Onko joku tyhmä DM-fani sensuroinut...?

No totuus ei silti pala tulessakaan ja kylmät faktat pysyvät: DM ei ole tehnyt yhtään hyvää levyä Ultran jälkeen ja suunta on yhä edelleen alaspäin. Tätä suree jokainen DM:n kanssa silloin aikoinaan vuosia sitten kasvanut. Exciterilla oli sentään vielä joitakin hyviä kappaleita ja PTA:llä oli Precious, mutta sittemmin... Huh huh... (Puhumattakaan siitä, että DM:n ennen niin tunnusomaisen cooli levynkansitaide on muuttunut grafiikoiksi, jotka voisivat olla jonkin perähikiän taidekoulun opiskelijan harjoitteita).

Pahinta kun äijät eivät itse tunnu tajuavan tekevänsä nykyisin parhaimmassa tapauksessa kuolettavan keskinkertaista aikuispoppia, joka ei onnistu olemaan edes parodia DM:n voimien vuosista. Delta Machine on muka jokin uusi Violator, WTF?!? Onko selkääntaputtajia ympärillä liikaa? Siihen aikaan kun DM teki hyvää, uraauurtavaa musiikkia, bändi oli ikään kuin sodassa kriitikoiden ja median kanssa. Nyt kun DM:n paikka pop-historiassa on tunnustettu ja kehnotkin levyt saavat hyviä arvosteluja, vanhukset elävät suuruusharhoissa eivätkä välitä enää yrittää yhtään... Vaan eipä näytä olevan enää rahkeitakaan.

En usko että edes Alan Wilderin paluu pelastaisi tilanteen. Depeche Mode, häipyisit jo! Mutta kai rahastuksen täytyy jatkua... Kuinka moni kuitenkaan enää jaksaa olla näiden miljonäärien hyödyllinen idiootti? Lopetin joitakin vuosia sitten.
31198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin tolkuttoman törkeä kirjoitus, että sanattomaksi vetää. Olen itse kuunnellut Depeche Modea viimeiset 30 vuotta päivittäin ja tulen kuuntelemaan myös seuraavat 30 vuotta! Sulla ei näytä olevan minkäänlaista suhteellisuudentajua. Äijät ovet tehneet pian 40 vuotta musiikkia yhdessä, ja edelleen pystyvät uusiutumaan ja yllättämään faninsa. Delta Machine on fantastinen albumi! Pyydän, älä ole paikalla 15.12.2013 Hartwall-areenassa.

Äänestä
  • Violatoriin asti loistava bändi mutta sen jälkeen pelkkä irvikuva itsestään, valitettavasti!

    Äänestä

  • Honey Wings kirjoitti:

    Violatoriin asti loistava bändi mutta sen jälkeen pelkkä irvikuva itsestään, valitettavasti!

    Hekoheko! Et tainnut olla katsomassa keikkaa 15.12. DM oli valovuoden päässä irvikuvasta. Bändi hurjasteli sellaisen keikan, että alta pois. 2 tuntia täyttä tykitystä alusta loppuun!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


DM eli 1980-1998 kirjoitti:

No totuus ei silti pala tulessakaan ja kylmät faktat pysyvät: DM ei ole tehnyt yhtään hyvää levyä Ultran jälkeen ja suunta on yhä edelleen alaspäin. Tätä suree jokainen DM:n kanssa silloin aikoinaan vuosia sitten kasvanut. Exciterilla oli sentään vielä joitakin hyviä kappaleita ja PTA:llä oli Precious, mutta sittemmin... Huh huh... (Puhumattakaan siitä, että DM:n ennen niin tunnusomaisen cooli levynkansitaide on muuttunut grafiikoiksi, jotka voisivat olla jonkin perähikiän taidekoulun opiskelijan harjoitteita).

Pahinta kun äijät eivät itse tunnu tajuavan tekevänsä nykyisin parhaimmassa tapauksessa kuolettavan keskinkertaista aikuispoppia, joka ei onnistu olemaan edes parodia DM:n voimien vuosista. Delta Machine on muka jokin uusi Violator, WTF?!? Onko selkääntaputtajia ympärillä liikaa? Siihen aikaan kun DM teki hyvää, uraauurtavaa musiikkia, bändi oli ikään kuin sodassa kriitikoiden ja median kanssa. Nyt kun DM:n paikka pop-historiassa on tunnustettu ja kehnotkin levyt saavat hyviä arvosteluja, vanhukset elävät suuruusharhoissa eivätkä välitä enää yrittää yhtään... Vaan eipä näytä olevan enää rahkeitakaan.

En usko että edes Alan Wilderin paluu pelastaisi tilanteen. Depeche Mode, häipyisit jo! Mutta kai rahastuksen täytyy jatkua... Kuinka moni kuitenkaan enää jaksaa olla näiden miljonäärien hyödyllinen idiootti? Lopetin joitakin vuosia sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu