Karhuvuoren koulu voidaan kunnostaa!

Sisäilmaongelmat saadaan viikossa kahdessa kuntoon puhdistamalla IV-järjestelmät kokonaan ja säätämällä huonekohtainen ilmanvaihto kohdilleen. Tärkein seikka on säätää rakennuksen painetasot niin, ettei alapohjasta pääse vuotoilmoja sisään.

Lisäksi on korjattava kaikki vesivuodot ja mahdollisesti risat ikkunat.

Koulun kunnostaminen ei varmasti jää rahasta kiinni. Se kannattaa ja se pitää ehdottomasti tehdä.

Valitettavasti Osmo Pehkonen kuuluu niihin virkaheittoihin kotkalaisvirkamiehiin, joilta puuttuu asiantuntemus ja mielenkiinto asioiden hoitamiseen. Koulun kunnostus kannattaakin antaa jonkin suunnittelutoimiston tehtäväksi.

Kyllä Karhuvuoren koulusta saadaan vielä hyvä ja terve koulu.
5486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei sitä kuntoon saada, me ulostettiin kaikki ilmastointiputket ääriään myöten täyteen jo 70-luvulla, rehtori J. Rissan määräyksestä....Pekka Liski valvoi homman täytäntöönpanoa pilkun tarkasti, juhani "Karate" Hännikäinen veteli pataan kaikkia jotka eivät totelleet.määräyksiä. Ihme ettei mitään pandemiaa ole syntynyt näiden vuosikymmenten varrella.

Äänestä

Älä nyt naurata, karkkarin koulu on täysin laho. Satuitko näkemään ne mätäpesäkkeet joita koko koulun alapohjan ryömintätila on täynnä. Koulu on aivan läpeensä huonokuntoinen ikkunoita, seiniä, lattioita ja kattoja myöten. Siihen mätäparakkiin ei auta kuin purkukuormurin järeä kauha, joka sinkoaa koulun homeiset ja mädät romut aina kaupungin talolle asti.

Äänestä
  • Se alapohjan ryömintätila ei vaikuta sisäilmaan mitään. Pidät vaan huolen, että ryömintätilan ilmanpaine on alempi kuin huoneissa oleva ilman paine.

    Tottakai vanhassa koulussa pinnat ovat kuluneet, but so what! Kyllä niissä tiloissa koulua pystytään käymään, kunhan rikkoutuneet paikat korjataan ja tilat siivottaan kunnolla.

    Älkää naurattako vanhaa rakennusinsinööriä!

    Äänestä

  • Mikä kusipää

    Äänestä

ylimielisii pikkutyttöi ketkä on vitun lautoi ja venäläisii täynnä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hengessämukana kirjoitti:

Sisäilmaongelmat saadaan viikossa kahdessa kuntoon puhdistamalla IV-järjestelmät kokonaan ja säätämällä huonekohtainen ilmanvaihto kohdilleen. Tärkein seikka on säätää rakennuksen painetasot niin, ettei alapohjasta pääse vuotoilmoja sisään.

Lisäksi on korjattava kaikki vesivuodot ja mahdollisesti risat ikkunat.

Koulun kunnostaminen ei varmasti jää rahasta kiinni. Se kannattaa ja se pitää ehdottomasti tehdä.

Valitettavasti Osmo Pehkonen kuuluu niihin virkaheittoihin kotkalaisvirkamiehiin, joilta puuttuu asiantuntemus ja mielenkiinto asioiden hoitamiseen. Koulun kunnostus kannattaakin antaa jonkin suunnittelutoimiston tehtäväksi.

Kyllä Karhuvuoren koulusta saadaan vielä hyvä ja terve koulu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu