Mulle kävi tänään niin, että kun olin kaupungilla niin muutama jotakin uskovaista tuli juttelemaan minun kanssa ja kyseli minulta että tiedänkö että jumala rakastaa minua ja että luulenko pääseväni taivaaseen kuoltuani yms.
Juuri aikaisemmin olin ajatellut että herra jumala auttaisit minua ahdingossani. Ja sitten kun nämä ihmiset siinä kyselivät asiasta en halunnut heille kertoa uskomisestani ja sanoin että en ole miettinyt jumalaa vähään aikaan jne.
Nyt kuitenkin tuntuu pahalta, että miksi en heille voinut sanoa että uskon jollain tavalla jumalaan, vaikkei se olekaan välttämättä suoraan minkään tietyn uskonnon jumala, vaan kielsin melkein koko asian.
Mitäköhän tuo yläkerran herra minusta ajattelee?
Juuri aikaisemmin olin ajatellut että herra jumala auttaisit minua ahdingossani. Ja sitten kun nämä ihmiset siinä kyselivät asiasta en halunnut heille kertoa uskomisestani ja sanoin että en ole miettinyt jumalaa vähään aikaan jne.
Nyt kuitenkin tuntuu pahalta, että miksi en heille voinut sanoa että uskon jollain tavalla jumalaan, vaikkei se olekaan välttämättä suoraan minkään tietyn uskonnon jumala, vaan kielsin melkein koko asian.
Mitäköhän tuo yläkerran herra minusta ajattelee?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Usko on Jumalan tekoa.
Usko syntyy sanan (Raamatun sanan kuulemisen / julistuksen / lukemisen) ja sakramenttien kautta.
Vähä katekismus, uskosta
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/vähäkatekismus.html
->
USKO
niin kuin perheenisän on se väelleen mahdollisimman yksinkertaisesti opetettava
ENSIMMÄINEN USKONKOHTA
Luominen
Minä uskon Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään, taivaan ja maan Luojaan.
Mitä se merkitsee? Vastaus:
Uskon, että Jumala on luonut minut sekä koko luomakunnan, antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit sekä pitää niitä jatkuvasti yllä. Hän antaa myös vaatteet ja kengät, ruoan ja juoman, kodin ja konnun, vaimon ja lapset, pellon, karjan sekä kaiken omaisuuden. Hän suo minulle joka päivä runsaasti ruumiin ravintoa ja kaikkia elämän tarpeita, suojelee kaikilta vaaroilta, turvaa ja varjelee kaikesta pahasta. Kaiken tämän hän tekee yksinomaan isällisestä, jumalallisesta hyvyydestään ja laupeudestaan, vaikka en sitä lainkaan ansaitse enkä ole sen arvoinen. Tästä kaikesta minun on häntä kiitettävä ja ylistettävä ja tämän vuoksi häntä palveltava ja toteltava. Tämä on varmasti totta.
TOINEN USKONKOHTA
Lunastus
Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas helvettiin, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, kaikkivaltiaan Isän, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
Mitä se merkitsee? Vastaus:
Uskon, että Jeesus Kristus, Isästä ikuisuudessa syntynyt tosi Jumala ja neitsyt Mariasta syntynyt tosi ihminen, on minun Herrani. Hän on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut omakseen ja voitollaan vapauttanut kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan. Hän lunasti minut, jotta tulisin hänen omakseen, eläisin kuuliaisena hänen valtakunnassaan ja palvelisin häntä ikuisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niin kuin hän itsekin kuolleista nousseen hallitsee iankaikkisesti. Tämä on varmasti totta.
KOLMAS USKONKOHTA
Pyhitys
Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.
Mitä se merkitsee? Vastaus:
Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa. Tässä kristikunnassa hän joka päivä antaa minulle ja jokaiselle uskovalle rajattomasti kaikki synnit anteeksi, herättää minut ja kaikki kuolleet viimeisenä päivänä sekä lahjoittaa minulle ja kaikille uskoville iankaikkisen elämän Kristuksessa. Tämä on varmasti totta.
"Mitä vanhurskauttava usko on?"
->
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/puolustus/IVv.html
"Usko Kristukseen vanhurskauttaa"
->
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/puolustus/IVu.html
"Me saamme syntien anteeksiantamuksen yksin uskomalla Kristukseen"
->
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/puolustus/IVy.html
Laajemmin uskontunnustus,
Iso katekismuksesta:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/ik/Uskontunnustus.html
"Usko on Jumalan tekoa. Usko syntyy sanan (Raamatun sanan kuulemisen / julistuksen / lukemisen) ja sakramenttien kautta. "
Niin - näin asia nähdään luterilaisen viitekehyksen sisällä ja asia on ok kun ymmärretään tämä.
Sen sijaan ongelmallista on, mikäli sorrutaan absolutisoimaan tämä viitekehys ainoaksi oikeaksi. Sitä tuntuu kovin moni täälläkin harrastavan. Voi voi. Totuus on jotakin paljon suurempaa ja rikkaampaa ja hienompaa kuin tämä tai tuo viitekehys. Fariseukset rakastuvat viitekehyksiin, uskontoihin, muotomenoihin - voi heitä! Fariseukset luulevat että Jumala joka on Rakkaus olisi käsitettävissä vain jonkin tietyn viitekehyksen kautta. Voi heitä!
Jumala joka on Rakkaus kutsuu teitä vapautumaan viitekehyksistänne totuuden tuntemiseen sillä totuus tekee teidät vapaiksi.
-jjr
Tuossa on yksi esimerkki harhaoppisesta.
Varoittelen.
"Tuossa on yksi esimerkki harhaoppisesta. Varoittelen. "
Pelko ja tietämättömyys saa ihmislapsen
lausumaan tuollaisia.
Missä on rakkaus ja totuus, siellä ei
ole pimeyttä eikä pelkoa.
Rauhassa ja Rakkaudessa,
-jjr
// rakkaus ja totuus //
Nimenomaan, myös totuus (!!)
Totuudesta
Joh.1:
8. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
9. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
...
14. katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
..
17. Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
Sinä taas johdattelet ihmisiä valheeseen. Olen ymmärtänyt, että väität ettei juuri mistään voi sanoa juuri mitään totuutta.
Luulisi että omassatunnossasi huomaisit, että eksytät ihmisiä. Itsekin olet eksyksissä.
- - -
"Sinä taas johdattelet ihmisiä valheeseen. Olen ymmärtänyt, että väität ettei juuri mistään voi sanoa juuri mitään totuutta. "
- - -
Ystävä hyvä - olet ymmärtänyt väärin.
Minä olen yksi pieni osa sitä suurta
valon kokonaisuutta joka johtaa ihmistä
tuntemaan totuuden.
Totuus on ylikäsitteellinen asia eikä
sitä voi minkään käsitteellisen mallin
puitteissa "vangita".
- - -
"Luulisi että omassatunnossasi huomaisit, että eksytät ihmisiä. Itsekin olet eksyksissä. "
- - -
:-) Juu - keskeneräisiähän tässä ollaan
mutta ehei, eksyksissä en ole. Kartta
on selkeä, rastit löytyvät ja maali on
koko ajan näkyvissä. Kompassi osoittaa
kohti totuutta ja rakkautta joten ei
hätiä mitiä. Matkan varrella kohtaan
monenlaisia ihmisiä - jotkut raakkuvat
"vaara vaanii" ja "älä mene sinne".
Minä tutkin ja koettelen kaikki ja
pidän kiinni siitä mikä on totta,
kaunista ja hyvää. Kristus kulkee
kanssani ja tunnemme myötätuntoa kaikkia
fariseuksia kohtaan jotka sitovat
itsensä viitekyhyksiin. Mutta voi niitä
fariseuksia jotka yrittävät pelotella
toisetkin viitekehyksiensä vangeiksi!
Voi heitä!
Kristus itse kuiskaa "te tulette tuntemaan
totuuden ja totuus tekee teidät vapaiksi".
Joten?
Rauhassa ja Rakkaudessa,
-jjr
Voi hyvänen aika sentään.
Niinpä.
Sanat sitten loppuivat?
Hyvä merkki, sillä kuten sanoin -
totuus on ylikäsitteellinen joten
alkanet nähdä valon. :-)
-jjr
Tiedät kyllä, että puhut Raamatun sanan / Jumalan ilmoituksen vastaisesti.
Se ei ole mikään kevyt asia.
Kartan tällaisia harhaoppisia "ämmäin taruja", joihin nuo mielipiteet ovat verrattavissa. Harhaoppista tulee karttaa. Sinä olet sellainen.
1.Timoteuksen kirje:
4:7 Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen.
Rankempaa tekstiä sellaisia kohtaan jotka ovat pahuudessa näinä viimeisinä aikoina (ei välttämättä "jjr":lle, vaan yleensä nykyajalle).
2.Timoteuksen kirje:
3:1 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
3:2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3:3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
3:4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
3:5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
3:6 Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja,
3:7 jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen.
3:8 Ja niinkuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä.
3:9 Mutta he eivät pitemmälle edisty, sillä heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille, niinkuin noidenkin mielettömyys kävi ilmi.
3:10 Mutta sinä olet seurannut minun opetustani, vaellustani, aivoitustani, uskoani, pitkämielisyyttäni, rakkauttani, kärsivällisyyttäni,
3:11 vainoissa ja kärsimyksissä, samanlaisissa kuin minun osakseni tuli Antiokiassa, Ikonionissa ja Lystrassa. Mimmoisia vainoja olenkaan kärsinyt, ja kaikista Herra on minut pelastanut!
3:12 Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.
3:13 Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.
3:14 Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut,
3:15 ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
3:16 Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
3:17 että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.
Tämän loppuosa on "jjr":lle. Harhaoppista on kehoitettu karttamaan. (Tietenkin jos toinen tarvitsee apua, niin pitää olla heti valmiina auttamaan, mutta näiden hengellisten asioiden suhteen joudun sinua karttamaan.)
Tiituksen kirje:
3:1 Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit,
3:2 etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.
3:3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
3:4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
3:5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
3:6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
3:7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
3:8 Tämä sana on varma, ja minä tahdon, että sinä näitä teroitat, niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille.
3:9 Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
3:10 Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
3:11 sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.
"Tiedät kyllä, että puhut Raamatun sanan / Jumalan ilmoituksen vastaisesti. "
Minä tiedän että osa minun puheesta
ei todellakaan ole linjassa Raamatun
kanssa. Ja osa on.
Miksi?
Minä katson että Raamattu sisältää
sekä jumalallista että maallista.
Ei ole otollista takertua Raamatun
kulttuurihistoriallisiin elementteihin
kostonhimoisine Jahve-kuvineen.
Otollista on ottaa vaari Raamatun
kestävistä aineksista (mm. Johanneksen
ilmoitus Jumalasta Rakkautena).
Jumalan ilmoitus ei todellakaan ole
yhtä kuin Raamattu. Luojan kiitos! :-)
Minä kyllä ymmärrän että Sinun
viitekehyksestä käsin minun puheeni
on pelottavaa ja harhaoppista.
Ei siinä mitään - sinä toimit
loogisesti. Tunteeni ovat ambivalentit -
toisaalta on liikuttavaa nähdä
kuinka tohkeissasi olet Raamattusi
kanssa. Toisaalta minua huvittaa
intosi kutsua minua harhaoppiseksi.
Ja vielä minua myös surettaa nähdessäsi
sinut pienessä hiekkalaatikossasi.
Toki saat tehdä hiekkakakkujasi ihan
rauhassa - toisaalta en kuitenkaan
voi sallia sinun väittää harhaoppisiksi
niitä jotka eivät välitä leikkiä
sinun kanssasi sinun hiekkalaatikossa
sinun ehdoilla.
Kaikkiaan kuitenkin ajattelen sinua
lämmöllä.
-jjr
Yläkerran Herra rakastaa sinua.
// Nyt kuitenkin tuntuu pahalta, että miksi en heille voinut sanoa että uskon jollain tavalla jumalaan, vaikkei se olekaan välttämättä suoraan minkään tietyn uskonnon jumala, vaan kielsin melkein koko asian. //
On hyvä aina olla hiukan varuillaan opetusta kuunneltaessa. On niin monenlaista opettajaa.
Eli mielestäni on ihan hyvä että olet hiukan varuillasi.
On myös monia lahkoja, jotka eivät välttämättä ole niin terveellisellä pohjalla.
Ja jos ei tunne kristinuskoa kovin hyvin, niin saattaa helposti uskoa monenlaisia vääristyneitäkin asioita, joita julistetaan totuuksina.
Ainoastaan Kristus on tie, totuus ja elämä. Ainoastaan ristin työssä on syntiemme sovitus - ei muualla.
// Juuri aikaisemmin olin ajatellut että herra jumala auttaisit minua ahdingossani. Ja sitten kun nämä ihmiset siinä kyselivät asiasta en halunnut heille kertoa uskomisestani ja sanoin että en ole miettinyt jumalaa vähään aikaan jne. //
Kyllä Jumala tahtoo auttaa, ja sinut hyväksyy. (Kaikki ihmiset hyväksytään Kristuksen ristin työn tähden.) Jumala on mm. antanut meille sanansa (Raamatun), jota voimme tutkia.
Kannattaa lukea / kuulla Jumalan sanaa, ettei joudu eksyksiin.
Ja kyllä Jumala omistaan huolen pitää...
Joh
14:27 Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.
Kukaan ei voi riistää (meitä syntisiä) Kristuksen omia Isän käsistä.
Joh.
10:22 Sitten oli temppelin vihkimisen muistojuhla Jerusalemissa, ja oli talvi.
10:23 Ja Jeesus käyskeli pyhäkössä, Salomon pylväskäytävässä.
10:24 Niin juutalaiset ympäröivät hänet ja sanoivat hänelle: "Kuinka kauan sinä pidät meidän mieltämme kiihdyksissä? Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille suoraan."
10:25 Jeesus vastasi heille: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta.
10:26 Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani.
10:27 Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
10:28 Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
10:29 Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
10:30 Minä ja Isä olemme yhtä."
10:31 Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet.
10:32 Jeesus vastasi heille: "Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?"
10:33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi."
10:34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?
10:35 Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin -
10:36 niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?
10:37 Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua.
10:38 Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä."
10:39 Niin he taas tahtoivat ottaa hänet kiinni, mutta hän lähti pois heidän käsistänsä.
10:40 Ja hän meni taas Jordanin tuolle puolelle siihen paikkaan, missä Johannes ensin kastoi, ja viipyi siellä.
10:41 Ja monet tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: "Johannes ei tehnyt yhtäkään tunnustekoa; mutta kaikki, mitä Johannes sanoi tästä, on totta."
10:42 Ja monet siellä uskoivat häneen.
olet ainakin rehellinen, se on tärkeintä. Minä koen uskonnot lievästi sanottuna hämmentävinä. Esinm. Uskontunnustus, siitä ei saa mitään selvää, mielestäni erittäin sekavaa tekstiä. Vinkki sinulle. Sinulla on terve järki, etsi oma totuutesi, tie on vaikea mutta kannattaa.