Tunnetteko itse ketään, josta on tullut vanhempi teini-iässä? Millaista ihmisten reaktio on näissä tapauksissa ollut? Itse törmäsin yläasteella todella hälyyttävään tapaukseen, jonka toivoisin todella olevan yksittäistapaus.
Yläasteella kasiluokan lopulla eräs rinnakkaisluokkani tyttö aloitti suhteen jonkun parikymppisen narkkarin kanssa. Ysiluokalla lokakuussa tämä sitten tajusi olevansa raskaana, ja kertoi asiasta mieluiten ekana kavereilleen. Minäkin kuulin ilmeisesti asiasta ennen tytön vanhempia, vaikken ollut tämän kanssa juuri missään tekemisissä. Kun vanhemmat sitten saivat kuulla, niin abortti tietenkin nousi esille. Likka päätti kuitenkin pitää lapsen, koska lasketun ajan katsottiin olevan joskus kesäloman alussa, ja tämä oli jostain kuullut, että saisi raskaana pitää viimeiset 4kk lomaa, ja tulla sitten vain kevätjuhliin poimimaan todistuksen. Lapsen isästä hän kertoi vanhemmilleen vasta kun abortin teko oli liian myöhäistä, ja tämä joutui linnaan ja korvauksiin alaikäiseen sekaantumisesta.
Kun asia sitten oli kaikkien tiedossa, niin en kyllä käsittänyt ihmisten reaktiota. Oppilaista kaikki vain toivottelivat onnea, ja kertoivat miten uskoivat tämän olevan varmasti hyvä äiti jne. Kyseessä oli vitosen keskiarvoa kyntävä pissis, ja tupakkaa tämä poltteli ainakin ihan normaalisti mitä minä pistin merkille. Talven aikana ei muusta juuri puhunutkaan, että miten "mun vanhemmat kyl hoitaa sen lapsen, niin mä voin bilettää lapsilisät ja äitiyspäivärahat", tai "miten siistiä on sitten olla lapsen vanhempainilloissa muita nuorempi". Yksi samalla luokalla oleva kundi kehtasi kysyä, että eikö se tajua tilanteen vakavuutta, ja sai siitä hyvästä kylmää olkaa koko luokalta kuukausiksi, ja kuulemma lisäksi turpaan. Kaiken kruunasi sitten kevätjuhlissa iso onnittelukortti, johon kaikkien oppilaiden täytyi laittaa nimi ja onnentoivotus.
Ei vain ollut mielestäni normaalia. Toki olen sitä mieltä, että teinivanhemmat kaipaavat tukea, mutta tämä likka oli ihan yksin kuoppansa kaivanut. Lisäksi on eri asia tukea, kuin olla umpisokea tilanteelle, jossa täysin epäkypsä ja äidiksi kelpaamaton tapaus vaarantaa viattoman elämän.
Kannustusta 15-vuotiaalle teiniäidille?!
12
227
Vastaukset
- oma kuoppanne
Olen itsekin monesti miettinyt näitä teiniäitejä, itse en olisi pystynyt ottamaan sellaista vastuuta. Tällä hetkellä ikää on 21 ja näinä päivinä pitäisi esikoiseni syntyä, ja tunnen olevani valmis äidiksi. Koulut käytynä ja 5 vuotta työkokemusta takana!
Jokainen tekee omat päätöksensä, mutta mielestäni on vastuutonta hankkia pieni ihminen huollettavakseen ennenkuin on koulut käynyt tai edes täysi-ikää ylittänyt. Tämä siis vain on minun mielipide. On aika sääli katsoa vierestä kun ala-ikäiset heittävät oman "lapsuutensa" hukkaan vain sen takia että pääsisi muuttamaan pois kotoa ja rällätä muiden verorahoilla. Harva näkemistäni teiniäideistä oikeasti jaksaa kantaa vastuutaan. - En tunne tapauksia
Teinivanhemmuus on hirveän harvinaista. Itse en henkilökohtaisesti tunne yhtään 15-18-vuotiasta teiniäitiä, mutta isossa n. 500 oppilaan koulussamme oli yksi 15-vuotias tyttö, joka sai lapsen.
Tämän vuoksi minua ihmetyttää, miksi teinivanhemmuudelle on edes omistettu omia palstoja ja tv-ohjelmia. Ehkä tämä on sitä sosiaalipornoa? Toki tällaiset harvinaisuudet tukiryhmiäkin tarvitsee, mutta meitä "normaaleja" ihmisiä tämä ei juuri kiinnosta.
Teinivanhemmuus lienee yhtä harvinaista kuin autismi ja onhan autisteillekin omat osionsa.- Ikävä ihminen
Teiniäitiys on valitettavasti lisääntynyt esim. Vaasassa. Lue lehtiä!
- En tunne tapauksia
Ikävä ihminen kirjoitti:
Teiniäitiys on valitettavasti lisääntynyt esim. Vaasassa. Lue lehtiä!
Onneksi en tunne myöskään yhtään vaasalaista. En varmaankaan ole mitään menettänyt? :)
- En tunne tapauksia
Ikävä ihminen kirjoitti:
Teiniäitiys on valitettavasti lisääntynyt esim. Vaasassa. Lue lehtiä!
No niin. Luepa tarkemmin. Tuosta jutustahan selviää, että teiniäitiys harvinaistuu koko ajan. Onneksi suurin osa suomalaisnuorista eivät ole niin tyhmiä kuin Vaasan teinit. :D
http://yle.fi/uutiset/aidiksi_ylakouluikaisena_-_teiniaitiys_kiinnostaa_nuoria/6934144
Onko siis ihme, että yhä harvempi on ikinä elämässään tavannut teiniäidin. Siksihän näistä "poikkeavuuksista" kai ihan tv-ohjelmia tehdäänkin, jotta mahdollisimman moni tutustuisi myös tämän lajin sosiaalipornoon.
- Kannustusta vaiko ei
Kyllähän näitä tapauksia löytyy ja paljon. Kaikkien kohdalle niitä vain ei tule vastaan ehkä samalla tavalla. Yläasteella ollessani liikuin kolmen tytön kanssa, joista yksi tuli raskaaksi 16-vuotiaana ja toinen 17-vuotiaana. Mielenkiintoista tässä on se, että nämä kaksi olivat meistä ne "villeimmät" tapaukset.
Monenlaisia reaktioita nämä tapaukset herättivät. Niin hyviä, kuin pahoja. Enemmän ehkä vieroksuntaa ja kummastelua. Aivan kuin koko tilanne olisi ollut suuri tabu, josta ei voi eikä saa edes puhua.
Kumpikaan ei ole enää yhdessä lasten isien kanssa. Ja molemmille on tulossa tällä hetkellä myös toiset lapset.. Molemmat ovat kyllä hoitaneet äidin työn hienosti ja lapsilla menee hyvin. Siitä ei voi moitteen sijaa antaa. Eikä me hyvät ystävät välejä alettu sen takia katkomaan, vaan elettiin siinä tilanteessa mukana ja toimittiin kuinka parhaaksi nähtiin ja osattiin. Kenelläkään meistä, kun ei parhaat välit ollut omiinkaan vanhempiin.
Nyt kun koko porukka alkaa olemaan 23-vuotiaita, miettii tilannetta tietysti aiiivan eri silmin kuin silloin. Ei ikinä moista. On mielipiteeni nyt. Silti, en haluaisi elää ilman että nämä lapset eivät olisi osa elämääni tällä hetkellä
Joten.. mikä on lopputulos?
Tämä kyseisen tytön tilanne ei vain kuulosta siltä, että välittäisi tippaakaan siitä uudesta elämästä sisällään. Toisin kuin ystäväni silloin. He saivat tuen ja apumme, joka varmasti tuli tarpeen. Ei tämäkään tyttö yksin tule pärjäämään. Se on varma.- ...
Teiniäitiys on silti harvinaista, vaikka sinun porukoihisi olisikin kerääntynyt kasaantuma.
- Kannustusta vaiko ei
Tässähän nyt kysyttiin tunnetteko ketään, kenestä on tullut teiniäiti. Minä tunnen.. Harvinaista se voi silti olla ja hyvä niin.
- Ei kannustusta
Saan varmaan miljoonasti miinusta, mutta mielestäni teiniäitiyteen ei todellakaan pitäisi kannustaa. Teini ei välttämättä tajua itse tilanteen vakavuutta, vaan ajatellaan kaiken olevan kivaa kun hetken ollaan raskaana ja sitten saadaan söpö vauveli jota hoidellaan silloin tällöin. Niin ja omaan asuntoonkin pääsee niin ollaan aikuismaisempia kuin muut.
Sitten pärähtääkin se karu arki julmana vasten kasvoja ja silloin ei ole enää perääntymisen mahdollisuutta.
On aikuisten tehtävä muistuttaa aina siihen 12 raskausviikkoon asti jokaisesti raa'asta tosiasiasta, mitä teinivanhempien elämään tulee kuulumaan.
Ero erittäin mahdollinen. Rankka vauva-arki, joka voi olla liian raskas jopa vuosia yhdessä olleelle aikuispariskunnalle. Mitä se sitten on teiniparille, joka ei välttämättä ole ollut yhdessä vuottakaan, eikä ole kokemusta hoitaa parisuhteen kriisejä?
Raha. Teineillä harvemmin on työpaikkaa, eikä sitä niin vain saada ilman koulutusta. Rahapula tulee olemaan todellakin tuttua. Samaan aikaan kun kaverit shoppailee Vero Modasta uusia vaatteita, laskeskelee teiniäiti rahoja viikon ruokiin.
Koti. Jokainen pesästään lentänyt opettelee uudessa kodissaan omalle arjelleen ja huolehtimaan kaikesta talouteen liittyvistä asioista. Teinipariskunta, joka on tottunut siivoamaan juuri ja juuri huoneensa ja täyttämään silloin tällöin tiskikoneen, onkin yhtäkkiä vastuutta koko asunnon siisteydestä, jääkaapin (fiksusta) täyttämisestä, laskujen hoitamisesta ajallaan jne.
Vastuu. Kun lapsi syntyy, niin sitä ei voida antaa pois kun kotileikki alkaa kyllästyttää. Jos poikaystävä päättääkin nostaa kytkintä, niin lapsi jää edelleen ja siitä ollaan silti vastuussa lapsen täysi-ikäisyyteen asti.
Teiniäiteihin pitäisi myös olla kiinnittämättä huomiota. Ihan jo pelkkä nopea blogihaku kertoo karua tarinaa siitä, miten useat teiniäidit tuntuvat haluavan olla raskaana vain siitä saadun huomion vuoksi.
Nyt isoimpana huomion antajana Ylen Teiniäidit -sarja.- Blogit NOT
En miinusta, koska olen samaa mieltä kanssasi. Tuota Teiniäidit sarjaa vastaan pitäisi nostaa kansanliike. Itse voimme toki boikotoida täst edes kaikkia Ylen ohjelmia. Sääli vain, että ne kustannetaan verovaroin. :(
Sitten vielä yksi juttu, blogeja ei saa mainostaa PERHE-osastolla. SItä varten SUOMI24:ssä on oma sivusto. - Ei kannustusta
Blogit NOT kirjoitti:
En miinusta, koska olen samaa mieltä kanssasi. Tuota Teiniäidit sarjaa vastaan pitäisi nostaa kansanliike. Itse voimme toki boikotoida täst edes kaikkia Ylen ohjelmia. Sääli vain, että ne kustannetaan verovaroin. :(
Sitten vielä yksi juttu, blogeja ei saa mainostaa PERHE-osastolla. SItä varten SUOMI24:ssä on oma sivusto.Ai, sori. En kyllä mielestäni mainostanut, sen takia en maininnutkaan mitään nimeltä.
- Blogit NOT
Ei kannustusta kirjoitti:
Ai, sori. En kyllä mielestäni mainostanut, sen takia en maininnutkaan mitään nimeltä.
Et mainostanutkaan, lisäsin sen tuohon vain siksi, että edes jollekin toiselle blogien-linkkaajille tämäkin tieto menisi pikkuhiljaa perille. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005348597Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo5368824h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?72203Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1611203Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17846Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.40764Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57752Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?68726- 46715
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36657