Folktinget järjestönä olisi lakkautettava mitä pikimmin!

Ja se olisi nimenoman tavallisten surujen etu, kuten RKP:n lakkauttaminenkin.

Molemmat lafkat ovat kielikiihkoilijoiden hallussa ja ne luovat vain inhoa suruja kohtaan muussa väestössä(suomalaiset mamut).

Folktinget

Foltinget, Suomenruotsalaiset kansankäräjät, on käytännössä järjestö, joka valvoo ruotsinkielisten apartheidmaisia privilegioita ja levittää Freudenthalin oppeja suomenkielisten alempirotuisuudesta. Järjestön todellisena strategiana näyttäisi olevan koko Suomen ruotsinkielistäminen. Syömähampaana tavoitteelle toimii suomenkielisten lapsien kielikylvetys; tästä Folktinget valheellisesti levittää käsitystä, että suomenkieliselle lapselle kielikylvyt ovat vain hyväksi mutta kun kyseessä on äidinkieleltään ruotsinkielinen lapsi niin tieteellisesti on muka todistettu, että ruotsinkielinen lapsi on vaarassa ns. puolikielistyä. Suomenkielisiä vanhempia aivopestään mm. fraaseilla "anna lapsellesi lahja", kaksikielisyyden lahja kielikylvyllä. Ihminen on siis alempirotuinen ja sivistymätön, jos ei osaa ruotsia. On tosin totta, että ruotsinkielisille on aparheidmaisesti varattuna Suomen yliopistoissa ja korkeakouluissa ns. kielikiintiöitä, joiden turvin ruotsinkieliset pääsevät huomattavasti suomenkielisiä helpommin opiskelemaan, lisäksi näitä kiintiöitä on varattu niin paljon, että käytönnössä ne kattavat koko ruotsinkielisen vähemmistön, joka taasen tarkoitta sitä, että ruotsinkielinen saa Suomessa yliopisto tai korkeakoulutuksen pelkästään äidinkielensä perusteella. Kuulostaako tämä jotenkin tutulta, tuleeko mieleen Etelä-Afrikan apartheid? Suomenkieliset lapset uhrataan siis Folktingetin kyseenalaisten tavoitteiden ja loistavan freudenthalilaisen "loistavan filosofian" ajamiseen.

Folktingetin ja muiden ruotsinmielisten tahojen mukaan kaksikielisyys on rikkaus, vaikka tosiasiassa mikään tieteellinen tutkimus ei puolla tätä valhepropagandistista väitettä. Kaksikielisyys on Folktingetin mielestä siis rikkaus, kun puhutaan äidinkielenään suomea puhuvasta lapsesta ja kielikylvyistä mutta kaksinaismoraalisuus astuu peliin, kun kyseessä on äidinkielenään ruotsia puhuva lapsi. Tosiasiassa kaksikielisyys pikemminkin vaatii rikkauksia, kun suurin osa kaksikielisestä byrokratiasta tehdään aivan turhaan vain 5%:n vähemmistön vuoksi. Folktinget omien sanojensakin mukaan ajaa Suomeen "vahvaa ruotsalaisuutta". Kysymys kuuluukin minkä kustannuksella? Kenties suomalaisuuden?

Stackars Tala! Inte har du det lätt!

”RKP ajaa vain kielipolitiikkaa” Niin tekee, jopa puolustusministeri käsittää väärin tehtävänsä toimii kielipuolustusministerinä ja valittaa kun svenskfinlandilla ei ole
pääkaupunkia.

Vallanpitoväline lahjomalla puolueden johtajat, rkp pystyy rimpuilemaan vallankahvassa, rkp seuraa oppi-isänsä A O Freukan oppeja orjamaisesti se on
rkp:n uskonto, jos he menettäisivät uskontonsa menettäsivät myös valtansa.

Pakkoruotsi on täysin myös poliittinen valanpito sekä niitä palveluja vaativa- asia.
RKP tienaa kaksikilisyydellä ( virkamiesruosi, kaiken kääntäminen ruotsiksi ).

Tälläkin palstalla on ihmetelty, miksi RKP poisti nettisivuiltaan maininnan, että Freudenthal on puolueen henkinen isä ja miksi Freudenthal-mitalin jako on ollut jäissä vuodesta 2007 lähtien.

On myös kyselty, mitä Freudenthal ajatteli suomalaisista. Aika hyvän kuvan saa professori John H Wuorisen kirjasta Suomalaisuuden historia (WSOY 1935):

”Muutamia vuosia sen jälkeen, kun Sohlman täten oli analysoinut Suomen kielikysymyksen ja sen vaatimukset, hänen aatteistaan kehitettiin ruotsalainen kansallisuusoppi. Sen luoja oli A. O. Freudenthal, jonka suku oli Ruotsista muuttanut Suomeen vuosisadan vaihteessa. Freudenthal piti edelleen Ruotsia isänmaanaan ja Ruotsin kansaa kansakuntanaan. Viisikymmenluvun puolivälin (1850) ”Skandinavia-väittelyt” tekivät hänestä intohimoisen skandinaavin; hän tuomitsi suomalaiskansallisen suunnan ja tarkoitukset turmiollisina, väittäen niiden vain jouduttavan venäläistymistä, ja pian hänestä tuli fennomaanien kiivain vastustaja nuorten akateemikkojen piirissä. Hyväksyen tinkimättä Sohlmanin todistelut Freudenthal loi ohjelman, jota muutamin muutoksin ruotsalaiset kansallismieliset ovat kuluneiden vuosikymmenien aikana seuranneet.

Freudenthal väittää, että kansallisuuden kokonaan määrää kieli; eivät lait eivätkä tavat, eivät yhteiskunnalliset laitokset eivätkä historialliset tekijät, eivät myös valtiolliset olot ole sen perustuksena. Suomen oloista puhuttaessa hänen mielestään ruotsinkielisiä asukkaita ei voinut eikä saanut kutsua suomalaisiksi, sillä he olivat aitoruotsalaisia, vaikka asuivatkin maassa, joka ei enää kuulunut Ruotsin kuningaskuntaan.

Kun suomalaiskansalliset tahtoivat hävittää heidän luonnollisen ruotsalaisen kansallisuutensa, oli sen tähden paikallaan käyttää tästä liikkeestä nimitystä fennomania (kiihkosuomalaisuus). Työskentely suomenkielisen väestön hyväksi oli kylläkin puolustettavaa, ja olosuhteet tekivät sen jossain määrässä välttämättömäksikin, vaikka suomalaiset olivatkin ruotsalaisille ”vierasta kansallisuutta”. Mutta sen ei saa antaa jäytää ruotsinkielen asemaa maassa, ja kaikkein vähimmin tulisi ruotsinkielisten kannattaa yläluokan suomalaistamista, koska se edisti ruotsinkielisen väestön vähenemistä.

Molemmat kieliryhmät ovat niin erilaiset ja keskenään sovittamattomat, että niiden yhteensulattaminen oli vuosisatainen mahdottomuus, eikä sen vuoksi mikään hyödyllinen kansallispolitiikka voi perustua siihen edellytykseen, että todellinen kielellinen yhteensulaminen joskus olisi toteutettavissa".

JA LOPUKSI

"SUOMEN RUOTSALAISTEN TULI PUOLUSTAA MAKSOI MITÄ MAKSOI, RUOTSINKIELISTEN YLIVALTA MAASSA".