Talvivaara tarvitsee heti miljardin tukipaketin!

Suomella ei ole varaa lähettää yhtäkään miljardia etelän pohjattomaan kassaan.
Koko kainuu on saastumassa lopullisesti ja kokoomusministeri vapaavuori on ajamassa toista suuryritystä haaksirikkoon sillä Suomeen ei tarvita yhtään miljardia kokoomuksen logiikan mukaan.Eikä kokoomus hyväksy mitään valtion omistusta sillä kaikki on jaettava monikansalliselle suurkommunistiselle järjestelmälle jota johtaa kiinan rihkama teollisuus .
168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ETELÄN VETELÄT PANKKIHUIJARIT TARTTEE HUIJAUKSIENSA MAKSAJIA,-MUUTEN ETELÄN VETELÄT JOUTUVAT MAKSAMAAN ITE KAIKKI HUIJAUKSENSA,-JOS SUOMI EI ANNA APUA !

JOTEN EI APUA RIITÄ KAIKILLE, KUTEN OMAN KANSAN TARPEISIIN.
MUTTA MUSLIMEILLE KYLLÄ RIITTÄÄ-KOSKA HE OVAT VANNONEET TEURASTAVANSA KRISTITTYJÄ,-JA JUUTALAISIA-JA VALEHTELEVANSA KAIKEN NIISSÄ MAISSA, JOIHIN SOLUTTAUTUVAT !!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kolli57 kirjoitti:

Suomella ei ole varaa lähettää yhtäkään miljardia etelän pohjattomaan kassaan.
Koko kainuu on saastumassa lopullisesti ja kokoomusministeri vapaavuori on ajamassa toista suuryritystä haaksirikkoon sillä Suomeen ei tarvita yhtään miljardia kokoomuksen logiikan mukaan.Eikä kokoomus hyväksy mitään valtion omistusta sillä kaikki on jaettava monikansalliselle suurkommunistiselle järjestelmälle jota johtaa kiinan rihkama teollisuus .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu