Aina vaan ahistaa, eikä loppua näy

Luin kirjoituksesi. Minäkin just aikamoisen ahdistunut ja täydellisen yksinäinen. En osaa just enemmän kommentoida sinulle, mutta sen vain sanon, mikä ekana tuli mieleeni, että et sinä varmastikaan ole tuomittu koko iäksesi pahaan oloon! Sinä jo tiedätkin paljon syitä oloosi ja oireisiisi, se on hyvä alku. Kuten tiedät, kannattaa edelleen vaan hakeutua puhumaan ja jonkun sopivan kanssa etsimään käytännön ratkaisuja ja sinua tukevia juttuja. Mitenkähän vanha olet? Itse jo yli keski-iän ja elämässäni ollut paljon vastaavia oloja ja oireita kuin sinulla, mutta ne ovat aina välillä väistyneet, on tullut oikein elämisen arvoisia jaksoja. Ei tarvitse taustaansa koko ikää mukanaan raahata, sen tiedän. Halit sinulle.

Toi sun taustaa kuulostaa oikeesti hirveältä. En ihmettele et ahdistaa. Uskon sen et tuntuu nyt tosi pahalta mutta muista ettet voi tietää mitä kaikkea ihanaa maaailmalla sulle on tarjota ja varsinkin siinä tapauksessa tarjottavaa on jos annat sille mahdollisuuden.

Teet kivoja rentouttavia juttuja. Haet juttuseuraa. On olemassa kaikenlaisia mekaanisiakin harjoituksia jotka vie stressiä kuten vaikka jooga. Näytä että sinulla on sisua kaikesta huolimatta.

Otan osaa - tämä oli kommentti paitsi aloittajalle, myös muille, joilla on taustassa vaikka mitä. sieltähän ne lähtevät ne ahdistuksen syöverit ja lopulta voi käydä kuten minulle, että vaikka kuinka paljon on taustaa kaiveltu, niin ei se ole auttanut. Ahdistus kroonistuu ja on olemassa kaiken aikaa eivätkä siihen vaikuta mitkään yksittäiset asiat.

Elämä on raskasta. Ja epäoikeudenmukaistakin se on, vaikka näin ei kuulemma saisi ajatella.

Ei voi muuta kuin yrittää pärjäillä, te muut myös. Päivästä päivään vain. On otettava ilo isrti mistä sen kulloinkin saa ja elettävä hetkessä. Ja te jotka olette nuorempia, voitte suunnitella tulevaisuutta, se on kuulkaas arvokas asia, vaikka tte ehkä sitä huomaa!

Tsempataan toisiamme täällä vastakin.

Ai niin: miksi pitäisi kokea itsensä luuseriksi? En minä ainakaan koe, päinvastoin. Olen hyvin ylpeä itsestäni, että pahoista oireista huolimatta on näinkin hyvin pärjäilty.

Täysin samat ongelmat minulla paitsi että en kykene tekemään mitään. Häpeän itseäni ja lähes joka päivä toivon etten enää heräisi tähän maailmaan tai että joutuisin johonkin onnettomuuteen ja menettäisin henkeni.

sos-kriisikeskus vastaa:

Hei,

Hyvä että päätit kirjoittaa tilanteestasi tänne. Joskus jo pelkkä ajatusten kirjoittaminen voi helpottaa oloa. Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on kuitenkin raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki on tärkeä voimavara. Asioista keskusteleminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjoaa uusia näkökulmia, mikä usein helpottaa jaksamista.

Jos haluat keskustella tilanteestasi puhelimitse, voit aina soittaa Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Puhelun voi soittaa nimettömänä ja se maksaa operaattorin veloittaman puhelumaksun verran. Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-06, lauantaisin ja juhlapyhinä 15-06, sunnuntaisin 15-22.

Jos taas haluat jutella kasvotusten, ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta:

http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset.
Käynnit eivät maksa mitään.

Jos haluat mielummin kertoa ajatuksistasi ja tuntemuksistasi lisää kirjoittamalla, voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net). Tukinetissä pääset keskustelemaan kahdenkesken tukihenkilön kanssa. Tukinet -live päivystää joka arkipäivä 15-19. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, jotka ymmärtävät tilannettasi oman kokemuksensa kautta.

Kiireellisessä tilanteessa voit ottaa yhteyttä paikkakuntasi psykiatriseen päivystykseen. Lähimmän psykiatrinen poliklinikan yhteystiedot löydät etsimällä netistä hakusanalla "psykiatrinen päivystys paikkakuntasi" tai "psykiatrinen poliklinikka paikkakuntasi".


t. sos-kriisikeskus / pekka

Itsellä on sellainen psyykkinen rakenne (traumaattisia tapahtumia nuoruudessa ja hankala suhde natsityyppiseen isään), että opiskeleminen näyttää olevan todella hankalaa. Pitkäjänteisten projektien, eli tässä tapauksessa opinnäytteiden, tekeminen vaikuttaa olevan kohtuuttoman stressaavaa, kun esim. erilaiset kostofantasiat vaivaavat. Niitä tulee mieleen ihan kuin liukuhihnalta, vaikka yritän olla ajattelematta niitä. Silloin jos pakottaa itsensä opiskelemaan suhteellisen nopeasti niin elämä on valtavan raskasta ja tekee mieli alkaa opiskella vain 2 h päivässä, jolloin se ei ole niin hankalaa psyykkisesti. En oikein tiedä mitä tekisin, koska en oikein kestä täysipäiväistä opiskelua psyykkisesti - siinä "palaa loppuun", jos sitä tekee pitkään -, mutta gradu pitäisi kuitenkin pystyä kirjoittamaan, jos aikoo valmistua.

Jos haluat toimivaa tietoa ongelman ratkaisemiseen, käy Alkuajatuksen sivuilla tutustumassa. Sieltä löytyy m.m. maksuton kirja, jolla voit aloittaa. Kokeile, ja kun huomaat tulokset, muista kertoa muillekin. Löytyy googlaamalla. Tsemppiä!