pelottaako sinua puhua siitä, kun kaikki aiheet täytyy sekoittaa iänikuiseen homouteesi, mistä sinulla on jonkinlainen pakkomielle täällä vääntää,ja kääntää asia kuin asia, homoseksualiteettiin.
Kyllä sinunkin tulisi hyväksyä sekin, jos kaikki ei sitä hyväksy, ja kunnioittaa meidänkin mielipiteitä, jos kerran vaatimalla vaadit huomiota itsellesi.
Ihmettelen, kun avauskirjoitukseni ai saanut enempää kiinnostumaan,näitä epäolennaisia kommentteja lukuun ottamatta?
Kadun nainen/mies voisi opetella antamaan asiapitoisia kommentteja, eikä heittää herjaa ja parjata, noilla mustilla vitseillään, luullen kai olevansa "nasevakin" suunsoitossaan!?
Ongelmana on se että helluntailaisena, et kestä kritiikkiä. Hengellinen kasvu edellyttää kasvua sisältäpäin, ei ulkoapäin. Poikalapsi ei kuulu normistoonne, hän on kuitenkin monessa asiassa
teitä etevämpi omassa elävässä uskossaan, missä
lakihenkisyydelle ei ole tilaa. Minä haluan puolustaa ihmistä ja ihmisyyttä, siinä Jumalan apu on minulle suuri ilo. Kun tekee työtä ihmisten parissa, se on luonnollista. En voi neuvoa ihmisiä nostamaan vain kädet ylös ja uskomaan Jumalaan ihmisten kustannuksella.
Seriffin puheet "vaatimalla vaadit huomiota"
"mene homostelemaan" jne.ovat mustaakin mustempia. Eipä hän ole ainakaan ihmisen asialla.
Kyllä seksuaali-identiteetti pitää tulla eheäksi,ja voi tulla kun annat elämän Jeesukselle ja saat synnit anteeksi.Samoin kuin varkaan kieroutunut luonne pitää tulla eheäksi ja se tulee kun tulee uskoon.On sellaisiakin umpikieroja ihmisiä joiden on opeteltava rehelliseksi uskoontultua.Siinä auttaa Jumala ja Hänen Pyhä Henki sanansa kautta.Antaa myös voiman siihen,Joh.1:12.Uskovien yhteys on tärkeä,elikkä seurakunta.Yksinäinen puu sammuu nopeasti.
Kuule sinä nalkuttaja akka;lähe vetämään kun et osaa olla ihmisiksi.Olet katkera ihminen ja juuri sinä et tiedä ihmisyydestä hölyn pölyä.Sen todistaa kirjoituksesi ja kommenttisi.Sheriffi kirjoitti ihmisyyttä kunnioittaen ja asiaa.Ainakin minun sieluni virvottui ja uskon tuon olleen Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus.
Voimia vaan sullekin Juhani. Koeta kestää
niinkuin mies.
minun suuhuni, joita en ole sanonut.
>>mene homostelemaan
Seksuaali-identiteteti on identiteetin osa-alue. Nostin sen esiin, koska kirjoituksesi on selvästi ristiriidassa sen kanssa, mitä olet aiemmin kirjoittanut ihmisen seksuaali-identiteetistä. Olen pahoillani, että nostan esiin ristiriidan kannanotoissasi. On kuitenkinj perusteltua kysyä, miten voit kirjoittaa tuollaista ja samaan aikaan toisaalla ihan toista, vaikka puhe on samasta identiteetistä.
Perehdypä siihen hiukan, mitä tarkoittaa identitetti. Tässä ei ole mitään herjaa eikä vitsiä. Keskustelen mielestäni ihan asiallisesti asiasta. Näkökulmakseni otan sen, missä minusta on keskustelua tarvitseva ristiriita.
Kunnioitan mielipiteitäsi. Sitä minä en voi kunnioittaa, että yrität jälleen lähteä rajaamaan keskustelua, jonka itse aloitit. Ikävä kyllä se ei ole keskustelua, että sanon vain koko ajan sinun olevan oikeassa, jos erehdytkin välillä. Armahda itseäsikin ja myönnä vain, että teksteissäsi on ristiriita.
Minun seksuaali-identiteetini on ihan ehyt. Olen homo, olen aina ollut ja tilen aina olemaan. Uskon Jumalaan, Jeesukseen, Pyhään Henkeen. Kuulun seurakuntaan, vaikket minua sinne tahtoisikaan. Pysyn siellä jo siksikin, että teille omasta mielestänne paremmille on jonkun välillä muistutettva, että Jeesus rakastaa kaikkia, ei vain teitä täydellisiä, jotka luulette olevanne oikeutettuja muita tuomitsemaan ja arvioimaan.
Neuvoisin sinua Juhani-hyvä hankkimaan asiatietoa homoudesta. Lue vaikka Marja-Leena Parkkisen kirja Ulos kaapista. Unohda eheytysteoriat. Ne ovat vain tahallista psykoanalyysin vääristelyä, eivät muuta.
on homoudessa, ei siinä mitä kirjoitin identiteetistä.
Tottakai seksuaalisuus kuuluu identiteettiin, naisen osuus miehen seksualisuuteen ja miehen naisen, ja näin he tulevat yhdeksi lihaksi.
Ei minun identiteetissäni ole mitään ristiriitaa, rakkauselämäni on ihan kunnossa vaimoni kanssa, siispä, jos sinä näet ristriitoja,niin se on juuri siinä, että olet homo, sinä saat olla, älä sekoita nyt sitten tätä, minä en ole, ja siksi minulla ei identiteetissäni ole ristiriitoja, seksuaalisella alueella, siitähän tässä on kyse?
Jos sinulla on ristiriitoja homouden tähden, niin se ei vaikuta minuun millään tavalla, enkä , yritä edes neuvoa sinua siinä identiteetti ristiridassasi. Sinun se pitää itse ratkaista, näistä sadoista kommenteista, joita olet saanut, ei ole mennyt sinuun ainutkaan, siksi asia on täysin omassa vallassasi, vapaasti vaan teet niinkuin itse päätät.
Jos sinulla on seurakunta jossa sinut hyväksytään, niin mitä sinä sitten vielä haluat, siinähän on kaikki.
Et voi millään jankuttamisella kääntää ainoatakaan päätä puolellesi, uskovaisella on VAKAUMUS, josta hän ei tingi. Ja turha sitä on sanoa tuomitsemiseksi, tai rakkaudettomuudeksi.
Uskovainen rakastaa Jumalaa, enemmän kuin että taipuisi Jumalan sanan vastaisuuteen, ollakseen esm. sinulle mieliksi, ei se niin mene.
Silti me kaikki uskovat rakastamme sinua. niin se on, usko tai älä.
Anteeksi nyt, en minä tarkoittanut puhua SINUN omasta identiteetistäsi mitään. Se on sinun asiasi täysin. Siinä yleisesityksessä, jonka yllä kirjoitit identiteetistä, on ristiriita sen kanssa, mitä olet aiemmin sanonut ihmisen seksuaali-identiteetistä. Olet valmis "eheyttämään" ja vaatimaan "eheytymistä", vaikka toisaalta haluat sanoa, että jokaisella on oikeus omaan identitettiin.
Minä en kirjoita täällä omista asioistani vaan yleisellä tasolla. Minun tai sinun yksityisasiat tuskin kovin monta kiinnostavat. Ei sinunkaan tarvitse ottaa keskustelua henkilökohtaisesti. Minä en halua ketään käännyttää. Haluan oikoa kauheimpia väärinkäsityksiä, poistaa luuloja ja vähentää taikauskon valtaa siinä, miten homouteen yhtenä identiteetin osana suhtaudutaan. Ei kai siinä voi olla mitään pahaa?
Uskovalla on vakaumus, varmaan on niin. Se on kuitenkin aika heikko vakaumus, jos ei se kestä asiatietoa. Eikös vakaumus perustu vahvaan TIETOON ja uskoon? Minun perustuu. Tieteen saavutukset eivät vaaranna sitä, että uskon Jumalaan. Erilaisuuden hyväksyminen ja ymmärtäminen eivät vaaranna suhdettani Jumalaan ja uskoon. Luoja loi monenlaista luontoon, minutkin ja sinut.
En minä halua ketään taivuttaa Jumalan sanaa vastaan. Haluan vain, että usemmat käyttäisivät myös aivoja, jotka Jumala on antanut. Se ei tarkoita uskon kyseenalaistamista. Se tarkoittaa maailman ymmärtämistä, kehityksen näkemistä, tasa-arvonkin käsittämistä. Saattaa se sitäkin tarkoittaa, että maailman muuttuminen on pakko hyväksyä, kun ei kerran kukaa meistä elä enää 2000 vuotta sitten olleessa yhteiskunnassa. Siitä huolimatta Raamattu on hyvä kirja, sen oppi on hyvä. Yhteiskunta on vain muuttunut. Nyt eletään nyt. Nyt on saatu sekin selville, ettei ihmisen seksuaali-identiteetti ole niin mutkaton juttu, kuin vielä satakin vuotta sitten kuviteltiin. Sekään totuus ei ole sinua eikä Raamattua vastaan ainakaan.
Ei sinun tarvitse minulle todistella mitään omasta seksuaali- tai muustakaan identiteetistäsi. Sinä olet omana itsenäsi ihan arvokas, olitpa millainen oletkin.
Kehoittaisin seriffiä pitämään kirjaa omista sanoistaan. Siitä lähtee kaikki.
Hurmoshenkisyyteen kuuluu myöskin ylilyönnit, mutta seriffin vakanssilla olevalle niitä ei voi antaa anteeksi julkisella palstalla, ennenkuin anteeksipyyntö tulee sefun toimistolta.
Omaan rauhaani kuuluu erittäin hyvää. Siksi minulla on riippumattomana mahdollisuus tutkia
ja hutkia teille takaisin mitä kylvätte.
On selvää että kukaan ei kaipaa neuvoa!! Ei edes seriffi.
idetiteetistä, ei ole mitään ristiriitaa, edellisten ja nykyisen välillä.
Identiteetistä puhuttaessa siihen ei sisälly homous, en nyt tarkoita sinua, vaan yleisellä tasolla.
Olen edelleen sitä mieltä, että homoseksuaalisuus on eheytettävissä,enkä koskaan ole ollut sitä "vaatimassa", (ei se ole minun vallassani) asianomaisen henkilön sen hyväksyessä, ei pakosta eikä vastoin asianomaisen halukkuutta.Ei Jumalakaan auta jos ei itse haluakkaan.
En puhu sinusta, vaan yleisellä tasolla, ja näin ollen ei identtiteetti ole ristiriidassa.
Maailma muuttuu, mutta Raamattu ei muutu, päinvastoin se sanoo: "Älkää muuttuko tämän maailmanajan hengen mukaan, vaan muuttukaa mieleltänne ja hengeltänne, uudistukaa uskossanne."
Tiede ei voi milloinkaan kumota Jumalan sanaa, koska tiede on ihmisestä, Sana on Jumalan, eikä tätä auktoriteetti järjestystä ole mahdollista muuttaa.
Kyllä se on Jumalan sanan vastustamista, jos järjen päätelmät sivuuttavat SANAN.
Ei tiede voi muuttaa sitä tosiasiaa, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi, ei Jumala sekoittanut geenejä, eikä manipuloinut ihmistä luomisen jälkeen, niin, että olisi luonut ihmisen, joka on vastoin sitä, miksi Hän ihmisen loi.
Enkä minä ole sinun erilaisuuttasi vastaan, uskon vaan sen, mita Raamattu asiasta sanoo, en voi vaihtaa uskoani tieteen saavutuksiin.
Kunnioitan tiedettä hyvin pitkälle, tulee muuten tieteen kuvalehtikin, olen kiinnostunut tieteestä, mutta se ei minun hierarkiassa mene Jumalan sanan edelle, luotujen tulee olla alamaiset LUOJALLE.
Kunnioitan myös sinua ihmisenä, enkä vaadi sinua muuttumaan yhtään miksikään, sinä itse päätät itsestäsi, ei edes Jumala sekaannu päätöksiisi.
Siinä me eroammekin eläimistä, että meillä on oma valinnan vapaus, olemme vapaat tahtoomme nähden, ja jos sitä yritetään manipuloida, on vastoin Jumalankin tahtoa.
Tiede tuntee ihmisen antomiaa ja rakennetta mahdottoman paljon, ja se on pelkästän positiivinen asia, lääketieteessä varsinkin, se lievittää ihmiskunnan tuskaa terveyden alalla. siitä vilpitön kunnia ja kiitos tieteelle.
Mutta Jumala tuntee ihmisen vieläkin paremmin, koska Hän on ihmisen Luoja, rakentaja, elämän antaja, eikö Häntä juuri tule kunnioittaa ylikaiken, ja sitä mitä Hän sanoo, tässä tapauksessa ,homoudesta.
Tiede ei voi muuttaa SANAA, puoleen eikä toiseen.
Ikävä kyllä minä nostan nyt kädet pystyyn: minä en jaksa tätä epälogiikkasi enää! Olet siis päättänyt, että seksuaalisuus ei ole osa identiteettiä, koska sinä olet päättänyt, ettei se ole. Hei, Olevainen, lue nyt vähäsen muutakin kuin Raamattua. Semmoista kuin identiteettti ei nimittäin Raamatussa mainita. Psykologian perusteet tekevät terää monelle, käsitteiden käyttö täsmentyy.
Ihan totta: ota vastaan TIETOA tuosta eheytyksestä. Tunnen liian monta sen uhrina mielenterveyshoitoon joutunutta, ihan liian monta. Se propaganda on vastuutonta. Siitää on lähimmäisenrakkaus hirvittävän kaukana. En voi vaieta, kun sitä yhä vain Puontin ja kumppaneiden taholta markkinoidaan. En vaikene silloinkaan, kun sinä aina vain palaat siihen, vaikka on sinulle selitetty monet kerrat, ettei homo VOI muuttua heteroksi. Tiedät sen itsestäsi - et sinäkään VOI muuttua homoksi, kun kerran olet hetero. Tämä EI OLE uskon asia, ei Jumalaa vastaan, tämä on osa luontoa, fakta, totuus, elämän tosiasia, monelle karvas ja vaikeakin.
Muuhun en enää jaksa sinulle vastata, koska et sinä ota MINULTA vastaan mitään. Vaikka minä enkelten kielillä puhuisin, menet uskossasi rataasi. Toivon todella, että olisit oikeassa, mutta pelkään, ettet taida olla.
Mies se on homokin, kuten olen sanonut. Väität minua ihmisenä kunnioittavasi, mutta et pidä minua edes miehenä, ksoka olen homo - siis halveksit, et kunnioita.
Vielä kerran - selvitä itsellesi, mitä tarkoittaa identitetti, mitä sukupuoli-identitetti. Huomaat käyttäväsi käsitteitä kehnosti, jos seksuaalisuuden suljet identitettin ulkopuolelle. Ikävä kyllä tällä kertaa olet TODELLAKIN kiistatta väärässä, eikä Raamattu-venkoilu poista sitä tosiasiaa.
Ihan ystävällismielisesti mutta tolkuttoman väsyneenä hataraan käsiterakennelmaan, jota käytät lyömäaseena - jälleen kerran,
poikalapsi
sellaisen käsityksen sait, homous vaan ei kuulu alunperin ihmisen identiteettiin, seksuaalisuus kylläkin, en puhu sinun miehisyydestä, eihän mennä henkkohtaisuuksiin, asiana vaan, Raamattu sanoo, mitä sanoo. En minä ole Raamattua kirjoittanut, että turha minua on siitä syyttää mita Jumala on sanonut mistäkin.
sinulla identtiteetti kriisi ?
Seksuaalisuus sinällään on osa ihmisen identiteetttiä, eikä se poistu siitä, olipa se sitten heteroutta tai homoutta.Siis seksuaalisuus kuuluu alun perinkin identitettiin.
En minä syytä sinua tai Raamattua mistää, siitäkään, mitä EI OLE Raamatussa. Lue edellinen viestini uudestaan. Et ole tainnut ymmärtää sitä lainkaan. Ei se ole Raamatun vika, ettei siinä ole käsitteitä, joita sinä käytät tai minä.
Identiteetti on aika uusi tieteellisen tutkimuksen termi, jota kuitenkin itse avauksessasi käytit. Nyt sitten väität tietäväsi, mikä kuuluu alun perin identitettiin ja mikä ei. Sotket asiat niin pahasti, että sinun on syytä ihan tosissaan perehtyä käsitteisiin.
Minulla ei ole tarvetta mennä henkilökohtaisuuksiin, sen sanoin jo aiemmin myös. Huomautan, että SINÄ ITSE koko ajan sekoitat yleisen ja yksityisen. Nytkin viestissäsi luulet, että sinua syytetään jostakin.
Siis; Jumala ei ole sanonut identiteetistä mitään - eikä se ole syytös kenellekään. Raamatun kirjoittamisaikaan vaan ei koko käsitettä ollut olemassa. Siis kun sinä tulkitset, mikä on alun perin muka Raamatun mukaan osa identitetttiä ja mikä ei, tulkinnan teet SINÄ ITSE, ei Raamattu eikä Jumala.
Vielä saat väistellä, mutta vielä sinunkin tulee aika kohdata totuus !!!
Olevainen, kirjoitat että
"Älä pane sanoja
Kirjoittanut: Olevainen, 17.9.2004 klo 15.38
minun suuhuni, joita en ole sanonut..."
Mutta onkos sinulta reilua esittää tuollaista, itse olet tehnyt samaa, pannut sanoja toisten suuhun, kuten täällä
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000004271233
Lisäykseksi vielä nimimerkin Jari tekemä oivallinen kiteytys eräästä toisesta ketjusta:
"Homoseksuaalisuus on seksuaalinen suuntautuminen siinä kuin heteroseksuaalisuuskin. Tätä asiaa ei Raamatun aikoina ymmärretty ensinkään. Koko seksuaalisen identiteetin käsite on uudenaikainen."
Tässä selvikettä Olevaisen ajattelun pohjamutiin.
Seuraavaan Olevaisen sanomaan yhdyn täysin, vaikka TULKINTA onkin Olevaisen:
"Jumala loi ihmisen omia tarkoitusperiään ajatellen, eikä se missään tapauksessa voi tarkoittaa mitään pahaa tai kamalaa ihmiselle, päinvastoin, Hän haluaa antaa ihmiselle jotain samaa kuin Hänellä itseellänkin on, koska Jumala on rakkaus."
Luoja loi homotkin siis elämään omana itsenään onnellista ja tasapainoista elämää - ei eheytyksen kurimukseen tai selibaattiin tuomittaviksi.