Minä en keksi syitä elää. Keksisittekö te?
Syy elää
kekeke
20772
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Vaikka paljon olen asiaa pohtinut. Toisaalta, ei ole viela tullut mieleen mitaan syyta lopettaakaan mutta olen yrittanyt henkisesti varautua siihen etta jossain vaiheessa elamaa saattaa tulla eteen tilanne etta se on ajankohtaista (esim. vaikea sairaus).
Ainahan on se uhka, että elämän aikana potee enemmän negatiivista kuin positiivista oloa (oletetaan että näitä voi mitata ja verrata). Jos näin tulee käymään, niin olisi kai parempi lopettaa homma alkuunsa. Elämä on siis riski. Kun on kuollut, ei koe hyvää eikä pahaa, joten näin riskin voi välttää.
Mistä sinä saat perusteet väittää, ettei kuoleman jälkeen tunne hyvää eikä pahaa. Entäpä jos tilanne muuttuu huonommaksi rajan tuolla puolen, kun on päättänyt päivänsä? En menisi ketään yllyttämään tuollaiseen tekoon. Elämä on lahjaksi annettu ja siihen kuuluu sekä hyvät että pahat päivät. Kannattaa asennoitua elämään oikealla tavalla, ja jos tuntuu tulevan ylipääsemätön ongelma eteen, voi siihen hakea apua. Tärkein apu tulee ylhäältä. Jos huudat avuksesi Jumalaa hädän päivän koko sydämelläsi ilman vilppiä, hän kuulee sinua ja vastaa sinulle. Asia on testattu ja pitää paikkansa.
Kai nyt jokaisella on oikeus uskoa, että kärsimys loppuu kuoleman hetkellä, sille on niin paljon paremmat todisteet ja perustelutkin kuin sille, että olisi joku jatkuvuus.Jumalaan uskovilla tuntuu olevan sellainen pakkomielle elämään negatiivisesti suhtautuvia kohtaan, että näiden pitää kärsiä vielä kuoleman jälkeenkin koska he eivät pidä elämää hyvänä asiana.
Ja olen testannut aikoinaan tuon "Jumalan avun" ja todennut että sieltä ei tule mitään apua, päinvastoin, joutuu ankarasti pettymään jos olettaa, että joku "Jumala" auttaisi kun on hätä.
Yli 10 vuotta olen ihmetellyt, että miksi MINÄ olen olemassa. Miten on voinut käydä niin huono mäihä, että isäni siittiöistä juuri se siittiö josta aloin kehittyä pääsi hedelmöittämään äitini munasolun. Uskomatonta kohtalon ivaa, että sellaisen mitättömän pienen mahdollisuuden jälkeen elämäni on vastenmielistä enkä edes koskaan olisi halunnutkaan elää.
Ainoa syy siihen, että miksi en lopeta itseäni on se, että pelkään jääväni kitumaan. Jos pamautan 120 km/t päin rekkaa niin todennäköisyys kitumiseen on pieni, mutta koskaan ei voi olla varma. Jos hyppäisin katolta, niin saattaisin vain halvaantua. Jos vetäisin lääkekaapin tyhjäksi ja ryyppäisin päälle niin voisin jäädä eläväksi vihannekseksi.
Rehellisesti sanottuna en keksi mitään syytä elää, muutoin kuin pelko siitä, että jääkin kitumaan. Mutta toisaalta kitumistahan tämä elämä näinkin on. Jospa joskus liittyisin laskuvarjohyppääjiin ja jättäisin nykäisemättä siitä narusta?
Itsekin suhtaudun realistisesti(eli pessimistisesti) elämään ja maailmaan.Oma tilanteeni on kuitenkin sellainen että siedän tätä kaikkea mielettömyyttä juuri ja juuri sen verran, että aion todennäköisesti kokea "luonnollisen" kuoleman.Lähes mukavaa on kuitenkin huomata muita ei-yltiö-optimistisesti ajattelevia, jotka ovat "elämä on lahja" -ym. kommenteillaan mielestäni ärsyttävän rasittavia.Sen sijaan on reilumpaa ja rennonpaa keskustella sellaisten kanssa, joita ei ole aivopesty "kaikella on tarkoitus" -ja sen sellaisilla asioilla.
Kyllä se kuolema tulee aika todella varmasti, kun vetäsee purkin unilääkkeitä, viiltää ranteet auki ja hyppää 7-kerroksisen talon katolta. Jos ei sekään vielä riitä niin voihan siinä matkalla maahan survasta vielä puukon mahasta läpi ja ampua itteään päähän.
Ja huom: tarkoitukseni ei ole yllyttää ketään itsemurhaan. Kuhan pölisen.
aina joskus tekee hyvää kävellä
syksyisessä illassa sateen seassa.
pitääkö aina olla syy?
Ei aina, mutta tässä tapauksessa minä tahdon ja tarvitsen syitä. Olisihan se mukavaa jos voisin elää vain kävelläkseni syksyisessä illassa sateen seassa, mutta ei se niin suju. Joskus elämä tuntuu siltä että tunkisi neulaa sormesta läpi. Se ei ole kivaa ja silloin tällöin sen haluaisi lopettaa. Ensi pitää kuitenkaan miettiä olisiko minulla joku syy jatkaa sitä, sillä päätös on harvinaisen lopullinen.
Syy elää on elämässä itsessään. Kuulostaa kyllä supersokeriselta sanoa näin, mutta aamulla kun herää ja katsoo ulos näkee aina jotain uutta. Aurinko paistaa eri tavalla, tai kuten tänä kesänä sataa joko enemmän tai vähemmän. Luonto on aina kaunis ja se ei koskaan petä. Luonto on aina rehellinen.
Syy elää löytyy elämässä itsessään. Joskus täytyy itkeä, oivaltaakseen kuinka onnekkaita olemme.
Syitä elää: Herääminen, sängystä ylösnousu, verhojen avaus, Sinä itse, naapurit, ystävät, työkaverit, työ itse, vapaa-ajan harrastukset, tulevaisuuden suunnitelmat ja jos niitä ei ole NIIN MAHDOLLISUUS ALOITTAA ALUSTA JA RAKENTAA UUSI ELÄMÄ. Ajattele mahdollisuuksia! KAIKKI ON SINUSTA ITSESTÄSI KIINNI!
mene kirkkoon tai seurakuntaan (esim helluntaiseurakunta)etsimään elämän tarkoitusta.sieltä löytyy totuus,täydellinen rakkaus,todellinen Jumala.jokaiselle on paikka tässä maailmassa,Jumalan avulla sen voi löytää.
Ehkä tuo jollekulle sopii, mutta itselleni se olisi VIIMEINEN vaihtoehto. Pidän uskonnollisuutta mielisairautena.
Niinpä. Raamatussakin todetaan, että hullu sanoo, että Jumalaa ei ole. Ihminen tuo esiin viisautensa ja viisauden puutteensa sanoissaan.
Herran pelko on viisauden alku.
Sinun olisikin viisasta luopua kaikesta uskonnollisuudesta, ja sen sijaan pyytää Jeesukselta päästä oppia tuntemaan Hänet henkilökohtaisena vapahtajanasi.
Mielestäni kirjoituksesi kuvastaa hyvin uskovaisuuden aiheuttaman/mielisairauden aiheuttaman uskonnollisuuden hulluuden.
=======
Uskonnot perustuivat alkujaan tietämättömyyteen luonnonlaeista. Yksinkertainen ihminen ei kyennyt ymmärtämään, että miksi sato menetettiin tai miksi ukkostaa. Yksinkertainen ja järkevältä kuulostava selitys tälle oli, että kyseessä ovat vihastuneet jumalat. Nyttemmin, kun luonnon ilmiöitä on tutkittu ja niille voidaan antaa todellinen selitys, ovat siltikin jotkut ihmiset jääneet tähän jälkijättöiseen ajatukseen. Sairauden puolelle moiset uskomukset menevät, kun niistä alkaa muodostua elämää rajoittavia tekijöitä.
Terve ihminen ei voi pitää kummituksia sekä jumalia todellisina vaihtoehtoina, sillä niille ei ole koskaan saatu minkäänlaista todistusta ja itse asiassa uskonnot monesti rajoittavat puolueetonta tutkimusta. Tai vieläkin oikeammin sanottuna, uskonnolliset ihmiset vihaavat ja vastustavat rationaalista tiedettä, sillä se syö heidän uskomuksiensa perustaa pala palalta. Kuinka kukaan rationaalinen ihminen voi pitää myrskyjä Poseidonin rankaisuna palvonnan vähentymisestä? Myrskyjen ja luonnnonilmiöiden synty ja kehittyminen on täysin kummituksista riippumaton tekijä. Tämän tietää jokainen hiemankaan kouluja käynyt henkilö. Ymmärrän, että jos alkukantainen, kouluttamaton heimolainen tuolta jostain sivistyksen ulkopuolelta pelkää jumalia, mutta oppinut ihminen ei voi koskaan olla uskovainen.
On järjenvastaista sekä valehtelua väittää jumalten olevan myrskyjen, maanjäristysten tai muiden täysin luonnollisten ilmiöiden takana. Revontulet eivät ole shamaanien voimanäytöksiä vaan ilmakehässä muodostuvien jäähiutaleiden heijastusta. Tältä perustalta voimme sanoa, että sivistynyt ja oppinut ihminen joka uskoo edelleen jumaliin ei ole täysipäinen. Tästä hyvinä esimerkkeinä George W. Bush jr. sekä Adolf Hitler. Molemmat ovat/olivat vakaasti Jumalaan uskovia sekopäitä, jotka toimillaan ovat saaneet valtavia määriä ihmisiä hengiltä. Mielenvikaisuus on taasen toinen asia, mutta nyt onkin kyse "terveiden ihmisten sairaudesta nimeltään uskonto".
Maailmanhistoriassa ei liene epäilystäkään, että uskontojen nimissä on tehty kaikkein sairaimmat ja julmimmat sarjamurhat. Eurooppalaiset teurastivat islamilaisia ja päinvastoin. USA on aina pitänyt kristillistä uskontoa AJOTina ja sekin näkynee laajimmin 1 Dollarin setelissä: "In God We Trust" ei liene jätä epäselvyyksiä. Samoin on Israelin terroristivaltio myös perustettu rodullisen uskonnollisuuden pohjalle. Juutalaiset ovat läpi historian uskotelleet olevansa "Jumalan valittu kansa" mikä sekin kertoo omalta osaltaan, että juutalaiset eivät ole täysipäistä väkeä. Murhaaminen, sotiminen ja alistaminen sopii juutalaisille maan mainiosti. He kun ovat Jumalan valittu kansa. Onko kyseessä mielisairaus vai yltiöpäinen ja häikäilemätön hyväuskoisten idioottien hyväksikäyttö? Pahimmasta- ja vaarallisimmasta päästä ovat uskonnolliset fanaatikot. Olikos se Kiinassa jossa eräät sankarit hermokaasuttivat metron uskonsa nimissä. Pohjois-Irlannissa käydään terrorisotaa kahden uskontokunnan välillä jo monetta kymmenettä vuotta.
Sinänsä kenenkään uskonnollisuus tai uskonnottomuus ei minua häiritse, kunhan pitävät sen omana tietonaan, mutta kun ovelleni puskee päästään viallisia höperöitä, kadulla minua ahdistellaan Jeesuksella, poliittisia päätöksiä tehdään uskontojen pohjalta ja pastorit sekä muut henkisesti vinksahtaneet henkilöt murhaavat sekä ahdistelevat ihmisiä, niin silloin ymmärrykseni loppuu. Samoin, kuin viina on monille ongelma, on myös uskonto toisille. Kumpikaan näistä "aineista" ei itsessään ole paha, mutta niiden ongelmakäyttäjät eivät kuulu vapaalle jalalle. Alkoholisti sekä uskovainen terrorisoivat samalla tavalla naapurustoaan. Milloin kirkon kellot paukuttavat pitkin pitäjiä, milloin alkoholisti mesuaa yöt, milloin uskovainen saarnaa naapureilleen, milloin alkoholisti ruinaa "lainaa" ne molemmat häiritsevät tavallisen ihmisen jokapäiväistä elämää josta on laissakin säädetty, että kotirauhan rikkomisesta tulee rangaista. Jostain syystä molemmat kuitenkin saavat jatkaa häiriköintiään kaikesta huolimatta.
Knutbyssa touhunnut pastori, Israelilainen Ariel Sharon, USA:lainen George W. Bush jr., Pakistanilainen Osama bin Laden, Iranin Ayatollah, nämä kaikki vetoavat uskontoonsa sekä vääräuskoisten rankaisuun. Jokainen heistä on hyväksynyt tieteen ja teknologian tuomat ratkaisut niin käsiaseista ydinaseisiin sekä myös biologiseen sodankäyntiin, mutta jokainen heistä edelleen väittää, että heidän jumalansa on kaiken takana. En tiedä, että onko kyse siitä, että he ovat häikäilemättömiä manipulaattoreja, yksinkertaisia sekä uskonnollisia fanaatikkoja vai näiden kahden yhdistelmiä.
Onhan tää nyt helvetin mielenkiintoista! Ei yksinkertaisesti millään tahtoisi "laittaa telkkaria kiinni".
Uteliaisuus ja pohjaton tiedonjano minua ainakin riivaa elämässä eteenpäin. Ja tietenkin nautinnot. Paljon olen kokenut ja oppinut, mutta valtava määrä asioita on vielä tsekkaamatta. Siihen ei ikävä kyllä edes yksi ihmiselämä riitä.
Et kai vain tarkoita, ettet ymmärrä tarkoitusta elämällesi?
Älä välitä, en minäkään ymmärrä omalleni, mutta mitäs sitten? Elämä nyt vaan on niin hauskaa, että nautin siitä täysin siemauksin, niin kauan kuin sitä riittää.
Jumala
Ja Pöh, sanon minä....
..Jos joskus tulen noin harhaiseksi, niin silloin toivon että joku lopettaa minut siihen paikkaan....
DOG
Hööö...
Tarvitseeko niitä syitä keksiä? Eiks se riitä että tämä on ainut mahdollisuus... niin kauan kun on hengissä (=elää) on kaikki mahdollista, mutta kuolleena ei enää ole mitään....
Elämän tarkoitus on pitää hauskaa! Kärvistely ei hyödytä mitään ja katkeruus vahingoittaa vain itseään. Siispä anna anteeksi niille jotka koet tehneet itseäsi kohtaan väärin, ja anna anteeksi itsellesi, siitä ettet ole aijemmin antanut anteeksi. Ei siihen mitään jumalia tarvita. Sinulla itselläsi on siihen valta ja mahdollisuus.
DOG
Elämä on hyvää. Nautin olemassaolosta. Pelkästään jos istun mitään tekemättä, olen onnellinen. Maapallo on myös ihmeellisen kaunis. Kun lentää korkealla lentokoneella vaikkapa Austraaliaan, sen näkee, ja se on suuremmoista. Myös Austraalian rannikolla on tavattoman kaunista meren rannalla. Illalla on huumaavan suloinen tuoksu frangipane puun alla. Ehkä minulla on kuvia frangipanesta. Se on kaikkein ihanimmin tuoksuva kukka Hawaijilta.
Niin, kyllä elämä on ihanaa myös muistoja ajatellessa.
Mahdollisesti avaruudessa on paljon samanlaisia kauniita pleneettoja, eihän sitä tiedä, mutta elämä on varmaan semmoista.
Frangipane kukkia:
http://www.exoticplumeria.com/
http://search.gallery.yahoo.com/search/corbis?p=plumerias&r=all
http://www.plumeria101.com/
http://www.frangipanis.com/pictures.htm