Yhdeksänkymmenluvun lamassa lykättiin markan devalvoitumaan päästämistä, kunnes oli pakko päästää. Nyt lykätään markkaan paluuta samalla lailla. Suomi ei enää selviä valtion velkaantumiskierteestä, joka on jo jatkunut kuusi vuotta. Nousukautta, joka pelastaa, on turhaan odotettu nämä vuodet. Talouskasvu on pysyvästi siirtynyt sinne, missä se on vielä kesken: Aasiaan, Etelä-Amerikkaan ja jo Afrikkaankin.
Kun siirrytään omaan markkaan, se devalvoituu, ja siten nopeasti hidastaa valtion velkaantumisvauhtia; saamme hengähdystauon. Samalla viennin kilpailukyky paranee, ja alkaa vientivetoinen nousukausi. Velkakierteestä on mahdollista selvitä.
Tarvitaanko A-studion toimittaja lyömään asiasta vetoa Jutta Urpilaisen kanssa?
Kun siirrytään omaan markkaan, se devalvoituu, ja siten nopeasti hidastaa valtion velkaantumisvauhtia; saamme hengähdystauon. Samalla viennin kilpailukyky paranee, ja alkaa vientivetoinen nousukausi. Velkakierteestä on mahdollista selvitä.
Tarvitaanko A-studion toimittaja lyömään asiasta vetoa Jutta Urpilaisen kanssa?
Vastaukset 34
Vanhimmat
Itsenäisyyspuolueen eurovaaliohjelmaluonnos 2014
Omalla rahalla tulevaisuuteen
Oman rahan ja päätösvallan palauttaminen on välttämätöntä Suomen tulevaisuuden ja hyvinvoinnin kannalta. Uusi itsenäistyminen avaa toivon näköalan.
Eurossa olo perustuu suurelta osin harhakuviin ja pelotteluun
Euroa on väitetty vakaaksi valuutaksi. Vakaaksi väitetyn euron arvo on kuitenkin heilunut rajusti nousten pahimmillaan yli 90 prosenttia suhteessa USA:n dollariin.
Kallis euro on vaikeuttanut vientiä ja helpottanut tuontia. Euron takia työttömyys on lisääntynyt ja tuotantoa on siirretty pois Suomesta.
Euron kerrotaan tuoneen alhaiset korot. Tosiasiassa todellinen korkotaso oli Suomessa vv. 1960-86, siis ennen EU-politiikkaan valmistautumista, keskimäärin samalla tasolla kuin se on ollut euroaikana. 1990-luvun alun laman keskeinen syy oli valmistautuminen EU-jäsenyyteen. Suomi noudatti EY:n määräyksiä vuodesta 1989, siis jo vuosia ennen v. 1995 alkanutta EU-jäsenyyttä.
Epävakaan valuutan euroalue ei ole vieläkään päässyt eroon vuonna 2008 alkaneesta lamasta, vaikka euro onkin devalvoitunut korkeimmasta arvostaan.
EU-kriittisyys ei riitä – Vaihtoehdot pöytään
Mikään nykyisistä eduskuntapuolueista ei ole tehnyt aloitteita eurosta tai EU:sta eroamisesta. Päinvastoin ne kaikki ovat ilmoittaneet, että eivät vaadi eroa kummastakaan.
EU-kritiikki, joka tyytyy Suomen jäsenyyteen EU:ssa ja eurossa, toimii nykyisen politiikan jatkamisen puolesta. Jotkut esittävät EU-kritiikkiä ja samalla kannattavat Suomen pysymistä EU:ssa. Vetoaminen siihen, että enemmistö kannattaa EU-jäsenyyttä, on vastuun pakoilua tai poliittista peliä. Jos kaikissa asioissa tyydytään vallitsevaan asiaintilaan, ei mitään muutoksia tule.
tuohon on lisäämistä ,hyvä perusta täyttä asiaa.
Jos kehityskulku halutaan pysäyttää, edellyttää se oman rahayksikön käyttöönottamista eli markan paluuta. Silloin voisimme saada kilpailukykyiset vientihinnat, mikä vähintäänkin hidastaisi teollisuuden pakoa maastamme. Ehtisimme hakea uusia kasvualoja, hyvinvointivaltio kyettäisiin pitämään pystyssä tai ainakin sen sisältömuutoksesta tulisi hallittu. Nythän sisältöjä yritetään muuttaa rakenteilla operoimalla eli viemällä palvelut käyttäjistään kauemmaksi ja keskittämällä. Selkä käännetään puolelle Suomea ja valot sammuvat. Maaseudulla köyhyys ja kaupungeissa kurjuus lisääntyy.
http://www.saarakkala.fi/
Kumpa puoluekin olisi tätä mieltä, yx edustaja ei mitään muuta.
Juuri näin. Eduskunnassa ei ole todellisen tilanteen tajuavaa muutosvoimaa. Tai oikeammin: markkaan paluusta ei puhuta julkisuuteen, ei vielä.
Nopeasti tulee pakko: uusimpien tilastojen mukaan Suomen vienti vähenee yhä, konkurssit lisääntyvät, todellinen työttömyys (se työhallinnon, ei eeuu-luku) on vuodessa kasvanut yli 40 000, bkt on laskenut viime syksystä tämän vuoden syksyyn...
Joku varoittelee: oma markka johtaa devalvaatio-inflaatio-kierteeseen. Se kierre vallitsi Suomessa sodanjälkeisen ajan, euroon liittymiseen saakka, milloin enemmän, milloin vähemmän. Kierre olikin kauhea: sen aikana suomalaisten reaalielintaso kasvoi jatkuvasti, työllisyys pysyi korkealla ja vienti veti.
Toivottavasti devalvaatio-inflaatiokierre saadaan takaisin.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/64383-suomi-isosti-esilla-bbclla-moni-katuu-nyt
Pohjoismaista VAIN suomi on liittynyt euroon"
http://www.taloussanomat.fi/sivu.php?page_id=1
> Kun siirrytään omaan markkaan, se devalvoituu, ja
> siten nopeasti hidastaa valtion velkaantumisvauhtia
Paitsi että kun velka olisi Euroissa, devalvaatio suoraan kasvattaisi velkataakkaa täsmälleen devalvaation verran. Lisäksi korot räjähtäisivät kattoon, kun luottamusta talouden hoitoon ei löytyisi.
Kallein vaihtoehto.
Siis: eurot vaihdetaan markoiksi kurssilla 1e = 1 FIM. Muutamassa viikossa markka kelluu kymmeniä prosentteja alaspäin; 90-luvun lamassa kellui n 40%.
Kyllä, euromääräinen nykyinen valtionvelka kasvaa vastaavasti, mutta se ei ole päällekäyvä ongelma kuten nykyinen valtion velkaantumisvauhti. Kun markka devalvoituu markkinavoimien hyväksymälle tasolle, Suomen kansantalouden kustannustaso euroissa laskee, ja valtion velkaantumisvauhti pienenee.
Tämä on välitön helpotus pahimpaan ongelmaan eli velkaantumisvauhtiin. Valtion velkaahan ei tarvitse maksaa pois (kokonaan), hyvä saavutus on valtion velkaantumisen pysäyttäminen, vielä parempi hidaskin lyhentäminen.
Korot eivät räjähdä kattoon, itse kukin voi tarkistaa netitse, mikä on Ruotsin, Tanskan ja Britannian korkotaso.
Nimenomaan Tanskan tie olkoon Suomen tie: pieni, itsenäinen kansantalous, joka pärjäilee, vailla suuria vientikelpoisia luonnonvaroja.
Vapaakauppasopimus euroalueen kanssa tietysti säilyy, se on euroalueenkin etu. Devalvoitunut markka aloittaa myös viennin kasvun ja siten talouskasvun; tämä voi pysäyttää valtion velkaantumisen kokonaankin. Oman markan oloissa on myös se etu, että valtio voi ottaa velkaa omasta setelipainosta; näin tehtiin 90-luvun lamassa (osa velasta) eikä hullusti käynyt.
Siis näkisit, että valtion velan lisääminen kerralla noin 40% määrällä ei ole ongelma, koska arvelet että jatkossa velkaantuminen voidaan lopettaa?
Hmm.. Milläköhän valtio maksaisi velkojaan tuossa tilanteessa? Palkat nousevat jälkikäteen, jos nousevat. Itse asiassa ne eivät edes voisi merkittävästi nousta, mikäli tarkoitus olisi saada teollisuutta kannattavammaksi. Eli veroja pitäisi kiristää, reilusti. Sellainen +20 prossaa olisi varmaan hyvä alku.
Ah, mutta tuo aiheuttaisi ostovoiman romahtamisen jo sinällään. Tuontitavaroiden hinnat tietysti nousisivat sen 40% saman tien, mihin lisäksi heikentynyt ostovoima. Huppista, hyvä että kansalla olisi varaa syödä...
Sinuna en muuten vertaisi meitä Ruotsiin, Tanskaan tai Britanniaan. Olemme rakenteeltamme täysin erilaisia. Noissa maissa ei tapahdu 40% inflaatiota muutamassa viikossa. Jos tapahtuisi, niidenkin korot olisivat aivat jotain muuta kuin ne ovat. Toisaalta, kyseisissä maissa on suuria pääomia, joiden turvin nuo maat pärjäisivät jonkin aikaa ilman ulkomaista velkaakin. Suomella näitä pääomia ei ole.
Hei, mitäs muuten tapahtuisi meille asuntovelallisille? Asuntovelka olisi euromääräistä, eli siihen tulisi se 40% lisää hetkessä. Tämä kun yhdistettäisiin noin 10-20% korkotasoon, niin tiukkaa tekisi. Varsinkin kun otetaan huomioon tuo suunnittelemasi 50% leikkaus elintasoon noin muutenkin...
käytännössä ainoat työpaikat jäisivät vientiteollisuuteen ja sen tarvitsemaan perustuotantoon. Sairaanhoitajan kuukausiliksa nyt on noin 2000 euroa (+ lisät). Operaatiosi jälkeen se olisi 500 markkaa. Ei yksinkertaisesti olisi varaa maksaa enempää. Ja minä kun kuvittelin, että nuo ovat jo nyt alipalkattuja.
Huolipää puhut jälleen kerran asiaa...Tanska esimerkki on mainio. Suomelta puuttuu itseluottamus, usko että pärjäämme itsenäisenä valtiona...Suomella on aivan toisenlaiset luonnonvarat ja teknologia osaaminen kuin esim, Tanskalla ja silti Tanska pärjää...meiltä puuttuu ainoastaan usko...ja rohkeus olla itsenäisiä...
asemata ,kun se on otettu käyttöön? ilmassa on kahdenlaista mielipidettä .
Toiset on sitä mieltä ,että se devalvoituu ja toiset on revalvoitumisen kannalla.
Minä en mikään talousnero ole ,mutta kun ei asiaatuntevatkaan voi olla satavamoja
juuri mistään asiasta, niin eikö se ole mitä suurimmassa määrin tahto kysymys?
Jos kansa haluaa suomesta itsenäisen ,eikö eduskunnan ja hallituksen pitäisi
toteuttaa kansan tahtoa?
Toki omasta rahasta ja muustakin siihen liittyvästä pitäisi keskustella valtamedioissa
paljon paljon enemmän ,että mahdollisimman moni ymmärtäisi mistä on kyse.
Tällöin ihmiset voi muodostaa oman kantansa ja ajatella omalla päällään.
Tähän asti tieto mitä on levitetty valtamedioissa on ollut yhdenkantin infoa.
Kaikki palikat pitää lyödä pöytään ,että tiedetään mistä oikeasti puhutaan.
Kysymys EU n vastustajille.
Mitä mieltä olette sellaisesta maailman laajuisesta ilmiösta että kaikki kansat haluavat tulla EU unioniin?
Ukrainassa kansa haluaa Euroopan Unioniin ja haluaa kuulua Eurooppalaiseen kansojen yhteisöön, mutta vanhoilliset kommunistijohtajat haikailevat vanhoja hyviä aikoja. Niin kumpi on väärässä? Onko kansa väärässä mutta vanhoilliset kommunistijohtajat ( he kun saavat sievoisia voitelurahoja pankkitileilleen kun tekevät niin kuin äiti venäjä sanelee)..Vai ovatko vanhoilliset kommunistijohtajat väärässä ja kansa oikeassa? Molemmathan eivät voi olla väärässä.
Entäs vanhoillinen Albaania? Kansa haluaa siellä mitä pikimiten Unioniin.
Ei ole sellaista "maailmanlaajuista ilmiötä" jossa kaikki kansat haluaisivat tulla Euroopan unioniin, tai sitten maailmasi on todella pieni.
Albanian talous on romuttunut ja siellä halutaan EU-rahaa/tukia. Rahaa haluaisi Ukrainakin, kuten uutiset kertoivat, se, että ukrainalaiset EIVÄT suurin määrin halua Euroopan unioniin, johtuu siitä, että he pelkäävät taloutensa ja teollisuutensa romahtavan, ja heillä on siitä esimerkkejä muista maista.
Entä sitten se osa, joka haluaa unioniin, sitä porukkaa on manipuloitu jo vuosia ulkomaiden toimesta (USA antoi tähän toimintaan 66 miljoonaa dollaria), se on osa suurvaltaapolitiikkaa, kysymys tuolla on "Zbigniew Brzezinskin opista, minkä mukaan Yhdysvaltain on vahvistettava asemaansa entisissä neuvostotasavalloissa lopullisena tavoitteenaan Persianlahden ja sen reuna-alueiden turvaaminen muilta energian tarvitsijoilta." - Wikipedia-
Tässä hieman lisää...
"Otpor! oli niin menestyksekäs Serbiassa, että sieltä se "siirrettiin Ukrainaan" lietsomaan vallankumousta vuonna 2004.
"Me koulutimme (ukrainalaisia) organisaation perustamisessa...brändin, logon ja symbolin luomisessa...avainviestien luomisessa...yhteiskunnan heikkouksien tunnistamisessa...mikä voisi olla tekijä, joka motivoi ihmisiä..." kertoi Otpor! -aktivisti Yhdysvaltain rahoittamalle radiokanavalle (Radio Free Europe, Radio Liberty)."
http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/155799-solutetut-kansalaisjärjestöt-yksi-neljästä-aktivistista-saattaa-olla-vakooja
Niitä maita, joille pitää maksaa, ja samalla niistä maista ylikansalliset yritykset kuppaavat omaisuudet pois.
ja ylikansalliset yritykset kuppaavat...
"Australialaiset omistavat jo Suomen lähetysverkon, kohta sähköjäkin
Sähköverkkoon tarrautuva aussiyhtiö omistaa jo Digitan. Sijoitusyhtiöstä on tulossa suuri omistaja myös Suomen suurimpaan eli Fortumin sähköverkkoon."
http://yle.fi/uutiset/australialaiset_omistavat_jo_suomen_lahetysverkon_kohta_sahkojakin/6981579
" Pron mielestä esimerkiksi Digita on ulkomaalaiskäsissä "häpeilemättä" rahastanut suomalaista yhteiskuntaa."
Kun markkaan siirrytään takaisin, sen arvo laskee eli se devalvoituu. Tämä siksi, että Suomen vientituotteilla on nykyisellä hintatasolla huono kysyntä maailmalla, joten kysynnän ja tarjonnan lait eli markkinavoimat hinnoittelevat Suomen vientituotteet halvemmiksi, ja markka devalvoituu. Sitten vientikauppa käykin paremmin, ja vilkastuu.
Toinen, mikä devalvoi markkaa, on Suomen valtion eurovelkarahan kysyntä: kun euroja halutaan, ja markkoja on maksuksi, kysyntä korottaa euroa (ja muita ulkomaan valuuttoja), ja tarjonta halventaa markkoja.
Tämä siis on Suomen (köyhälle) kansalle eduksi. Ei euromiljonääreille.
Onko Unioniin kuuluvat maat viety viekkaudella ja vääryydellä mukaan?
Onko mielestänne nuo Ukrainan Kiovan mielenosoitukset vain muutamien huuhaa ukkojen touhua vai onko Kiovan mielenosoituksilla jotain kauas kantoisempia vaikutuksia?
Nopeuttaako Kiovan mellakat liittymistä EU hun?
On se jännää, toiset haluaa välttämättä liittyä,toiset haluaa
erota, mitä pikemmin sen parempi.
Olisko noille liitosta haluaville valehdeltu EU, ihanuudesta,
niinkuin meillekin aikoinaan, vai istuuko kommunismin pelko
niin syvällä että mikä muu tahansa on parempi kuin venäjä,
eikä sitä voi ihmetellä, 70 vuoden kurjuus ei heti unohdu.
Tilanne Ukrainan kohdalta on ikävä, suo siellä, vetelä täällä,
mutta on siellä köyhyyteen totuttu, ehkä se eun,köyhyys on
helpompi kestää, en tiedä.
>Olisko noille liitosta haluaville valehdeltu EU, ihanuudesta,
niinkuin meillekin aikoinaan>
No aivan varmasti on kerrottu tuubaa, aivan samalla tavalla kuin silloin aikoinaan suomalaisille, maan talouden romahtaminen ja sen ulkomaisten pääomien haltuunotto on kokonan jätetty kertomatta. tuolla linkissä kuvataan Ukrainaakin, se teki jo osittaisen rakennesoputusohjelman.
"IMF:n ja Maailmanpankin toimeenpanemat taloudelliset uudistukset lisäävät köyhyyttä ja velkaantuneisuutta sekä aiheuttavat jopa sotia. Miksi niitä sitten kaikesta huolimatta jatketaan? Mikä on niiden salattu järki?
"Näiden reformien järki on ensinnäkin luoda olosuhteet yksityiseen, usein ulkomaiseen, pääomaan perustuvan taloudellisen toiminnan laajenemiselle...
Ne luovat myös olosuhteet, joissa ulkomainen pääoma voi ottaa haltuun omaisuutta ja varoja yksityistämisohjelmien kautta. Mineraalivaroja aletaan huutokaupata ja kaivosyhtiöt saavat suuria voittoja tuottavia sopimuksia (kuten Suomassakin on jo tehty).
"Valaiseva esimerkki on Ukraina..." Linkissä enemmän.
http://www.tammilehto.info/Chossudovsky.htm
Kun markka otetaan käyttöön, niin tuontihyödykkeet kallistuvat devalvoitumisprosentin verran. Nälkä ei tule: elintarvikkeista suurin osa on kotimaista tuotantoa, ja kotimaisuusastetta on vara lisätäkin. Toki ruuan hinta hieman nousee, mm. tuontilannotteiden vuoksi, mutta tuskin paljoakaan
Asuntovelallisille ei käy kuinkaan, he maksavat velkojaan kuten ennenkin.
Korot eivät nouse, korkonousulla pelottelu on propagandaa.
Ulkomaisten luotottajien vaatimat korot nousevat, jos kansantaloutta hoidetaan huonosti, kuten Kreikassa. Hyvin hoidetut taloudet - Suomi, Ruotsi, Tanska, Saksa - saavat velkaa kohtuuhintaan, riippumatta käytettävänä olevasta valuutasta. Sitäpaitsi oman valuutan maissa voi rajoitetusti käyttää oman keskuspankin velkarahoitusta, ja käytetäänkin.
The Rat -kirjoittajalle muistutus, että inflaatio on eri asia kuin devalvaatio. Kansan ostovoima devalvaatiossa pienenee ulkomaisten hyödykkeiden suhteen, ei kotimaisten. Esim. bensa on pääosin kotimainen tuote: vaikka se jalostetaan tuontiöljystä, sen hinnasta jää verojen ja jalostuksen ansiosta suurin osa Suomeen.
Oma markka ja devalvaatio eivät huononna koko kansan yleistä ostovoimaa, koska ne lisäävät työpaikkoja ja palkansaamista kansan keskuudessa. Siksi tuloveroastettakaan ei tarvitse korottaa.
Elintason leikkaus nykyisestä suomalaisilla on edessä joka tapauksessa, tavalla tai toisella: Suomen valtio ja kunnat velkaantuvat kovaa vauhtia jo kuudetta vuotta eli suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat.
> Asuntovelallisille ei käy kuinkaan, he maksavat velkojaan kuten ennenkin.
Mutta muista, että kun velat ovat euroissa ja niitä pitäisi lyhentää koko ajan heikkenevällä markalla, niin vaikka korot eivät nousisikaan (jos euribor-sidonnaisuus säilyy niin näin voi jopa olla), niin lainapääoma nousee jatkuvasti.
Jos asuntovelka on suomalaisesta pankista, niin se on suomalaista velkaa. Kun eurot vaihdetaan markoiksi, tileillä olevat eurot vahdetaan markoiksi, sekunnin sisällä. Samoin suomalaiset velat vaihtuvat markoiksi, vaihtohetken kurssiin. Markan devalvoituessa velan pääoma ei muutu.
Toki monella - mm. yrityksillä - on ulkomailta otettua velkaa. Sen kanssa tulee tappioita, devalvoitumisen verran. Tämä täytyy pitää mielessä, kun epäisänmaallisesti velkoja ulkomailta kaavailee ottavansa.
> Jos asuntovelka on suomalaisesta pankista, niin se
> on suomalaista velkaa. Kun eurot vaihdetaan markoiksi,
> tileillä olevat eurot vahdetaan markoiksi, sekunnin sisällä.
Mene kertomaan tuo niille "suomalaisille" pankeille, jotka ovat lainanneet sinulle lainaamansa rahat euroissa. Olet varmaan sen verran nuori, ettet enää muista aikaa ennen euroa, mutta kyllä silloinkin oli ihan yleistä, että velka oli jotain muuta kuin markkarahaa. Ja ongelmiahan siitä tuli...
Minun velkani on lisäksi ulkomaisesta pankista, kuten suurimmalla osalla muistakin suomalaisista.
Kyllä se raha taitaisi olla vaan rupla. Jotenkin tuntuu että nämä vastavirtaan uivat miehet ja naiset ovatkin niitä ruplan kannattajia.
Rupla on Venäjän valuutta, ei Suomen. Me isänmaalliset suomalaiset kannatamme oman laillisen valuuttamme, markan palauttamista.
Ihmeellistä, jos sinun mielestäsi isänmaan palauttaminen lailliseen tilaan on vastavirtaan uimista.
Rupla oli suomen laillinen valuutta. Ja onhan sillä paljon pidemmät perinteet kuin markalla.
Rupla oli aikanaan laillinen valuutta, ja laillisesti se aikanaan myös lakkasi olemasta Suomen laillinen valuutta.
Mutta tämä brysselinrupla sen sijaan on oikeastaan tuplasti laiton valuutta. Se otettiin käyttöön laittomassa järjestyksessä, eikä sen oleminen Suomen valuuttana perustu mihinkään lakiin, ainoastaan Lipposen hallituksen tiedonantoon eduskunnalle.
Puhut asiaa...kävin täällä forumissa noin 3 vuotta sitten kiihkeää eu:n vastaista keskustelua...ja täällä oli paljon eu:n paijaajia....mitenköhän nyt samat tyypit suhtautuvat...:) aika on muuttunut radikaalisti...vielä huonompaan suuntaan... ei ole häpeä tunnustaa virheitä...mutta niiden peittäminen ja totuuden kieltäminen on häpeällistä...jos tämän asian ymmärtäisi hallituksemme/eduskuntamme niin se olisi paljon se...
Nousukautta ei tule niin pitkään kun Eu on olemassa.....kauppiaana tiedän että yhteisvaluutta on hulluutta....ei tarvitse olla mikään taloustieteilijä kun muistaa miten hyvä oli tehdä kauppaa eriarvoisten valuuttojen kanssa...siinä hyötyivät kaikki.
Tosiaan valuutan VAPAA devalvoiminen/säätely on kilpailukykyä vahvistava asia..
Mitä nopeammin hyppäämme uppoavasta laivasta sen varmemmin ja nopeammin selviydymme...noin 6-7 vuoden päästä olisimme kuivilla... Mutta eu:n jäsenenä ei koskaan...Toivon että esim, kreikka älyää itse lähteä eu:sta sillä heillä on vain voitettavaa edessä...tosi asia on että yksikään tukipaketteja saanut maa ei pysty koskaan maksamaan lainojaan takaisin...Eu kerkeää ajautua jo sitä ennen täydelliseen..konkurssiin...
Hyvä suhdanne mittari on saksan ja ranskan talouden kehitys ja siellä vallitseva eu "myötämielisyys" ne kaksi maata kun alkavat voida huonosti niin se on eu:n loppu onneksi :) Pitää toivoa että Aasia ja etelä-amerikka nousevat niin nopeasti että talous nitkahtaa saksassa ja ranskassa..
Onneksi eu politiikka on tällä hetkellä niin lapsellisen tyhmää että jäsen maiksi kelpaavat kaikki tosi alikehittyneetkin maat....tämä politiikkahan vaan syöksee eu:n nopeammin omaan tuhoonsa..yes :) Eu katsoi läpi sormien kun kreikka pääsi jäseneksi hieman manipuloiduilla papereilla...Eu ei myönnä tekemiään virheitä...
Itsenäinen Suomi...hävettää isiemme puolesta...itsenäisyys on tällä hetkellä vain kaunis muisto..sillä eu jäsenmaana olemme "suuren" keskusjohdon alaisena joka säätelee lakejamme, kulttuuriamme, elämäämme..kysyn onko se itsenäisyyttä.....?
Maa joka on alistussuhteessa ei voi tehdä tasapuolista yhteistyötä,vaan sen on
käytännössä tansittava muualla tehtyjen sääntöjen mukaan. Vaikka me olemme
mukamas vaikuttaneet niihin sääntöihin (suomen painoarvo n.1.9%) .
Suomen taloudella ei ole mitään merkitystä euroopassa,mutta meille se on
tärkeä .Miksi sitten emme voi tehdä sitä mitä pitäisi tehdä ,jotta saisimme
kurssin korjattua?
Kun jätetään tuntee hieman taaemmaksi meillä on talouden korjaamiseksi
tasan kaksi vaihtoehtoa.
1.Sisäinen devalvaatio ,joka käytännössä tarkoittaa palkkojen , eläkkeiden,
jukisenhallinnon ja käytännössä eduskunnan leikkauksia. Kun kerran ollaan
yhteisvaluutassa , unionissa ja kohta pankki unionissa. Hallinto tie unionissa
on komissio.eu parlamentti ja kunnat.
2. Ero eurosta , unionista ja ylimmän päätösvallan palautus antaisi meille
kuitenkin parhaimmat edellytykset toimia ihmisten parhaaksi tässä maassa,
eikä talutemme pohja kapenisi niin kuin nyt on käymässä.Kun päätösvalta
on omissa käsissä on myös oikeasti mahdollisuus tehdä työtä asioiden
korjaamiseksi.
Vaihtoehdot on nuo mitä tulee talouden kuntoon saattamiseen ,mutta parhaan(n:2)
päätöksen tekemistä estää ilmeisesti siitä seuraava poliittinen häpeä?
> Nousukautta ei tule niin pitkään kun Eu on olemassa.
Puppua. Vastahan tässä nousukausi hetki sitten päättyi. Ja eiköhän uusi ole alkamassa. Katsotaan taas kolmen vuoden kuluttua.
> ei tarvitse olla mikään taloustieteilijä kun muistaa miten
> hyvä oli tehdä kauppaa eriarvoisten valuuttojen kanssa.
Kuulut ilmeisesti siihen kansanosaan, joka muistelee miten hyvin asiat olivat silloin ennen kun lapsikuolleisuuskin oli pilvissä ja kirkko vei kymmenykset...
Ei tarvitse olla taloustieteilijä, kun muistaa miten hankalaa oli tehdä kauppaa eriarvoisten valuuttojen kanssa. Aina piti miettiä kurssia, laskea vaihtopalkkioita, jne. "Pitäisikö ostaa jo nyt, vaikka tarvitsen vasta puolen vuoden päästä?"
> Tosiaan valuutan VAPAA devalvoiminen/säätely
> on kilpailukykyä vahvistava asia
Kyllä. Ja kansa kärsii.
> Mutta eu:n jäsenenä ei koskaan [olla kuivilla]
Paitsi että ollaan jo nyt.
> Toivon että esim, kreikka älyää itse lähteä eu:sta
> sillä heillä on vain voitettavaa edessä
Jos kreikka pysyy eurossa, se on sille huono asia. Jos se eroaa, se on katastrofi.
Jos lähtevät, niin katselen puoli vuotta tai vuoden, tuleeko sotilasvallankaappausta. Jos sen verran selviävät ilman tuota (ja sotaa Turkin kanssa), niin voisin ostaa sieltä rantahuvilan. Niiden hinnat laskisivat mukavasti, kun talous romahtaisi.
> tosi asia on että yksikään tukipaketteja saanut
> maa ei pysty koskaan maksamaan lainojaan takaisin
Paitsi varmaan ne, jotka ne jo maksoivat? Tai toisin päin, oletko yhtään tutustunut siihen, miten näitä tukipaketteja on noille maille annettu?
> Pitää toivoa että Aasia ja etelä-amerikka nousevat
> niin nopeasti että talous nitkahtaa saksassa ja ranskassa
Talouden kasvu ei ole nommasummapeliä. Se, että jollakulla menee hyvin, ei automaattisesti tarkoita, että muilla menisi huonosti. Pikemminkin päin vastoin.
Olet nyt jotenkin jymähtänyt 1800-luvulle talousopeissasi.
> [plaa,plaa,plaa] kysyn onko se itsenäisyyttä.....?
Kysyn, mitä ihmeen väliä? Samoja ihmisiä me olemme, kuin kaikki muutkin. Itsenäisyys on vain sana. Isänmaa on vain ruma sana.
Tämä pitää liittää myös mukaan...
http://www.youtube.com/watch?v=AQRb6bZJk1U