Ei edelleenkään sellaista näyttöä ole tullut eteen, mikä osoittaisi yhdenkään romanian tai bulgarian romanin syyllistyneen laittomaan toimintaan suomessa.
Pitää muistaa vaikka se suomalaisille rasistireppanoille suunnattomia vaikeuksia muodostaakin, että kerjääminen on täysin laillinen bisnes. Samaten vapaa liikkuvuus on jokaisen EU-kansalaisen rikkumaton perusoikeus.
Rasistisen propagandan levittäjät tullaan viemään leivättömän pöydän ääreen. Samaten sinne joutuvat kaikki ne poliisit ja toimittajat jotka osallistuvat "Romanit varastelevat" valheen levittelyyn.
Mielestäni tuollaisen uutisoinnin salliminen osoittaa, että viranomaiset jotka eivät ole siihen vielä puuttuneet, syyllistyvät romaniholocaustin suunnitteluun. Näinhän se Ruandassakin alkoi. Ensin uutisoitiin tutsien "rikoksista" ja sitten jaettiin hutuille viidakkoveitset.
VAPAA LIIKKUVUUS suojelee oikeutta ja ihmisten turvallisuutta, ja tämä tarve osoittautuu aktuaaliseksi joka päivä, johtuen suomalaiseen perusluonteeseen liittyvästä häijyydestä ja vihasta toisennäköisiä kohtaan. Tuskin toista näin iljettävästi rasistista kansaa edes onkaan.
Late Lapista SSSS Ry.

Vastaukset 5
Vanhimmat
No hyvä late, nyt aletaan puhua saa kieltä.
Avustava feikkini jauhaa jälleen puhdasta pas kaa !
Late Lapista. SSSS Ry!
Älä ruikuta, tarvitset kaiken avun mitä on saatavilla.
Juuri sinä, pasltan pääfeikki, palstapelle, aivoton Ameeba, et muuta osaakaan tehdä kuin vääntää skeidaa.
Otetaan matsi?!?!?Paikka ja aika?!?!