Ulvilantie, joka vie Porin Koivulasta Ulvilaan ohi Itäkeskuksen Prisman on täysi fiasko! Vain yksi kaista per suunta ja muutama typerä liikenneympyrä "shikaaneina". Ohittamaan ei pääse kunnolla edes 40 km/h nilkuttavaa Toyota Priusta (tai pääsee, mutta ei kovin tyylikästä hommaa minulta tänäänkään oikealta ohittaa, mutta sieltä mennään missä on tilaa. Gumball-style, baby.)
Typerääkin idioottimaisemmat liikenneympyrät hidastavat ajonopeuden niin alas, että jopa mopoautolla ajava turhautuu, kun autojono matelee Koivulasta Ulvilaan koko matkan PARHAIMMILLAAN 45 km/h. Ympyröiden kohdalla toki hitaammin.
Lisäksi tuntuu, ettei joidenkin riemuna on vieläpä provosoida tiukemmalla aikataululla (ja nopeammalla autolla) varustettuja, ja tyypit ajaa tahallaan hitaasti. Voi tuota kiusanteon määrää!
Mitä nyt tarvitaan on se, että kaikki liikenneympyrät poistetaan em. pätkältä ja kaistoja rakennetaan KAKSI per ajosuunta eli väylä on muutettava nelikaistaiseksi. Sitten rajoitus vähintään 80 km/h. Sitten katsotaan, miten liikenne sujuu!
Porin kaupunki: ja ei kun kuvetta kaivamaan!
P.S. Käyn Ulvilassa kaksi kertaa vuodessa ja niilläkin reissuilla pinna katkeaa tuohon miesmäiseen 40 km/h ajamiseen. (Naisethan ajavat nykyään jopa törkeitä ylinopeuksia, kuten lehtien lööpit ovat hekuttaneet eli nykyään hiljaa ajaminen on miesmäistä pitsin nypläystä. Ottakaan nössyt eläkeläismiehet nuorilta naisilta mallia, ja alkakaa antaa autoillenne vähän hanaa. Ihan oikeasti. Ja reilulla jalalla!)

Vastaukset 18
Vanhimmat
AP mene muualle itkemään.
Onko jotain pahaa kaivata sujuvaa, ja joutuisaa liikennettä? Ulvilantie on tosiaan täysi vitsi ja meni uusilla liikenneympyröillä ihan pilalle. Aloittaja on kyllä tässä(kin) asiassa ihan oikeassa.
Mutta miksi kukaan ei tee asialle mitään? Tarvitaan kunnon kansalaisaloite! Jos noin 5000 porilaista lähtee antamaan kuvainnollisia "turpajuhlia" liikenneympyröistä ja Ulvilantien ajonopeudesta päättäneille, niin taitaa ympyrät hävitä aika nopeaan ja nopusrajoitus kohota 80 km/h:iin. ME olemme valinneet päättäjät, jotka päättävät tiet, nopeusrajoitukset ja liikenneympyrät. He tekevät mitä ME haluamme heidän tekevän.
Miten olisi, että jokainen porilainen lähettää sähköpostia, että "Ulvilantie on ihan susi". Kun liikennesuunnittelija saa sellaiset parikymmentätuhatta sähköpostia aiheesta, on selvää, että tie tullaan muuttamaan. Siis parikymmentätuhatta sähköpostia PÄIVÄSSÄ siihen asti, että tie on nelikaistainen ja kunnossa...
"AP" Mene ylilaudalle saatanan uushomo jonne
Minusta Ulvilantie on loistava oivallus tieturvallisuuden edistämisestä.
Näennäisesti kyllä, kun pätkällä patoutunut agressio purkaantuu molemmissa päissä.
Eli ennustan 10-20 %:n lisäystä liikenneonnettomuuksissa Ulvilantien molemmissa päissä sen takia, että kun ahdistus purkautuu ja kaasun saa pohjaan niin alkaa tapahtua...
Tämä tienpätkä on siis NÄENNÄISESTI turvallinen, mutta tekee sen molemmat päät turvattomammiksi. Kokonaisuudessa täysi floppi!
Kansalaisaloite siihen että saadaan AP pakkomuutettua laukaalle tai rymättylään.Loppuu ongelmat.
Vielä kun saisi ne muutamat valot siitä korvattua ympyröillä, niin likenne sujuisi entistäkin paremmin. Menkää ajelemaan raumalle, jos haluatte nähdä, miten liikenne EI toimi. Porissa liikenne sujuu, juuri noiden ympyröiden vuoksi. Kiitos Setälä niistä!
Liikenne sujuisi, jos porukka ajaisi niihin ympyröihin kovaa sisään! Nyt ajetaan kävelyvauhtia ympyröissä. Nehän ovat shikaaneja. Idea on ajaa ne läpi niin nopeasti kuin fysiikan lait ja kitka sallii. Tämä on suurelta kansanjoukolta mennyt ohi, ja se porukka tulee minua perä edellä vastaan vähän joka kohdassa.
Isäs ajo sillon kovaa sissään kun sua teki. Ja päästi siinä vauhdissa aika lailla pissaa joukkoon.
Valtio ei myönnä tienkunnostusrahoitusta muutamaan vuoteen, sillä EU:n jäsenmaksut menevät edelle. Asia oli esillä viime vuonna. Myös valtatiet muuttuvat -60-luvun malliin irtosorateiksi. Ainoa ratkaisukeino on eroaminen EU:sta, niin valtion menot vähenevät merkittävästi.
Aja valtatien kautta, niin säästät Ulvilantien seisovan liikennekulttuurin. Toinen vaihtoehto on Tampereentie ja sieltä Vanhankylän kautta Friitalaan. Satakunnassa on reittivaihtoehtoja!
Myös valta- ja seututeillä ympyrät tukkivat maantiet. Ne pitäisi poistaa taajama-alueiden (kadut ja kujat) ulkopuolelta.
ap vois ajaa täyttä vauhtia vaiks siltarumpuun. Tai hirttää ittensä piikkilangalla. Painu vittuun ja paskaa joulua. Toivottavasti ens vuotta et enää näe.
Ajan työni puolesta tuota väylää kymppipyörällä useita kertoja päivässä. Minusta se on nyt ihan hyvä. Hulluja ohittelijoita siinä kyllä on ihan riittävästi. Mutta niistä päästään ajan mittaan kun kolhivat itsensä tuonne akseleitten väliin.
Samoin peltipoliisien lisääminen mahdollisimman pian nopeuttaa kaahaajien häviämistä.
Kivitavaraa kolmiakselisella? Nykyään jo soraajon vetoautot on neliakselisia ja vähän enemmän kumeja alla.
Minulla ei ole verokoukkua. Mutta sen sijaan minulla on AMP-tutkinto suoritettuna. Joten luulisin jotain asiasta tietäväni.
Jep - tuo on juuri niin, että me jotka osaamme jo ajaa tarpeeksi hyvin päärjäämme Ulvilantielläkin nykyisillä nopeuksilla ja ympyröissä todella hyvin.
Tuo peltipoliisien lisäminen kyllä saattaa olla väistämättä välttämätöntä juurikin noille kaahaajille. Varsinkin kun he eivät osaa vielä ajaa kunnolla.
Hah. Aion jatkossakin olla tiesi tukkeena ja hidastamassa menojasi. Tähänkin voi käyttää maalaisjärkeään. Jos sulla on kiire, lähde aikasempaa tien päälle.
Minulla on kyllä nopea auto ja joskus aika kiirekin, mutta myöhästely on muodikasta.
En näe mitään tarvetta kaahata taajama-alueella kuin heikkopäinen ja aiheuttaa vaaratilanteita, kun olet kuitenkin niinkuin muutkin porilaiset kakarat joilla on tommi mäkisen jalat, mutta pystyyn kuivuneet kädet.
Sinunko ne kaikki romuautot tuolla teiden varsilla on? Men korjaa jälkes.
Toki pidän itsekin kovaa ajamisesta, mutta vaan jokkiksessa tai jääradalla.
Tukkirekka jumissa tänään aamulla siinä mäessä!
Kyllä on Ulvilantie surkea!