Tänään oli Lapuan Sanomissa hyvä ja asiallinen kirjoitus teklan rahankäytöstä. Ei teklassa ole pitkään aikaan käytetty järkeä hankkeissa. Toisaalla tuhlataan rahaa aivan surutta mutta sitten säästetää josstain muualta. Esim. teiden kunnossapitoon ei meinaa millään löytää rakaa. Läpikulkutietkin joutuu yksiköimöön ja keräämään rahaa itse. Onneksi ei ole väliä mihin ilmansuuntaan liitytään. Kaikissa naapurikunnissa kaupunki hoitaa liikenneväylät.
Teklan touhut
kaupungin "töissä"
19373
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Nyt kun kepun valta on murennettu vois puon viemäriputken rakentaminen tänne sivukyliin keskeyttää saman tien. Tulis valtava säästö kaupungille.
Lisää valoja leikkipuistoihin. Vielä lämpökaapeli hiekkaan niin ei liukasta. Voisko kattaa vielä kun rahaa on?
Ei kai tämä ole totta että vielä valoja että
näköö leikkiä ja toiset ryypätä?
Samanlaista, läpi kallion puskemista, on muillakin kyläkunnilla.
Järjetöntä tuhlausta jonka kansa maksaa.
Älkää hätäilkö, teklan johto eläköityy. Uusia voimia tulos.
turhaa vouhotusta, ja liioittelu "juttu" = turhaketeksti. kauhavalaiset pian päättää asiat.
Odotan myös kaupungininsinöörin ja teknisen päälikön eläköitymistä kun "hullu puuroa".
Tämän kunnallistekniikan diktaattorin onkin jo aika lähtiä.Kauhian kallis mies on ollut meille lapualaisille.
Yhdyn yleisökirjoittajan näkemykseen siinä, että Lapualle muuttoa harkitsevien kannattaa miettiä todella kahdesti.
Täällä joutuu helposti kaupungin taholta epäasiallisen kohtelun kohteeksi. Esimerikkinä vaikkapa viemäriputket ja koulukyydit.
Itse lähden heti kun se vain on mahdollista.
Voihan sitä muuttoa viivästyttää ensi kevääseen, siihen mennessä ko. henkilö eläköityy.
Toivottavasti saavat paikalleen rekrytoitua sitten hieman toisenlaisen kaverin.
Eikähän siellä teknisessä ole jo ukkoja ihan tarpeeksi elätettäväksi.
Tehtävien uudelleen järjestely riittäisi.
Näin on. Sieltä sais huomattavia säästöjä jotka vois laittaa vaikka sivukylien teihin
Lapuan vesilaitoksen viimeinen älynväläys: Tänään iltapäivällä kantoi n.12-vuotias poika viemäriputkia peltoon, jonka kallioon putki on tarkoitus ampua. Onko teknisen lautakunnan päällikön viimeinen mahdollisuus käyttää lapsityövoimaa älyttömän hankkeensa läpiviemiseen, vai mistä on kyse? Muuta väkeä työmaalla ei näkynyt.
Ne muut oli varmaan kaffiTUNNILLA.
12-vuotias.... äläny viitti höpistä. tällaista paskaa täällä kirjoitellaan eihän tuota
kukaan usko
hämmästynyt kävitkö paikanpäällä katsomassa jospa se asentaja oli siellä kaivannon pohjalla tekemässä työtään ja kävitkö kysymässä pojan ikää epäilen että et käynyt
Kyllä taas saatiin paljon keskustelua selvästä asiasta, nythän juuri on ollut koululaisten työhön tutustumisviikot, joten työmaalla on todellakin voinut olla 12 v. ikäinen.
Aloittaja varmaan tiesi tarkkaan asian laidan...... muut sitten eivät.
On erittäin hyvä että koululaisia pääsee kaupungin toihin harjoittelemaan. On ainakin joku joka tekee töitä, ainakin hetken ennenkuin oppii tavoille
Turha haukkua aina kaupungin töiitä. On siellä paljon hyvääkin. Esim. siellä ei esiinny työuupumusta eikä muitakaan rasitusvammoja.