20.11 2013
Nykyään esiinnytään nöyrinä ja puhutaan Kristuksen rististä ja sen tuomasta sovituksesta, mutta yksi on joka puuttuu saarnoista.
Ihmiset ovat aina kovasydämisiä ja tahtovat valinnallisesti kuulla Jumalan sanoja. Luulottelemme olevamme uskossa, jotain saavuttaneita ja hyväksyttyjä ainakin samanmielisten parissa.
Olemme mielestämme onnistuneita niin ihmisten kuin Jumalankin edessä, vaikka tuskin kukaan edes muistaa Jumalan olevan nykyään edes vaikuttamassa ihmisten jokapäiväisessä elämässä.
Sanan julistajillakin väärä varmuus on havaittavissa joka johtuu kun seurataan ihmisiä ja maailmallisten ihmisten vaatimuksia.
Hengellisen terveydentilan muuttuessa sairauden tilaksi ottaa huomaamatta valtaansa myös uskoviakin ihmisiä. Me tervitsemme jatkuvasti lakia, se on Jumalan vasara, joka murtaa kiviset sydämet. Jos tämä ei tapahdu käy ilmi, ettei ihminen ole terve vaan hirvittävällä tavalla kuolemansairas ja matkalla kohti helvettiä. Jumalan käskyissä me varmasti tulemme kohtaamaan sen Herran, joka on tänäkin päivänä kiivas Jumala ja joka on kuluttavainen tuli. Me kuulemme harvojen julistajien suulla, että joudumme kerran tekemään hänen edessään tilin jokaisesta sanastamme. Me kuulemme joskus myös huutavan äänen puhuvan molemmille korvillemme, että ellei teidän vanhurskautemme ole paljon suurempi kuin fariseusten ja kirjanoppineiden, te ette pääse sisälle taivasten valtakuntaan.
Nykyään esiinnytään nöyrinä ja puhutaan Kristuksen rististä ja sen tuomasta sovituksesta, mutta yksi on joka puuttuu saarnoista.
Ihmiset ovat aina kovasydämisiä ja tahtovat valinnallisesti kuulla Jumalan sanoja. Luulottelemme olevamme uskossa, jotain saavuttaneita ja hyväksyttyjä ainakin samanmielisten parissa.
Olemme mielestämme onnistuneita niin ihmisten kuin Jumalankin edessä, vaikka tuskin kukaan edes muistaa Jumalan olevan nykyään edes vaikuttamassa ihmisten jokapäiväisessä elämässä.
Sanan julistajillakin väärä varmuus on havaittavissa joka johtuu kun seurataan ihmisiä ja maailmallisten ihmisten vaatimuksia.
Hengellisen terveydentilan muuttuessa sairauden tilaksi ottaa huomaamatta valtaansa myös uskoviakin ihmisiä. Me tervitsemme jatkuvasti lakia, se on Jumalan vasara, joka murtaa kiviset sydämet. Jos tämä ei tapahdu käy ilmi, ettei ihminen ole terve vaan hirvittävällä tavalla kuolemansairas ja matkalla kohti helvettiä. Jumalan käskyissä me varmasti tulemme kohtaamaan sen Herran, joka on tänäkin päivänä kiivas Jumala ja joka on kuluttavainen tuli. Me kuulemme harvojen julistajien suulla, että joudumme kerran tekemään hänen edessään tilin jokaisesta sanastamme. Me kuulemme joskus myös huutavan äänen puhuvan molemmille korvillemme, että ellei teidän vanhurskautemme ole paljon suurempi kuin fariseusten ja kirjanoppineiden, te ette pääse sisälle taivasten valtakuntaan.
Vastaukset 16
Vanhimmat
* Väärin eenokki, laki " heitettiin" Jeesuksen päälle, Jumalan tahdosta, ja Jeesus täytti kokolain meidän edestämme, "Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle joka uskoo !" Sinä et eenokki ole päässyt lainalaisuudesta, ja vaadit sitä toisiltakin, vapauteen Kristus meidät vapautti, missä on Jumalan Henki, siellä on vapaus. Koita päästä vappaksi, kaikesta mikä sinua painaa, ja heittäydy Kristunsen armon varaan. Jos olet uudestisyntynyt, uskoata Jeesukseen ?
En ole hämmästynyt Mohikaanin opeista mutta koska niillä on niin suuri eksyttävä vaikutus on välttämätöntä vastustaa sellaisia oppeja.Mohikaanilla näyttää myös olevan laki upotettu uudestikasteessa ja kun järki tuo sydämestä vain harhoja niin lain hylkääjien osa on kamala he eivät suostu lihansa ristiinnaulitsemiseen himoineen ja haluineen vaan temmeltää kuin pirun pienet poikaset helluntailiikkeessä.
Mohikaanilla ja monella muulla on vanha aatami vapaana juoksemassa sanovathan he että laki on juutalaisten, syökäämme ja juokaamme sillä huomenna kuolemme.
Missä kohden Raamatussa sanotaan etteivät uskovaiset tarvitse lakia?
Heitämme lain noudattamisen kokonaan Jeesuksen päälle, koska laissa on se sapatti IV.-käsky, ja me helluntaiseurakunta olemme puun ja kuoren välissä.
Siksi puhumme että laki on jo täytetty, ja me voimme jatkaa sen rikkomista mm. sapattikäskyn takia!
Muutoin laki olisi hyvä ja kiva!
Ei pidä paikkaansa. 10 käskyä asetuksineen Jeesus täytty sovitustyössään Golgatalla. Jeesus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle joka uskoo, Room10:4. Laki on yhä voimassa, kaikki 10 käskyä, mutta vain uskovat ovat Jeesuksessa vapaat lain orjuudesta.
,,,,,,,,,,,,,Muutoin laki olisi hyvä ja kiva! ,,,,,,,,,, hellari
Parempi että luet Raamattua ja kuuntelet raamattutunteja kuin alat spekuloimaa mitä et käsitä.
Minua naurattaa kun luen kiistojanne. Miksi Jumala on tehnyt raamatusta niin vaikeaselkoisen että aiheuttaa noin paljon erilaisia tulkintoja.
Jokainen on yhtä vakuuttunut siitä että on oikeassa.
Alkaa vaikuttaa siltä että koko kirja on ihmisten kirjoittama, sitä sitten tulkitaan jokainen mieltymystensä mukaan. Tiedän että joku sanoo, ei voi tulkita vääri, tietenkin jos on samaa mieltä hänen kanssaan.
Onko järjen käyttö kielletyä
Moite astuu kyllä oikeaan puuhun, mutta johtuu luterilaisen katekismuksen oppin yhteisestä harhasta, katolisen kirkon kautta. Asia on matkaajalle tietämättömyyden aikaa, josta tietenkin Jumala kärsii. Se on ihmisoppi ja perinnäisääntökirja ja kristikuntamme "täällä" oleva harha. Mutta, sapattia kyllä viettää maassamme myös mm. helluntalaisia. Maailmalla, monessa maassa on lukematon määrä helluntalaisia, nimellä Apostolinen seurakunta ja heillä raamatullinen lepopäivä ja tämä seitsemäs päivä. He eivät ole muuttanut Jumalan lakia, vaan opettavat sen mukaan.
Voihan olla, että täälläkin pimeys väistyy ja Jumalallinen Valo saavuttaa ihmisten mielet, mutta se hapate, luterilainen hapate on kansamme pihtipielissä sydämissä niin lujasti, että sen perkaaminen on Pyhän Hengen työ.
...... Ei raamattu ole vaikeaselkoinen, mutta ihmiset ovat tulkinnoillaan sekoittaneet opetuksen ja vaatineet jäseniltään sitoutumaan isien perinnäissääntöihin.
Kirjan ongelma on tämä ihmisen oma syntisyys.
Varmaan huomaat itsessäkin sen, että tieto hyvästä on, mutta kuinka sen toteutat lähimmäistäsi kohtaan, onkin se toinen puoli.. Ongelma ei ollut Kirjoitus, vaan lukija.
Kun ilmestyy uusia opin julistajia heihin hurmaantuu joukko idiootteja jotka luopuvat oikeasta uskosta ja katekismuksestakin.
Kun lauma on riittävän suuri että huijarisaarnaaja voi ottaa rahat heiltä ja opettaa idiooteille uudestikasteesta sun muista paholaiselta saamaansa oppia.
Pian ilmestyy uusia nousukkaita upotuskasteesta.
Sitä kaikille hyväksi Lakia / Laillisuutta on vasta se Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten opetusten ja ohjeiden mukainen. Ja sitä ihan Lain / Laillisuuden täyttymystä, on vasta se Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi mukainen.
Eli nyt kun eletään tätä Kristuksen Jeesuksen ihmiskunnalle ansaiteman UUDEN liiton / teskamentin Jumalan ARMON aikakauden aikaa, jo vuotta 2013, ilmenee vuosiluvustammekn. Niin sitä Laillista Lakia, sitä kaikille hyväksi, kaikkia kohtaan ja kaikille Totuuteen perustuvan Oikeuden mukaista on vain ja ainoastaa Raamatun UTmukaisuuden mukainen ja siihen perustuva, = Krist. Rakkauteen, joka siis ei ole kenellekään pahaksi, mukainen.
Vaikka tässä pahan vallassa olevassa, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puoolesta toimivassa, laittomasti toimivassa / saatnaa tuomiokseen palvelevassa, maailman päin sitä hirmuiseksi maailman lopuksi, lopullisen tuomion täyttymystä / ikuista kadotusta kohti menossa ja viemisessä, se muukin, seEei Raamatun UT mukainenkin on mahdollista.
Kristuksen Jeesuksen nimessä muistuttaen ja valistaen, Puolustaja Pyhä henki, joka Totuuden henki, / vähäisen, valkeudeksi / herätykseksi työhön kutsutun palvelijansa.
Johon em. krist. kuntalaisetkin on jääneet (ULOS kutsuttuina) mukautuneiksi / niihin SYYSTÄ (kaikki vääryys) seuraamuksia tuottavaan ja aiheuttavaan touhuuun ja politiikaan osallisuudessa eläviksi, sen vääryyden mukaisen ja pahuuden puolesta toimiviksi ja vaikuttaviksi!!
Voisiko tuota asiaa enään lyhyemmin ja ytiekkäämmin ilmaista?
Jeesus on lunastanut meidät lain kirouksesta, sillä synti ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla. (Room.6:14)
Laki on voimassa, koska sen kautta tulee synnin tunto, ilman lakia ei syntiä tule kukaan tuntemaan, muutoin kuin lain kautta.
Laki on yhä voimassa ja tekee tehtävänsä maailmassa, tarkoittaa niitä jotka ei ole uskossa, mutta ei Jeesukseen uskoville, jotka ovat uudesti syntyneet, uudestisyntyneitä ei laki koske. Sillä meidät on vapautettu lain alaisuudesta.
Uudessa liitossa Jeesus täytti lain vaatimukset puolestamme, meidät on Jeesus vapauttanut lain alaisuudesta.
Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle joka uskoo (Room.10:4)
Aamen.
Jum. lapselle: Tuolla selityksellä et ole Jumalan lapsi.
Tutki missä ongelma piilee?
Uskon sen mitä on Raamattuun kirjoitettu. Raamatusta olen ottanu jakeet ja ne on todisteena. Emme saa mennä muuttamaan Raamatun sanaa.
Jeesus jokaista siunatkoon ja avatkoon silmät näkemään totuuden.
Olemme vapaita Kristuksessa, emme lain alaisia.
Suuri vaara joutua lain alle, ellei osaa iloita Herrassa.
Kyllä sinne Raamattuun näyttää olevan menijöitä ja tulijoita kun kuuntelee palstakerrontaa.
Tulihan sitä lisää tietämättömyyttä, mutta ei se mitään.
Pitää kommentoida ja kirjoittaa sen mukaan kun voi parhaaksi osata. to Jum. lap.