RUOTSILLA PIENRIKOLLINEN KANSALLISSANKARINA!

Polkupyörä varas ja entinen pienrikollinen on noussut Ruotsin kansallissankariksi! Tosin Ruotsilla on kuninkaanakin Ranskan vaetelevien mannejen jälkeläinen, kalle kustaa!




Zlatan: MM-kisat ilman minua eivät ole katsomisen arvoiset

Zlatan Ibrahimovicin kaksi maalia eivät auttaneet Ruotsia ensi kesän MM-kisoihin.




Zlatan Ibrahimovicia ei nähdän ensi kesän MM-kisoissa. Kuva: EPA/ERIK MARTENSSON
Ruotsi koki tappion jalkapallon MM-jatkokarsinnassa Portugalia vastaan. Tappio saattoi varmistaa sen, ettei Zlatan Ibrahimovicia nähdä enää koskaan MM-kisoissa. Brasilian kisojen jälkeen seuraava lopputurnaus pelataan vuonna 2018 Venäjällä.

- Tämä oli luultavasti viimeinen yritykseni päästä mukaan MM-kisoihin. En usko pelaavani maajoukkueessa niin pitkään, Ibrahimovic kertoi omassa Unplugged –mobiilisovelluksessaan.

- Onnittelut Portugalille, mutta molemmat joukkueet olisivat ansainneet päästä MM-kisoihin.

MM-haaveiden romahtaminen ei kuitenkaan vienyt Ibrahimoviclta hänen tavaramerkkiään eli itseluottamusta.

- Yksi asia on varmaa: MM-kisat ilman minua eivät ole katsomisen arvoiset, joten niitä ei ole syytä odottaa, ruotsalainen latasi.
Matti Härkönen Yle Urheilu

Ne uskovat nuo pienrikolliset olevansa suuriakin ylhäisyyksiä!


Late Lapista. SSSS Ry!
0103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Late Lapista. kirjoitti:

Polkupyörä varas ja entinen pienrikollinen on noussut Ruotsin kansallissankariksi! Tosin Ruotsilla on kuninkaanakin Ranskan vaetelevien mannejen jälkeläinen, kalle kustaa!




Zlatan: MM-kisat ilman minua eivät ole katsomisen arvoiset

Zlatan Ibrahimovicin kaksi maalia eivät auttaneet Ruotsia ensi kesän MM-kisoihin.




Zlatan Ibrahimovicia ei nähdän ensi kesän MM-kisoissa. Kuva: EPA/ERIK MARTENSSON
Ruotsi koki tappion jalkapallon MM-jatkokarsinnassa Portugalia vastaan. Tappio saattoi varmistaa sen, ettei Zlatan Ibrahimovicia nähdä enää koskaan MM-kisoissa. Brasilian kisojen jälkeen seuraava lopputurnaus pelataan vuonna 2018 Venäjällä.

- Tämä oli luultavasti viimeinen yritykseni päästä mukaan MM-kisoihin. En usko pelaavani maajoukkueessa niin pitkään, Ibrahimovic kertoi omassa Unplugged –mobiilisovelluksessaan.

- Onnittelut Portugalille, mutta molemmat joukkueet olisivat ansainneet päästä MM-kisoihin.

MM-haaveiden romahtaminen ei kuitenkaan vienyt Ibrahimoviclta hänen tavaramerkkiään eli itseluottamusta.

- Yksi asia on varmaa: MM-kisat ilman minua eivät ole katsomisen arvoiset, joten niitä ei ole syytä odottaa, ruotsalainen latasi.
Matti Härkönen Yle Urheilu

Ne uskovat nuo pienrikolliset olevansa suuriakin ylhäisyyksiä!


Late Lapista. SSSS Ry!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu