Kun Suomen Hornet-laivue liitettiin NATOn nopean toiminnan joukkoihin, se oli kokoomuksen ajama asia.
Silloin Suomen resursseja ja hyötyä epäiltiin valtiojohtoa, eduskuntaa ja asiantuntijoita myöten, mutta kokoomuksen kansanedustaja Salolainen, joka oli pantu NATOn juoksupojaksi, vakuutteli, että resursseja löytyy ja hyötyä on. (nyt NATOn juoksupoikia ovat kokoomuksen kansanedustaja Kanerva ja kokoomuslainen presidentti Niinistö).
Hawkien lentäjän kuolemaan ja toisen loukkaantumiseen sekä 2 koulutuskoneen tuhoamiseen johtaneen onnettomuuden yhteydessä huomattiin, että Salolainen puhui puuta heinää.
Suomella ei ole varaa NATOn nopean toiminnan joukkoihin. NATOn Hornet-pilottimme oli pantu viemään läpi NATOn nopean toiminnan Hornetien taisteluharjoitukset alitehoisilla koulutuskone-Hawkeilla, kun Horneteja ei ollut saatavilla.
Koulutukseen tarkoitetut Hawkit eivät kykene Hornetien taisteluharjoituksiin eikä Hawkeja ole tarkoitettu korvaamaan Horneteja NATOn nopean toiminnan taisteluharjoituksissa.
Salolaisen vannoma hyötykin on kääntynyt päälaelleen. NATOn nopean toiminnan joukot vievät rahat ja resurssit Suomen puolustamiseta, minkä vuoksi presidentti Niinistö, kansanedustaja Kanerva, puolustusministeri Haglund, komentaja Puheloinen itkevät nyt lisää rahaa Suomen puolustamiseen.
Silloin Suomen resursseja ja hyötyä epäiltiin valtiojohtoa, eduskuntaa ja asiantuntijoita myöten, mutta kokoomuksen kansanedustaja Salolainen, joka oli pantu NATOn juoksupojaksi, vakuutteli, että resursseja löytyy ja hyötyä on. (nyt NATOn juoksupoikia ovat kokoomuksen kansanedustaja Kanerva ja kokoomuslainen presidentti Niinistö).
Hawkien lentäjän kuolemaan ja toisen loukkaantumiseen sekä 2 koulutuskoneen tuhoamiseen johtaneen onnettomuuden yhteydessä huomattiin, että Salolainen puhui puuta heinää.
Suomella ei ole varaa NATOn nopean toiminnan joukkoihin. NATOn Hornet-pilottimme oli pantu viemään läpi NATOn nopean toiminnan Hornetien taisteluharjoitukset alitehoisilla koulutuskone-Hawkeilla, kun Horneteja ei ollut saatavilla.
Koulutukseen tarkoitetut Hawkit eivät kykene Hornetien taisteluharjoituksiin eikä Hawkeja ole tarkoitettu korvaamaan Horneteja NATOn nopean toiminnan taisteluharjoituksissa.
Salolaisen vannoma hyötykin on kääntynyt päälaelleen. NATOn nopean toiminnan joukot vievät rahat ja resurssit Suomen puolustamiseta, minkä vuoksi presidentti Niinistö, kansanedustaja Kanerva, puolustusministeri Haglund, komentaja Puheloinen itkevät nyt lisää rahaa Suomen puolustamiseen.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Ilmankos kokoomus, Kanerva, Niinistö ovat olleet aivan hiljaa Hawkien Naton nopean toiminnan onnettomuudesta.
Miten niin? Onko sinulla sellainen käsitys, että Niinistön ja Kanervan pitäisi kommentoida kaikkia Suomessa tapahtuvia onnettomuuksia tai kolareita?
Olet itse keksinyt omassa harvassa päässäsi villejä teorioita onnettomuuden syistä ja oletat nyt että kaikki muutkin ovat samaa mieltä? Et ota huomioon, että kirjoitat VAIN kolmen hengen palstalle, jossa ne kaksi muuta pitää sinua patologisena valehtelijana! Ei sinusta ole koskaan kuullutkaan presidentti, Kanerva, komentaja tai lehdistö!
Seuraava eduskunta tekisi viisaasti, jos lopettaisi Suomen NATOn toiminnan joukot tai ainakin päivystysvelvollisuudet.
Suomella ei ole varaa, puolutsusvoimilla ei ole varaa, resursseja, osaamista eikä Suomella ole hyötyä NATOn nopean toiminnan joukoista.
Eduskunnan on korvamerkittävä puolutusuvoimille allokoidut rahat Suomen puolustukseen eikä USAn ja NATOn puolustamiseen eikä niiden sotiin.
Päätös menee helpolla läpi, sillä NATOa ei eduskunnassa puolusta kuin kokoomus (revanssihenkiset), rkp (Mannerheim-manipuloidut) ja kristilliset (niin kauan kun USA ja NATO tappavat vääräuskoisia muslimeja).
Miksi? Suomella ei ole minkäänlaista Nato-päivystysvelvollisuuksia!
Suomen ilmavoimat puolustaa ensisijaisesti vain ja ainoastaan Suomen omaa ilmatilaa!
Natoa ei Eduskunnassa puolusta yksikään puolue. Myös presidentti on liittymistä vastaan. Suomi ei kertakaikkiaan kuulu Natoon ja sen tietää koko Suomen kansa poislukien yksi syrjäytynyt kylähullu, joka paasaa kolmen hengen palstalle kahdelle kuulijalle, jotka eivät häntä edes usko!
Eikös ole masentavaa!
Kokoomuksen idioottimainen NATOn rahoitusmalli:
Kokoomus juoni jo tuolloin ulkoasiainvaliokunnan pj. Salolaisen johdolla ja juonii nyt nyt kokoomuslaisen presidentti Niinistön johdolla niin, että Suomen NATOlle ja NATOn nopean toiminnan joukkoille menevät rahat otetaan samasta budjettiosiosta, mistä EUn puolustukseen kuuluvat rahat.
Mitään tuollaista junailua ei ole tehty vaan olet taas keksinyt asian pelkästään hatusta ja toistelet sitä faktana!
Natoa ei Eduskunnassa puolusta yksikään puolue. Myös presidentti on liittymistä vastaan. Suomi ei kertakaikkiaan kuulu Natoon ja sen tietää koko Suomen kansa poislukien yksi syrjäytynyt kylähullu, joka paasaa kolmen hengen palstalle kahdelle kuulijalle, jotka eivät häntä edes usko!
Eikös ole masentavaa!
'NATOn nopean toiminnan joukkojen rahoitusmalli on idioottimainen. Se on kytketty ja piilotettu EUn puolustuksen kuluihin.
Siksi kokoomus ja presidentti Niinistö vaikenevat EUn puolustuksesta, jotta saavat lisää rahaa NATOlle EUn puolustuksen kustannuksella.
Rahoitusmalli ei selvästikään toimi. NATOn nopean toiminnan yksikkö ei pysty viemään edes rotaatioharjoituksiaan, Hornetien taisteluharjoituksia läpi.'
Eduskunnan pitäisi ajaa läpi rahoitusmalli, missä NATO-kulut on irroitettu EUn puolustuksen kuluista.
Ei tarvitse, koska mitään kuvaamaasi rahoitusmallia ei ole tehty vaan olet taas keksinyt asian pelkästään hatusta ja toistelet sitä faktana!
Natoa ei Eduskunnassa puolusta yksikään puolue. Myös presidentti on liittymistä vastaan. Suomi ei kertakaikkiaan kuulu Natoon ja sen tietää koko Suomen kansa poislukien yksi syrjäytynyt kylähullu, joka paasaa kolmen hengen palstalle kahdelle kuulijalle, jotka eivät häntä edes usko!
Eikös ole masentavaa!
Suomen puolustamiseen ja EUn puolustukseen kuuluvat rahat voivat olla samassa korissa, koska panostaminen kansalliseen puolustukseen voimistaa EUn puolustusta ja päinvastoin, EUn puolustukseen panostaminen voimistaa kansallista puolustusta.
Sennsijaan panostaminen NATOon on panostamista USAn puolustamiseen, mikä vie rahoja Suomen puolustuksesta niin kuin Haek-onnettomuus nyt tylyllä tavalla todisti.
Mikäpä siinä? Suomen Puolustusvoimilla on oma budjettinsa ja jos siihen lisätään EU puolustuksen (jota ei ole olemassa!) 0 Eur niin budjetti ei juuri heilahda:-)
Mitään erillistä Nato-budjettia Suomella ei ole. Tämä lienee sinulle yllätys, mutta Suomi ei kuulu Natoon!
Juuri noin niin natottajakokoomus ja kokoomuspresidentti NatoNiinistö ei pääse vedättämään rahoja Natolle vaan rahat jäävät EUn ja Suomen puolustukseen.
NATOn rahat erilleen EUn puolustuksen rahoista.
Kyllä ne molemmat voi olla samassa eli yhteensä nolla (0,00) Euroa:-D
Salolaisen lupauksista mikään ei ole toteutunut.
Ei varmasti kun hän ei ole mitään edes luvannut. Sinulla on joitakin inhokkeja? Niinistö ensimmäisenä, sitten Puheloinen, Stubb, Salolainen ja Jaakonsaari? Perimmäisiä syitä voi vain arvailla?
Presidentti Niinistö on mennyt taas Mäntyniemen bunkkeriin piiloon eikä anna haastatteluja Hawk-onnettomuudesta eikä Naton nopean toiminnan joukoista eikä Naton nopean toiminnan Suomen Hornet-laivueesta.
Presidentti tulee bunkkeristaan kun puolustusvoimat ja tutkintalautakunta ovat keksineet pitävän stoorin Hawk onnettomuudelle.
Oletko pyytänyt? Ei presidentit ylipäätään joka viikko ole äänessä seiska-lehdessä! Ei ollut Haloinenkaan!
Ei ole presidentin asia olla tutkintalautakunnassa. Et vain tunnu ymmärtävän eri ihmisten rooleja valtiovallan huipulla?
Salolaiselta, kokoomukselta täysin vastuutonta liittää Suomea Natoon, vaikka Suomen puolustusvoimilla ei ole varaa siihen.
Ihan samaa tekee nyt kokoomuspresidentti Niinistö, niin että uusia Nato-onnettomuuksia on satavarmasti tulossa lisää.
Suomea ei ole kukaan liittänyt Natoon ja on typerää edes väittää tuollaista!
Kukaan ei liitä armeijaamme 'teknisesti' tai vähän kerrassaan mihinkään! Sellaisesta ei ole kuullut Niinistö, Puheloinen, armeijan yksiköt, lehdistö, Putin, Obama tai Nato itse! Vain sinä olet sellaisesta kuullut ja vain siten, että keksit asian omassa päässäsi!
Olet todella hullu
Vastaavasti Suomen presidentin Nato-kanta on selkeä: Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!
Kun Niinistöltä haastattelussa kysyttiin kantaa Natoon hän ilmoitti:
Kannatatteko Natoa?
- En.
Jauhat omia keksintöjäsi etkä piittaa tosiasioista. Tiedät kaikkien Nato-kannat paremmin kuin henkilöt itse:-D
Pukit kaalimaan vartijoina kun Naton juoksupojat kokoomuksen Ilkka Kanerva ja kokoomuksen presidentti Niinistö ovat tekemässä junttalistaa, mihin asehankintarahoja laitetaan.
Presidentti tai Kanerva eivät päätä asehankinnoista vaan sen tekee puolustusvoimat itse Puolustusvoimien määrärahojen puitteissa!
Puolustusvoimat ei päätä kuin siitä, mihin poliitikot antavat luvan.
Parhaillaan presidentti Niinistö ja kansanedustaja Kanerva valmistelevat Suomen tulevaa hävittäjäkauppaa niin, että Suomi ostaisi USAlta F-35-hävittäjiä, jotka ovat tällä hetkellä markkinoiden p*skimpa ja kaliimpia koneita.
"Parhaillaan presidentti Niinistö ja kansanedustaja Kanerva valmistelevat Suomen tulevaa hävittäjäkauppaa ..."
Aivan silkkaa skeidaa! Asia tulee ajankohtaiseksi vasta aikaisintaan 2018!
Suomessa ei kukaan yksittäinen henkilö, ei edes presidentti, voi yksinään päättää yhtään mistään. Tämän tietää USA, Venäjä, Kiina ja Nato.
Perussuomalaisten pitäisi ottaa vaaliteemaksi tuo kokoomuksen NATO- ja NATOn nopean toiminnan joukkojen rahoitus ja siitä johtunut Hawk-onnettomuus ja Suomen puolustuksen heikentäminen.
Hawk-hävittäjien onnettomuus ei miltään osin johtunut Natosta!
Suomi ei kuulu Natoon eikä Puolustusmäärärahoistamme kulu senttiäkään Natoon!
Joo ei ne Hawkit Natoon törmänny, mutta ne teki Naton taisteluharjoituksia kun ne olisi pitänyt tehdä Horneteilla.
Hawk-hävittäjien onnettomuus ei miltään osin johtunut Natosta!
Suomi ei kuulu Natoon eikä Puolustusmäärärahoistamme kulu senttiäkään Natoon!
Salolainen sekä valehteli Naton nopean toiminnan joukoista eduskunnalle että oli tietämätön Naton nopean toiminnan joukoista elikkä puhui pehmosia.
Hullua antaa Suomen puolustuksen rahoja Naton toimintaan että Suomi voi puolustaa USA:ta.
Hawk-hävittäjien onnettomuus ei miltään osin johtunut Natosta!
Suomi ei kuulu Natoon eikä Puolustusmäärärahoistamme kulu senttiäkään Natoon!
Kokoomus ja presidentti välttelevät Hawk-asiaa. Joku on kieltänyt haastattelut.
Mitäs välttelemistä siinä olisi? En tosin ymmärrä, että miksi Suomen presidenttiä pitäisi haastatella Hawk-onnettomuudesta? Kas kun ei Pielaveden mopoturmasta?
Ilmavoimissa Suomen puolustamiseen keskittyneet sotilaat ja poliittisella kentällä ne puolueet, jotka kannattavat Suomen itsenäistä puolustusta eikä NATOa (Perussuomalaiset, Keskusta, Vasemmistoliitto, SDP tietyin ehdoin) voisivat alkaa vaatimaan, että Hawk-onnettomuuden kaikki kulut maksetaan puolustusvoimien NATO-kuluista.
Tapelkoon NATO-puolella sitten otetaanko rahat tykistön NATO-koulutuksesta, jääkärien NATO-kidutuskoulutuksesta, laivaston NATO-harjoituksista vai ilmavoimien NATOn nopean toiminnan joukkojen budjetista.
"voisivat alkaa vaatimaan, että Hawk-onnettomuuden kaikki kulut maksetaan puolustusvoimien NATO-kuluista. "
Kaikki puolustusvoimiemme kulut maksetaan ihan siitä samasta puolustusbudjetista kuten aina ennenkin. Vain sinä luulet että meillä on joku "NATO-budjetti" josta rahoja voisi ottaa.
Tavallinen maisteri, sinä kun et ole mikään terävä sotilas hölötät taas kuten Afganistanin strategiastamme, tällä kertaa, että NATOlla ei ole omaa budjettia.
Ei olekaan, mutta pitäisi olla.
NATO-budjetin vaatiminen on Suomen itsenäiseen puolustukseen ja Suomen puolustukseen uskovien ja panostavien puolueiden perussuomalaisten, keskustan, demareiden asia ja velvollisuus.
"voisivat alkaa vaatimaan, että Hawk-onnettomuuden kaikki kulut maksetaan puolustusvoimien NATO-kuluista."
Hawk-onnettomuus tapahtui normaalin suomalaisen ilmataisteluharjoituksen yhteydessä, jolla ei ollut mitään tekemistä Naton kanssa! Suomen armeijalla ei ole olemassa mitään Nato-kuluja!
"Tapelkoon NATO-puolella sitten otetaanko rahat tykistön NATO-koulutuksesta, jääkärien NATO-kidutuskoulutuksesta, laivaston NATO-harjoituksista vai ilmavoimien NATOn nopean toiminnan joukkojen budjetista."
Mitään tapeltavaa ei ole. koska kaikki mainitsemasi asiat olet itse keksinyt omassa päässäsi eikä niitä vastaavia kuluja ole olemassa!
Ilman muuta, Hawk-onnettomuus osoitti, että kokoomuksen NATO-kytkentöjen vuoksi puolustusvoimissa eletään Villiä länttä, missä kukaan ei uskalla ajaa Suomen puolustamisen etua.
Hawk-onnettomuus tapahtui normaalin suomalaisen ilmataisteluharjoituksen yhteydessä, jolla ei ollut mitään tekemistä Naton kanssa! Suomen armeijalla ei ole olemassa mitään Nato-kuluja!
Villi länsi vilisee ainoastaan sinun pääsi sisällä! Kuvittelet asioita omassa päässäsi lähinnä siksi, että kun Suomi ei kuulu Natoon eikä armeijalla ole Nato-toimintoja/kuluja niin sinun pitää sellaisia sitten keksiä!
Poliittisten puolueiden esim. perussuomalaisten, keskustan, demareiden, Vasemmistoliiton pitäisi ymmärtää ajaa puolustusvoimille läpinäkyvä budjetti, missä Suomen puolustus, EUn puolustus, NATO-yhteistö erotetaan toisistaan.
Se ei ole tarpeen, koska Suomen puolustusmäärärahat kuluvat vain Suomen puolustamiseen! Natoon emme kuulu ja mitään EU puolustusta ei ole edes olemassa!
Joo, puolustusbudjetti uusiksi niin, että erotetaan Suomen puolustus, EU:n puolustus, NATO-yhteistyö.
Miksi? Suomen puolustus kohdistuu vain ja ainoastaan Suomen puolustamiseen. Suomi ei tunnetusti kuulu Natoon ja EU puolustusta ei ole edes olemassa!
Siinä loppuisi kokoomuksenkin Suomen puolustukseen tarkoitettujen rahojen kuppaaminen Natolle.
Suomen puolustus kohdistuu vain ja ainoastaan Suomen puolustamiseen. Suomi ei tunnetusti kuulu Natoon ja EU puolustusta ei ole edes olemassa!
Ne ei uskaltaisi enää vetää rahoja Suomen puolustuksesta NATO-toimintoihin.
Kai tiesit että tämän rakastamasi EU:n puolustuksen kaikki kulut maksaa aina siihen osallistuva jäsenmaa? EU:lla kun ei ole lainkaan puolustusbudjettia.
Kaikki EU:n puolustukseen (=EU:n nopean toiminnan joukot) käytetty raha on siis pois Suomen puolustuksesta.
Tasapuolisuuden nimissä siis kaikki EU-puolustuksen rahat esiin budjettiin. Ja saa minun puolestani kaikki NATO-yhteistyön rahatkin siinä näkyä. Näetpä sitten miten mitättömän vähän siihenkin menee.
Et siis oikeasti haluaisi noita lukuja virallisesti nähdä koska ne veisivät pohjan väitteiltäsi. Ole siis onnellinen että niitä ei ole eritelty.
Ketkä? Suomessa ei mistään asiasta päätä kukaan yksittäinen henkilö tai edes puolue.
Suomi ei tunnetusti kuulu Natoon ja EU puolustusta ei ole edes olemassa!
Kokoomuksessa natottajajuonijat laskivat, että Suomen NATO-yhteistö ja NATOn nopean toiminnan joukko saa rahansa EUn puolustuksen rahasta, Suomen puolustuksen rahoista, asehankintarahousta, kv-rahoista, kriisinhallinta rahoista.
Kokoomuslaiset natottajajuonittelijat eivät tajunneet, että NATO vie enemmän rahaa kun he arvasivatkaan.
Viimeksi NATO-yhteistyö on vienyt kaksi Hawkia ja tuhosi ne, lasku 20 miljoonaa, mikä on pois Suomen puolustamisesta.
Kukaan ei ole laskenút yhtään mitään!
Suomi ei kuulu Natoon ja Suomen puolustusbudjetti käytetään yksinomaan Suomen hyväksi!
Koska emme Natoon kuulu ei siihen liioin kulu rahaa.
Hawk-onnettomuus ei johtunutmillään tavalla Natosta!
Hawk-onnettomuuden pitäisi olla hyvä oppi. Natottajat, kokoomusministerit, presidentti Niinistö eivät pystyneet hankkimaan NATOn nopean toiminnan joukoille ja NATOn taistelukoulutukseen riittävää rahoitusta.
NATO-taustelukoulutuksess puhumme 1-2 miljardista Hornet-muutoksineen.
F-35:ssä ollaan aivan toisissa lukemissa. Koneet maksavat 16-18 miljardia, huolto 500 miljoonaa, simulaattorit 120 miljoonaa, koulutus 600 miljoonaa.
Tuota rahaa presidentti Niinistö ja kansanedustaja Kanerva eivät saa kasaan, vaikka lopettaisivat Suomen puolustuksen kokonaan.
Mitään Nato-taistelutapoja ei Suomessa harjoitelle ja Hawkit törmäsivät supisuomalaisessa harjoituksessa.
Suomi ei kuulu Natoon eikä meillä ole mitään Nato-harjoituksia ilmavoimissa!
Suomen valtion presidentti ei osallistu mihinkään nappikauppoihin tai hankintoihin olivatpa ne kuinka kalliita tahansa. Koko ajatelmasi siitä, että presidentti valitsisi suihkuhävittäjiä todistavat karsealla tavalla sen, että kuinka lapsellista ja kaunaista ajattelusi on!
Kanerva sentään edes hoitaa Puolustusasioita, mutta ei taatusti ostele lentokoneita!
Ketään Suomessa asuvaa ei Pentagon ja NATO pysty millään tavalla tai tasolla 'painostamaan'!
Suomi valitsee koneensa vasta 2018. Sitä ennen voi tietenkin pitää silmällä tarjolla olevia vaihtoehtoja, mutta varsinaiseen tarjouskilpailuun päästään vasta tuolloin!
Pyöreät 20 miljardia F-35:ista.
Puolustusvoimien budjetti on n. 4 miljardia ja Suomen valtion budjetti n. 50 miljardia, joten presidentti Niinistö ja kansanedustaja Kanerva eivät ole tuhoamassa vain Suomen puolustusta vaan koko Suomen valtion talouden.
Suomen valtion presidentti ei osallistu mihinkään nappikauppoihin tai hankintoihin olivatpa ne kuinka kalliita tahansa. Koko ajatelmasi siitä, että presidentti valitsisi suihkuhävittäjiä todistavat karsealla tavalla sen, että kuinka lapsellista ja kaunaista ajattelusi on!
Kanerva sentään edes hoitaa Puolustusasioita, mutta ei taatusti ostele lentokoneita!
Ketään Suomessa asuvaa ei Pentagon ja NATO pysty millään tavalla tai tasolla 'painostamaan'!
Suomi valitsee koneensa vasta 2018. Sitä ennen voi tietenkin pitää silmällä tarjolla olevia vaihtoehtoja, mutta varsinaiseen tarjouskilpailuun päästään vasta tuolloin!
Nyt tulee kokoomuksen katteeton F-35-salakauppa, jonka vaikutukset tulevat olemaan Suomen puolustamiselle vain tuhoisat.
Ongelmasi on se, että ketään ei se sinun koneesi liikuta tipan vertaa ja sinun pitää esittää ikään kun se jotakuta kiinnostaisi!
Kukaan ei puolusta F-35:ttä ja useimmat suomalaiset eivät ole koskaan edes kuulleet koko koneesta.
Mielikuvituksissa panet tasavallan presidentin ja jonkun Kanervan plantun koneita ostamaan ja se on varsin kaukana todellisuudesta!
Hornetin seuraajaa aletaan tutkimaan vasta vuodesta 2018 lähtien ja siihen saakka pölinäsi pakkomielteesi on turhaa ja uuvuttavaa jorinaa! Etenkin, kun teet sitä massapostituksena!
Vielä hullumpi on ajatelmasi, jonka mukaan:
- Suomi kuuluu jo Natoon
- Nato hyökkää Venäjälle
- Suomi sen mukana
Mahdatko edes itse ymmärtää, että kuinka sairas olet?
Nyt tulee uusi kokoomuksen katteeton lupaus: Kokoomus on luvannut USAlle, Pentagonille, NATOlle, että se ostaa F-35-hävittäjät.
Kun F-35 ei kuitenkaan valmistu, eikä sillä saa lentää eikä etenkään kouluttaa, kokoomus ja ilmavoimat kiirehtivät muuttamaan 20 miljoonalla 7 Hawk-konetta F-35-koulutuskoneiksi.
Nyt tulee Moskovan Tiltulta kattreeton trolli! Kokoomus ei ostele lentokoneita eikä kukaan ole "luvannut" ostaa F-35-hävittäjät.
Ja kun ei ole ostettu on Hawk-koneiden kehitys ilmavoimien oma projekti, joka ei liity mitenkään F-35-koneisiin!
Tässä tulee samanlainen mittavirhe, Hawkeilla ei pysty kouluttautumaan Naton F-35:n taustelukuvioihin.
Ei pystytä edes Hornetien Nato-kuvioihin. Sitä yritettiin ja kuoleman turna tuli.
taas parhaansa. Uskoneeko tuota kukaan?
Hawkeilla ei ole tehty Hornet-koulustusta ja vielä vähemmän tehdään F-35-koulutusta, koska niitä koneita ei ole hankittu!
Moskovan Tiltu sai todellisen trolli-puuskan!
Presidentti Niinistö, kokoomuspoliitikot, Kokoomus ovat luvanneet F-35-hävittäjät puolustusvoimien NATO-upseereille.
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!!
Jenkeissä oli eilen vähän samanlainen onnettomuus, potkurimoottorinen koulutuskone oli pantu lentämään F-35-harjoitusta kun F-35:lla ei saa lentää.
SUOMESSA EI LENNETÄ HAWKEILLA F35-HARJOITTELUA! Tiedätkö miksei?
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
Kokoomuslainen Sauli Niinistö ei ole jakanut Nato-rahaa tasaisesti eri aselajeille.
Maavoimat, jalkaväki on jäänyt vähälle kun sitä Niinistö ei pysty liittämään Natoon yhtä nopeasti kuin ilmavoimia ja merivoimia.
Nyt on varusmies tapettu sotaharjoituksissa ja sen varjolla vaaditaan nyt lisää rahaa aistelijoiden varustuksiin, jotka hokks pokkus ovat Naton käyttämiä varusteita.
Sauli ei jaa ylipäätään mitään rahaa kenellekään vaan asiasta vastaa maan hallitus ja siellä puolustusministeri! Häntä ei Valkeakosken Tiltu (VIELÄ) kehtaa syytellä, joten maaliksi tempaistaan hatusta Sauli!
Mitään aselajia Suomesta ei liitetä Natoon eikä Suomi itse Natoon kuulu!
Syndfalenin yöammuntaharjoituksessa sattui harvinainen ja traaginen virhe! Tiltu yrittää riekkua asialla epäisänmaalliseen tapaansa!