Minä sentään Kyöpelin vuorella riiustellessani tällain lentonoetana aattelinkin, että mihin tämä mualima on menossa. Ihan kuntaliinia ja Väenämöistä ihteään tarjotaan.
Ja ihan kaeken kansan keskellä!
Kyllä minäkin sitten aattelin virittäytyä uuteen aikaan. Olen viime aekoina minääkii juonut Graalin maljasta ja saanut annoksen kuntaliinia!
Aetoviini, joka eläväksi tekee, virtaa vain tyhjässä piässä.
Kyllä wanaha noitakin alkaa rulettamaan kun sitä pikkasen pikkasen virittää. Kyllähä noita moottorsahojakkii nuoriso näkköö virittelevän miksei vanhaa lentonoitaa hauan partaalla??? Turporuuvia viäntämmään vuan.
Ja ihan kaeken kansan keskellä!
Kyllä minäkin sitten aattelin virittäytyä uuteen aikaan. Olen viime aekoina minääkii juonut Graalin maljasta ja saanut annoksen kuntaliinia!
Aetoviini, joka eläväksi tekee, virtaa vain tyhjässä piässä.
Kyllä wanaha noitakin alkaa rulettamaan kun sitä pikkasen pikkasen virittää. Kyllähä noita moottorsahojakkii nuoriso näkköö virittelevän miksei vanhaa lentonoitaa hauan partaalla??? Turporuuvia viäntämmään vuan.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Vanhat legendat heräävät eloon huuuuuu...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Indiana_Jones_ja_viimeinen_ristiretki
(tuossa tosin melkolailla sumutettuina)
Spielberg sekoittaa SS-juttua ja keskiaikaista Graal-mystiikkaa.
"Se joka juo siitä maljasta, ei koskaan kuole"
Saksalaiset olivat aikaslailla "Veri ja Maa" (värit musta ja punainen) -mytologioineen lähellä Graal-juttuja. Veri ja Maa-juttuja kuuntelimme Ordensburg-nimisissä luostarimaisissa laitoksissa 1920- ja 1930-luvuilla. Kaikki joutuivat kuuntelemaan ainakin vähän näitä filosofioita, sillä Hitlerjugend oli pakollisena kaikille saksalaisille. Ei ollut kansalla vaihtoehtoa natsismille.
Olimme hitsin ylpeitä kansallisuudestamme. Samantyylistä kansallistunnetta olen ollut havaitsevinani joissakin nykyisissä 2-kymppisissä perussuomalaisissa.
Osasta meistä tuli nietcheläisiä übermenschejä eli yli-ihmisiä jo Saksan aikana 1920-luvulla. Siinä mielessä yli-ihmisiä, että muistamme menneitä elämiä, tiedämme jälleensyntyvämme ja tiedämme että on olemassa vääjäämätön syyn ja seurauksen laki. Ja olemme oiekasti täysin pelottomia kuoleman edessä.
Juuri täydellinen pelottomuus ja hyvä itsekuri teki osasta meistä hyviä sotilaita.
Kuolema vahvistaa todellisuudessa kun sen läpi palaa takaisin voittajana.
Yksi asia kyllä harmittaa oikeasti ja sitä varten olen ajoittain palstallakin. Olen osasyyllinen juutalaisten joukkotuhontaan.
Juuri tämän osasyyllisyyden vuoksi joudun tekemään työtä positiivisen maailman tulevaisuuden eteen. Syyllisyys painaa, ja sitä ei kuule asnteeksipyytämällä anteeksi saa!
Työllä voi korvata, ja onhan minulla nyt kykyä ja aikaa. Tosin töissä olen, mutta sielläkin voin palvella ihmisiä.
Mm. Albert Schweitzer oli entinen despootti, meikäläinen vain nuorena natsiksi kasvatettu ja aivopesty - tosin TIESIN juutalaisten päätyvän saippuaksi, mutta kielsin sen silloin mielenrauhani vuoksi. Näin natsit tekivät.
Kuolin jo 2-kymppisenä ja pyyntöni tänne tullessa oli: RAKAS OPASTAJANI, ANNA MINUN KERTOA NÄILLE IHMISILLE MITÄ MINÄ OLEN KOKENUT. ANNA MINUN MUISTAA.
Jouduin tulemaan Suomeen enkö päässyt Saksaan. Se oli kivuliasta se ystävien kadottaminen hetkeksi.
Ja tässä minä nyt olen. Olen saanut enemmän, jotta voi enemmän jakaa (karmani vuoksi). Kerron tarinaani kuin Shanti Devi.
Sotiminen on käsittääkseni karman kannalta huono juttu, vaikka sotatilanteessa lienee usein olevan ihan pakko vahingoittaa lähimmäistään. Nopea "luoti silmien väliin" lienee paras ratkaisu.
Ainoa asia mistä natsismissa pidän on kuri ja järjestys, vaikka he eivät niitä keksineetkään. Nykyisin kun missään ei ole enää kuria ja järjestystä. Elämme EU:ssa ja rajat on täysin levällään niin että roskasakkia tunkee sisään ovista ja ikkunoista. Jos natsit olis voittaneet sodan niin tällaista tilannetta ei olis olemassakaan. Oishan se mielenkiintoista tietää miltä Suomi näyttäisi jos asiat olisivat menneet toisin?
Suomalaiset olis "jalostettu" niin että vain "arjalaisilta" näyttävät säästettäisiin joukkotuhonnalta. Samanlainen peto ihminen kuitenkin yhä on, ovat natsit sitten poissa tai ei.
Mitähän tää jengi seuraavaksi oikein keksii? Maailmassa kun ei kai ole enää juuri muuta kuin Islam joka tähyää maailmanvalloitukseen? Sekin taitaa kuitenkin maallistua kuten kristinuskollekin on käynyt ja hyvä varmaan niin.
Kyllä sitä kuria ja järjestystä aina kuitenkin tarvitaan anarkian sijaan. Ja kyllä nuorille ulkoilmassakin reippailu ja eräretkeily sopii pelejen pelaamisen vastapainoksi. Ei ne natsit nyt ihan kaikessa kuitenkaan väärässä olleet.
Sotatilanteessa ei ole useinkaan valinnanvaraa. Kyseessä on isänmaan puolustamisesta ja sen puolustaminen on velvollisuus.
Näen isänmaan ja perheen puolustamisen ihan hyvänä asiana, täydellinen väkivallattomuus on vielä utopiaa.
Sotatilanteet lienevät samanlaisia: pomot eivät kerro rivisotilaalle sellaisia asioita, jotka voisivat rapauttaa moraalia. Sotilaat eivät saaneet Saksassa radiota kuunnellessaan kuunnella vääriä taajuuksia, jotta olisivat joutuneet ulkomaiden aivopesun alaisuuteen. Oma kansallinen totuus oli ainoa totuus. vain kansanradiota, joka oli sellainen musta puupönikkä, sai kuunnella. Hyvä idea tuo joukkotiedotus, joka oli natsi-saksassa huippuluokkaa.
Samoin panssarivaunuissa ja aluksissa oli huippuluokan viestilaitteet. Uusimmassa taistelulaivassa oli tutkakin ja radioyhteydet tykeiltä tulenjohtoon. Se oli ennenkuulumatonta. Tulenjohto oli tosin täysin tuhottavissa tykkitulella, mikä oli karmea virhe. Ilman tulenjohtoa tykillä ei osu edes 10 laukauksella.
Tutkan avulla osuma tulee keskimääri 5 laukausryöpyllä (5 x 8 kutia =40 kutia ryöpyssä, v. 1941 harjoitusten tilastoa).
Ensimmäinen vieraan laivan osuma tuhosi tutkat. Ja yksi tutka tuhoutui jo siinä vaiheessa, kun laiva ampui ekan ryöppynsä. Tykin tärinästä johtuen (Bismarck).
Kuri ja järjestys ja hengennostatusleirit on saksalaisessa kansallissosialismissa hyviä asioita. Partioleireillä elivät pienen ikänsä ja oppivat toimimaan ryhmässä. Askeettista ja tehokasta, terveyttä ylläpidettiin liikunnalla ja mitään muuta hörhöilyä ei sallittu kuin natsihörhöilyt.
Suomalaiset on itsenäisiä saksalaisten vuoksi, viileä totuus. Ilman saksalaisia ei olis Mannerheim pärjännyt, sillä Venäjän miesvirtaa kanavoitiin Saksan rintamalle ja Suomen rintamalle tuli vähemmän hyviä yksiköitä.
Suomen ja Saksan kohtalot nivoutuu näin yhteen.
Positiivinen ryhmätoiminta - kuri ja järjestys uudelleen kukoistukseen. Tuon aatteenhan voisi positivisoida! Ei tarvitse lakaista kaikkea epäkelpoa ainesta keskitysleirille maton alle ja tehdä heistä orjia, vaan voi toimia rakentavamminkin.
Jep, meikäläinen on sen verran vanhoollinen, että tää nykymeininki ahistaa. Koti, uskonto ja isänmaa on nykyään rasistista propagandaa. Lapset kasvaa isättömissä perheissä ja vastuuta ei oteta enää mistään. Idiotismi on muotia, on suorastaan "coolia" ärveltää ja sekoilla. Jossain jenkeissä tais olla oikein sellanen juliste, joka ihannoi sekoilua ja kehoitti nuoria sekoilemaan.
Natsit kuitenkin kunnioittivat perhearvoja. Mitä nyt perustivat laitoksia joissa "tosi arjalaiset" pariutuivat keskenään. Ehkä siinä on se hyvä puoli, että sieltä löysi itselleen kumppanin ja vielä ihan selvinpäin. Kyllä se aina baarin voittaa ja sen viinanhöyryn sekaisen sekoilun parin muodostamisessa.
Kai se "Tuhat vuotinen valtakunta" on sieltä kohta tulossa jo ihan oikeastikin. Joku muutos on selvästi tuloillaan. Meno alkaa olla aika sekavaa ja moraalinen rappio melko paha. Ihmiset pelkää elää täällä Suomessakin enemmän kuin koskaan ennen. Viisaudestakaan ei kukaan puhu mitään. Ei poliitikot, eivät edes uskonnon edustajat.
Kaikkee saa tehä ja millään ei ole mitään väliä!
"Suomalaiset on itsenäisiä saksalaisten vuoksi, viileä totuus"
Entisenä natsina muistat varmaan Molotov-Ribbentrop-sopimuksen vuodelta 1939, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa Saksa ja Neuvostoliitto sopivat mm. Suomen kuulumisesta Neuvostoliiton etupiiriin. Talvisodassa tämä ilmeni niin, ettei Saksa pannut tikkua ristiin Suomen puolesta, ei tosin mikään muukaan valtio.
Jatkosodassa tilanne oli erilainen, Suomella oli kana kynittävänä Neuvostoliiton kanssa ja Saksa hyökkäsi sinne joten sille (Saksalle) oli edullista, että suomalaiset sitoivat osan Neuvostoliiton sotavoimasta eikä suinkaan päinvastoin niinkuin annat ymmärtää. Etu oli siis tavallaan yhteinen ja silläpä Saksa toimitti suomalaisille ase- ym apua, ei kuitenkaan "hyvästä sydämestä" vaan nimenomaan sotilaallisista syistä.
Lisäpöytäkirjasta ei ole mitään havaintoa jälleensyntymismuistossa. Tässä elämässä kyllä opiskeltu sitäkin. Rivisotilas oli aika tiedoton muusta kuin mitä isoveljet tajuntaan syötti. Aika daiju oli rivisotilas siis teidän näkökulmasta katottuna.
Puolakin aloitti sodan soltun näkökulmasta katsottuna. Aika tuhma Puola.
Näen asian siten, kun katson entisellä persoonalla, että me saksalaiset ollaan se ylivertainen kansa ja te suomalaiset olette toverikansaa.
Jos liitän nykypersoonan ja nykytiedot tähän mukaan, niin tietty voin olla hyvinkin samaa mieltä suomalaisena, eli olen enemmän tuon repliikin näkökannalla.
Sen verran aivopesty olen edelleenkin, että tämä Suomen meno kyllä tuntuu ihan lapselliselta. Tuntuu, ettei nuoriso tiedä sodasta mitään, nuoriso pelaa vain jotain sotapeliä. Ihmiset ei tajua asketismin päälle, sitä ettei viihdykkeitä niin hirveästi tarvitse.
Sota on raakaa ja siinä sattuu! Tätä ei tule sotilas ajatelleeksi, naiivi kun on. Jos tämän muistaisi, niin miettisi kahdesti. Tosin isänmaan puolustaminen saattaisi viedä voiton. Isänmaakin kyllä vaihtuu, joten olisiko hauska sotia Suomen puolesta, jos ennen olikin saksalainen? Vanhemmatkin vaihtuu lennosta ihan toisiksi.
Tuntee tulevansa ihan uuteen vieraaseen perheeseen, on siinä totuttelemista.
Mulla jäi tyttöystävä entiseen elämään. Se on toinen vitutuksen kohde, kun en ole vastaavaa löytänyt enkä varmaan viitsi etsiäkään. Niin hyvä se oli. Tummatukkainen ja en huolis varmaan muuta kuin 2-kymppistä koska olin 2-kymppinen kun silloin kuolin haaveillen tyttöystävästä. Aika raakaa.
Jos alkaisin taas elämään parisuhde-elämää, pitäisin jälleentyntymät salattuina. niin hassusti täällä täytyisi toimia, olla joku muu kuin oma itse.
Tällainen inhimillinen näkökulma. Tyttöystävän menetys oli traumaattista, ja se heijastui tähjän elämään siinä, ettei mulle kelpaa kuin sellainen minkä menetin. Onneksi löytyi tämän elämän ahdistuksiin syy, monet ei löydä ja kipuilee jotain tuntematonta tuskaa.
Luulin pitkään, että kuolen vähän yli 2-kymppisenä, mutta se olikin muisto edellisestä elämästä. Kun en kuollutkaan nyt nuorena, niin kummastutti.
Korvikkeeksi saarnaan varmaan jälleensyntymästä vanhempanakin jossain klubilla :) Kirjaa en kirjoita, en osaa kirjoittaa riittävän kiinnostavasti. On vain kokemuksia jossain järjestyksessä.
Sekava meno ja jotkut lapselliset vertauskuvalliset uskonnot, mitä porukka luulee tosiksi. Riittäisi hyvin joku buddhalaisuus ilman jumaliakin tai jälleensyntymisusko. Tosin pelkät kirjauskonnot on hölmöjä, pitäisi maustaa omilla kokemuksilla.
Strategiapelit on kyllä hauskoja kun saa leikkiä kenraalia. Räiskimispelit eivät ole yhtä kehittäviä. Olen kyllä vähän kyllästynyt pelaamiseen kun sitäkin on tullut tehtyä jo lähes 30 vuotta.
Sota jättää varmasti voimakkaan jäljen jälleensyntymismuistiimme, koska se on niin ekstriimiä ja Toista Maailmansotaa on dokumentoitu kattavasti joten ei mikään ihme, että löytää vielä itsensä jostain sen aikaisesta dokkarista. Nuorena kuoleminen on rankkaa kun elämä jää lähes kokonaan elämättä. Ei koskaan tuossa elämässä saa kokea miltä naisen syli tuntuu, paitsi tietenkin oman äitinsä. Olet selvästi romanttinen hupsu ja niin olen minäkin! Vähän kahjoa kiintyä liikaa naisiin, mutta minkäs sille teet kun olet sellainen kahjo!
Pitääkin opetella olemaan vähän järkevämpi naisten suhteen.
Mullakin on ollut selviä karmallisia yhteyksiä naisiin. Lähinnä aika raskaita sellaisia, mitään parisielua en ole naisista itselleni löytänyt. Ehkä olen kerran hänet tavannut enkä tiedä edes hänen tämän elämän nimeään, mutta se siitä. Pitää vissiin odotella sitä seuraavaa elämää kunnes jälleen kohtaamme?
Ja tuntuu siltä, että nämä naissuhteitteni naiset omaavat myös hieman normaalia hevimmän karman kuten minäkin. Yhdessä sitten puhdistamme itsemme ja toistemme karmaa.
Oishan se mukava löytää joku samanhenkinen nainen joka tietää jotain jälleensyntymisestä. Siis sellainen jolla on kuitenkin jalat maassa ja joka ei kuvittele liikoja omista menneistä elämistään. Ei muistot menneistä elämistä ole kovinkaan hyödyllistä kamaa, muutenhan kaikki niitä muistaisivat. Mitä järkeä muistaa jotain tosi rankkoja juttuja ja hirveitä tuskia? Yleensä jengi "muistaakin" jotain todella mahtavaa ja ihanaa, mukamas!
Voishan sitä alkaa profeetaksi, joka kertoo ihmisille niiden menneitä elämiä ja jopa tuleviakin! Mulla on usein kumma tunne, että olen nähnyt osia tästä elämästäni jotenkin etukäteen. Aikahan on oikeastaan pelkkä illuusio ja sekin että se kulkisi aina vain samaan suuntaan.
Luulenpa että suuri osa 1930-luvun nuorista miehistä ajatteli nykymittapuun mukaan konservatiivisesti suhteista. En ollut se masentunein, sillä eräällä toisella muistin mukaan oli vaimo ja hänen vaimo jäi leskeksi. Hän oli tosi depiksessä kanttiinissa. kanttiinissa upseerit tarjos muuten vodkaa, porukka oli kännissä loppuvaiheissa kun tiesimme mikä on taistelun tuleva lopputulos.
Olen oikeastaan ylpeä siitä, että kestin loppuun saakka kun ainakin 2 lähipiiristä kilahti paineessa ja väsymyksessä. Ampuivat itsensä laivalla. Toinen näistä oli ihan samanlainen ulosanniltaan kuin palstalla esiintynyt nimim. Erjuth. Tuo kaveri ei ole tod.näköisesit Erjuthin inkarnaatio, mutta samanlainen oli kielenkäytöltään. Hän ei halunnut brittien keskistysleirille sanojensa mukaan ja pamautti kiväärillä suuhunsa. Koetin estellä, mutta sain haukut niskaani. Poistuin loppuhuipentumaa varten kannelle. Kuulin laukauksen takaani, mutta en enää mennyt sisään.
Kriittinen kaveri, mutta hyvä kaveri, ei kansallissosialisti ollenkaan. Lähipiirissäni on ollut usein yksi teräväkielinen kaveri, koska minulla on taas taipumuksena joskus yltiöpäinen optimismi. Optimismin vuoksi tosin en lannistu, se hyvä puoli.
Olimme toisiamme täydentävä parivaljakko, hän hintelä ja minä skrodempi. Laihoja poikia kaikki siihen aikaan, hyväkuntoisia niin kuin nyt olen (treenaan juoksua edelleen).
Sen hirveämpää ei ehkä ole mitä saimme kokea. Täydellinen teräsmyrsky ja inferno.
Toisten jälleensyntymiä en osaa tarkasti kertoa, kasvoista tosin näkee paljon.
Mutta siitä olen vakuuttunut, että monilla rankka menneisyys voi purkautua tässä elämässä masiksena ja juurettomuutena. Kun muistan mitä tapahtui laivalla, kykenen välttämään samoja virheitä mitä näin muiden tekevän. Paineessa on turha yrittää karata kärsimystä kuoleman kautta, sillä se ei auta yhtään. Sotkut pitää selvittää kuitenkin.
Laivalla neuvoin porukkaa miten vältetään sotapsykoosi. Neuvoin porukkaa juoksemaan laivan kannella. Tämä auttoikin. Vältin itse psykoosin kun spurttailin kannella tykkien hirveässä jylyssä - näin en ajatellut tulevaa kuolemaa enkä mennyt paniikkiin.
Historiankirjat ei kerro tästä mitään, että syy juoksenteluun ei ollut paniikki, vaan paniikin ennaltaehkäisy.
Romanttinen, mutta tietyllä tavalla viileä. Paljon nähnyt ei hirveästi hötkyile.
Jälleensyntymismuisti toimii kahteen suuntaan, myös tulevaisuuteen. Tulevaisuus on tosin epävarma ja voi muuttua. Sitä kyllä ihmettelen, että siihen aikaan oli aika mahtava mystinen organisaatio olemassa joka teki meistä tällaisia. Ihan kuin joogaa. Ne oli teosofeja osa niistä. Tästäkään ei hirveästi historia kerro, että siellä oli kundaliinijuttuja siellä ordensburgeissa. Juuri noiden juttujen vuoksi voi muistaa.
Ne jotka eli lähes selibaatissa, niistä tuli rauhallisia niinkuin minä. Joistakin tuli kuin riivattuja, niinkuin se laivan ylikiihkeä äärinatsi. Sillä meni homma väärän suuntaan, ihan kuin joku raivokas serbi. Löysin sen kuvankin kirjasta, samassa kuvassa kuin minä ja se kriittinen hyvä kaverini. Ne kokemukset jäi muistiin, koska se oli niin sotilaallista ja kuitenkin niin mystistä ja elämykset niin voimakkkaita. Olimme asenteellisesti voittamattomia, uskomattoman peräänantamattoman asenteen nuo riitit ainakin toivat.
Joo, tavallinen tämän vastapainoksi ja sitä olenkin hakenut.
Näitä muistaa vain kun on pakko eikä muuta voi. Ja olihan tämä minulla syvä toive tuoda elämään nämä muistot vaikka se toisikin tuskaa tullessaan.
Uskon että tavallinen perhe-elämä hyvine ja huonoine hetkineen on ihan loistava juttu ja sen kummempia joogia emme tarvitse. Ellei nyt sitten välttämättä siihen tunne tarvetta. Ihmiset on luotu olemaan toistensa kanssa ryhmässä.
Piti kirjoittaa: Joo, tavallinen elämä voisi olla hyvä tämän vastapainoksi ja sitä olenkin hakenut.
"Mitä järkeä muistaa jotain tosi rankkoja juttuja ja hirveitä tuskia? "
Tuossa raapustinkin tähän vähän vastausta. Voi ottaa oppia menneistä kokemuksista.
Ihmisen käyttäytymisen tuntemisessa voimme kasvaa, meistä kasvaa hyviä psykologeja kun elämme näitä kokemuksia. Tiedämme miten ihminen toimii eri tilanteissa ja voimme ehkäpä auttaa traumojen purkamisessa??
Meditaatio-opastajana voimme myös paremmin toimia, kun osaamme ehkä tulkita kokemuksia mitä toisella on.
Hinta on kyllä kova, sillä tieto lisää tuskaa, mutta opimme hyödyntämään kokemuksia. Opimme ymmärtämään, mitä elämä on.
Mielenkiintoinen tuo nimimerkkisi. Tulisieluinen äkkipikanen "serbi", joka lopussa räjähti kun britit voitti, oli nimeltään Klaus...
Sukunimeä en muista.
Tuo nimi Klaus liittyy kuvaan kirjassa Toisen Maailmansodan suuret taistelut sivu 61.
Olen löytänyt ehkä yhden meistä...
Klaus on eturivissä 3. alhaalta. Minä olen toisessa rivissä 4. alhaalta. Paras kaverini on 3. rivissä takanani. Edessäni on eturivissä 4. alhaalta yksi hyvä kaveri myös.
Tuossa kuvassa me olemme kaikki saman tuvan jäsenet.
Olen varma, että jos joku on teistä löytämäni, niin hän ehkä muistaa !
(nimi Klaus sai minut innostumaan, oli sattumaa tai ei. Klaus oli klaniksi ajettu ja tykkäsi klaniksi ajamisesta)
Aivan, sotilaan ei kannattanut olla naimisissa. Paras kun ei olis ollu edes tyttöystävääkään. Ja kännissä kauheakaan ei ole ihan niin kauheaa.
Natsit kai diggasivat Intiaa ja okkultismia. Ja tietenkin saksalaista mytologiaa. Pitivät itseään jälleensyntyneinä roomalaisina sotapäällikköinä. Megalomaanista kamaa.
Itsellänikin lienee joitain tähän elämäänkin siirtyneitä traumoja menneistä elämistäni. Olen hyvinkin "sotilaallinen" varmaan kävelytyyliäni myöten. Kersana olin sotahullu, joka rakenteli koottavia sotaleluja ja leikki muovisotilailla. Minkään maan armeija ei tosin ollut kuitenkaan erityinen suosikkini, vaan kaikki ne kiehtoivat yhtäpaljon. Muistan kun noin seitsemän vanhana marssin lähimpään lelukauppaan Herttoniemessä ja ostin kolme laatikollista samoja brittiläisiä aavikkopukuun sonnustautuneita muovisolttuja.
Se tosin ei ollut mitenkään poikkeuksellista 1970-luvun Suomessa. Suomeen lieneekin inkarnoitunut melko erikoisia sieluja. Entisiä intiaaneja ja muita sotureita kaikilta aikakausilta. Suomihan on tarjonnut melko ihanteelliset olosuhteet laadukkaalle elämälle ja tänne onkin ollut suuri hinku. Suomalaiset on muutenkin varsin erikoista väkeä.
Nykyään olen kuitenkin pasifismiin päin. Tykkään tosin välillä marssia "raivoisasti" tuntikausia vauhtia juuri hiljentämättä. Sotilaallisuudessa on joitain hyviäkin puolia jotka sopii pasifismiinkin.
Ja minäkin arvostan aivan tavallista perhe-elämää ja lasten kasvattamista. Sellaisen sainkin 21 vuodeksi ja nyt tähyän ehkä jo tulevaan elämääni. Voisin melkein todeta tämän elämäni kohdalta : Mission accomplished.
Mutta ehkä jotain suoritettavaa on vielä kuitenkin jäljellä? Kroppa tosin sekin jo ilmoittaa, että loppu tämän elämän kohdalta jo häämöttää ja "saappaat jalassa" täältä on lähdettävä. Vanhaksi ja toisten hoidettavaksi en todellakaan aio täällä jonain päivänä jäädä!
Välillä "muistan" joitain ihan hirveitä asioita, niin että luulen syöksyväni suoraa päätä helvettiin. Tunne on aivan kammottava, suorastaan ylimaallisen kammottava. Kuin pimeä kuilu vetäisi sinut itseensä.
Psykologiaa kutsuttiin ennen vanhaan myös viisaudeksi. Viisas ihminen ymmärtää hyvin muita ihmisiä ja heidän tekojaan. Ei se sen kummempaa ole. Riittää kun tarkkailee ihmisiä. Kirjoja lukemalla tulee vain kirjaviisaiksi. Ei sellaisten höpötyksiä jaksa kuunnella. Kuin kivien kolinaa tyhjässä tynnyrissä. Toki kirjoja kannattaa lukea, varsinkin lapsena, kun kokemuksia elämästä on vielä vähän.
Onneksi tosiaankin opimme kaikesta ja siksi pystymme kestämään tuota tiedon tuskaa lisäävää vaikutusta. Lopussa kiitos seisoo vai miten sitä aina sanotaan. Kyllä se on sen arvoista! No pain, no gain!
En tiedä, mutta jos olisin osallistunut sotaan Saksan puolella, niin se ehkä selittäisi joitain nykyisiä ahdistuksiani. Sotiminen "pahan puolella" ei tunnu oikein mukavalta ajatukselta. Se ei ole yhtä sankarillista kuin "hyvän puolella" oleminen, vaikka "hyvä" ja "paha" ovat toki aina suhteellisia ja hankaliakin käsitteitä. Asiat eivät ole mustavalkoisia. Ihmiskunta oppii kokoajan itsestään ja sota jos mikä on opettavainen tapahtuma. Aina täytyy olla "pahis" jotta "hyvis" tulis esiin.
Sodassa kannattaakin olla klani ja laivastossa kai huolehditaan aina siitä, että kaikki on mahdollisimman siistiä. Laivalla ei ole samaa saastaisuutta kuin maalla missä likaantuu hetkessä.
Täytyy käydä kirjastossa kattomassa tuota kuvaa. ;)
Mehän oltiin tietenkin hyvän ja isänmaan puolella. Ei kukaan sodi pahan puolella, ei edes Führer. Ihminen sotii aina hyvän puolella. Historia on voittajan historiaa, voittaja sanelee jälkikäteen kuka on hyvis ja kuka pahis.
Klaus ei ole kuvassa kaljunpuoleinen, vaan jälkikäteen. Asiaa korosti se, että vaikka tukaa olikin, niin sen vaaleus sai aikaan klanin vaikutelman.
Taidan olla toiveunissa, sillä todennäköisyys on niin pieni, että joku tuttu tulisi vastaan. Klaus, Hans ja vaikkapa Adolf ( Adolf on lyhenne nimestä Adelwolf eli aatelissusi) olivat yleisiä nimiä. Esim. nykyajan nimistä Thomas oli minusta harvinaisempi 2. 1920- ja 1930-luvuilla.
Mulla oli tuo tilanne mielessä ja muutakin jo vuosia vuosia, ihan lapsesta saakka. Kuvaaan liittyy tarina, koska siinä aamulla katsomme pelastusvenettä. Kauhistelimme, miten tuollaisella muka melotaan Saksaan. " Pah! Kuka meloo Saksaan noilla vaivaisilla meloilla. Kuka ilmoittautuu vapaa-ehtoiseksi melojaksi", naureskelimme. Tiesimme, että tositilanteessa nuo vaivaiset pelastuslautat ei auta keskellä Atlanttia. Upseereille oli varattu moottoriveneitä, ei miehistölle.
Tuo on ainut kuva minkä olen meidän porukasta vuosien saatossa löytänyt. Siitä ei voi erehtyä, kun tilannetta olen märehtinyt suurinpiirtein syntymästä saakka. kannatti painaa värikuva kirjaan, heh.
Soltut laivalla on siistimpiä kuin muualla rymyrintamoilla. Ein suin surminkaan halunnut minnekään Venäjän lahtausrintamalle. Tiesimme, että se mitä sanotte operaatio Barbarossaksi, alkaa pikapuoliin.
On se vaan hauskaa tämä historia.
Kirjoitit: " Välillä "muistan" joitain ihan hirveitä asioita, niin että luulen syöksyväni suoraa päätä helvettiin. Tunne on aivan kammottava, suorastaan ylimaallisen kammottava. Kuin pimeä kuilu vetäisi sinut itseensä. "
Sama tunne minulla. Tämä kokemus minulla oli tuolloin kuollessa, mutta se hälveni ja kirkastui. Olotilasta tuli suorastaan taivaallinen, ja me kuolleet treffattiin toisella puolen ja eleltiin yhdessäkin vanhoja muistellen. Me kelattiin näitä samoja juttuja. Äkkikuolemassa ei hallitse ehkä tunteitaan kunnolla, varsinkin kun on vähän traumatisoitunut valmiiksi.
Klaus oli kyllä mukava, mutta äkisti kiivastuva. Suuri ego, meidät oli kasvatettu ylpeiksi sotilaiksi. Muistan nimen niin hyvin, kun nuori sollttu tuli silmät pyöreinä kanttiiniin ja huudahti: "Klaus on ampunut itsensä, se sekosi!"
Joku totesi lakonisesti: "olisi voinut arvata, liian kiihkeä temperamentiltaan". Hän ei myöskään halunnut antautua, vihasi brittejä. Meidät oli aivopesty vihaamaan brittejä, vaikka ne oli ihan kunnon ihmisiä. Meitä peloteltiin brittien keskitysleireillä ja kidutuslaitoksilla, siksikään ei voinut antautua.
Aikamoisen propagandan uhriksi soltut joutuu sodan aikana nykyäänkin, sääliksi käy.
Jos ole Klaus, olet syntynyt v. 1968 tai 1969, sillä tuolloin lähdimme yhdessä takaisin tänne maanpiiriin.
Hei män, katso tämä. Minusta hyvin oikeanlaisia kuvia.
http://www.youtube.com/watch?v=E5Vf9aOp-f8&list=PLF1B28CDDAC26A5BB
Ne perhanan britit eivät upottaneet sitä laivaa, sillä panssari oli liian paksu. Olen edelleenkin sitä mieltä, että britit on liioitelleet saavutuksiaan. Omat inssit upotti sen, muuta mahdollisuutta ei liene.
Musiikista huolimatta tästä välittyy oikeaa tunnelmaa. Harmaa meri tuuli 10 m/s, keula syvällä aaltoja puskien.
Moni juttu natsaa kyllä. Olen saanut kehittää itsehillintää ja egon sammuttamista lähes koko ikäni. Olin villi ja rauhaton lapsi, joka kuitenkin rauhoittui kouluun mentyään. Tunnistan itsessäni kyllä kovan kiivauden olemassaolon, mutta ihmiset pitää meikäläistä hyvin rauhallisena. Itsehillinnän kehittäminen on tuottanut tulosta. Jos joku kävis päälle, niin ottaisin muutaman iskun ennen kuin antasin takaisin oikein kunnolla tai sitten juoksisin pois.
Ja ampuma-aseet jotenkin etoo mua. Ei mikään ihme jos olisin vaikka ampunut itseeni ja se johtuukin juuri siitä. Ei ole kunniallista ampua itseään ja jättää silleen raukkamaisesti kaverinsa. Oishan sitä tosin kuollut joka tapauksessa. Joku kenraali nyt saa ampua itsensä mikä on kunniallista häviön hetkellä.
Britit on mukavia ja varsinkin brittihuumori on maailman parasta. Mitään natsisympatioita ei kyllä ole, vaikka joskus kieltämättä se saattaa pikkaisen kiehtoakin. Se isänmaallisuus, kuri ja järjestys siinä ja ne Bossin suunnittelemat uniformut oli hienoja! Voin kyllä aina vähän pahoin kun katselen niitä natsidokumentteja.
Sota on yhtä helvettiä ja siksi sitä propagandaa kai tarvitaan. Sodassa ihmisestä paljastuu molemmat puolet hyvin selvästi, niin hyvä kuin huonokin.
Nyt en ole ihan varma rakensinko sillon kersana Bismarcin vaiko Tirpitzin???
Jompi kumpi niistä se oli, heh.
Hienoja nää tietokoneanimaatiot. Pelasin joitain vuosia sitten jotain merisotapeliä joka oli kyllä sekin hieno.
Itseasiassa sanaa nazi ei käytetty. Me ei oltu natseja sanan mukaan, vaan isänmaallisia saksalaisia! Natsi-sanaa alettiin käyttää enempi sodan jälkeen.
Meillä oli kuitenkin paljon aatteellista koulutusta, joten siinä mielessä oltiin eliittisotilaita.
Samoin, varsinaisia natseja katsellessa yököttää. Hirveän koppavan näköisiä. Minut opetettiin kyllä katsomaan nenänvartta pitkin kuin natsisotilasta. Tämä pää pystyssä kulkeminen, syöminen selkä suorassa ja lenkkeily on jäänyt tähän elämään.
Minähän pidin itseäni buddhalaisena tässä elämässä. Sinänsä outoa näiden muistojen palaaminen näin vahvoina, elävinä ja pysyvinä. Vahvoina ne jopa muuttavat vähän persoonaa, samalla tuntee huojentuvansa kun tunteiden pato murtuu ja epämääräinen ahdistus loppuu kokonaan.
Idea muistamisessa on myös, että pääsee käsiksi vanhoihin mielenkerroksiin ja voi niitä sammuttaa. Egoahan tämä lisää aluksi. Alitajunnasta nää on tulleet ihan päivätajuntaan, ekä varmasti ole viimeinen jäleensyntymä. Nehän putkahtelee kuulemma kuin helminauhat yksi kerrallaan esiin, ja yhdistyy nykypersoonaan.
Ne on alitajunnassa musta neuroosinkaltaisina ahdistuksina, kunnes ne saadaan haltuun harjoitusten kautta.
Tirpitz ja Bismarck olivat sisaraluksia ja samantyylisiä. Panssarointi huippuluokkaa. Prinz Eugen oli panssaroinniltaan heppoinen mutta aivan B:n näköinen muuten.
Kyllä minä nyt arvostan sankarillisia laivaston ihmisiä ihan toisella tavalla. Noita miehiä ei halveerata! Eikä se Klauskaan ihan mäntti ollut, ratkaisi asian lopussa kuin natsi marsalkka konsanaan.
Laivan pienoismallia rakentaessa pääsee maalaamaan sitä. Norjassa B maalattiin kauniista sotamaalauksesta harmaaksi. Jokainen päästiin maalaamaan pieni parin kolmen metrin pystysuuntainen kaistale, kun maalausteline riippui köysien varassa. Maalaamiseen osallistuminen olin kunnia-asia.
Rumaksi se piti maalata, vihreä sotamaalaus on tosi hieno. Harmaan laivan on täytynyt näyttää kaukaa katsottuna harmaana aamuna lähes mustalta. Kuin joku lentävä aavelaiva. Olkoon vain meren pohjassa, siellä sen kuuluu olla. Luurangot on merivesi jo vuosikymmeniä sitten syövyttänyt olemattomiin.
Jep, ne raidat oli hienot. Piti ihan googlettaa Bismarcia ja alushan olis voitu suunnitella paremmin. Kauniita aluksia omalla kammottavalla tavallaan.
Kyllä sen täyty olla Bismarck jonka rakensin. Tylsän harmaaksi senkin jätin. Isoisältä sain muuten joululahjaksi matkustaja-aluksen, muistaakseni Lusitanian. En ole varma tiesikö hän, että diggasin sotavehkeitä ja oliko se hänen huumoriaan antaa joku hiton matkustajalaiva. Pakkohan sekin oli rakentaa vaikka pahaa teki! :)
Senhän sakemanni upotti ekassa rettelössä.
Insidempaa juttua lopuksi.
Tässä sodan jälkeen tehty pätkä.Hyvin tehty pätkä, tavoittaa tunnelman. Lauloin itse tuota mukana samanlaisessa tilaisuudessa, missä oli mukana isoja kihoja. Kirkot oli valjastettu tuolle samalle juhlalliselle propagandalle. Kyllä tuo oli tietyllä tavalla hauskaa joukkohenkeä.
Voi että kun kaikki oli niin täysillä menossa mukana, että ajatteli sen jatkuvan ikuisesti.
Tuollaisessa juhlallisessa hartaudessa tapasin sydämellisen Aatun joskus 1930-luvulla. Aatu muuttui vuosien mittaan niin karmealla tavalla, etten kestä katsoa sen 1940-luvun tuijottavaa katsetta. Aatu oli varsin hyvä mies vielä 1930-luvulla, tai ainakin näytti siltä!
Sellaisia höhliä nuoret idealistit on. Tuo oli Fahne-laulu oli meidän "partion" tunnuslaulu. Tuonnäköisiä me oltiin, melkein kuin itse tuossa lauleskelemassa 17-vuotiaana.
http://www.youtube.com/watch?v=18yBDniOWPc
Kuinka kirkasotsaista, kuinka täysillä mukana. Niin ne aikakaudet vaihtuu. Koko lapsuus ja itseasiassa koko elämä tätä samaa.
Levätkööt pojat rauhassa, tai oikeastaan ne ei lepää vaan ovat uudessa tohinassa jo mukana ;)
Uskonnoissa ja ideologioissa on paljon samaa ja ne vetoavat samalla tavalla ihmisten mieliin. Saavat ihmiset tuntemaan kuuluvansa joukkoon. Nykyään moni ei tunne kuuluvansa oikein mihinkään joukkoon, mikä luo irrallisuuden ja yksinäisyyden tunnetta. Se on aika kamala tunne ja siksi ihmiset ovat valmiit uskomaan ja tekemään lähes mitä tahansa välttääkseen sitä.
Kyllä sitä itsekin olisi mennyt tuohon Saksan meininkiin mukaan jos olis tuolla ollut. Ja varmaan 90 % ihmisistä yleensä. Kuka sitten enemmän ja kuka vähemmän. Tilaisuus tekee ihmisestä usein sen mikä hän on.
Jotenkin sitä tietyllä tavalla vaan ihailee tuonkin pätkän "tervettä" joukkohenkeä.
Aatukin kai muuttui täysin riivatuksi viimeistään silloin kun sota alkoi. On se jännää olla ensin kaiken kansan ihailema ja lopulta koko maailman vihaama. Hirveä kohtalo, ei käy kateeksi. Täytyy tietenki muistaa se, että kukaan yksittäinen ihminen ei yksin saa sellaista tuhoa aikaiseksi. Siihen tarvitaan miljoonia ja taas miljoonia muitakin ihmisiä. Ihmiset on kaikki kuitenkin samanlaisia ja olosuhteet voivat joskus nostaa jonkun yksilön framille. Se ikään kuin tapahtuu lähes itsestään. Ehkä kohtalomme on lyöty lukkoon jo syntymässämme ja me vain toteutamme sen suunnitelman. Vähän sellaisen robotin tapaisen se meistä tekee, mutta niin kai sen on vaan oltava. Kaikki on koodattu maailmankaikkeuden rakenteeseen, myös tämä ihmiselämämme.
sukellusveneissä oli useita tikkuja kannella. Voisi olettaa, että,joka ei kerinnyt kyytiin , saattoi pitää kiinni jostakin tikusta ja pysytellä matkassa, kun vene joutui sukeltamaan.
Vähän isompia olivat kuin suomalaiset u-bootit.
http://www.hamburg.de/image/12292/4x3/690/518/1940823b5dbefd6771b2241f201efe58/ig/u-boot-04.jpg
Samantyylisiä ahtaita sisätiloja oli paikoittain taistelulaivoissakin. Aikamoisia sokkeloita.
Kerronpa teille mikä on se todellinen tuomion hetki, miten olen itse tuomion kokenut.
Tuomio tuli minulle silloin, kun huomasin, että joudun syntymään eri maahan kuin tyttöystäväni. En ehkä pitkään aikaan näe häntä, ja kun näen, on hän jo muuttunut.
Eron tuska on se tuomio, ei niinkään itse materiaan tuleminen.
Ajatelkaa, näin inhimillinen on syntyvä tietoisuus. Kuitenkin sillä on valtavat tiedot, se pystyy skannaamaan asioita mistä toinen ehkä ei pysty kuvittelemaan. Toiselta puolen käsin näin Saksan kaatuvan, skannasin sen. Sitä ei enää ollut. Muistan elämää toisella puolen. Se on parhaimmillaan ihan erilaista kuin ihmiselämä. Siinä on turva silloin, kun ahdistaa. Ihmiselämän onkin tarkoitus olla hard-corea, jotta karaistumme.
Olette paljon ennemmän kuin osaatte kuvitella. Olette jumalia itse sisimmässänne, samaa kansaa kaikki.
http://www.terveystietoa.info/