2,8 miljoonaa euroa budjetoitu jäähallin korjaamiseksi Mestis-tasolle?! Minkä ihmeen takia? Paikalliset jääkiekkojoukkueet ovat aivan sysipaskoja ja heille pitäisi rakentaa nyt Mestiksen tasoon sopiva jäähalli. Nousisivat nyt ensin sinne Mestikseen, ennen kuin voisi ruveta edes miettimään mitään jäähalleja.
Työntekijöitä lomautetaan ja lasten opetus kärsii kouluissa, kun ei ole rahaa. Sitten kuitenkin tällaiseen turhuuteen pistetään tuollainen summa rahaa. Eikö päättäjillä ole mitään järkeä. Eikö kaksi jäähallia riitä? Kaukaloitakin on kaupungissa mielin määrin, jossa voi junnut pitää treenejään. Jotkut ovat puhuneet uudesta jäähallista Areenan viereen. Mihin sinne? Parkkipaikoilleko? Ei todellakaan parkkipaikalle laiteta mitään jäähallia.
Seinäjoen jäähallin korjaus
105
1476
Vastaukset
- kassatyhjä
Jos jääkiekkoilijat haluavat hallia korjata, niin miksi eivät sitä korjaisi? Ei kaiketi kaupunki mitään puulaakijoukkueita avusta? Omilla rahoillaan saavat touhuta niin kuin muutkin. EU:lta varmaan voi hakea jotain avustusta, kun omaa rahaa on tarpeeksi.
- 9+12
Minusta on hienoa, että lasten ja nuorten ja ylipäätään kaikenikäisten liikuntaan satsataan! Seinäjoella on onneksi se ymmärretty. Tiesitkö muuten että S-Kiekko johtaa ylivoimaisesti sarjaa josta noustaan Mestikseen? Nousuhan on S-Kiekon tavoite mutta kun kunnollista pelipaikkaa ei ole ollut niin sen ei ole kannattanut panostaa nousuunkaan. Nyt se voi lopulta nousta kun halli saadaan kuntoon. Hieno juttu!
- Faktamies60
En tiennyt, joten kävinkin tarkistamassa. Näköjään kahdella pisteellä johti seuraavaa. Noh, joillekin tuokin on ylivoimainen piste-ero. Näytti olevan vielä niin, että sarjan voittaja ei välttämättä edes nouse Mestikseen, vaan pääsee vasta karsintoihin.
- TMP
Faktamies60 kirjoitti:
En tiennyt, joten kävinkin tarkistamassa. Näköjään kahdella pisteellä johti seuraavaa. Noh, joillekin tuokin on ylivoimainen piste-ero. Näytti olevan vielä niin, että sarjan voittaja ei välttämättä edes nouse Mestikseen, vaan pääsee vasta karsintoihin.
Hyvä homma.
- silmätavattava
"Minusta on hienoa, että lasten ja nuorten ja ylipäätään kaikenikäisten liikuntaan satsataan!" Lähinnä Seinäjoella on tuettu poikien harrastuksia! Vain pieni harrastajapiirissä on tyttöjä tai naisia. Naiset ja tytöt mieluiten harrastavat ohjattuja jumppia, balettia tms. Mistä heille uusia julkisilla varoilla tuettuja tiloja?
- kassatyhjä
Hieno juttu että 'ehkä' noustaan samaan sarjaan kuin kouvola, kajaani ja joensuu jne..
Eiköhän nuo pelit voisi pelalailla ihan vaikka joupin koulun ulkojäällä.- 13+9
Kyllä sieltä eteenpäinkin pääsee eli samaan sarjaan kuin Tampere, Helsinki, Pori, Rauma, Oulu jne. Seinäjoki pelaa mestaruussarjassa monessa lajissa niin ei ole temppu eikä mikään nousta jääkiekossakaan. Seinäjoelta löytyy tekeviä ihmisiä ja jos ne päättää että S-Kiekko nousee liigaan, niin jollain aikavälillä niin tapahtuu. Esim vaasalaiset on ihan puuhastelijasarjaa seinäjokelaisiin verrattuna näkyyhän se jo jalkapallossakin.
- Janis Petke
Seinäjoki ei tule ikinä pelaamaan jääkiekkoa Mestistä ylempänä, jos nyt sinnekään ikinä pääsee. Tämä on jalkapallokaupunki. SJK on tuonut kaupungille mainetta enemmän kuin mikään muu.
- hah heh hoh
jalkapallokaupunki---anna mun kaikki kestää..että oikein jalkapallo.
Suomessa ei ole jalkapalloa pelaavaa joukkuetta yhtään vaan potkupallo on se oikea sanamuoto.
Potkitaan sinne missä varmasti ei omaa miestä ole paikalla.
Ja että vielä Seinäjoella jossa ei osata mitään lajia suorittaa kunnolla. - gfjdjd
hah heh hoh kirjoitti:
jalkapallokaupunki---anna mun kaikki kestää..että oikein jalkapallo.
Suomessa ei ole jalkapalloa pelaavaa joukkuetta yhtään vaan potkupallo on se oikea sanamuoto.
Potkitaan sinne missä varmasti ei omaa miestä ole paikalla.
Ja että vielä Seinäjoella jossa ei osata mitään lajia suorittaa kunnolla.Ei kun kyllä tää suomen potkupallo on semmosta, että pelaajat juoksee kuin rottalauma kentällä pallon perässä, siinä pallo sitten kimpoilee sinne sun tänne. Mitään kuvioita tms ei ole, ei levityksiä tms. Vaan 20 ukkoa säntäilee parhaimmillaan 10x10 metrin alueella, ja pallo kimpoilee mihin sattuu. Jossain Epsanjassa pelataan koko kentällä, joukkueena, eikä kaikki yritä juosta koko ajan sinne missä pallo. Mutta tää nyt on tätä..
- PotkupalloaSuomessa
Hyvin sanottu siellä takarivissä
- Komia Seinäjoki
Miksi pitää purnata jokaisesta kaupungin investointipäätöksestä? Uusi kirjastao, jalkapallostadion, jäähallin remontti, VT19 oikaisun rakentaminen jne. SIIS AIVAN KAIKESTA? Kapunki toimii väestönsä hyväksi!
- Sarilärvi
S-kiekon noususta on turha puhua kun laskee asioita yheteen. Talous taitaa olla suurin este. Jääkiekolle riittää hyvin nykyiset olosuhteet. Nyt täytyy rakentaa kunnon jalkapallostadion ja satsata nyt futikseen kaikki rahat. Se on tulevaisuuden laji.
- noknok
Sarilärvi kirjoitti:
S-kiekon noususta on turha puhua kun laskee asioita yheteen. Talous taitaa olla suurin este. Jääkiekolle riittää hyvin nykyiset olosuhteet. Nyt täytyy rakentaa kunnon jalkapallostadion ja satsata nyt futikseen kaikki rahat. Se on tulevaisuuden laji.
Juuri näin. Kaikki rahat jalkapalloon.
Myykää vaikka vanhusten sängyt vanhainkodeista, kyllä silläkin rahalla pari jalkapalloa saa.
Nyt vaan kaikki rahat pois muualta ja joka ainoa euro jalkapalloon.
Voidaan saavuttaa 9. sija potkupalloliigassa. Vanhukset johonkin muualle! Ei niitä tarvita täällä! - Ei aikoihin komia
KUN EI OLE RAHAA!
ETKÖ YMMÄRRÄ, ETTÄ JOS EI OLE RAHAA, NIIN SIELTÄ EI VOI OTTAA?
Kaupunki ei toimi väestönsä hyväksi. Ei viimeaikaisilla päätöksillä. - tuuupajuupa
pohjanmaalla pitäs päästä tästä ylpeydestä ja tehdä urheilu yhteistyötä jo junioritasolta ja sorivaan tässä seinäjoki panee vastaan..ehdotus(joka ei mene läpi)sport liigassa,s-kiekko mestiksessä mutta ei nouse vaan kouluttaa liigapelaajia.vastaavasti jalkapallon puolella vps pois liigasta potkii palloo divariin.ja red dugs tää vaasan yks lätkäjoukkue omille tuielle.samat säännöt salibändy,lentis,ym...pohjanmaan...yhteishenki? tuskin toimii
- Suuresti ihmettelevä
Järkyttävää touhua.
Suhteellisuudentaju on kadonnut täysin. Ei enää nähdä sitä, että mikä on tärkeää ja mikä ei.
Koulutus, terveys ja muut vastaavat peruspalvelut ovat kaiken ydin. Ilman toimivia peruspalveluita ei ole mitään muutakaan. Näistä leikataan pää märkänä.
Toisessa kupissa on sitten vapaa-ajan harrastukset ja kaikenmaailman kulttuurihankkeet. Ei näistä ole yksikään elintärkeä hanke. Jalkapalloa on pelattu, jääkiekkoa on pelattu jne. Ei pelaaminen lopu siihen, että ei ole uutta miljoonahallia. Näihin sitten työnnetään kaupungin vähät rahat.
Ennenkaikkea kaupungin pitäisi laittaa menot sen mukaisiksi, että velkaantuminen pysähtyisi. Ja sen jälkeen turvata ihmisten peruspalvelut. Vasta sen jälkeen löytyy rahaa ylimääräisiin asioihin.
Typeryksiä täynnä on kaupungin päättäjät. Miten tässä kaupungissa eletään sitten, jos työttömyys lähtee nousuun? Ei edes hyvänä aikana osata elää niin että rahat riittäisi sen mukaan mitä on tulot. - Talonmiäs
EI kaupunkien velkaantumista voi lopettaa.
Jos näin tehdään niin ei hyvää hytky 10-20 vuoden päästä..vanhukset nukkuu vielä toiset 20v samoissa sängyissä joissa ei liene enää silloin jalkoja tai laitoja....
koulukirjoissa ei taida kansien väissä olla enää lehtiä...eikä sähköisiin materiaaleihin ole varaa...
urheilusuorituspaikoilla vaarallista liikkua kun huonossa kunnossa jos paikkoja yleensä on jäljellä..jne jne
ja tämä kaikki siksi koska suuri osa meistä on kokoajan kritisoimassa julkisen rahan käytöstä emmekä samaan aikaan käytä itse mitään palveluja joista pitää itse maksaa...eikä edes äveriäimmätkään yksityiset tahot hyvää hyvyyttään loputtomiin sijoita potkupalloonkaanellemme matseossa käy ja lippua osta...millä helvetillä edm.palvelut saadaan pysymään ajassa mukana!- Talonmiäs
...älkää antako kirotusvirheiden häiritä tuossa tekstin loppuosassa...vaan keskittykää sisältöön....
- Joku Joupista
Ymmärrätkö ollenkaan, että kun kaupunki velkaantuu, niin samaan aikaan kasvaa myös lainanhoitokulut? Jokainen tänään velaksi otettu euro pitää maksaa takaisinkin ja vielä korkojen kera.
Ikuinen velanotto tarkoittaa sitä, että tulee päivä eteen jolloin ei veloista enää voi selvitä. Detroitissa voi käydä ihmettelemässä, että mitä se äärimmilleen vietynä tarkoittaa. Kaupunki menee konkurssiin ja autioituu!
Siksi jokainen vastuullinen päättäjä tällaisena taloudellisesti kurjana aikana tekisi päätöksiä, että yhtään uutta "humpuukia" ei tueta, kun siihen ei kertakaikkiaan ole varaa. Humpuukiin laitetut velkarahat pitää joskus maksaa takaisinkin!
Vastuullisia päättäjiä meillä ei ole kuin kourallinen ja heidät on mennen tullen jyrätty päätöksissä. Siksi velkaannumme kokoajan lisää, siksi leikkaamme sieltä mistä ei missään tapauksissa saisi leikata, siksi rakennamme humpuukia velkarahalla.. Toinenkin vaihtoehto on ollut. Sitä ei ole käytetty. - PenttiK
Joku Joupista kirjoitti:
Ymmärrätkö ollenkaan, että kun kaupunki velkaantuu, niin samaan aikaan kasvaa myös lainanhoitokulut? Jokainen tänään velaksi otettu euro pitää maksaa takaisinkin ja vielä korkojen kera.
Ikuinen velanotto tarkoittaa sitä, että tulee päivä eteen jolloin ei veloista enää voi selvitä. Detroitissa voi käydä ihmettelemässä, että mitä se äärimmilleen vietynä tarkoittaa. Kaupunki menee konkurssiin ja autioituu!
Siksi jokainen vastuullinen päättäjä tällaisena taloudellisesti kurjana aikana tekisi päätöksiä, että yhtään uutta "humpuukia" ei tueta, kun siihen ei kertakaikkiaan ole varaa. Humpuukiin laitetut velkarahat pitää joskus maksaa takaisinkin!
Vastuullisia päättäjiä meillä ei ole kuin kourallinen ja heidät on mennen tullen jyrätty päätöksissä. Siksi velkaannumme kokoajan lisää, siksi leikkaamme sieltä mistä ei missään tapauksissa saisi leikata, siksi rakennamme humpuukia velkarahalla.. Toinenkin vaihtoehto on ollut. Sitä ei ole käytetty.Aina on velkaa. Jos ei omaa, niin toisten. Jos olisi kunnolla velkaa, niin Jalasjärven velkoja ei voisi meille sysätä.
Sama Euroopan Unionissa. Nyt kun Suomella ei ole tarpeeksi omaa velkaa, niin meidät laitetaan maksamaan muiden maiden velkoja.
- Jokinalle
Ei ole tarvetta peruskorjata. Taitoluistelijat ei ole 1000 joukossa Suomessa ja niille 200 jääkiekon katsojalle halli on liiankin hyvä.
- pena55
Voisin sanoa et nyt panostetaan oikeaan asiaan. Seinäjoella SHT sai mestispaikan vuonna 2005, mutta halli ja olosuhteet eivät riittäneet alkuunkaa. Todennäköisesti Vaasan Sport siirtyy ens kaudella sm-liigaan, joten mestiksestä vapautuu paikka. Miettikäää niitä jotka tosissaan treenaa joka päivä ja hankkii kaupungille mainetta, mutta nousuhaaveet tyssää jo kättelyssä olosuhteisiin. Silti rakennetaan hienoja kirjastoja ym. p*askaa, jotta jupit kehtaa pyytää seinäjoelle vieraita. Alavudellakin on jäähalli moninkerroin parempi kuin seinäjoella. Vanha jäähalli rakennettiin kymmeniä vuosia sitten väliaikaiseksi ratkaisuksi, uusi halli on harjoitushalli, joka rakennettiin muistaakseni v.2004. Uudessa hallissa jossa pelataan suomisarjan otteluita, on liian pieni kaikinpuolin, niin pelaajille kuin yleisöllekkin. Harjoitushallina toimii mainiosti. Uutta hallia vaan ja S-Kiekon jätkille tsemppiä!!
- 112
Uudesta hallista kannattaa puhua vasta sitten kun nousu S/M liigaan on lähellä. Puulakisarjoihin nykyiset kentät kelpaavat mainiosti.
- rahat säästöön
Jäähallin voi vuokrata Seipulle kurkkujen kasvatukseen. Nykyiselle tasolle riittää ulkojäät.
- ÄsKaukalo
ÄsKiakko ei nouse ikinä Mestikseen, pelaaamalla (piste).
- Anselmi---
Ei ihme että S-Kiekko ei ole aiemmin menestynyt, ku niiden joiden pitäisi olla kannustamassa ja tukemassa paikallista seuraa, istuvat ennemmin kotona ja haukkuvat, niinkuin tietäisi lajista jotain. Seinäjoen jäähallissa muutenkin varmaan suomen huonoin halli ja yleisö. Tehdään vihdoin asiaan muutos ja otetaan pää pois perseestä!
- karalahti1
Anselmi--- kirjoitti:
Ei ihme että S-Kiekko ei ole aiemmin menestynyt, ku niiden joiden pitäisi olla kannustamassa ja tukemassa paikallista seuraa, istuvat ennemmin kotona ja haukkuvat, niinkuin tietäisi lajista jotain. Seinäjoen jäähallissa muutenkin varmaan suomen huonoin halli ja yleisö. Tehdään vihdoin asiaan muutos ja otetaan pää pois perseestä!
Se vaan lähtee niinkin kaukaa kuin juniorityöstä,jos ei omia junioreita arvosteta ja anneta heille mahdollisuutta niin he lähtevät jo B-ikäisinä muualle.Ja ostojoukkuetta ei huvita mennä katsomaan johonkin 2-divariin.Myös tärkeä asia olisi että olisi edes yksi nimipelaaja tai persoona joka vetäisi myös yleisöä.
- aivan2
"Seinäjoki ei tule ikinä pelaamaan jääkiekkoa Mestistä ylempänä, jos nyt sinnekään ikinä pääsee. Tämä on jalkapallokaupunki. SJK on tuonut kaupungille mainetta enemmän kuin mikään muu. "
HAHAA jalkapallo kaupunki... eiköhän tuo TP:n ja Sepsin aikana oo jo nähty tämän kaupungin potkupallot... mihkä tuo muka o muuttunu??? Pian ne lainarahat on taas hussattu ja se tarina oli taas siinä. Villi veikkaus että max 3 vuotta ja se on TAAS ohi. Jääkiekon kaikkia kortteja ei oo vielä käännetty kun ei oo annettu nousuu mahdollisuuksia... - luulostauti
Miettikäää niitä jotka tosissaan treenaa joka päivä ja hankkii kaupungille mainetta..
Kyllä jutska on niin ettei me kaupunkia tässä aatella pätkääkään.
Euroja omaan fikkariin vaan mahdollisimman paljon ja sitten seuran vaihtoon.
Jostainhan se on liikkeelle lähdettävä.- lahjattomattreenaa
Miettikää niitä jotka eivät treenaa tosissaan, mutta silti voittavat s-kiekon mennen tullen.
- :DDDDD
lahjattomattreenaa kirjoitti:
Miettikää niitä jotka eivät treenaa tosissaan, mutta silti voittavat s-kiekon mennen tullen.
mietitäänpäs..... mut hei noiha o käyny jokaselle seinäjokiselle joukkuelle :D
- lomille lomps
SPV lähti juuri lomille esimerkiksi.
Ei polla kestäny. - Kiekkoilija
Nyt kun Seinäjoen uusi halli on homeessa niin siihen täytyy löytyä nopeasti lisärahoitusta. Kuten Ilkasta tänään huomattiin niin S-kiekko nousee nsi vuonna mestikseen joten tehdään hallista mestiskelpoinen. Rahat eivät mene hallissa hukkaan.
- 5335
Kiekkoilijat voivat aivan hyvin pelata ulkojäällä. Monelta työpaikalta löytyy pätevämpi puulaakijoukkue.
- junnute
Monella työpaikalla ei ole 400 junioria
- sfgheytuergf
Monella työmaalla tienataan lasten lisenssirahoja,jotka kiekossa on sikakalliita. Myös varusteet kiekos kalliita tavallisen ihmisen palkkapussille.Potkupallo ja Seinäjoen Sisu ne on oikeeta valintoja.Sielä on pelaajatkin lähtökohtaisesti S-jokisia,montako SJK:ssa on Seinäjoen kasvattia,ei ainakaa nimistä päätellen oikeen monta.Ei ollu ennen mitää vaikeuksia junnujoukkueille pelata avojäällä ja kivaa oli posket punaisena.Mutta ku joka hommas opetetahan niin hyvälle,autolla vierähän ja haetahan jne...Tehdään vaan lisää liikuntapaikkoja mutta sellasia jokka on kaikkien tavoitettavissa,taitaa tuola keskipellollaki olla portit jotta ei vaan kukaa menisi sinne potkimahan palloa,joskin peli-iltoina on mahtava seurata sitä lasten aitoa liikunnan riemua.
- Arsenal
Juniorit vaan pihalle hallista ja "edustus" treenaamaan(kaatuilemaan).Hyvä että asioita tuodaan viimein päivänvaloon tämän päivän Ilkassa.Joskus aikoinaan läheltä seurasin ns.NUORI-SUOMI periaatteella toimivaa seuraa joka sai joukkueen kuin joukkueen joko hajoamaan jo nuorella ikää tai siirtymään muihin seuroihin.Rahaa kyllä kerättiin joka kuukausi hirveitä summia ja ny ei oo ku velekaa.Katsojalukuja joku ihmetteli kun ei saada edes noin pientä hallia täyteen niin täytyy vain todeta että jos ei omia poikia pelaa vaan ostetaan vanhoja jäähdyttelijöitä joilla ei enää kipinää,niin ihme kun ei kiinnosta maksaa lippua.Hallit purkuun ja jalkapallostadion tilalle.
- menis.verot.hukkaan
Hyvä tietää niin ei tarvitse muuttaa Seinäjoelle veronmaksajaksi.
- homekyttä
Rahat menne homekorjauksiin
- tekniikkaVALIINA---
ja kylpylä UIMAHALLIN aurinkoiseen LÄNSI päätyyn
ILTA-AURINKOON. - pikkupuuhaa
potkupallo on marginaalilaji suomessa.
- mietaa
Ny tuntuu jotta hiihtoki on marginaalilaji,yx mitali koko kisoosta ja seki viestin pronssi.
- Maakunnasta
Tehkää nyt sitten kunnolla se halliremppa. 2.8 tuntuu hiukan alakantilta, mutta saahan sillä jotain. Panostakaa katsojiin eli olosuhteet ottelutapahtumassa kaiken a ja o. Seuraavaksi kasvattakaa oman kylän pojat edustukseen... Luopukaa mestis-paikasta ja aloittakaa uudella seuralla pohjalta. Kaudella 2018 asiat ovat sitten paremmin. Maltti on valttia ja nykyseuran velka on konkurssin kautta nollattava. Amen.
- huomioitavaksi
Kallis jäähalliremppa kohdentuu lähinnä miesten ja poikien hyödyksi. Päätös on satavarmasti tehty miesenemmistön jyrätessä.
- Jarskinn
Ei pidä paikkaansa! Ainakin S-kiekossa on pienemmissä ikäluokissa tyttöjä poikajoukkueissa ja C-tytöt voittivat hiljattain SM-kultaa.
- SivustaKateudenNäkee
No siksi koska Vaasassa pelataan jo liigaa! Eihän Seinäjoki voi Vaasalle hävitä... Nyt jo ahdistaa että siellä on yliopisto ja sairaalankin mokomat menevät remontoimaan.. Ja sitten veivät vielä Seinäjoelta poliisijohdonkin, prkl... No, onhan teillä Seinäjoella sentään alueen komeimmat putkat ja kävelykatu.
- 112a
Vaasa pääsi kabinettipäätöksellä (säälistä) liigaan. Ei tuolla saavutuksella kehtaa vaasalaisetkaan pullistella.
- Odotuttaaaa
Osaako joku sanoa missä vaiheessa tässä jäähalliasiassa mennään? Ei nyt kiinnosta väittelyt kenelle halli tehdään, mutta kyllä tämän tasoisessa kaupungissa täytyy olla kunnon jäähalli! Määritelkää mestistason halli, mitä sinne tulee?
- ihanuuuttatietoa
Siis pelaako joku Seinäjoella jääkiekkoa??? Koskaan kuullutkaan. Minkä niminen joukkue???
- yeyeyeyeyeyeyey
ootteko oikeesti laskenu moniko seinäjoen avainpelaajista lätkässä on lainassa muualta ja voidaan kutsua takaisin heti kun kuntoutuvat..? käsittääkseni sport on tarjonnut farmisopimusta koska seinäjoelta tulee kyllä lupaavia junnuja..mutta ylypiät ei suostunu. siksi nousua ei koskaan tapahdu,pelaajat ei jää kaupunkiin. jalis on eri juttu kun ryhmä on kunnossa. montakos kaupunkia muuten suomessa on jolla on liigassa jalis ja jääkiekko joukkue.ja vielä naisten jääkiekko amerikkalaisen jalkapallon
- Kllii
Jäähallilla puhuttu että keväällä alkaisi hallin rakentaminen kun kausi loppuu ja jäät sulatetaan vanhasta Atriahallista, eli uusi halli ilmeisesti tulee vanhan hallin tilalle. Puheita kuulee, ei voi olla varma onko pelkkää huhupuhetta, mutta ajatuksenahan tuo kuulostaa todella järkevältä. Vanhan hallin pohjat/putket ovat valmiina, rakennus vaan ympärille pystyyn ja pienenpää kaukaloa sisään.
- Hyviä...hankkeita
Hyvä kun halli uusitaan. Miehille.
Pieni kylpylä uimahallin päätyyn. Naisille ja lapsille sekä turisteille.
Nyt uimahalli aivan täynnä.
- ääniuusilletoivoille
Tuskin tuo raha taaskaan riittää ja miksei päättäjät näin vaalien alle ole kertoneet mitään? Muutama päättäjä huusi stadionia vastaan, mutta nyt ollaan kuin kusi sukassa.
- lämijä
Uudes hallis on sitten mukava lämiä ja vippailla kiakkua.
- aivansama2
Jääkiekkoväki saa minun puolesta rakentaa mitä tahtovat, kunhan pääosin rakentavat omilla rahoillaan kuten jalkapalloilijatkin.
- hienoonmuillekans
Tais sille stadionille tulla reilu 2 miljoonaa kaupungiltakin.
Ja ketäs tuo stadion nyt palvelee? yhtä osakeyhtiötä.- rahhoo
Pari miljoona voi kaupunki sijoittaa jäähalliinkin, jos jääkiekkoväki kerää 12 miljoonaa keskuudestaan sen päälle.
- Hyväääääää
Mainosta
- HalliaTarvii
Voi itku ja väninä aina kun kaupunkiin halutaan jotain uutta :D puitteet kuntoon niin eiköhän niitä kovia pelureita saada tännekin. Muutes meidän perheessä on vaan naiset käyttänyt jäähalleja, että miten niin miehille? Muitakin käyttäjiä on kuin skiekko ja mielellään menen katsomaan otteluita ettei tarvi palella
- elänyjakasvanusjoella
Ei ole edes kunnon joukkuetta?
Eikä tää niin isoo paikka oo että elättäis jonkun sm-liigajoukkueenkin. Joillakin ihmisillä on aivan liian isoja kuvitelmia seinäjoesta.
Skiekko on.
- Öökjg
Eiköhän jääkiekkokin ala Seinäjoella väkeä kiinnostaan kun jäähallissa on katsomo josta näkee kentälle. Pari kertaa olen nykyisessä käynyt, ainoat paikat josta voi seurata peliä on päätykatsomossa olevat seisomapaikat. Jos ihmisä alkaa vähääkään kiinnostaan, kiinnostuksen myötä myös parempia pelaajia voidaan hyvällä tuurilla tänne saada.
- Uimahalli...pursuaa
Uimahallin aurinkoiseen länsipäätyyn pieni kylpylä.
Tekniikka ja pukuhuoneet ovat jo valmiina.
Kiitos monien puolesta.
- Olosuhteetkuntoon
Tarpeeseen tulee remontti.
-Seinäjoen Taitoluistelijat ry (SeiTL) on vuonna 1992 perustettu taitoluistelun erikoisseura. Seurassamme harrastaa noin 350 aktiivista luistelijaa.
-Seinäjoen pikaluisteliat ja luistelukoululaiset 100-200 harrastajaa
-S-Kiekko Junioreiden järjestämä kiekko- ja luistelukoulu on tuonut Atria-hallin sunnuntaiaamupäiviin todellista vilskettä. Kaudella 2016 – 2017 kiekkoilun alkeita ja luistelua on opetellut ennätysmäärä osallistujia, yhteensä 177 poikaa ja tyttöä.
seuran muut pelaajat n.250 kpl
Muut kaupungin jääkiekkoseurat/harrastejoukkueet n.300-350peluria
Jäähallin muut vakio käyttäjät: Firmat, kaukalopalloilijat, koulut yms.
Eli tarvetta olis neljännellekkin katetulle jäälle.- eiminunrahoilla
Kerätkää rahaa ja tehkää?
Miksi muiden harrastuksia pitäisi tukea. Oman harrastukseni kulut maksan omasta lompakostani kokonaan.
- ylllllliii
Koska jalkapallostadioniakin tuettiin yli 2 miljoonalla ja tuetaan edelleen kaupungin osakeyhtiöiden toimesta.
Aika kovia tukia yhdelle osakeyhtiölle.- eimunrahoilla
Jos teette 12 miljoonan hallin ja maksatte itse 10 miljoonaa, niin kyllä mielestäni silloin kaupunki voisi pari miljoonaa avustaa. Varsinkin jos itse vastaatte vuosikuluista (300000-400000).
Samoilla ehdoilla kuin futistyypeille, vai miksi teidän pitäisi saada kaikki ilmaiseksi?
- KuinKehitysmaa
Miksei sitä uutta jäähallia voitu tehdä kerralla tarpeeksi hyväksi. Siihenkin meni paljon rahaa. Nyt sitten korjaamalla yritetään kyhätä sitä paremmaksi ja taas menee rahaa. Korjaamalla ei saa ikinä parasta mahdollista lopputulosta vaan tekele siitäkin tulee. Miksi kaikki täällä tehdään aina ensin alimitoitetuksi ja hetikohta ruvetaan suurentamaan. Kattokaa mallia eteläsuomesta siellä tehdään kerralla tarpeeksi suuria halleja jottei tartte heti ruveta elintasosiipiä tekemään. Voi pärkeleen pärkele!
- realistisetarvot
Miksi verrataan etelä-suomeen? Painitaan vähän eri liikas. Pärklnprkl.
Vaasalaiset taitais tarvita uuden areenan ennemmin kun me. Meillei oo kunnon joukkuetta edes mestiksessä.
Toi halli on suunniteltu kaikkien käyttöön, ringetestä varmaan jääpalloon. Rakennus on kyllä ollut heikkoa rakentamisen laatua ja varmaan halvalla tehty. Seinäjoen jäähalli oli varmaan ensimmäisiä projekteja ennen tätä KOMIAA. - EnMoped
realistisetarvot kirjoitti:
Miksi verrataan etelä-suomeen? Painitaan vähän eri liikas. Pärklnprkl.
Vaasalaiset taitais tarvita uuden areenan ennemmin kun me. Meillei oo kunnon joukkuetta edes mestiksessä.
Toi halli on suunniteltu kaikkien käyttöön, ringetestä varmaan jääpalloon. Rakennus on kyllä ollut heikkoa rakentamisen laatua ja varmaan halvalla tehty. Seinäjoen jäähalli oli varmaan ensimmäisiä projekteja ennen tätä KOMIAA.Ringeten? Onko Seinäjoella tällä hetkellä yhtään ringettejoukkuetta missään sarjassa, kun ei mistään ainakaan löydy sellaista tietoa. Erikoista ettei näin isosta paikasta löydy ringeten harrastajia. Mitä ne naiset/tytöt harrastaa talvisin? Vai ollaanko nykyään niin erikoistuneita lajeihin, ettei potkupallon pelaajat enää harrasta mitään kakkoslajia talvikautena?
- lämäririihimäki
nykki ollu monta viikkoa ihanteelliset luonnonjäät alajoella ja monilla muilla pelloolla ku vedet jäi makaamaan,ei vaan oo ketää näkyny pelaamas tai luistelemas,ennen oltiin heti savikaivon jäällä lämimäs ku vähä kantoo.
Ai niin,se ei oo siistii...
- ynnitäti
@eimunrahoilla.
Nythän SJKta tuetaan tuolla 250 000e/vuosi jo( kuulemma aika pitkäkin sopimus) kaupungin eri osakeyhtiöiden tuet stadionille- eimunrahoilla
Lähteenä tietenkin pakalliset hevosmiehet.
- sopimuksiaon
Nuo sopimukset voi kyllä tarkistaa kaupungilta. Ovat "julkisia".
Wallsport areenan energiatuki on vuosittain n.250 000e. Sitä on nyt vissiin maksettu 5 vuotta. Jotain tarkistuksia siihen tuli, mutta suuruusluokka lienee tuo.
2.2 miljoonaa euroa meni stadionin pohjiin ja kenttään.
Energia , Seipark, Arena ja Into ostivat osakkeita n. 100000e arvosta.
Toiminnan tukemista tai rakentamista, mutta kohdistuu yhdelle osakeyhtiölle.- eimunrahoilla
Talousarviossa valitettavasti näitä ei ole eritelty. Stadionin kuluista vastaavat kuitenkin futaajat. Jäähallin kuluista luultavasti vastaa veronmaksajat. Liikuntatoimelle 2017 on budjetoitu 6,6 miljoonaa. Kirjastolle 4 miljoonaa, Teatterille 1,7 miljoonaa.
Bullerintielle useammankin lajin harrastajat rakensivat myös ilman kaupungin suurta tukea hallit käyttöönsä. Kaupunki perii niistä 'tueksi' kiinteistöverotkin joka vuosi.
Miksi puulaakisarjan jääkiekkoilun pitäisi tehdä julkisin varoin? Ottakaa lainaa ja tehkää. Anokaa avustuksia kuten muutkin, mutta lakatkaa kerjäämästä valmista. - eisunrahoilla
Potkupalloijia häjynä :D
- Isukki4
Lapsille! Eikö halli tule kuitenkin eniten lasten ja nuorten käyttöön. Aika törkeää kommenttia jääurheilun "tärkeydettömyydestä'. Varmasti mielipide olisi eri jos oma tyttö tai poika innostuisi jääkiekosta, kyllä sitten varmaan isukkeja ja äityleitä paleltaa ihan paskassa hallissa
- myöstalvellavoiurheilla
Juurikin näin. Jääurheilukeskuksen käyttäjistä taitaa 80-90% olla lapsia ja nuoria.
Eikös kyseisen paikan omistaja ole seinäjoen kaupunki joka on remontoimassa omia tilojaan, eikä mikään yksittäinen seura. - einäin2
Ei lapsille mitään stadioneita tai jäähalleja tarvitse rakentaa. Kyllä ne lapset pelaa palloa ulkona nurmikolla ja lämii kiekkoa ulkojäillä. Järki käteen.
- Pekkisr
Järki käteen ja tervetuloa 2010-luvulle :D jos oltais luonnonjään armoilla, niin sitten ei enää kukaan pelaisi mitään.
- häihmekommentti
maksaahan ne jäähallin käyttäjätkin vuoroistaan.
- onhanjuu
Nimellinen korvaus, joka ei missään suhteessa oikeisiin kuluihin.
- Tvk
Seinäjoen kaikki jäähallit on kamalia huonoja kylmiä rumia ja epäkäytännöllisiä! Ihmettelen miten lapset ja junnujen vanhemmat jaksaa vuodesta toiseen surkeita olosuhteita, EI OLE KOMIAA!
- rahaakuolis
Ketä kiinnostaa.
Kerätköön sitten skiekko ja muut seurat rahaa uuteen jäähalliin.
Miksi se nykyinen susihalli rakennettiin jos se ei ole käyttökelpoinen?
- Geeämm
Ei taida olla seurojen syy että hallit on susia. Kyllä jokainen itseään kunnioittava kaupunki nykyaikana panostaa kunnon halleihin. Imagokysymys ja Seinäjoen käyntikortti, kun täällä käy vierasjoukkueita ympäri Suomea. Jossain jutussa joku kertoi miten hävetti tuoda vieraita halliin... Kyllä muakin olisi
- onohmejutut
No voi.
Rakenna ite sitten jos hävettää. :D
Pitääkö kaikki olla täällä maailman parasta että et häpee?
Ollaan pieni maalaiskeskittymä josta tullut kaupunki.
- Sorijosliitynkeskusteluu
Olisi edes tyydyttävällä tasolla.
- antaamennä
Kuka estää rakentamasta uutta ja komeaa? Miksi kaikki pitäisi aina rakentaa muiden rahoilla?
- Msikkoo
Kunnon kaupunkiin kunnon halli tai halleja. Kyllä rahaa löytyy jos halutaan vai aletaanko oikeasti tutkia minne rahat tässä kaupungissa menee. Mulle on ihan sama kuka maksaa jos rahat menee lasten ja nuorten harrastamiseen. Eikä mun pojat edes pelaa jääkiekkoa. Innokas penkkiurheilija olen
- tee-se-itse
Kyllä täällä perinteisesti on harrastajat itse laitettu rakentamaan tilansa. Pienellä avustuksella voi toki kaupunki osallistua. Taitaa kaupunki verottaa täysimääräisenä kiinteistöveronkin Hurtta-hallista, että siihen kannattaa kiekkoilijoidenkin varautua budjetissa.
- Sm-liiga-
Seinäjoelta nousee vielä joukkue jääkiekon SM-liigaan.
- vitsimies
hahahahahahhahahaha!
Voisit hyvin olla Hedberg. Mee nyt ihmeessä alalle. - Heikkiff
Sanotaanko että on mahdollista seuraavan 20 vuoden sisällä, nyt puitteet kuntoon, niin pääsee tulevat Liiga-pelaajat treenaamaan kunnolla. Se onko joukkue S-Kiekko vai SKK en osaa sanoa. Jos nyt naurattaa, onko niin kamala ja ikävä asia, että sitten sua itkettää?
- samatodennäköisyys
Pitäisikö samalla lähteä rakentamaan suurkirkkoa Kristuksen toista tulemista varten?
- muualtatullutko
Tää vois olla todennäköisempää.
Liian isot uskot taas seinäjokeen selvästi. :)
- Heikkiff
Anna mennä jos siihen uskot
- juksutin
olet ymmärtänyt väärin seinäjoen vanha halli eli atria jäähalli tullaan remontoidaan mestis tason halliksi kuten tiedät seinäjoen nykyinen halli eli uusi jäähalli on homeinen paska jossa ei pysty pelaamaan ja ku s-kiekko varmistauisi nousu ei olisi hallia missä pelata, niin atria halli vanha katsomo jää katokset irrotetaan jäähallista tehdään ehomman näköinen vaihtoaitioiden taakse tehdään katsomoita halli laajenetaan vähän jalkakäytyvien päälle koska seinäjokelainen kiekko kärsii ja olen tämän asian kanssa samoilla linjoilla että seinäjoella tarvitaan kunnon halli mikäli nousu tapahtuisi jota ei tule tapahtumaan minusta on hieno että myös kiekkoiluun kaupunki myös panostaa eikä urheilutalo taakse tule hallia jos tulisi se olisi SPV uusi kotikenttä. mutta ei tule koska urheilutalosta joudutaisiin valtaosa purkamaan pois eli uuden asian tieltä. eli hieno että panostetaan myös seinäjoella keikoilluun
- Jöömies3
Olisi kyllä hienoa saada lämmin halli vihdoin ja lupaan ostaa heti kausikortin kun olosuhteet kunnossa!
- Haaveilij
Voi jospa tännekin sitten saisi Disney on ice tms
- Anonyymi
Se halli tuli vähän parempaan kuntoon, mutta kylmä siellä on edelleen, kulutuksesta ei saa mitään selvää katsomon puolella ja katsomot on liian alhaalla, kun pleksit edessä vääristää, ettei saa selvää. Ruokaa ei edelleenkään saa, ei väliaikaohjelma ole uudistunut, aina vaan taitoluistelua.
- Anonyymi
joko kohta pelaavat liigassa Jokereita vastaan? entä joko Sarajärvi ostaa SKiekon?
- Anonyymi
painiin ja pesäpalloon on vuosia kivitetty rahaa nyt pitäs käsittää ettei ne ole ehkä nuoria kiinostavia lajeja..jalis ja kiekko on. toki vaasan ja seinäjoen ongelma molemmissa lajeissa on se että hyvä juniori työ menee hukkaan kun suomen isot seurat vie lupaukset ja sen jälkeen ulkomaille parhaat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
painiin ja pesäpalloon on vuosia kivitetty rahaa nyt pitäs käsittää ettei ne ole ehkä nuoria kiinostavia lajeja..jalis ja kiekko on. toki vaasan ja seinäjoen ongelma molemmissa lajeissa on se että hyvä juniori työ menee hukkaan kun suomen isot seurat vie lupaukset ja sen jälkeen ulkomaille parhaat
kuinka seinäjoen kaupungin johtaja ei ole tullut jo ulos kaapista kun astronautti nyt on..ja ilmoittanut että hommaa s-kiekon venäjän pääsarjaan missä jokeritkin pelaa vaikka rahalla
- Anonyymi
No eihän tuossa painissa ja pesäpallossakaan ole menestytty enää vuosikausiin. Harrastajamäärät tippuneet olemattomalle tasolle molemmissa.
Tuntuu ettei eteläpohjalaiset nuoret ja nuoret aikuiset harrasta urheilua yms juuri lainkaan. Täytyy olla vähintään Lapuan kokoinen paikkakunta, että saadaan kasattua jonkinlainen jääkiekko tai jalkapallojoukkue.
Sen sijaan rannikolla menestyviä urheiluseuroja ja toimintaa löytyy jopa ihan parin tuhannen asukkaan pikkupitäjistä, ja ne on useimmiten vielä kohtuu korkealla sarjatasolla. Rannikolla harrastetaan urheilua enemmän, siellä ei syödä hampurilaisia eikä löhötä sohvalla.
Mitä on sisämaassa vaikkapa jossain Kurikassa? Ei yhtään mitään. Traktorilla ajavia junttajussien poikia, jotka eivät ole nähneetkään urheilua, ja oven eteen pitää päästä ettei tarvi kävellä.
Isot on erot urheilukulttuurissa.- Anonyymi
Pesäpallon harrastajamäärä Seinäjoella on merkittävä ja SMJ:n junioritoiminta yksi maamme aktiivisimmista. http://www.smj.fi/juniorit/ Älä kirjoota puppua jos et asioista mitään tiedä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ootko nainen noin mustis musta
Onhan se toki imartelevaa kun olet kaunis ja kaikkea muutakin, mutta ehkä vähän kummallista, kun ei varsinaisesti olla t917495- 373987
- 453520
- 2372822
Kauan säkin jaksoit
Minun perässä juosta. Kunnes pahoitit mielen. Kuinka monta anteeksipyyntöä olet vailla? 🧐402672- 452492
- 1322411
Miksi kaipaat
Ja olet elämässäni vielä kaiken tämän jälkeen? Eikö kaikki ole jo selvää välillämme?292299Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna212264- 451982