Jouluun vielä noin kuukauden päivät. Tuli taas perinteinen joulupukkitilaus. Menen yhteen perheeseen tuomaan lapsille jouluiloa.
Katsastin pukkivermeet ja kunnossa ovat. Sitten mieleen tuli pieni fantasia.
Olen menossa perheen ovelle ja kerrostalon portaikossa eräs nainen availee oveaan. Tuntuu maistelleen hieman glögiä. Huomattuaan minut alkaa jutella, josko pukki vierailisi hänenkin luonaan. Totean puolihuolimattomasti, että pitää mennä kilttien lasten luo, tuhmille tulen antamaan vain piiskaa paljaalle pepulle. Nainen punastuu ja sanoo, että on tullut vähän oltua tuhma ja olisi hyvä, jos pukki vähän ojentaisi.
Käyn lahjanjakokäynnillä ja siihenhän ei mene hirmuisen kauaa, sillä lapset haluavat paketit heti ja sitten he haluavat niillä leikkiä. Pukki on asiansa tehnyt ja pukki saa lähteä.
Lähden kävelemään alas portaita ja siinä tulee mieleeni tuo kohtaamani nainen. Joten koputan oveen (pukkihan ei ovikelloa soita) ja nainen tulee avaamaan melkoisen viettelevässä asussa. "Onkos täällä kilttejä lapsia vai pitääkö pukin olla ankara", kysyn ja vastausta tulee, että ei olla ihan kilttejä oltu. Sitten tentataan ja pitkitetään tarinaa ja luodaan kuvaa seuraamuksista. Naisen poskia punottaa. Sitten vedän hänet syliini reisien päälle ja kiskaisen pepun paljaaksi ja alan mätkiä kämmenellä. Kun ääntely on sellaista, että nyt on rangaistu kylliksi, lopetan ja perinteiseen vanhan ajan tapaan lohdutan ja halaan. Siitä se sitten alkaa. Kohta nainen painaa pääni paljaille rinnoilleen ja käteni eksyy hänen jalkojensa väliin. Sitten alkaakin hillitön nainti.
Mukava fantasia. Ainakin minusta.
Joulupukki matkaan jo käy
Pukki
1
137
Vastaukset 1
- Tonttumuori
Upeat kaksi viimeistä lausetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95903
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34604Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 36502
- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106467Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427