Jahdattuna oleminen ja soitto hätäkeskukseen unessa

seepra

Olen jo monena yönä nähnyt unta jossa olen jonkinlaisessa pulassa, yleensä olen murhaajan jahtaamana ja piilottelen jossain paikassa. Yritän kännykälläni soittaa hätäkeskukseen, mutta puheluni ei koskaan pääse läpi, tai en saa kerrottua asiaani puhelimeen. Kerran puheluun vastasi oma isäni, siis kun tarkoitukseni oli soittaa häkeen.

Mistä voisivat johtua toistuvat unet joissa minua jahdataan ja minulle halutaan pahaa, ja joissa joudun piilottelemaan rakennuksissa, huoneissa, kerran jopa ilmastointiputkessa? :D Yleensä tällainen uni päättyy siihen, että soitan hätäkeskukseen.

1

362

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Päällimmäisinä tunteina vaikuttaisivat olevan hätä ja ahdistus.

      Pyydät apua, mutta pyyntöihisi ei vastata.

      Huomataan, että isä oli ajatuksissasi.

      Miksi et saa kerrottua asiaasi?

      Asialla lienee jotain tekemistä suhteessasi vanhempiisi.

      Koet uhkaa/ ahdistusta jostain syystä. Voisiko olla työ ja stressi?

      Miksi ilman stressiä työssäkäyvä ihminen, jolla on toimivat suhteet vanhempiinsä ja jolla ei ole perheessään ongelmia, näkisi tällaisia unia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      227
      1628
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1581
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      44
      1174
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      46
      871
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      740
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      731
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      720
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      701
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      666
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe