Mulle kävi tänään niin, että kun olin kaupungilla niin muutama jotakin uskovaista tuli juttelemaan minun kanssa ja kyseli minulta että tiedänkö että jumala rakastaa minua ja että luulenko pääseväni taivaaseen kuoltuani yms.
Juuri aikaisemmin olin ajatellut että herra jumala auttaisit minua ahdingossani. Ja sitten kun nämä ihmiset siinä kyselivät asiasta en halunnut heille kertoa uskomisestani ja sanoin että en ole miettinyt jumalaa vähään aikaan jne.
Nyt kuitenkin tuntuu pahalta, että miksi en heille voinut sanoa että uskon jollain tavalla jumalaan, vaikkei se olekaan välttämättä suoraan minkään tietyn uskonnon jumala, vaan kielsin melkein koko asian.
Mitäköhän tuo yläkerran herra minusta ajattelee?

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Mitäköhän tuo yläkerran herra minusta ajattelee?"
HEH HEH HEH ... Mikä ihmeen yläkerran herra? Et hallitse mielikuvitustasi jos epäiletkin jotain yläkerran herraa tai jumalaa todelliseksi.
Riippuu vähän siitäkin, millaista väkeä olivat ne uskovaiset. Etteivät olleet esim. Jehovan todistajia, susia lampaiden vaatteissa? Lue Raamattu (miksei myös muita pyhiä kirjoja), meditoi ja rukoile, niin Jumala osoittaa sinulle, kuka Hän todella on.
>>Riippuu vähän siitäkin, millaista väkeä olivat ne uskovaiset. Etteivät olleet esim. Jehovan todistajia, susia lampaiden vaatteissa?> Lue Raamattu (miksei myös muita pyhiä kirjoja), meditoi ja rukoile, niin Jumala osoittaa sinulle, kuka Hän todella on.