mun mielestä peli pelattiin jo viime sunnuntaina poikki----rakel putosi kolmanneksi eikä sieltä nousta millään ykköseksi---mua suorastaan vi--tu--ttaa kuinka tääkin tanssikisa sählätään niin että kolmanneksi sijoittunut pari pannaan väkisin ykkösiksi---------manuela ja matti ehdottomasti voiton ansainneet harrin tapaturman jälkeen----------en katso illan tansseja
tanssit voitti manuela ja matti
ne on nähty
2
154
Vastaukset
- SÄHKÖÄ savoon
En katso minäkään jos ei saada sähköjä. Äänestän Manuelaa ja Mattia koska paras pari joutui jäämään pois.
- Jojosacim
Aloittaja anna v.tuttaa niin paljon kuin sielu sietää.
Anna sappesi kiehua oikein täydeltä laidalta.
Pienet on harmit.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m372726Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.891174Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia
Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.127969Oliko mies vetäytyminen
Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.60940- 66907
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos76858Oon tässä pohtinut että se nainen
Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle70805EU:lta tyly ratkaisu Temulle
On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta99802Nainen on ihana
ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?25708Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä
Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi30684