Kreationistin logiikka

Tämä on kyllä lainattu aivan toista asiaa koskevasta artikkelista, mutta sopii hyvin myös kreationismiin:

”Kreationisti on aina oikeassa.”

”Hyvä että tämä logiikkapeli on säädetty kreationistin logiikalle!”

”Jos kreationisti kaikesta huolimatta on väärässä, on tiede silti enemmän väärässä.”

Kreationistinen tiede on keskeinen tieteen alue, jossa tutkitaan kretiinisiä konnektiiveja käyttäen sisältävien formaalikielen lauseiden ominaisuuksia. Näistä ominaisuuksista keskeisimpiä ovat Ennalta päätetty Totuus™ ja lauseiden väliset päättelysuhteet. Eli "kun lopputulos on tiedetty, miten siihen päädytään?"

Kreationistinen tiede on ajattelua, joka tavallisesti etenee johtopäätöksestä oletukseen. Kreationistinen tiede rakentaa yhteyden perusteiden ja johtopäätöksen välille.
Kreationistisessa tieteessä päättely etenee ennalta määrättyjen päättelysääntöjen puitteissa. Perustavin päättelysääntö on se, että kreationismi pitää pätevyytensä ja voittaa. Päättely on pätevää, jos oletettu totuus antaa halutun johtopäätöksen totuudesta.

Mainittakoon myös kreationistien tapa argumentoida. Keskusteluissa he tapaavat vedota auktoriteettiin, yleensä Raamattuun ja etenkin omaan päätelmäänsä siitä. (esim. "Asia on niin koska Raamattu sanoo niin! Ja jollei sano, tai sanoo jotain sen vastaista, minä tulkitsen Raamattua kuitenkin oikein") Yleistä on myös syyttää toista keskustelijaa loukkauksesta, usein mitättömästä aiheesta, ja sen turvin tekeytyä keskustelukyvyttömäksi.

Kaikista tavallisin ja samalla kenties myös pahin piirre kreationistin ajattelutavassa lienee kuitenkin perustelematon käänteispsykologia. Vaikka kuinka todistaisit jonkin vaihtoehdon ylivoimaiseksi toiseen nähden, kreationisti valitsee aina sen toisen, vedoten siihen että sinä olet väärässä ja Raamattu oikeassa.
777
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei kai tässä voi muuta kuin siteerata Paavo Haavikkoa:

Parodia on jo kauan ollut mahdotonta. Ne tekevät sen itse.

Äänestä
  • Onhan tuo toisaalta aivan totta.

    Äänestä

Kreationismi perustuu Jumalan sanaan ja siksi tiedämme luomisesta sen minkä Hän on ihmisille ilmoittanut Raamatun kahdessa ensimmäisessä luvussa.

Koska kyseessä on Jumalan ilmoitus, tiedämme 100 prosenttisella varmuudella, että kyseessä on totuus ja siksi on turha lähteä edes sepittämään mitään sellaisia teorioita, jotka eivät käy yksiin Jumalan ilmoittaman luomisilmoituksen kanssa.
Tämän tulee olla lähtökohta kaikelle tieteelliselle tutkimukselle.

Mitkään "todisteet" evoluutiosta eivät kelpaa, koska ne eivät täytä Raamatun kriteereitä. Siksi tiedämme ne suoralta kädeltä vääriksi, vaikka emme pystyisikään osoittamaan missä kohden tutkimuksissa on menty vikaan. Vian etsiminen ei ole meidän tehtävämme. Etsiköön evolutionistit itse virheensä ja saattakoot tutkimuksensa sopusointuun Jumalan ilmoituksen kanssa.

"Sinä meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä Sinä olet luonut kaikki, ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut." (Ilm.4:11)

Äänestä
  • No voi Jeesus. Jaakoppi ilmesty tänne heti hihhuloinnillaan alleviivaamaan loistavassa avauksessa esitetyt terävät havainnot ja paikkansa pitävät totuudet :D

    "Mitkään "todisteet" evoluutiosta eivät kelpaa, koska ne eivät täytä Raamatun kriteereitä."

    No ei ne tietty kelpaakkaan Jaakopin kaltasille ääriuskovaisille, vajakeille ja älyllisesti ketkuille, mutta sekin on tiedetty fakta niin kauan kuin kreationistinen pseudotiede on ollu olemassa.

    "Siksi tiedämme ne suoralta kädeltä vääriksi,"

    Siis todellisuudessa joko luulette, kuvittelette, uskottelette, vääristelette ja/tai valehtelette ne vääriks.

    "vaikka emme pystyisikään osoittamaan missä kohden tutkimuksissa on menty vikaan."

    Joo, ette todellakaan kykenekkään, koska ne eivät ole menneet vikaan.

    Saapas nähdä millon JC ilmestyy tänne esitteleen ideologista tollouttaan ja läpimätää valheellisuuttaan ...

    Äänestä

Moderni tieteellinen kreationismi perustuu nimensä mukaisesti tieteeseen.

Se ei kaipaa Raamattua vahvistuksekseen, vaan se lyö evoluutioteorian tieteen faktoihin perustuen.

Joten avaus on näiltä osin pötypuhetta.

Äänestä
  • "Moderni tieteellinen kreationismi perustuu nimensä mukaisesti tieteeseen."

    Bruahahhahhahahahahahahahahahhahha hahahahahhah ahahahahaha hahahahahahahah. Jeesus mikä koomikko oot jyr :D

    "Se ei kaipaa Raamattua vahvistuksekseen, vaan se lyö evoluutioteorian tieteen faktoihin perustuen."

    Niin mitkä viitun faktat? Kas kun niitä ei löydy ees yhden TIETEELLISEN julkaisun verran. Tosin eihän sun kaltainen vajakki ees ymmärrä mitä on tiede tai mikä on tieteellinen fakta. Siksipä lahoaivo ootkin kreationisti.

    Palstan ylivoimasesti patologisin valehtelija jyr aivopieree kretuskeidaansa.

    "Joten avaus on näiltä osin pötypuhetta."

    Päinvastoin. Kommentis, jälleen kerran ja takuuvarmasti oli täyttä mytomaanin kirjoittamaa valetta.

    Jokos oot krerutrolli laittanu hirvinautas lihoiks? Jos et oo niin muistahan laittaa sille punanen liivi päälle, jottei hirvestäjät sitä vahingossa vaan ampu. Se olis kreationistiselle tositieteelle korvaamaton vahinko.

    Äänestä

  • Moderni tieteellinen teoria siitä miten yksisarviset ovat luoneet ihmisen perustuu nimensä mukaan tieteeseen.

    Se ei kaipaa myyttejä vahvistuksekseen, vaan se lyö muut teoriat ja "teoriat" faktoihin perustuen.

    Joten viestisi on näiltä osin pötypuhetta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huutonaurua kirjoitti:

Tämä on kyllä lainattu aivan toista asiaa koskevasta artikkelista, mutta sopii hyvin myös kreationismiin:

”Kreationisti on aina oikeassa.”

”Hyvä että tämä logiikkapeli on säädetty kreationistin logiikalle!”

”Jos kreationisti kaikesta huolimatta on väärässä, on tiede silti enemmän väärässä.”

Kreationistinen tiede on keskeinen tieteen alue, jossa tutkitaan kretiinisiä konnektiiveja käyttäen sisältävien formaalikielen lauseiden ominaisuuksia. Näistä ominaisuuksista keskeisimpiä ovat Ennalta päätetty Totuus™ ja lauseiden väliset päättelysuhteet. Eli "kun lopputulos on tiedetty, miten siihen päädytään?"

Kreationistinen tiede on ajattelua, joka tavallisesti etenee johtopäätöksestä oletukseen. Kreationistinen tiede rakentaa yhteyden perusteiden ja johtopäätöksen välille.
Kreationistisessa tieteessä päättely etenee ennalta määrättyjen päättelysääntöjen puitteissa. Perustavin päättelysääntö on se, että kreationismi pitää pätevyytensä ja voittaa. Päättely on pätevää, jos oletettu totuus antaa halutun johtopäätöksen totuudesta.

Mainittakoon myös kreationistien tapa argumentoida. Keskusteluissa he tapaavat vedota auktoriteettiin, yleensä Raamattuun ja etenkin omaan päätelmäänsä siitä. (esim. "Asia on niin koska Raamattu sanoo niin! Ja jollei sano, tai sanoo jotain sen vastaista, minä tulkitsen Raamattua kuitenkin oikein") Yleistä on myös syyttää toista keskustelijaa loukkauksesta, usein mitättömästä aiheesta, ja sen turvin tekeytyä keskustelukyvyttömäksi.

Kaikista tavallisin ja samalla kenties myös pahin piirre kreationistin ajattelutavassa lienee kuitenkin perustelematon käänteispsykologia. Vaikka kuinka todistaisit jonkin vaihtoehdon ylivoimaiseksi toiseen nähden, kreationisti valitsee aina sen toisen, vedoten siihen että sinä olet väärässä ja Raamattu oikeassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu