Nuoren Judith Schalanskyn romaani irvailee yksisilmäisyydelle.
Saksalaisen Judith Schalanskyn (s. 1980) toinen romaani Kirahvin kaula piilottaa paljon pintansa alle. Näennäisen puisevalla päähenkilöllä vaikuttaa olevan yksi jos toinenkin luuranko kaapissaan. Salaisuudet kätkeytyvät tekstiin, joka oikeastaan on päähenkilön mieli.
Kotimaassaan ylistetty teos seuraa keski-ikäisen biologianopettajan kolmea työpäivää entisessä Itä-Saksassa.
Inge Lohmark on opettanut vuosikymmeniä Charles-Darwin-lyseossa, jota ollaan lakkauttamassa. Vanhanaikainen Inge soveltaa kateederiopetusta ja luottaa Darwinin oppeihin. Järkytyksekseen tiukkapipo huomaa tuntevansa vetoa oppilaaseensa Erikaan.
Kerronta on kuin biologian oppikirjasta, sillä näkökulma pitäytyy tiukasti Ingessä. Lauseet hakkaavat lyhyinä ja yhtä tylyinä kuin niiden punoma päähenkilö. Inge suodattaa suunnilleen kaiken biologian ja Darwinin oppien läpi.
Alaotsikko, Kehitysromaani, on teoksen nimeä kiinnostavampi. Se on ironinen viittaus, sillä Kirahvin kaulasta kehkeytyy kehitysromaanin vastakohta, jonkinlainen antikehitysromaani.
Näin Schalansky päätyy irvailemaan paitsi darwinismille myös 1800-luvulla suosionsa vakiinnuttaneelle kaunokirjallisuuden lajityypille, joka seuraa useimmiten nuoren miehen henkistä kasvua.
Perinteisessä kehitysromaanissa päähenkilö etsii itseään ja paikkaansa yhteiskunnassa. Hän kyseenalaistaa arvoja ja lähtee maailmalle etsimään vastauksia.
Ingessä kaikki toteutuu päinvastoin.
Keski-ikäinen nainen asuu näivettyneessä pikkukaupungissa, jolle ei anneta edes nimeä. Se on vain Etu-Pommerin takamaitten kaupunki, muurin murtumisen jälkeen autioitunut.
Muut lähtevät, mutta Inge roikkuu juurillaan. Hänestä tulee paitsi menneisyyden ja jämähtäneisyyden, myös Itä-Saksan symboli, joka jää historiansa vangiksi. Hän suorastaan halveksii maailmalle lähtijöitä.
Inge vihkiytyy vanhuuteen ja sulkee itseltään kehittymisen mahdollisuudet. Hän tuomitsee myös oppilaansa, sillä tuloksia sopii odottaa vain vahvimmilta, jotka näyttävät puuttuvan pikkuluokalta. Hän kieltää oppilailtaan suoraan sen, mihin kehitysromaani tavallisesti tähtää:
"Parempi niitten oli kuulla totuus [. . .}]. Se totuus, ettei niillä yksinkertaisesti ollut edellytyksiä tulla yhteiskunnan täysiarvoisiksi, siis hyödyllisiksi jäseniksi."
Tosiasiassa Inge itse on sivullinen. Pinttynyt darwinismi tekee hänestä kylmän koneen ja eristää hänet yhteiskunnasta.
Koska kaikki on biologiaa, sosiaalisuudelle ei ole sijaa. Elämä on taistelukenttä, jossa vahvimmat selviävät.
Inge ei kanna yhteisössä minkäänlaista vastuuta, sillä jokainen on vastuussa itsestään. Hän sulkee silmänsä kiusaamiselta luokassaan. Todistaessaan tyttärensä kiusaamista, hän ei osaa kantaa vastuutaan edes äitinä.
Lopulta Inge joutuu tilille pakoilustaan. Seuraa yhteiskunnan ja päähenkilön välinen konflikti, jonka ratkaisuna kehitysromaanin päähenkilö tavallisesti lunastaa paikkansa yhteiskunnassa ja hyväksyy sen arvot.
Ingelle käy toisin.
Hän päätyy kyseenalaistamaan koko ajatuksen kehityksen suotuisuudesta:
"Kuka sanoi, että kehitys ylipäänsä oli hyvä asia? Sopeutumisstrategia se oli degeneraatiokin."
Entä ne salaisuudet?
Ingen mielen takana on todellisuus, joka jää lukijalta piiloon. Mitä Ingelle tapahtui alle kouluikäisenä, kun hänen äitinsä pesi häntä sinkkivannassa? Kuka on Hanfried, jonka kanssa Ingellä oli syrjähyppy? Tapahtuiko Erikan kanssa jotakin?
Tekstistä kumpuavat kysymykset valottavat Ingen persoonaa, joka muutoin jää käsittämättömän epäinhimilliseksi.
Samalla darwinismi näyttäytyy entistä irvokkaammassa valossa ja kirjailijan voi nähdä ilkkuvan laajemminkin yksisilmäisyydelle ja vakiintuneen tiedon sokealle hyväksymiselle.
FAKTA
Evoluution esimerkki
Kirahvin kaulaa on käytetty pitkään evoluution esimerkkinä oppikirjoissa. Charles Darwinin mukaan evoluutio suosi pitkäkaulaisia kirahveja, jotka ylsivät syömään puiden yläoksilta.
Nykyisin ajatus on kyseenalaistettu ja kirahvin kaulan kehittymisestä on erilaisia näkemyksiä.
Minna Karkkola
Kirjoittaja osallistuu parhaillaan Suomen Kulttuurirahaston järjestämälle kulttuurijournalismin mestarikurssille.
http://www.hs.fi/arviot/Kirja/Darwinismi tekee biologianopettajasta kylmän koneen/a1384934699643
Saksalaisen Judith Schalanskyn (s. 1980) toinen romaani Kirahvin kaula piilottaa paljon pintansa alle. Näennäisen puisevalla päähenkilöllä vaikuttaa olevan yksi jos toinenkin luuranko kaapissaan. Salaisuudet kätkeytyvät tekstiin, joka oikeastaan on päähenkilön mieli.
Kotimaassaan ylistetty teos seuraa keski-ikäisen biologianopettajan kolmea työpäivää entisessä Itä-Saksassa.
Inge Lohmark on opettanut vuosikymmeniä Charles-Darwin-lyseossa, jota ollaan lakkauttamassa. Vanhanaikainen Inge soveltaa kateederiopetusta ja luottaa Darwinin oppeihin. Järkytyksekseen tiukkapipo huomaa tuntevansa vetoa oppilaaseensa Erikaan.
Kerronta on kuin biologian oppikirjasta, sillä näkökulma pitäytyy tiukasti Ingessä. Lauseet hakkaavat lyhyinä ja yhtä tylyinä kuin niiden punoma päähenkilö. Inge suodattaa suunnilleen kaiken biologian ja Darwinin oppien läpi.
Alaotsikko, Kehitysromaani, on teoksen nimeä kiinnostavampi. Se on ironinen viittaus, sillä Kirahvin kaulasta kehkeytyy kehitysromaanin vastakohta, jonkinlainen antikehitysromaani.
Näin Schalansky päätyy irvailemaan paitsi darwinismille myös 1800-luvulla suosionsa vakiinnuttaneelle kaunokirjallisuuden lajityypille, joka seuraa useimmiten nuoren miehen henkistä kasvua.
Perinteisessä kehitysromaanissa päähenkilö etsii itseään ja paikkaansa yhteiskunnassa. Hän kyseenalaistaa arvoja ja lähtee maailmalle etsimään vastauksia.
Ingessä kaikki toteutuu päinvastoin.
Keski-ikäinen nainen asuu näivettyneessä pikkukaupungissa, jolle ei anneta edes nimeä. Se on vain Etu-Pommerin takamaitten kaupunki, muurin murtumisen jälkeen autioitunut.
Muut lähtevät, mutta Inge roikkuu juurillaan. Hänestä tulee paitsi menneisyyden ja jämähtäneisyyden, myös Itä-Saksan symboli, joka jää historiansa vangiksi. Hän suorastaan halveksii maailmalle lähtijöitä.
Inge vihkiytyy vanhuuteen ja sulkee itseltään kehittymisen mahdollisuudet. Hän tuomitsee myös oppilaansa, sillä tuloksia sopii odottaa vain vahvimmilta, jotka näyttävät puuttuvan pikkuluokalta. Hän kieltää oppilailtaan suoraan sen, mihin kehitysromaani tavallisesti tähtää:
"Parempi niitten oli kuulla totuus [. . .}]. Se totuus, ettei niillä yksinkertaisesti ollut edellytyksiä tulla yhteiskunnan täysiarvoisiksi, siis hyödyllisiksi jäseniksi."
Tosiasiassa Inge itse on sivullinen. Pinttynyt darwinismi tekee hänestä kylmän koneen ja eristää hänet yhteiskunnasta.
Koska kaikki on biologiaa, sosiaalisuudelle ei ole sijaa. Elämä on taistelukenttä, jossa vahvimmat selviävät.
Inge ei kanna yhteisössä minkäänlaista vastuuta, sillä jokainen on vastuussa itsestään. Hän sulkee silmänsä kiusaamiselta luokassaan. Todistaessaan tyttärensä kiusaamista, hän ei osaa kantaa vastuutaan edes äitinä.
Lopulta Inge joutuu tilille pakoilustaan. Seuraa yhteiskunnan ja päähenkilön välinen konflikti, jonka ratkaisuna kehitysromaanin päähenkilö tavallisesti lunastaa paikkansa yhteiskunnassa ja hyväksyy sen arvot.
Ingelle käy toisin.
Hän päätyy kyseenalaistamaan koko ajatuksen kehityksen suotuisuudesta:
"Kuka sanoi, että kehitys ylipäänsä oli hyvä asia? Sopeutumisstrategia se oli degeneraatiokin."
Entä ne salaisuudet?
Ingen mielen takana on todellisuus, joka jää lukijalta piiloon. Mitä Ingelle tapahtui alle kouluikäisenä, kun hänen äitinsä pesi häntä sinkkivannassa? Kuka on Hanfried, jonka kanssa Ingellä oli syrjähyppy? Tapahtuiko Erikan kanssa jotakin?
Tekstistä kumpuavat kysymykset valottavat Ingen persoonaa, joka muutoin jää käsittämättömän epäinhimilliseksi.
Samalla darwinismi näyttäytyy entistä irvokkaammassa valossa ja kirjailijan voi nähdä ilkkuvan laajemminkin yksisilmäisyydelle ja vakiintuneen tiedon sokealle hyväksymiselle.
FAKTA
Evoluution esimerkki
Kirahvin kaulaa on käytetty pitkään evoluution esimerkkinä oppikirjoissa. Charles Darwinin mukaan evoluutio suosi pitkäkaulaisia kirahveja, jotka ylsivät syömään puiden yläoksilta.
Nykyisin ajatus on kyseenalaistettu ja kirahvin kaulan kehittymisestä on erilaisia näkemyksiä.
Minna Karkkola
Kirjoittaja osallistuu parhaillaan Suomen Kulttuurirahaston järjestämälle kulttuurijournalismin mestarikurssille.
http://www.hs.fi/arviot/Kirja/Darwinismi tekee biologianopettajasta kylmän koneen/a1384934699643
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sen olen tiennyt että pyhäkoulun käyneet kreationistit ovat biologian ja muiden luonnontieteiden suvereeneja asiantuntijoita, mutta että kulttuuritoimittajatkin ovat, se on jotain uutta. Merkitsen asian tiedoksi vastaisen varalle.
Toisin sanoen nuori kirjailija, todennäköisesti evoluutioteoriaa ymmärtämätön, on rakentanut darwinimista olkiukon sitä hakatakseen. Ja toinen ymmärtämätön, eli nuori "kriitikko", nielee madon koukkuineen.
Kannattaa luke artikkelin kommentit.
Lukematta kirjaa, niin voihan siinä olla kyse yksinkertaisesti yksisilmäisyydelle irvailusta.
Vastaavassa lähtöasetelmassa voisi aivan yhtä hyvin olla jossain sokeassa uskonnollisessa yhteisössä kasvanut hankilö, joka ei ymmärrä, että nykyään noudatetaan vähän muutakin kuin kymmentä käskyä ja hammurabin lakia.
Mene ja tiedä kun en tosiaan ole lukenut kyseistä opusta.
>Kannattaa lukea artikkelin kommentit.
Jos ei jo ennen, niin viimeistään kommenttien lukemisen jälkeen alkaa tuntea kriitikon puolesta suurta myötähäpeää. Likka todella nielaisi koukun hilpeästi suoraan pohjukaissuoleensa.
Kirjailijalla saattaa olla kretu-uskonnollista taustaa kuten tietysti kriitikollakin, mutta oma veikkaukseni jälkimmäisen osalta viittaa silkkaan hölmöyteen, joka ainakin on varma juttu.
No kretiinit ainakin halunnevat tuosta kirjasta Valitut Palat -novelliksi tiivistetyn version, jota ehkä voi silmäillä sillä silmällä, josko sieltä löytyisi jotain evoluutiokriittisyyttä, jota sitten voi täällä siteerata huipputiedememiehen kirjoittamaksi.
Schalansky on varmasti nyt ainakin "arvostettu ja palkittu menestyskirjailija", mutta kehtaavatko kretupelletkään korottaa häntä enää tässä keskustelujen vaiheessa huipputiedemieheksi, se jää nähtäväksi.
Kretumaailmassa automaattisesti tieteilijäksi tekevää tutkintoa Juuditilla ei ilmeisesti ole miltään alalta, jos nyt nopeasti vilkaistusta saksasta oikein ymmärsin.
Aina sellaisen tutkinnon voi keksiä. Lisäksi Schalanskyn nimen voi jättää mainitsematta tai siteerata häntä väärin.
Nämä kaikki kuuluvat normaaliin kretujen keinovalikoimaan.
http://de.wikipedia.org/wiki/Judith_Schalansky
Opiskellut taidehistoriaa ja jotain graafista alaa.
"http://de.wikipedia.org/wiki/Judith_Schalansky
Opiskellut taidehistoriaa ja jotain graafista alaa. "
Samaa tasoa ovat muutkin kreationistien "huippuasiantuntijat", kuten merkonomi-taiteilija Pälikkö.