ei Jeesus tullut lakia kumoamaan, vaan täyttämään lain. Eli Jeesus täytti lain ristillä. Sillä hetkellä kun Jeesus kuoli ja Jeesuksen Pyhä Veri vuosi, silloin astui voimaan uusi liitto. Vanhan liiton laki on ristiinnaulittu. Jeesukseen uskovalla uudestisyntyneellä on jatkuva sapatinlepo. Uuden liiton sapatinlepo on Jeesukseen uskovan sydämessä 24 tuntia vuorokaudessa työtä tehdessäkin.
Taivaassa meillä on ikuinen sapatin lepo.
Matt.12:8 Sillä ihmisen Poika on sapatin Herra.
Luuk.6:5 Ja hän sanoi heile. Ihmisen Poika on sapatin Herra.
Fil.3:9-10
9 ja minut havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurkauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemuksensa voiman ja hänen kärsimyksensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
Room.10:4 Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
Room.6:14 Sillä synti ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla vaan armon alla.
Ei uudessa liitosssa mainita sapatinvietosta, sapatti kuului vanhaan liittoon. Meitä kehoitetaan vaan ja ainoostaan pyhittämään yksi päivä, eli lepäämään työstä, lepäsihän Jumalakin. Lepääminen ja pyhittäminen on kaukana sapatista.
Yhtä kaukana kuin vahnan liitton lait ja sapatti, uudesta liitosta.
Kun Jeesus antoi Henkensä, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti. Silloin uusi liitto astui voimaan ja sen mukana sapatti ja laki menetti merkityksensä. Emme ole enää lain alla vaan armon alla.
Jeesus kumosi lain ja sapatin. Jeesus on itse sapatin Herra.
Jeesus jokaista siunatkoon. Raamattua tutkimalla löytyy, ei riitelemällä. Niilo Yli-Vainio oli Jumalan lähettämä mies. Yhdelläkään meistä ei ole valtaa tuomita ketään, tuomio yksin Jumalan. Mohikaani on oikeassa. Älkäämme tuomitko, niin ei meitäkään tuomita.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Juurikin näin!
Ja onhan tämä niin selkeä Jumalan Sanan totuus, ettei tästä kai tarvinne vääntää kättä:
“Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen.
Hän ei sano: “Ja siemenille”, ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin
yhdestä: “Ja sinun siemenellesi”, joka on Kristus.
Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei
neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi
kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta.
Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.
Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin
lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus
oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi
annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista.
Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa
varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me
uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.” (Gal.3:16-25)
"Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan (lain) alaisia"!!
Hän täytti lain, Hän tuli synniksi meidän syntiemme tähden ja Hän lunasti meidät VAPAIKSI!
Ylistetään ja kiitetään siitä Jumalaa ja otetaan kiitollisina lahja vastaan, jonka Hän on pyhällä verellään allekirjoittanut ja maksanut lunastukseksi meidän edestämme!
Laiki ei voinut, eikä voi meitä eläviksi tehdä, mutta Jeesuksen Kristuksen vastaanottaminen, Häneen uskominen tuo ja antaa meille elämän ja myöskin toivon, joka ei saata meitä häpeään!
>“Ja sinun siemenellesi”, joka on Kristus.<
sä olet aivan höpö
Olen tuosta sapatista aloittajan kanssa samaa mieltä. Sapatiksi riittää yksi päivä, olkoon se sitten mikä viikonpäivä tahansa. Tärkeintä on tietää sapatin merkitys. Raamattu on siinä mielessä ristiriitainen kirja, että sieltä voi usean asian tulkita hyvin eri tavalla.
Jumalan lapsi: "Yhdelläkään meistä ei ole valtaa tuomita ketään, tuomio yksin Jumalan. Mohikaani on oikeassa. Älkäämme tuomitko, niin ei meitäkään tuomita"
Tuossa kohdassa on selvä ristiriita. Aloittaja ahtoo sanoa, ettemme saa tuomita muita ja ottaa Mohikaanin esimerkiksi. Ehkä aloittaja kirjoitti väärän nimimerkin esimerkkinä henkilötä, joka ei tuomitse.
Itse kuitenkin arvostan Mohikaania siinä mielessä, että hän sanoo suoraan ja kiertelemättä asioista. Mohikaanissa tulee esille kaikista rehellisimmin helluntailaisuuden perusolemus. Näin helluntaisuuskin pitäisi tuoda esille siitä kiinnostuneille. Ei tulisi ainakaan niin suuria pettymyksiä, jos joku menee pieleen helluntaiseurakunnassa.
Mikä tämä Mazdels.sin seurakunta on, että se tulkintakirkko olisi esillä?
Laki täytettiin ristillä. Mutta kirkko keksi uuden lain: kirkkovuoden päivän tunnussanoineen.
Itse arvostan vain alkuseurakunnan mallia. En uskaltaisi lisätä seurakuntaelämään katolisen kirkon keksimiä kirkkovuoden juhla-aikoja päivän tunnussanoineen ja sunnuntainviettoineen, yms. juhla-aikojen viettämisineen (mm. paholaisjuhlaksi (hallowen) muunnettu vainajien muistopäivä).
Jeesuksen ja ristintyön perustalla olevina Jumalan lapsina meillä on kaksiosainen Elämän lähde:
1. Raamatun Sanan opetukset.
2. Apostolien käytännön esimerkki.
Tämä tarkoittaa, että jos joku asia on opetettu Raamatussa ja se on vahvistettu apostolien käytännöllä, niin otamme sen vastaan. Ilm. 22:18-19 varoittaa meitä enemmän kuin vakavasti ottamasta vastaan Raamatun ulkopuolisia (kirkon) opetuksia.
Ja HUOM! Katolinen kirkko siis keksi adventista alkavan kirkkovuosikierron 300 luvulla jKr. Kristityt eivät alkuaikana tunteneet mm. joulunviettoa yli kolmeensataan vuoteen. Historian antama tieto on, että ensimmäistä niinsanottua joulua vietettiin vuonna 354 Roomassa. Raamattu ei siis opeta joulunviettoa eikä alkuseurakunta tuntenut sellaista tapaa.
Tämän Raamatun opetusalueen vastaan ottaminen johtaa uskoon tulleen siihen vapauden saamiseen, jota Jeesus tarkoitti: "Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat Häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi". He vastasivat Hänelle: "Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: 'Te tulette vapaiksi'?" Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi." Joh. 8:31-36.
Tahdommeko olla todellisesti vapaita?
Tähän sanomme aamen.
Anteeksi jos sait väärikäsityksen. Ei sapattia ole enää. Jeesus on sapatin Herra. Vanhassa liitossa oli sapatti ja lait. Meidän kuitenkin tulisi levätä yksi päivä viikossa, niinkuin Jumalakin lepäsi. Ihan vaan levätä. Koska jokainen ihminen tarvii lepoa, ainakin yhtenä päivänä viikossa. Levon voi käyttää Jumalan sanaa tutkiskellessa ja samalla pyhittää sen päivän Jumalalle. Ei tekis kenellekkään pahaa antaa yksi päivä viikossa Jumalalle, päinvastoin, vaikka ees osa päivästä. (eiköhän meistä jokainen lue Raamattua päivittäin).
Taivaassa meillä on ikuinen sapatinlepo. Jo tässä ajassa uudestisyntyneillä sydämessä koko ajan sapatinlepo. (tarkoittaa samaa kuin rauha sydämessä)
Tarkoitin, Mohikaani kirjoittaa ja uskoo silleen miten meidän jokaisen tulis tehdä. Mohikaani on uudestisyntynyt Jeesukseen uskova ja laittaa asiat hyvin ymmärrettävästi esille. Ikävä kyllä Mohikaani joutuu toisten hyökkäyksen kohteeksi. Mutta niinhän se on aina ollu, jota Jumala käyttää, sen kimppuun hyökätään.
Siunausta jokaiselle.
Ei meidän uskovina tulis hyökätä sanoilla toisten kimppuun, vaan kilvoitella toistemme kunnioittamisessa.