Suoraselkäinen Hellstén luopui eduista - ketku Ailus ei

Kevan varatoimitusjohtaja Tapani Hellstén (sdp) osoittaa harvinaista suoraselkäisyyttä ja luopuu työsuhde-eduistaan.

Mitä tekee ahneudestaan tunnettu Merja Ailus (kesk). Ailus vaatii kuukausipalkkaansa 6000 euron korotusta ja aikoo pitää kynsin ja hampain kiinni sekä ökybemaristaan että luxusasunnoistaan.

Ei voi kuin ihmetellä Keskustan ahneutta, mutta sehän on ollut puolueelle aina tyypillistä. Senhän voi nähdä vaikka Keskustan nykyisen puheenjohtajan Sipilän historiasta.
8305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Suomen suurimpien eläkerahastojen johtajien palkkavertailussa hännille jää Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtaja Merja Ailus. Hän sai palkkaa ja tulospalkkiota viime vuonna yhteensä 261 000 euroa. Lisäeläkettä hänellä ei ole.

Varmasta ensi vuonna eläkkeelle jäävän Matti Vuorian viime vuoden ansiot olivat suuremmat kuin tanskalaisen ATP:n tai Ruotsin Alectan johtajien ansiot. Sekä Alecta että ATP hoitavat huomattavasti suomalaisyhtiöitä suurempaa sijoitusomaisuutta.

Vuorian viime vuoden 758 000 euron kokonaispalkkiosta 219 000 euroa oli tulospalkkioita

http://www.hs.fi/talous/a1377666206270

Äänestä

Tottahan se on, Sipilä rakensi itse työsuhdeautonsa varustelun, jossa tavallinen Paku on varustettu koivupilkkeellä toimivaksi edustusautoksi.

Senhän voi nähdä vaikka Keskustan nykyisen puheenjohtajan Sipilän historiasta, että luxusta voi tehdä aivan yksinkertaisilla konsteilla, kun hatun alla on muutakin kuin vasemmistolaista skeidaa.

Äänestä

Tapani Hellsténille voi nostaa hattua.

Säälittävä ahne Merja Ailus (kepu) sen sijaan ansaitsee koko kansakunnan halveksunnan. Kohta Ailus on entinen johtaja ja loppuelämänsä vailla työtä.

Äänestä

Hiljaisuudessa ahne, julkisuus herättää kummasti kohtuullisuuden, samaa porsastelevaa "johtajistoa" kuin muutkin, yliplkattu pidokki. Nyt sitten on herännyt omatunto.

Puoluejohtajat vastuuseen, missä Katainen, Sipilä ja Urpilainen, piilossako vastuutaan ??

Äänestä

Miten Hellst´n oli saanut koplattua itselleen vielä kalliimman auton kuin Ailus? Millä konstilla temppu tehtiin? Asia ei kiinnosta, koska kyseessä ei ole mikään tavallinen Hellst´n vaan Toveri-Hellstén. Itse tehty valkopesu teki miehen putipuhtaaksi.

Äänestä

Hellsten ei olekaan ahne kepuketku niinkuin Ailus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


The Truth Teller kirjoitti:

Kevan varatoimitusjohtaja Tapani Hellstén (sdp) osoittaa harvinaista suoraselkäisyyttä ja luopuu työsuhde-eduistaan.

Mitä tekee ahneudestaan tunnettu Merja Ailus (kesk). Ailus vaatii kuukausipalkkaansa 6000 euron korotusta ja aikoo pitää kynsin ja hampain kiinni sekä ökybemaristaan että luxusasunnoistaan.

Ei voi kuin ihmetellä Keskustan ahneutta, mutta sehän on ollut puolueelle aina tyypillistä. Senhän voi nähdä vaikka Keskustan nykyisen puheenjohtajan Sipilän historiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu