Lakis centter

Mites yhtiön hommat edennyt,onko homma hanskassa .Tuleeko siitä hyvä.
5251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Englanninkielisestä kirjoituksesta päätellen olet jäänyt luokalle muutamia kertoja aikanaan...vai?

Äänestä

Outo vastaus kysymykseen,meni vähän ohi sektorin.

Äänestä
  • Me emme tarvitse mitään yhteistoiminta aluetta toisten kuntien kanssa en voi tajuta
    kuka tälläisen älyttömän ajatuksen on tyhmästä päästä keksinyt ja rahoittanut taitaa olla meidän kuntaveromarkoista sekin on mennyt ihan älyttömyyden huippu koko asia meidän tulee
    välittömästi irtautua kaikista yhteis asioista muiden kuntien kanssa olemma aina pärjänneet omillamme ja tulemma aina pärjäämään.
    Nyt pitää heti alkaa irtaantumaan siitä hullusta yhteistoiminta alueesta tässä
    kun olemma riisikunta valtio alkaa patistamaan näitä yhteistoiminta alueellisia kuntia liittymään yhteen tämäkö on tarkoitus Soini toinen rupukunta emme tarvi
    Soinin köyhiä enään samaan kuntaan on perskutti kun ei sitä omaa järkeä näköjään ole jos kaksi tai kolme köyhää kuntaa kimputetaan eihän siitä tule
    mitään minä en kauan katsele tätä touhua pakko muuttaa muualle ja viedä ne isot rahat muualle osa tietty jo viety mutta loputkin kohta lähtee tällä touhulla
    Lichtenstein pankki odottaa

    Äänestä

Hommat lakiksella on päin takapuolta olen täysin samaa mieltä Huopana kirjoituksista jos kaikki ihanasti rempallaan
niistä pitää asiat tuoda julki monet haluaa peitellä kaikkea sehän ei koskaan johda mihkään pitäjän ihmisten pitää saada tietää niistä vaikka kaikilla ei ole mahdollista
jos ei vaikka nettiä ole se rajoittaa
Sitä en voi ymmärtää näistäkin saitti kirjoituksista jota täällä on hyviäkin on joku heti niitäkin poistaa olen huomannu kun joku kirjoittaa persunsalarakas hotelliöistä
se heti poistetaan mitä tuosta jos joku ukko on huorinut jonkun naisen kanssa
sehän on terveen merkki että äijä vielä pystyy nusasemaan eihän siinä ole mitään väärää pysyy eturauhanen kunnossa tossakin iässä
Ei seksi ole keltään pois se on luonnon varoista uusiutuva 100% sesti joten
minusta siinä ei ole kellään mitään sanomista (himot ne on hullulakin sanoo vanha sananlasku

Äänestä

Kysyjälle on varmaan tullut aika selväksi "Lakis centterin" tilanne... :=) :=)

Mikähä puliukko näitä kommentteja raapustaa tänne!? :=) Popkornit mukana kun näitä lukee..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Maakunnasta kirjoitti:

Mites yhtiön hommat edennyt,onko homma hanskassa .Tuleeko siitä hyvä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu