Aarnion lähipiiri ja työtoverit pitivät täytenä shokkina Aarnion vangitsemista ja rikoksia joista häntä syytetään. Aarnio ei ole ensimmäistä kertaa syytettyjen penkillä. Ennen syytteet ovat kaatuneet. Nyt on vaimokin vangittu ja näyttöä lienee on.
Narsisti on usein henkilö, josta sanotaan: En olisi uskonut.
En sano, että Aarnio olisi narsisti. Kysyn kuitenkin mitä muille tulee mieleen jos tutkinnassa olevat asiat ovat totta?
Jari Aarnio KRPn huumeosaston johtaja
4
356
Vastaukset
"Kysyn kuitenkin mitä muille tulee mieleen jos tutkinnassa olevat asiat ovat totta?"
Se että rikoksiin/pahuuteen syyllistyvät useinkin hyvin tavallisen oloiset ihmiset ns. kunnon kansalaiset, kuin myös se, että monesti suurin "pahuus" ilmenee ns. hyvän kaapuun pukeutuneena...- byi xxx
Sinun tulisi erikoisesti oppia peiliin katsomisen taito. Nyt se on jo myöhäistä, kun olet yli 70v. Näet vikaa vain toisissa.
- Putin / aarnio
Puutin hoiti kytköksensä prätkäjengiin toisin tavoin, vaikka meidän poliisi pisti hänet tarkkailuun.
Tää patu alko liian aikasin. Ei pikkumiesten kannata suomessa leikkiä tollasta.
HAH HAH - hajota ja hallitse
Jos syytteet ovat totta, piirteitä on!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961555- 541053
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403961- 164913
- 57762
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
- 57651
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 76642