VS laskun oireet. Diabeteksen alkavia oireitako?

Hei, minulla ei ole (vielä) todettu diabetesta. Paitsi raskausajan diabetes, joka kyllä viittaa siihen että riskini sairastua on suurentunut. En siis ole nyt raskaana, vaan siitä on jo useampi vuosi aikaa. Minulla on reilusti ylipainoa, BMI on n. 36. Keskivartalolihavuutta jne.

Varsinainen kirjoittelun aiheeni onkin tässä. Minä saan voimakkaita oireita kun verensokerini laskee alle viiden. Alkaa tärisyttää, huipata ja tulee kova nälkä. Kun syö niin taas helpottaa. Mutta eikös alle viiden vs ole kuitenkin ihan normaali vielä joten miksi näitä oireita tulee? Viime aikoina yhä useammin. Eipä ollut nuorempana tällaista ongelmaa, saattoi pärjätä vaikka parikin vuorokautta syömättä, nyt on pakko syödä 3-4 tunnin välein ettei tule huono olo.

Laihdutusvinkkejä en kaipaa. Osaan kyllä laihduttaa, mutten kykene hillitsemään ruokahimojani. Kaamosaika on kamalaa, tekee mieli kaikkea hiilarihöttöä ihan uskomattomia määriä. Karppaustakin joskus kokeilin, laihduin kovasti mutta hiilarihimot vei lopulta voiton ja lihoin takaisin.

Toivottavasti tämä aloitus saa täällä olla.
1121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tutulta kuulostaa nuo oireesi. Mulla oli raskausajan diabetes ja kuopukseni sain 36-vuotiaana. Nyt 45v. iässä todettiin sitten jo 2-tyypin diabetes. Mutta verensokerin laskusta olen kärsinyt ennen tätä jo pitkään. Vapisutti, nenä meni ihan kylmäksi ja otsalle nousi kylmä hiki, jos ateriaväli meni liian pitkäksi. Ja varsinkin, jos söi huonon aamupalan niin muutaman tunnin päästä iski oireet heti päälle!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


iso-iita kirjoitti:

Hei, minulla ei ole (vielä) todettu diabetesta. Paitsi raskausajan diabetes, joka kyllä viittaa siihen että riskini sairastua on suurentunut. En siis ole nyt raskaana, vaan siitä on jo useampi vuosi aikaa. Minulla on reilusti ylipainoa, BMI on n. 36. Keskivartalolihavuutta jne.

Varsinainen kirjoittelun aiheeni onkin tässä. Minä saan voimakkaita oireita kun verensokerini laskee alle viiden. Alkaa tärisyttää, huipata ja tulee kova nälkä. Kun syö niin taas helpottaa. Mutta eikös alle viiden vs ole kuitenkin ihan normaali vielä joten miksi näitä oireita tulee? Viime aikoina yhä useammin. Eipä ollut nuorempana tällaista ongelmaa, saattoi pärjätä vaikka parikin vuorokautta syömättä, nyt on pakko syödä 3-4 tunnin välein ettei tule huono olo.

Laihdutusvinkkejä en kaipaa. Osaan kyllä laihduttaa, mutten kykene hillitsemään ruokahimojani. Kaamosaika on kamalaa, tekee mieli kaikkea hiilarihöttöä ihan uskomattomia määriä. Karppaustakin joskus kokeilin, laihduin kovasti mutta hiilarihimot vei lopulta voiton ja lihoin takaisin.

Toivottavasti tämä aloitus saa täällä olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu