Olen 16-vuotias. Olen tosi yksinäinen ollut jo kohta kolme vuotta. Yläasteen puolivälissä kaksi parasta kaveriani jättivät minut. Se musersi mut täysin. Siitä asti oon kärsinyt yksinäisyydestä sekä myöhemmin masennuksesta josta kärsin edelleen. Mulla ei oo ystäviä ja se tuntuu tosi pahalle. Minulla ja unilla mun entisillä ystävillä oli paljon yhteisiä kavereita mutta kaikki ovat menneet mun entisten kavereiden puolelle. Tuntuu että jokainen ihminen on mua vastaan. Lopetin koulunkin koska yksinkertaisesti masennus ja yksinäisyys vie kaikille voimani. Sanokaa mitä teen? Miten voisin saada oikeita ystäviä??
apua yksinäisyyteen
yksinnäinennn
9253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos oot lopettanut peruskoulun kesken niin ei muuta kuin käyt sen kunnialla loppuun ja siitä jatkat sitten sellaiseen kouluun mikä sinua kiinnostaa.
Parhaat kaverit vaihtuu vuosien mittaan, kun menet uuteen kouluun niin saat uusia kavereita ja muuta ajateltavaa. Ei muuta kuin rohkeasti eteenpäin. Jaksamista.
Yleensä 16v peruskoulun käyny jo ellei luokalle ole jääny. Tarkotti varmaan et lopetti lukion tai amiksen:D
Vaan entäpä jos on jo aiemmin jättänyt koulun kesken kun on ollut masentunut ja yksinäinen ja nyt 16v. vuotiaana kirjoittelee tänne ja kyselee apua? :D :D :D
Kannattaa ekan hakee apuu masennukseen. Masentuneena aika vaikee ihmisii on tutustuu. Kouluissa yleensä tutustuu ihmisiin. Kannattaa kouluun palata
Lopetin koulun 16 vuotiaana ja sitten aloin hakee töitä. Pääsin töihin ja sitten kävin armeijan jossain vaihees 19 vuotiaana ja sitten sieltä takas töihin. Olen nyt ollut samas duunis 12 vuotta. Ei mulla ole muuta elämää kuin vakiduuni. Rahaa on kertynyt pankkiin jumalaton määrä kun olen vaan tehnyt töitä ahkerasti. Voisin lopettaa duunin ja tehdä muutakin mutta en vaan jaksa sitten olla kotona kaiket päivät kun ei ole kavereitakaan. Työkavereita en tapaa vapaa-ajalla.
Joku järkevä ostais oman asunnonkin mutta minä asun vuokralla edelleen. Suosittelen ap lle että menee jonnekin opiskelee kun töitä ei nykyään saa helposti jos ei ole edes amista käynyt.
Mitä tarkoittaa ap?
ap = aloituspostaaja
Hei,
kyllä sä vielä saat ystäviä - elämässä vaan on erilaisia kausia, ja nyt sulla vaikeampi kausi menossa. Ystävien menetys on tietysti raskasta, mutta ehkei kannata jäädä murehtimaan heidän peräänsä, vaan lähtemään rohkeasti uusiin juttuihin mukaan - uuteen kouluun tai uusiin harrastuksiin, urheilu/vapaaehtois-/järjestötoimintaan jne. - tekemään jotakin, mistä muutenkin tykkäät. Kun teet asioita, joista pidät, ja ohessa moikkailet iloisesti muita osallistujia, varmasti ajan kanssa jutteletkin muiden toimijoiden kanssa yhteisen tekemisen ohessa. Tiedä vaikka ystäviäkin löytyisi, kun kyselet kiinnostuneena muiden asioista, jutustelet yhteisestä tekemisestä jne. Tsemppiä sinne! Vaikeaa saada itsensä muutama kerta lähtemään noihin juttuihin, mutta lupaan että se kannattaa, kunhan jaksat jatkaa! Omaa kokemusta on.
Niin ja vielä: ystäviä voi saada myös esim. SPR:n nuori-nuorelle ystävävälityksen kautta: http://www.punainenristi.fi/hae-tukea-ja-apua/yksinaisyyteen ja http://rednet.punainenristi.fi/node/4481 (ystävävälityksen yhteystiedot). Opiskelijoille on sitten myös Nyyti ry (https://www.nyyti.fi/haku/?q=Yksinäisyys), Nyytin sivuilla on keskustelupalstoja yksinäisille ja vinkkejä ym.