Joka päivä Suomessa kuolee monta sataa vanhusta.

Vaikka jonkun ihmisen kuoleminen onnettomuudessa, vauvana, lapsena tai nuorena, on jokin uutinen, se ei edes ylitä uutiskynnystä, jos vanhus kuolee, ellei hän ollut joku julkkis.

Tästähän myös kaikki murhaajat saavat voimansa: Koska jokainen kuolee sen kertaisesta fyysisesti ruumistaan pois joka tapauksessa, viimeistään vanhuuden sairauksiin, samako se siis sille vaikka joku tapetaan ennen aikojaan? Koska näin on, on sotakin aina ihmisille olemassa, mutta jos kehomme olisi kuolematon, olisi tietysti murha ja tappo jokin aivan järkyttävä rikos, mutta nyt se ei tietysti sitä ole. Murhan ja tapon voi saada anteeksi, jos sen tekijä ei tiennyt mitä teki. Jos tietoisesti murhaa tai tappaa veljensä tai sisarensa, sitä ei voi saada koskaan anteeksi, vaan se on Pyhän Hengen pilkkaa...

Eräs syy tietysti kuolemaamme on mm. se, että emme käytä enää ravinnoksemme vain kasveja, mutta itse kehomme ei vielä sillä kai paranisi, ainakaan parin sukupolven säteellä vielä, vaikka enemmistö kääntyisi takaisin kasvissyöjiksi? Kielletty hedelmä oli myös alun Aatamin ja Eevan hedelmän jälkeen Abelin Jumalalle uhrina tarjoamansa Lammas, josta syystä veljensä Kain hänet murhasi. Abel oli nähnyt petojen tekevän niin, ja hän halusi ihmisestäkin pedon kaltaisen.
Nykyään keksitään kaiken aikaa, uusiakin "kiellettyjä hedelmiä", ja yleensä ainakin Amerikka pyrkii tekemään elokuvissaan jonkin järkyttävän rikoksen aina, kun saa jonkun ottamaan "kielletystä puusta". Se ei ole elämän puu, vaan elämän puu olisi tehdä sallittuja asioita, ja kasvattaa niitä aiempia kiellettyjä asioitaan, jotka jo ymmärrämme, eikä enää olla etsimässä vastakohtia ja välimuotoja kaikelle, vaan elämän puu olisi kasvattaa tietoisuutta aiemmista tiedoistamme, sikäli jos jo tiedämme kaikesta tarpeeksi, ei tarvitsisi enää ottaa KUOLEMAN puusta, vaan elämän puu olisi korjata aiheuttamiamme häiriöitä ekosysteemeissä, ja kasvattaa aiempia tietoja, rikkomatta enää vanhoja sääntöjä turhaan.

Jos koko ajan kasvattaa pohjaa, tiedoille, rikkomalla entisten tietojemme sääntöjä, jää kasvu vanhoissa tiedoissa vähäiseksi, pohjasta tulee liian laaja ja hutera, eikä se ole kaita tie, jatkuvasti rikkoa vanhojen tietojemme sääntöjä, tai niidenkin asioiden, jotka eivät suoranaisesti ole edes tietoja, vaan muunlaisia käskyjä. Matematiikassa ei onneksi ole edes mahdollista rikkoa laskusääntöjä, koska ne rikkomukset saadaan heti kiinni, ja herjataan sellaisia tekevä tiedemies todella alhaiseen poseen....Valitettavasti moraalin ja etiikan suhteen rikotaan sääntöjä jatkuvasti, monikin keskustelija täällä Suomi.fiissä esim. luulee, että on sallittua pilkata lähimmäisiäään.... Tietysti vain sanalliseksi jäävä pilkkaus, ei ole vakava synti, tai mitään sellaista, mutta jos ihminen tekee sen teon, mitä pilkkansa vastaa, sellaiset ihmiset pitäisi pistää jo poliisien tietoon, koska pilkkaaminen ja ampuminen tai viiltäminen on toisaalta ihan vastaava teko, mutta tietysti useimmat pilkkapuhujat jäävät pelkiksi puhujiksi, eikä heillä ole voimaa olla puheensa kaltaisia, "sanansa mittaisia miehiä"....
2119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Anteeksi, tämä oli 264:s ketju ja Suomella on "vain" 2 6 3 mitalia jääkiekossa miehissä, joten nyt meni yli. Tuo 263 euroa on myös minun nettotuloni kuukaudessa:-)
Poistaako Suomi24 siis kohta yhden viestiketjun vai jääkö pikemminkin lisäämään sitä sadalla, niin tulisi KULTAA?

Äänestä

Muistakaamme Ateenalaisten laulun sanat:

"Nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä
kutrissa tuoksuavat nuorteat kukkaset on."

Jos elää vanhaksi on jokin mennyt hiukka pieleen.
Nuorukaisen paras kuolema on siis hippinä, kukkia päässä, vaikkapa yliannostukseen.

Näin haluan itsekin lähteä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pakstori kirjoitti:

Vaikka jonkun ihmisen kuoleminen onnettomuudessa, vauvana, lapsena tai nuorena, on jokin uutinen, se ei edes ylitä uutiskynnystä, jos vanhus kuolee, ellei hän ollut joku julkkis.

Tästähän myös kaikki murhaajat saavat voimansa: Koska jokainen kuolee sen kertaisesta fyysisesti ruumistaan pois joka tapauksessa, viimeistään vanhuuden sairauksiin, samako se siis sille vaikka joku tapetaan ennen aikojaan? Koska näin on, on sotakin aina ihmisille olemassa, mutta jos kehomme olisi kuolematon, olisi tietysti murha ja tappo jokin aivan järkyttävä rikos, mutta nyt se ei tietysti sitä ole. Murhan ja tapon voi saada anteeksi, jos sen tekijä ei tiennyt mitä teki. Jos tietoisesti murhaa tai tappaa veljensä tai sisarensa, sitä ei voi saada koskaan anteeksi, vaan se on Pyhän Hengen pilkkaa...

Eräs syy tietysti kuolemaamme on mm. se, että emme käytä enää ravinnoksemme vain kasveja, mutta itse kehomme ei vielä sillä kai paranisi, ainakaan parin sukupolven säteellä vielä, vaikka enemmistö kääntyisi takaisin kasvissyöjiksi? Kielletty hedelmä oli myös alun Aatamin ja Eevan hedelmän jälkeen Abelin Jumalalle uhrina tarjoamansa Lammas, josta syystä veljensä Kain hänet murhasi. Abel oli nähnyt petojen tekevän niin, ja hän halusi ihmisestäkin pedon kaltaisen.
Nykyään keksitään kaiken aikaa, uusiakin "kiellettyjä hedelmiä", ja yleensä ainakin Amerikka pyrkii tekemään elokuvissaan jonkin järkyttävän rikoksen aina, kun saa jonkun ottamaan "kielletystä puusta". Se ei ole elämän puu, vaan elämän puu olisi tehdä sallittuja asioita, ja kasvattaa niitä aiempia kiellettyjä asioitaan, jotka jo ymmärrämme, eikä enää olla etsimässä vastakohtia ja välimuotoja kaikelle, vaan elämän puu olisi kasvattaa tietoisuutta aiemmista tiedoistamme, sikäli jos jo tiedämme kaikesta tarpeeksi, ei tarvitsisi enää ottaa KUOLEMAN puusta, vaan elämän puu olisi korjata aiheuttamiamme häiriöitä ekosysteemeissä, ja kasvattaa aiempia tietoja, rikkomatta enää vanhoja sääntöjä turhaan.

Jos koko ajan kasvattaa pohjaa, tiedoille, rikkomalla entisten tietojemme sääntöjä, jää kasvu vanhoissa tiedoissa vähäiseksi, pohjasta tulee liian laaja ja hutera, eikä se ole kaita tie, jatkuvasti rikkoa vanhojen tietojemme sääntöjä, tai niidenkin asioiden, jotka eivät suoranaisesti ole edes tietoja, vaan muunlaisia käskyjä. Matematiikassa ei onneksi ole edes mahdollista rikkoa laskusääntöjä, koska ne rikkomukset saadaan heti kiinni, ja herjataan sellaisia tekevä tiedemies todella alhaiseen poseen....Valitettavasti moraalin ja etiikan suhteen rikotaan sääntöjä jatkuvasti, monikin keskustelija täällä Suomi.fiissä esim. luulee, että on sallittua pilkata lähimmäisiäään.... Tietysti vain sanalliseksi jäävä pilkkaus, ei ole vakava synti, tai mitään sellaista, mutta jos ihminen tekee sen teon, mitä pilkkansa vastaa, sellaiset ihmiset pitäisi pistää jo poliisien tietoon, koska pilkkaaminen ja ampuminen tai viiltäminen on toisaalta ihan vastaava teko, mutta tietysti useimmat pilkkapuhujat jäävät pelkiksi puhujiksi, eikä heillä ole voimaa olla puheensa kaltaisia, "sanansa mittaisia miehiä"....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu