Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

jotkut luulee liikaa itsestään ja palveluistaan.

jotkut luulee liikaa
Jotkut luulee kyllä itsestään liikaa, kun pyytävät 170 € puolikkaasta ja 220 € koko tunnista.

Zimbabwessa sai tytön kuukaudeksi 50 €:lla, lisäksi samanlainen summa hänen ruokkimiseen. Yleensä otinkin useamman kumppanin vakituisen tyttöystäväni lisäksi.

Toisaalta hullu on se joka maksaa, eikä pyytäjä.
25490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Paljos Zimvavwessa on vuokrat? Maitolitra? Kahvipaketti? 400g jauhelihaa...

Äänestä
  • Sellaisissa kaupoissa, mistä ko. tuotteita saa, niiden hinnat ovat huomattavasti alle Suomen hintatason. Ne eivät kylläkään ole suoraan vertailukelpoisia, kun otetaan huomioon myös valuutan ostovoima, sekä se millä valuutalla maksetaan. Maan omilla dollareilla ei juuri vaikutusta tee, mutta nykyään tuntevat jo jotenkin Euron, mutta varsinkin Ison Samulin Dollarit on vahvaa valuuttaa.

    Halvempaa kyllä kuin EU:ssa ja kun pitää järjen ostoksilla mukana.

    Muita ihan nastoja matkustusmaita löytyy itä-euroopasta, osasta keski-eurooppaa ja varsinkin Afrikan mantereelta. Myös kauko-idän suunnalla "pillu" on halpaa verrattuna tähän meitin Pohjois-Eurooppalaiseen hintatasoon.

    Totta on tuo sanonta: Once You Go Black, You never come back. Kyllä Afrikassa paikan päällä pantu aina tänne tuotetun tuontilihan voittaa, vaikka hyviä on nekin kunhan "ehtii" riittävän ajoissa apajille, ennen kuin "työlääntyvät" liikaa työhönsä.

    Äänestä

No sun kannattaa muuttaa sinne Zimbabween, jos ei rahat riitä Suomessa tai sitten hankit ittelles töitä. Toisaalta hintojen ns. kalleudesta valittavat vain he, joilla ei ole sitä rahaa, syystä tai toisesta.. Onko se syy sitten oma laiskuus vai mikä.. Suosittelen muuttoa siis Zimbabween, voit totutella paikalliseen elintasoon pikkuhiljaa.

Äänestä

Jokainen myyjä ”luulee liikaa” ja niin kuuluu ollakin, myy sitten mitä tahansa. Jos rahat ei riitä niin älä osta äläkä valita. Mene sinne missä saat halvalla.
Vain hullu maksaa liikaa.

Äänestä

Totta ja on suomessakin edullisia seuralaisia saatavana.
jkunhan huomaa ne suomi helmet tuolta muun roskan joukosta

=)

Äänestä

Bangladeshisssä voisit saada edullisemminkin, keskituntiansion ollessa 0,07€ /h

Äänestä

suomessa monet näitä prostuista on vain rahan ahneita pyrkyreitä tai yh-äitejä

Äänestä
  • Heh, heh. Joku taas jauhaa kakkia vilkkaan mielikuvituksensa takia.
    Olisipa kiva tietää, monenko rahanahneen prostun ja/tai yh-äidin asiakkaaksi olet pyrkinyt.

    Äänestä

  • Kuulostaa vaan siltä, että sulla on sairaalloinen pakkomielle noihin maksullisiin ja haluaisit hirveesti käyttää niiden palveluja, mutta kamalasti ketuttaa kun ei sun rahat riitä millään. Köyhän mielestä yksikin euro on liian kallista.

    Äänestä

Ovatko nuo sumjmatn jonkun mielestä paljon? Pitää runkata itse jos ei kelpaa. Minulla ainakin on sellaiset avut ja paikat, että hinnoittelen hyvän tavaran mukaan. Pano 15 minsaa 150€, puoli tuntia lisäekstroilla (imutus, nuolenta, 69, ratsastus) 300€, ja niin edelleen, esim. koko yö monine versioineen ja yhdyntöineen 1000€, eikä kukaan ole valittanut kalliiksi!

Äänestä
  • Jos tuo kaikki onnistuu siten, että "etu" ja "taka"-ressu ovat käytössä koko ajan, nielet tietysti kaiken, ass-to-mouth sekä kehlenfick-extreme onnistuu, tietysti ilman haittaavaa kumia, niin sitten hintataso on kohtuullinen.

    Summat ei ole paljon, Suomen hintatasoon. Tuon kaiken mainitun saa kyllä Hollannissa tai Saksassa paljon halvemmalla, mukaanlukien vielä fistaamisenkin.

    Äänestä

Naisen seksuaalisuus on yleisesti kallista. Kävi maksullisissa tai ei. Seksiä annetaan valikoidusti ja tiettyä resurssia vastaan. Se ei ole mitään lasten leikkiä, johon päädytään ihan noinvaan (jos jotain kokeilunhaluisia 16-19 vuotiaita ei lasketa). Yleisestiottaen ruma mies saa olla kiitollinen jos pääsee edes hyviin maksullisiin, sillä jotkut asiakkaat tulee väkisinkin jossain torjutuksi. Ja asiakkaita riittää.

Äänestä

Jösses. Terve menoa sulle Zimbabween. Matkat sinne ovat sulle varmaan ilmaisia?

Äänestä
  • Ei ilmaisia mutta normitasoa huomattavasti halvempia. Paljon kun matkustaa niin aikaa myöten sekin lysti halpenee. Mikä parasta, enimmät matkat maksaa kuitenkin yhtiöt, jotka tarvitsevat tietyn ammattilalan erityisosaajia....muu aika meneekin sitten "höyläillessä" :)

    vai oletko sitten niitä "moraali-rehtejä", jotka jättävät käyttämättä jos 10 euron panostuksella saat 300 euron edut?? Siis kuvainnollisesti ilmaistuna?

    Äänestä

  • Ain't need to.... kirjoitti:

    Ei ilmaisia mutta normitasoa huomattavasti halvempia. Paljon kun matkustaa niin aikaa myöten sekin lysti halpenee. Mikä parasta, enimmät matkat maksaa kuitenkin yhtiöt, jotka tarvitsevat tietyn ammattilalan erityisosaajia....muu aika meneekin sitten "höyläillessä" :)

    vai oletko sitten niitä "moraali-rehtejä", jotka jättävät käyttämättä jos 10 euron panostuksella saat 300 euron edut?? Siis kuvainnollisesti ilmaistuna?

    Meno siihen maahan ei ole pelkkä lennon hankkimista. Tarvitset viisumin, matkavakuutuksen, maksat majoitukset ja ylläpidon. Lisäksi maan tilanne on epävakaa ja vaikka väkivalta ei ole kohdistunut turisteihin, on tilanteen kehittymistä vaikea arvioida. Riski tulla ryöstetyksi on kasvanut, varsinkin turistien suosimilla alueilla. Autokaappaukset ovat siellä mahdollisia. Lisäksi hiv/aids on siellä vakava ongelma koko maassa. Siellä esiintyy edelleen myös koleraa, joten sä joudut ottamaan myös rokotteet ja nekin maksaa.
    Mutta mene vain sinne kun se sun mielestä tulee halvemmaksi ja riskittömämmäksi kuin seksin saaaminen Suomessa. Vai etkö sä kelpaa enää kenenkään Suomessa olevan paljeluntarjoajan asiakkaaksi? Et näemmä.

    Äänestä

  • UPDATE_10459829 kirjoitti:

    Voihan sepustuksen sepustus, mutta peruskauraa tuo kaikki, ainakin niille jotka ns. paljon matkustavat. Riski tulla ryöstetyksi on kasvanut ihan joka paikassa ja omalla käytöksellään voi vaikuttaa asiaan, ettei nyt ihan "porona" kannata kaikkialla koheltaa.

    Mitä tulee kenen kelpaamiseen kenellekin......hoh hoh. Tähän asti huorille kyllä raha on aina kelvannut, mutta kotimaisia (siis Suomalaisia) en periaatteesta käytä, koska laatu ei yksinkertaisesti vastaa hintatasoa.

    Niin, Suomesta kyllä onneksi vapaan EU-politiikan ja liikkuvuuden myötä löytyy tarjontaa monista etnisistä ryhmistä, joten kyllä mulle kusipää reppanalle aina pantavaa lihaa löytyy....ja loppuja nussitaan ulkomailla reissatessa. (on muuten rokotuksetkin kunnossa)..... :) :)

    Äänestä

  • Ain't need to.... kirjoitti:

    Ei ilmaisia mutta normitasoa huomattavasti halvempia. Paljon kun matkustaa niin aikaa myöten sekin lysti halpenee. Mikä parasta, enimmät matkat maksaa kuitenkin yhtiöt, jotka tarvitsevat tietyn ammattilalan erityisosaajia....muu aika meneekin sitten "höyläillessä" :)

    vai oletko sitten niitä "moraali-rehtejä", jotka jättävät käyttämättä jos 10 euron panostuksella saat 300 euron edut?? Siis kuvainnollisesti ilmaistuna?

    "Paljon kun matkustaa niin aikaa myöten sekin lysti halpenee." Et taida ihan rahaa hahmottaa? Yleensähän se kokonaishinta kasvaa ja kasvaa, vaikka siihen sisältyisikin alennuksia esim. jos yhden matkan Suomesta Zimbabween ja takaisin Suomeen maksaa tietyn verran, niin taitaa se kokonaishinta vaan nousta jos matkustatkin 5 kertaa tai vaikkapa 50 kertaa sen yhden ainoan matkan sijasta=)

    Äänestä

  • tervemenoa vaan kirjoitti:

    Onnittelut mainiosta matikkapäästä, mutta joo...... Sanoinko että itse kaikki matkat maksan?? Otan tilanteesta hyödyn kun voin, ihan kuten jokainen ottaisi, kun kympin sijoituksella saa 30-kertaisen edun.

    Afrikka on vain yksi maanosa, ei ainoa......missä "liha" on halpaa.

    Äänestä

Jos nainen on kaunis niin maksan mielelläni 700 euroa vaikka nainen ei pyytäisi itse. Minusta naiset myy itseään aivan liian halvalla ja luulevat varmaan että ei kukaan halua jos pyytää 500 euroakin.

Tosiasiassa puutteessa olevia miehiä on paljon ja ne varmaan maksavat melkein mitä vaan jos saavat seksiä.

Äänestä
  • Entä jos sitä seksiä haluaisi edes vaikkapa kaksi kertaa kuussa? Vuodessa tämä (500€ per kerta) kustantaisi jo 13 000 euroa. Aika harvalla tuohon olisi varaa. Ja toisaalta prostituoitu tienaisi 6 kertaa kuukaudessa seksiä harrastamalla 3000€ puhtaana käteen. Sukupuolisesti tasa-arvoistako?

    Tosiasiassa puutteessa olevia miehiä on paljon, mutta onko oikein rahastaa maksimaalisesti toisen kärsimyksellä vain koska itsellä sattuu olemaan pillu kullin sijaan?

    Äänestä

Ei kukaan täysijärkinen mies maksa suomalaiselle naiselle paria sataa, jos ei suostu sillä rahalla edes spermoja ottamaan suuhun! Tsekkitytöt ottavat samaan hintaan, ja minä ainakin maksan ensisijaisesti hyvästä palvelusta enkä kansallisuudesta! Jos ei ota spermoja suuhun, niin palvelua ei voi sanoa hyväksi.

Äänestä

kaunis ulkokuori ja kallis taksa ei takaa hyvää seksiä.mulla maks 100e seksistä.

Äänestä

Tsekkitytöt ottavat samaan perushintaan paljaaltaan suihin, siihen normi pano ja lopuksi paljaaltaan lastit suuhun. Tämä kaikki 100 e puoli tuntia. Miksi mennä merta edemmäksi kalaan kun eräässä hedelmähotellissa päivystää näitä palveluhenkisiä nuoria naisia.

Äänestä

Tsekiltä saat myös varmemmin tippurin noilla keinoin.... nauti taudistasi!

Suojautuminen on viisasta.

Äänestä

Myytiinkö zimbabwessa persettä siis miesten persettä miehille?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mikä maksaa kirjoitti:

jotkut luulee liikaa
Jotkut luulee kyllä itsestään liikaa, kun pyytävät 170 € puolikkaasta ja 220 € koko tunnista.

Zimbabwessa sai tytön kuukaudeksi 50 €:lla, lisäksi samanlainen summa hänen ruokkimiseen. Yleensä otinkin useamman kumppanin vakituisen tyttöystäväni lisäksi.

Toisaalta hullu on se joka maksaa, eikä pyytäjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu