Skotlanti haluaa erota NATOsta

Skotlanti on tänään esittänyt ohjelmaraportin maan irtaantumisekdi Englannista ja itsenäistymiseksi.

Ohjelman mukaan Skotlanti haluaa pysyä EUssa ja EUn puolustuksessa, mutta irtaantua NATOsta ja sulkea NATOn ydinsukellusvenetukikohdan Skotlannissa.
69282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

Naton jäsenmaa voi toki vapaasti halutessaan myös erota järjestöstä-

Eroaminen ei tietenkään vaikuta mitään EU:n jäsrenyyteen. Omituiselle sen sijaan kuulostaa halu pysyä EU puolustuksessa, koska sellaista ei ole edes olemassa!

Voisitko taas antaa asiasta suoran siteerauksen? Epäilen, että jutussasi on selkeitä kylähullu-lisäyksiä?

Äänestä
  • eu;n sekopelle valtiot haluavat milloin mitäkin, :P

    Äänestä

Skotlanti saa toki vapaasti erota Natosta jos parhaaksi katsoo. Nato kun on siitä hassu järjestö että siitä saa myös erota halutessaan. Toisin oli esim. aikoinaan Varsovan liitossa joss edes jäseneksi ottaminen ei ollut jäsenten oma valinta eroamismahdollisuudesta puhumattakaan.

Äänestä

Skotlanti ei ole ainoa maa joka haluaa eroon NATOsta.

Myös Islanti on ilmaissut halunsa mm. Vuosina 2006, 2010, 2011, että maa haluaa eroon NATOsta, mutta haluaisi liittyä EUn puolustukseen aivan kuten nyt Skotlanti itsenäisenä.

Äänestä
  • Islanti ei ole Natolle muuta kuin painolasti, koska sillä ei ole omaa armeijaa!

    Erikoista on tietenkin se, että Islanti ei kuulu EU:hun jäsenenä, mutta haluaisi liittyä EU puolustukseen, vaikka sitä ei ole oledes olemassa?

    Epäilen, että tässäkin jutussasi on selkeitä kylähullu-lisäyksiä?

    Äänestä

Hauska "toki toki saa erota -setä" tuo Olet hullu kokemus-k, kun USA ja NATO tekevät kaikkensa, ja NATOn pääsihteeri Rasmussen juoksee päätäjalkaa, että Skotlanti ei lähtisi eikä Islanti lähtisi NATOsta.

Äänestä
  • Miten niin? Lähtekööt ihmeessä, jos haluavat! Ei Nato ole mikään Varsovan liitto!

    Saammeko taas yököttäviä kuvauksia pääsihteeri Rasmussenin naaman väristä ja itkuisesta kurkusta:-D

    Äänestä

Tässä yksi toki lisää Tavallinen maisteri Olet hullu kokemus-k:lle.

Turkki on ilmoittanut, että jättää NATOn jos pääsee jäseneksi Kiinan ja Venäjän johtamaan SCO-järjestöön.

Äänestä
  • Hehe. Tuo kuuolstaa kovasti kylähullun omalta päässä keksityltä uutiselta? Sinulta tietenkin löytyy asiasta referaatti JOS KERRAN TURKKI ON NOIN ILMOITTANUT?

    Arvaanko? Jostakin syystä ei löydy...

    Äänestä

Toki toki toki toki löytyy. Etsi sinäkin. Netistä toki toki toki löytyy.

Turkki on kolme kertaa anonut SCOn täysjäsenyyttä, mutta Venäjä ja Kiina ovat hyväksyneet Turkin toistaiseksi vain SCO partneriksi.

Äänestä
  • "Toki toki toki toki löytyy. Etsi sinäkin. Netistä toki toki toki löytyy."

    En etsi, koska olet ennenkin käyttänyt tuota kikkaa. Väitit aikoinaan, että 'Suomen armeijan osien liittämisestä Natoon' löytyy todisteet netistä ja etsikää itse!

    TIETENKÄÄN mitään sellaisia todisteita ei löydy! Jos sinulla olisi oikeasti puhtaat jauhot pussissa niin pystyisit antamaan linkin. Vaan et pysty eli tavanmukaistra kylähullun skeidaa!

    Äänestä

Toki toki toki saa lähteä -sedälle lisää toki toki tokia.

Slovenia on ilmoittanut vuonna 2012, että se on halukas lähtemään NATOsta vuonna 2014 kun NATOn Afganistan-operaatio on ohi.

Äänestä
  • Slovenia? Eikös sinun pitänyt puhua Skotlannista ja Turkista? Nyt siirryit jo Sloveniaan?

    Eli tosiasia on se, että millään väitteellesi et löydä siteerauksia ja kaikki asiat olet keksinyt omassa päässäsi!

    Äänestä

Toki toki toki toki saa lähteä.

Croatia on ilmoittanut jättävänsä NATOn ellei NATO pysty turvaamaan Croatian rajoja toista NATO-maata Sloveniaa vastaan.

Äänestä
  • "Croatia on ilmoittanut jättävänsä NATOn ellei NATO pysty turvaamaan Croatian rajoja toista NATO-maata Sloveniaa vastaan. "

    Miten se Kroatio 'jättää' Naton kun ei ole edes jäsenmaa?

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    "Croatia on ilmoittanut jättävänsä NATOn ellei NATO pysty turvaamaan Croatian rajoja toista NATO-maata Sloveniaa vastaan. "

    Miten se Kroatio 'jättää' Naton kun ei ole edes jäsenmaa?

    Croatia liittyi NATOon 2009. Maan hallitus ei uskaltanut sallia liittymisestä kansanäänestystä, vaikka oli luvannut.

    Äänestä

  • eroon NATOsta kirjoitti:

    Croatia liittyi NATOon 2009. Maan hallitus ei uskaltanut sallia liittymisestä kansanäänestystä, vaikka oli luvannut.

    Myös Puola liittyi monen muun kansandemokratian tavoin Varsovan liittoon sodan jälkeen. Yhdessäkään maasa ei pidetty liittymisestä kansanäänestystä. Se ei tosin herättänyt juuri huomiota, koska niissä ei pidetty muutoinkaan vaopaita vaaleja ennen vuotta 1991:-)

    Äänestä

Josdpa nyt itse(kin) lukisit uutiseet asiasta: Siinä taas ilmenee sinun tavaton epäluotettavuutesi referoijana!

Oikein meni seuraavat:
- irtautuminen Englannista
- itsenäisyys
- sulkea NATOn ydinsukellusvenetukikohdan Skotlannissa
- säilyttää Englannin punta

Sen sijaan vetäisit hatusta seuraavat:
- ero Natosta
- EU puollustus

Joten miksi jatkossakaan kukaan uskoisi sinua kun keksimällä keksit kylähullun lisäyksiä?

Äänestä

Skotlanti haluaa ydinaseettomaksi, puolueettomaksi ja sotilaallisesti sitoutumattomaksi itsenäiseksi maaksi, jolka on itsenäinen puolustus, joka eroaa NATOsta, mutta pysyy EUssa ja EUn puolustuksessa.

Äänestä
  • Se referaatti puuttuu yhä ja ilmeisesti siksi, että keksit luetteloon puolet lisää!

    Olet täysin epäluotettava kertojana!

    Hupaisin on tämä: 'mutta pysyy EUssa ja EUn puolustuksessa'

    Miten Skotlanti pysyy EU puolsustuksessa kun sitä ei ole edes olemassa?

    Et malta olla tarjoamatta keppihevostasi tosiuasioista välittämättä?

    Äänestä

Vielä kun lukisit uutiset huolella, huomaisit että Skotlanti aikoo vain potkaista englantilaisten ydinsukellusvenetukikohdan pois alueeltaan, perustaa oman armeijan ja LIITTYÄ takaisin NATOON.
Toinen asia on se että NATOn piirissä on monenlaista mielipidettä siitä, ottaisiko se Skotlannin takaisin jäseneksi jos se vaatii tukikohdan poistoa.

Äänestä
  • Skotlannin kansanpuolueen raportti:

    Skotlanti haluaa erota NATOsta, sulkea NATOn tukikohdan Skotlannissa, pysyä EUssa ja EUn puolustuksessa ja rajoittua vain yhteistyöhön NATOn kanssa.

    Äänestä

Skotlanti eroaa NATOsta ja raportin sanoin luo oman puolustusjärjestelmänsä. Skotlanti sulkee myös NATOn tukikohdan alueellaan.

NATO hajoaa.

Äänestä
  • Todellisuudessa uutisten mukaan Skotlanti haluaa itsenäisen armeijan ja LIITTYÄ Natoon!

    Jäit taas kiinni suoranaisesta valeesta!

    Tuon mukaan Nato sen kun paisuu:-)

    Äänestä

Skotlanti haluaa erota NATOsta, sulkea NATOn tukikohdan Skotlannissa, pydyä EUssa ja EUn puolustuksessa ja rajoittua vain yhteistyöhön NATOn kanssa.

Äänestä
  • Ei se ainakaan uutisten mukaan halua eroon vaan päinvastoin: LIITTYÄ Natoon!
    EU:ssa se haluaa pysyä eikä ole koskaan mistään EU puolustuksesta kuullutkaan!

    Ihmekös tuo kun se EU puolustus majailee yksinomaan kylähullun päässä:-D

    Äänestä

Skotlanti haluaa erota NATOsta ja pysyä EU:n puolustuksessa ja tehdä vain yhteistyötä NATOn kanssa EUn puolustuksen puitteissa kuten EUkin tekee.

NATO on EUn puolustukselle vain kumppani, ei enempää.

Äänestä
  • Ei se ainakaan uutisten mukaan halua eroon vaan päinvastoin: LIITTYÄ Natoon!
    EU:ssa se haluaa pysyä eikä ole koskaan mistään EU puolustuksesta kuullutkaan!

    Ihmekös tuo kun se EU puolustus majailee yksinomaan kylähullun päässä:-D

    Äänestä

Myös uutisten mukaan Skotlanti haluaa erota NATOsta.

Uutisia tärkeämpikin on Skotlannin kansanpuolueen raportti itsenäistymisesta:

Skotlanti eroaa NATOsta, luo oman puolustusjärjestelmänsä toimien EUssa ja EUn puolustuksessa harjoittaen yhteistyötä kumppanuuspohjalta NATOn kanssa.

Äänestä
  • Ei se ainakaan uutisten mukaan halua eroon vaan päinvastoin: LIITTYÄ Natoon!
    EU:ssa se haluaa pysyä eikä ole koskaan mistään EU puolustuksesta kuullutkaan!

    Ihmekös tuo kun se EU puolustus majailee yksinomaan kylähullun päässä:-D

    Äänestä

  • "harjoittaen yhteistyötä kumppanuuspohjalta NATOn kanssa."

    Eikö tuo ole sitä samaa kauheaa Natoon liittävää yhteistyötä jota olet koko ajan vastustanut jyrkästi Suomen kohdalla?

    Äänestä

Cameron itkee ja NATO itkee.

Cameron on vedonnut englantilaisiin ja NATOon, että englantilaiset, irlantilaiset, walesilaiset ja Nato-maiden kansalaiset painostaisivat skotteja äänestämään itsenäisyyttä vastaan.

Äänestä
  • Kukaan ei todellisuudessa itke!

    Jos skotlantilaiset näkevät paremmaksi erillään olon niin siitä vaan! Kukaan ei itke perään!

    Äänestä

Iso-Britannia uhkaa Skotlantia talousvaikeuksilla ja NATO turvallisuusvajeella.

NATO on niin tyhmä sotilas- tai sotaorganisaatio, että se ei pysty sovittelemaan kahden NATO-maan riitoja.

Äänestä
  • Skotlanti haluaa erota Englannista, mutta pysyä Natossa.

    Nato on sotilasliitto, jolle ei kuulu jonkun maan sisäiset asiat.

    Äänestä

Nato-tappelua

Äänestä
  • Jos sinulla ei ole muuta sanomista mielipidepalstalla niin jätä tuokin sanomatta! Täällä odotetaan esitettävän perusteltuja mielipiteitä. Jos niitä ei ole ei kannata sitten kirjoittaa.

    Äänestä

Espanjan Katolonia haluaa itsenäistyä ja erota NATOsta mutta pysyä EU:ssa ja EU:n puolustuksessa.

Äänestä
  • Siitä vaan! Läntinen maailma oin vapaa maailma toisin kuin Itäinen maailma!

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Siitä vaan! Läntinen maailma oin vapaa maailma toisin kuin Itäinen maailma!

    Tästä syystä Suomikin luetaan ennemmin itäiseksi maaksi. :)

    Äänestä

Nato painostaa jo sekä Skotlantia että Kataloniaa mm. rähinöinnillä, heikentyvällä puolustuksella.

Äänestä
  • Nato ei painosta ketään! Tuskin itsenäisissä Skotlannissa tai Kataloniassa puolustus eroamalla vahvistuu, mutta eiväthän ne sijaitse sentään Venäjän vieressä!

    Äänestä

Skotlannin lisäksi Katalonia, Baskimaa ja Venetsian alue haluavat erota NATOsta.

Äänestä

En todellisuudessa kannata Natojäsenyyttä.

Äänestä

USA ja NATO ovat hermona. Ne ovat typerällä Krimi-tuomiopolitiikallaan maalanneet itsensä nurkkaan Skotlantikysymyksessä.

Skotlannin itsenäisyysliikkeen kannatus kasvaa. Kun USA ja NATO olivat Krimin tahtoa vastaan liittyä Venäjään niiden pitäisi nyt tukea Skotlannin itsenäistymistä.

Mutta eivät tue vaan päinvastoin puuttuvat jo Skotlannin sisäisiin asioihin Skotlannin itsenäisyysliikettä vastaan.

Äänestä
  • "USA ja NATO ovat hermona. Ne ovat typerällä Krimi-tuomiopolitiikallaan maalanneet itsensä nurkkaan Skotlantikysymyksessä."

    Typerä ja valheellinen väittämä. Skotlannin tilanne on täysin eri kuin miehitetyn Krimin!

    "kotlannin itsenäisyysliikkeen kannatus kasvaa. Kun USA ja NATO olivat Krimin tahtoa vastaan liittyä Venäjään niiden pitäisi nyt tukea Skotlannin itsenäistymistä."

    Miksi pitäisi? Asia kun ei kuulu Natolle vaan on Englannin ja Skotlannin välinen asia.

    "Mutta eivät tue vaan päinvastoin puuttuvat jo Skotlannin sisäisiin asioihin Skotlannin itsenäisyysliikettä vastaan."

    Eivät puutu suuntaan tai toiseen! Asia ei kuulu Natolle.

    Äänestä

  • Kylähulluntyhmyys kirjoitti:

    "USA ja NATO ovat hermona. Ne ovat typerällä Krimi-tuomiopolitiikallaan maalanneet itsensä nurkkaan Skotlantikysymyksessä."

    Typerä ja valheellinen väittämä. Skotlannin tilanne on täysin eri kuin miehitetyn Krimin!

    "kotlannin itsenäisyysliikkeen kannatus kasvaa. Kun USA ja NATO olivat Krimin tahtoa vastaan liittyä Venäjään niiden pitäisi nyt tukea Skotlannin itsenäistymistä."

    Miksi pitäisi? Asia kun ei kuulu Natolle vaan on Englannin ja Skotlannin välinen asia.

    "Mutta eivät tue vaan päinvastoin puuttuvat jo Skotlannin sisäisiin asioihin Skotlannin itsenäisyysliikettä vastaan."

    Eivät puutu suuntaan tai toiseen! Asia ei kuulu Natolle.

    Miksiköhän usa yrittää puuttua Britannian sisäisiin asioihin? Koska niin se tekee.

    Äänestä

Nato-ja EU-maa Espanja kielsi katalonialaisia äänestämästä itsenäistymisestä.

Nato-maassa ei ole vapautta. Nato yrittää murskata vapauden Espanjan Katalonian lisäksi Ukrainassa, Skotlannissa ja Italian Venetsiassa.

Äänestä

NATO on käskenyt entisen pääsihteeri Robertsonin uhkaamaan Skotlantia kun Skotlanti haluaa itsenäistyä ja erota NATOsta.

Robertson uhkaa, että koko NATO on vaarassa hajota kun Skotlannista tulee esimerkki erota NATOsta.

Äänestä

Skotlannin itsenäisyysliikkeen edustajat sanovat, että NATO ja MI5 ovat alkaneet taistelunsa Skotlannin maaperällä Skotlannin itsenäisyysliikettä ja sen puolesta äänestäviä vastaan.

Äänestä
  • Turhaa puhetta! Natolle ei kuulu millään tavalla jäsenmaiden sisäiset jännitteet! Ne saavat ratkoa kansalaisuuskysymyksensä aivan rauhassa!

    Äänestä

  • Kas, tarkkispoika on löytänyt itselleen mieleisen sanoman?

    Eipä Sofi näitä asiota päätä...

    Äänestä

  • Ahhahahahaa kirjailija sofi Oksanen: koko Suomen besservisser.

    Äänestä

USA:n kongressissa vastustetaan Skotlannin itsenäisyyttä:

USA:n edustajainhuoneen käsittelee päätöslauselmaa, jonka mukaan Britannian säilyminen yhtenäisenä on tärkeää USA:n turvallisuuseduille.

Äänestä
  • USAn toiminta on tyypillitä puuttumista itsenäisen valtion sisäisiin asioihin-

    Äänestä

Usassa ja Natossa on paniikkia. Skotlannin itsenäistymistä haluavien määrä on jo yli 50 % skotlantilaisista.

Englanti ja Nato voivat alkaa tappaa skotteja.

Äänestä

"Usassa ja Natossa on paniikkia. Skotlannin itsenäistymistä haluavien määrä on jo yli 50 % skotlantilaisista."

MIKSI ihmeessä asia liikuttaisi USA:ta tai Natoa? JOS Skotlanti itsenäistyy niin on uudenvaltion asia se, että liittyykö tai ei!

"Englanti ja Nato voivat alkaa tappaa skotteja."

Täysin naurettava väittämä! Ei lännessä toimita Venäjän tapaan! Kukaan ei tapa ketään tapahtuipa mitä tahansa!

Äänestä

Paniikki nousee Lontoossa ja Brysselissä, Britannian kuningatar ja pääministeri kriisikokouksessa ja NATOn pääsihteeri kriisikokouksessa Skotlannin itsenäisyyshankkeesta.

Äänestä
  • Miksi ihmeessä asia liikuttaisi ketään?

    Tiltu vain sekoilee!

    Äänestä

Nato on paniikissa Skotlannista. Naton Walesin kokouksessa syntyi riitaa kun Nato maat vaativat Cameronin päätä vadille jos Skotlanti eroaa Britanniasta ja Natosta.

Äänestä
  • missään paniikissa Skotlannin mahdollisen itsenäistymisen takia. Sillä ei ole juuri mitään vaikutusta Naton toimiin.

    Englannin ydinsukellusveneet eivät ole Naton voimia.

    Äänestä

  • Miksi ihmeessä asia liikuttaisi ketään?

    Tiltu vain sekoilee!

    Äänestä

Everstiluutnantti yrittää taas kovasti.

Sotilaskoulutuksella siitä ei vaan tahdo tulla mitään asiallista meille kouluja käyneille.

Me kouluja käyneet ymmärrämme, että joku mättää kun NATO yrittää estää Skotlannin eroamisen Isosta Britanniasta kun saisi uuden NATO-maksajan jos muka Skotlanti pysyisi NATOssa.

Äänestä
  • "Sotilaskoulutuksella siitä ei vaan tahdo tulla mitään asiallista meille kouluja käyneille."

    Lasketko kesken jääneen apukoulun kouluksi?

    " NATO yrittää estää Skotlannin eroamisen Isosta Britanniasta kun saisi uuden NATO-maksajan jos muka Skotlanti pysyisi NATOssa."

    Natosta saa aivan huoleti erota! Mutta ensin Skotlannin pitää päästä itsenäiseksi ja erota Englanniksi! Tämän kai ymmärtää jopa apukoulun jälkeen?

    Äänestä

Brexitin avulla Skotlanti itsenäistyy ja eroaa sitten NATOsta.

Äänestä

Ahaa! Skotlanti on jo erinnyt kielitaidottomalle Valkeakosken Tiltulle kertoa aikeistaan?

Äänestä
  • Skotlannin itsenäisyysliike on kertonut skotlantilaisille ja englantilaisille, he puhuvat englantia, viimeksi Skotlannin kansanäänestyksen yhteydessä ja nyt Brexitin yhteydessä.

    Et everstiluutnantti taaskaan ole asioista perillä kun et osaa englantia eikä trollitoimiston kapteenit, luutnantit ja vänrikitkään osaa.

    Äänestä

Itsenäinen Skotlanti sulkee USAn, NATOn, Britannian Faslanen ydonsukellusveneiden tukikohdan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NATOn hajoamista kirjoitti:

Skotlanti on tänään esittänyt ohjelmaraportin maan irtaantumisekdi Englannista ja itsenäistymiseksi.

Ohjelman mukaan Skotlanti haluaa pysyä EUssa ja EUn puolustuksessa, mutta irtaantua NATOsta ja sulkea NATOn ydinsukellusvenetukikohdan Skotlannissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu