Sopanen "konekastaja"

Helluntailainen Eero Sopanen perusti helluntaiopeilla toimivan Siiloanseurakunnan 1969, mutta sitä ei kutsuttu helluntaiseurakunnaksi, koska oli riitoja, jotka sai hänet lähtemään aiemmasta helluntaiseurakunnasta.

Sopasen oppi erosi helluntailaisopista vain lähinnä henkikasteessa kielilläpuhumisen merkitystä korostavana, eli se raamatunvastainen uskovia eriarvoistava asia, jossa kielilläpuhumattomat kastetut ei ole uskovia ollenkaan.

Sopasta kunnioitetaan helluntaipiireissä hänen kastamien ihmisten suuresta määrästä johtuen.
Tuhansia kastettuja, joista osa oli jo helluntailaisia ennestään.

Arveluttavaksi hänen tekemänsä kasteet tekee se, että kastetut ei aina edes tienneet kyseessä olevan kaste.
Harri Heino kirjoittaa kirjassaan "Mihin Suomi uskoo: Uskonnolliset ja maailmankatsomukselliset liikkeet":
""Toiminnan ripeydestä kertoo se, että liikkeen kylpyammeessa kastamat vierasmaalaiset ovat joskus kuvitelleet kyseessä olevan suomalaisten vieraanvaraisuutta osoittava kansallinen seremonia."

Sopanen kuoli keuhkokuumeeseen 1987 ja ennen sitä hän oli joutunut raan pahoinpitelyn kohteeksi.
Onko tietoa siitä mikä oli pahoinpitelyn motiivi?
Oliko kyseessä uskovien väliset riidat tai oliko jotkut närästyneet hänen aika tungettelevaan käännyttämiseen, jossa mm. kasetteja pudoteltiin ihmisten postiluukuista.
Tai oliko hän joutunut ihan jostain muista kuin uskoon liittyvistä asioista pahoinpidellyksi.?

22

345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miten on

      Mikä on raan pahoinpitely?

      Onko kyseessä joku raa-niminen, joka pahoinpiteli. Vai, mitä tämä tarkoittaa?

    • Lanttu-Leena ek

      Kas, kun et jo syytä Mohikaania pahoinpitelijäksi, tai Jaikalia.

    • Pekun kootut virheet

      Asia on raa'an. Kuka on mainitsemasi raan?

    • harhaa

      kaikki hellarilahkot , on sitten kastettu upotettu,potkinut, örisimiset kannattaa kiertää kaukaa. on vaan niin sairasta touhua

    • ei hellari

      Eero Sopanen ei ollut enää hellari, vaan perusti oman puljunsa ja toimi oman päänsä mukaan. Älä sotke peku selviä asioita! Vaikka en oo hellari, niin tiedän asioista paljon ja näen sinun vaan valehtelevan ja sotkevan asioita!

    • Kyllä Siiloan-seurakunta oli helluntaiseurakunta, mutta se ei kuulunut Suomen Helluntaiherätykseen. Törmäsin heihin usein aikoinani Helsingissä. Kovin tuomiohenkistä porukkaa olivat silloin 1980-luvulla.

      Fyysistä pahoinpitelyä en voi hyväksyä sen enempää kuin henkistä ja hengellistäkään pahoinpitelyä. Olisiko joku suuttunut Sopaselle niin paljon, että pahoinpiteli tämän? Pahoinpitelyjä tehdään kyllä paljon tuntemattomillekin ihmisille.

      • Niihän se oli helluntaiseurakunta ja jäseninä uusia helluntailaisia ja toisista helluntaiseurakunnista siirtyneitä helluntailaisia.

      • menetiedä

        Pe.ku kirjoittaa aloituksessaan:
        >> Helluntailainen Eero Sopanen perusti helluntaiopeilla toimivan Siiloanseurakunnan 1969, mutta sitä ei kutsuttu helluntaiseurakunnaksi,> Kyllä Siiloan-seurakunta oli helluntaiseurakunta, mutta se ei kuulunut Suomen Helluntaiherätykseen.

      • menetiedä kirjoitti:

        Siiloan seurakunta on helluntailainen seurakunta.

        "Sopanen perusti vuonna 1969 opiltaan helluntailaisen, mutta varsinaisen helluntailiikkeen ulkopuolisen Siiloan-seurakunnan,"
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Eero_Sopanen

        http://www.uskonnot.fi/yhteisot/view.php?orgId=107

        "Menetiedä"-nimimerkki! Suomen helluntaiherätykseen kuuluu perinteisiä helluntaiseurakuntia sekä Helluntaikirkkoseurakuntia. Lukuun voidaan laskea mukaan myös Helluntaikansan seurakunnat. Tämän lisäksi Suomessa toimii helluntaiherätykseen kuulumattomia helluntaiseurakuntia, kuten tämä kyseinen Siiloan-seurakunta, Ehtoovalon sanoma (branhamilaiset), tai vaikkapa Kansakunnat kristukselle -seurakunta.

        Jos luet helluntailaisiksi ainoastaan Suomen helluntaiherätykseen kuuluvat seurakunnat, helluntailaisten lukumäärä maailmassa on siten Suomen helluntaiherätykseen kuuluvien lukumäärä, eli noin 50 000.

        Kuitenkin virallisesti Suomen helluntaiherätys luetaan maailmanlaajuisesti helluntailais-karismaattisuuteen, joka on opillisesti hyvin hajanainen ja riitaisa liike keskenään. Suurin osaSuomen helluntailaisista haluaa lukea itsensä helluntailais-karismaattiseksi, koska se kohottaa heidän itsetuntoaan täällä luterilaisessa maassa. Helluntailais-karismaattisiahan on maailmanlaajuisesti enemmän kuin luterilaisia.

        Helluntailais-karismaattisista seurakunnista osa luetaan lahkoiksi. Amerikassa toimii käärmeennostelija-helluntaiseurakunta ja esim Jim Jonesin Kansan temppeli(?) -helluntaiseurakunnassa lähes tuhat ihmistä teki joukkoitsemurhan 1970-luvun lopulla.

      • menetiedä
        mazdels kirjoitti:

        "Jos luet helluntailaisiksi ainoastaan Suomen helluntaiherätykseen kuuluvat seurakunnat, helluntailaisten lukumäärä maailmassa on siten Suomen helluntaiherätykseen kuuluvien lukumäärä, eli noin 50 000."

        Kirjoitin nimenomaan Suomessa toimivasta herätysliikkeestä nimeltä Helluntaiherätys.
        Tunnen syntyhistorian ja nykyisten helluntaiseurakuntien järjestäytymismuodot eli Helluntaikirkkoseurakunnat ja yhdistysmuotoiset seurakunnat. Helluntaiystävät ovat asia erikseen.
        He ovat jo alkuaiakoina eronneet omaksi yhteisökseen. Siiloanista olen jo sanonut sanottavani.

        Ulkomaiset tai kotimaisetkaan "uuskarismaattiset" liikkeet tai yhteisöt eivät kiinnosta muutoin kuin ehkä ilmiönä. "Käärmeenkesyttäjät" ja muut höperehtijät jätän omaan arvoonsa. Olen niistä tietoinen, ja suren ihmismielen pimeyttä. Ihmisinä kunnioitan tietysti kaikkia, myös ateisteja ja muiden uskontojen edustajia.

        Olen karismaatikko sen alkuperäisessä muodossaan. Karismaattisuus on mielestäni kärsinyt inflaation näiden uusien kouhottajien myötä.
        Ikään kuin entiset helluntaiseurakunnat ja niihin kuuluvat helluntailaiset eivät olisikaan enää Pyhän Hengen työn kohteita ja armolahjojen käyttäjiä. Vastustan sellaista ajatusta, koska se ei ole totta. Emme ole etuoikeutettuja, mutta emme myöskään hylättyjä.

        Joka tapauksessa hyväksyn kaikki Jumalan lapset erilaisista lähtökohdista ja pienistä oppieroista huolimatta veljikseni ja sisarikseni Kristuksessa. Oletan ja tiedänkin kokemuksesta, että hekin hyväksyvät minut. Vaikka en ole hyväksynnästä riippuvainen, on se paljon parempi kuin olla ei-hyväksytty. Jokainen meistä kaipaa hyväksyntää; inhimillistä ja veljellistä rakkautta. Kristus ei ole jaettu enkä minä ryhdy repimään Hänen ruumistaan, universaalia seurakuntaa. Totean vain asioiden oikean laidan.

        Minulle on samantekevää, minkä verran maailmasta löytyy helluntailaisia tai luterilaisia. Ikäväkseni meidän helluntailaisten puheissa usein liioitellaan tai korostetaan väenpaljouttamme muihin esim. luterilaisiin nähden.

        Olemme kaikki yhtä, kun olemme Kristuksessa. Jumala tuntee jokaisen eikä Hän ole puolueellinen. En oikein usko, että Taivaallinen Isämmekään pitää väenlaskuista.
        Sakarja 4:6
        Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.

        Selvitit asiaa omalta puoleltasi. Puhuit helluntaiherätyksestä ainoana helluntaiseurakuntana ja minä puhuin Siiloanista helluntaiseurakuntana ja olen edelleenkin tätä mieltä.

        Näitä helluntailais-karismaattisia seurakuntia on jo Suomessa useita kymmeniä. Ne luetaan joka tapauksessa kansainväliseen helluntailiikkeeseen, halusimme tai emme. Mielipiteesi muista helluntailais-karismaattisista yhteisöistä kuvastaa sitä suurta opillista ja käytäntöjen eroa, mikä liikeiden välillä vallitsee. Uskon, että Suomen helluntaiherätyksen kaltaista helluntailiikettä ei löydy mistään toisesta maasta. Tosin Helluntaikirkko on tuonut mukaan sellaisia piirteitä, että yhteneväisyyttä saattaa löytyä jostain kolkasta.

        Suomen Helluntaiherätyskin on jo tavallaan jakaantunut kolmeen osaan, joten tulevaisuus näyttää, miten helluntaiherätyksen pääuoman käy. Kirjoituksesi oli helluntailaisena henkilönä harvinaisen nöyrästi ja lähimmäisenrakkaudella kirjoitettu. Kiitos siitä! Siunausta elämääsi!

      • ei hellari
        Pe.ku kirjoitti:

        Siiloan seurakunta on helluntailainen seurakunta.

        "Sopanen perusti vuonna 1969 opiltaan helluntailaisen, mutta varsinaisen helluntailiikkeen ulkopuolisen Siiloan-seurakunnan,"
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Eero_Sopanen

        http://www.uskonnot.fi/yhteisot/view.php?orgId=107

        Siiloan seurakunta ei koskaan ole nauttinut helluntaiherätyksen luottamusta. Siitä on varoitettu lukemattomia kertoja helluntaiseurakunnissa ja heidän omissa lehdissään, samoin Eero Sopasesta, joka on ko. liikkeen perustaja. Turha on pekun spekuloida tyhmiä. kun ei todellisuudessa tiedä asioista yhtään mitään! Mä olen joutunut seuraamaan helluntaiherätyksen toimintaa hyvin läheltä, kun isovanhempani olivat perustamassa seurakuntaa paikkakunnalleen. Siksi satun tietämään asioista sisäpiirin puolelta, vaikken itse olekaan hellari!

      • haarautumisista...
        Pe.ku kirjoitti:

        Niihän se oli helluntaiseurakunta ja jäseninä uusia helluntailaisia ja toisista helluntaiseurakunnista siirtyneitä helluntailaisia.

        Aivan, kristillisyys jakaantuu. Lestadiolaisuus, kuinkahan monta "haaraa"``???
        Kirkkomme evl. ja voi kysyä, miksi se on niin pirstoutunut.

        Eli ei se varmasti ongelma ole, vaan sanoma luo uuden uoman, jos joku yrittää estää veden virtaamasta...

      • srk. nimistä..
        ei hellari kirjoitti:

        Siiloan seurakunta ei koskaan ole nauttinut helluntaiherätyksen luottamusta. Siitä on varoitettu lukemattomia kertoja helluntaiseurakunnissa ja heidän omissa lehdissään, samoin Eero Sopasesta, joka on ko. liikkeen perustaja. Turha on pekun spekuloida tyhmiä. kun ei todellisuudessa tiedä asioista yhtään mitään! Mä olen joutunut seuraamaan helluntaiherätyksen toimintaa hyvin läheltä, kun isovanhempani olivat perustamassa seurakuntaa paikkakunnalleen. Siksi satun tietämään asioista sisäpiirin puolelta, vaikken itse olekaan hellari!

        Oletteko ajatelleet noissa väitteissänne sitä, että auktorisoitte helluntaiherätyksen joksikin jumalaksi, joka määrittelee Apostolisen ajan seurakunnan suunnan, jonka mukaan pitäisi kulkea luvattuun maahan.!!

        Helluntai- ja Hengen vuodatus. Jumalan Hengen vuodatusta, tuulta, kukaan ei voi omistaa itselleen. Ei edes nimellään.

        Jos Kristukseen uskovat, uudestisyntyneet, Sanan todeksiottavat toteavat, ettei herätys missään kata raamatullisuutta. Siunataan vanhimmat, jotka kunnioittavat sanaa, ja kastetut liittyvät Hänessä vaeltavien matkalaisiin, on se Aposotolinen seurakuntajatkumosta paremmin todistava.

        Siellä Jumalan tahto, myös lepopäivä, sapattisin on totta, ja nimi vaikka kuin tuolla ulkomailla helluntalaisilla, Apostololinen seitsemännen päivän seurakunta.

        Se todistaa nimellään Jumalan auktoriteettiuskoa. Hän on Ylin ja Hänen alttarillaan todistetaan raamatullisuutta.

        Heti, kun riittävästi täällä luterilaisuuden hapattamassa maassa löytyy uskovia, nämä kotikirkot rakentuu seurakunnaksi, joka voisi käyttää ko. seurakuntanimeä
        ja se on helluntalainen. Se Pyhän Hengen todistuksen kautta. Opetuslapsensa ovat Hengen alla. Opetettavana ja eteenpäinvietävänä Kristuksessa.

        Ja jokainen voi seurakunnan nimellä edustaa Jumalan sanaa.

      • Lanttu Leena ek.
        mazdels kirjoitti:

        Selvitit asiaa omalta puoleltasi. Puhuit helluntaiherätyksestä ainoana helluntaiseurakuntana ja minä puhuin Siiloanista helluntaiseurakuntana ja olen edelleenkin tätä mieltä.

        Näitä helluntailais-karismaattisia seurakuntia on jo Suomessa useita kymmeniä. Ne luetaan joka tapauksessa kansainväliseen helluntailiikkeeseen, halusimme tai emme. Mielipiteesi muista helluntailais-karismaattisista yhteisöistä kuvastaa sitä suurta opillista ja käytäntöjen eroa, mikä liikeiden välillä vallitsee. Uskon, että Suomen helluntaiherätyksen kaltaista helluntailiikettä ei löydy mistään toisesta maasta. Tosin Helluntaikirkko on tuonut mukaan sellaisia piirteitä, että yhteneväisyyttä saattaa löytyä jostain kolkasta.

        Suomen Helluntaiherätyskin on jo tavallaan jakaantunut kolmeen osaan, joten tulevaisuus näyttää, miten helluntaiherätyksen pääuoman käy. Kirjoituksesi oli helluntailaisena henkilönä harvinaisen nöyrästi ja lähimmäisenrakkaudella kirjoitettu. Kiitos siitä! Siunausta elämääsi!

        "Kiitos siitä! Siunausta elämääsi!"

        Hmm....

      • ei hellari
        menetiedä kirjoitti:

        Pe.ku kirjoittaa aloituksessaan:
        >> Helluntailainen Eero Sopanen perusti helluntaiopeilla toimivan Siiloanseurakunnan 1969, mutta sitä ei kutsuttu helluntaiseurakunnaksi,> Kyllä Siiloan-seurakunta oli helluntaiseurakunta, mutta se ei kuulunut Suomen Helluntaiherätykseen.

        Niin! ei todellakaan mikään joukko, joka on eronnut tai erotettu helluntaiherätyksestä ole helluntaiseurakunta, vaan useinkin taistelee opissaan sitä vastaan! Tyhjä on kenenkään muuta väittää.

      • ei hellari kirjoitti:

        Niin! ei todellakaan mikään joukko, joka on eronnut tai erotettu helluntaiherätyksestä ole helluntaiseurakunta, vaan useinkin taistelee opissaan sitä vastaan! Tyhjä on kenenkään muuta väittää.

        Ei se noin mene. Jos jokin helluntaiseurakunta on eronnut tai erotettu helluntaiherätyksestä, se ei ole enää helluntaiherätykseen kuuluva seurakunta, mutta lähes aina se on opillisesti edelleen helluntaiseurakunta.

        Onhan noita helluntaiherätykseen kuulumattomia helluntaiseurakuntia ollut aina. Esimerkiksi Helsingin Siion seurakunta (nykyisin jo kuuluu heluntaiherätykseen). Helluntaisaarnaaja Viljami Kuosmasen perustama Uurim-helluntaiseurakunta, joka toimii nyt eri nimellä. Jo toimintansa lopettanut Helsingin Saaron-helluntaiseurakunta liittyy myös Viljami Kuosmaseen. Riitojen seurauksena muuallakin Suomessa on ollut helluntaiherätyksestä irtaantuneita seurakuntia, kuten vaikkapa Turun Smyrna-helluntaiseurakunta.

        Nuo seurakunnat ovat olleet täysin helluntaiseurakuntia. Saarnaajat ovat helluntaisaarnaajia, jotka olivat ehkä yhdestä asiasta eri mieltä seurakunnan kanssa ja erimielisyydet eivät johtuneet edes raamatuntulkinnasta vaan syynä saattoi olla esim uuden rukoushuoneen tarpeellisuus.

        Helluntaiseurakuntia on muuallakin, kuin pelkästään helluntaiherätyksessä.

    • helluntailaista on

      Siiloan-seurakunta on lähtöisin ns. helluntaiherätyksestä. Yksi sen ilmenemismuodoista.

      Se, että helluntailiikkeessä on korostetusti esiin tuotuja seikkoja, ruokkii äärikorostuksia. On kuin jäävuoren huippu.

      Helluntaiherätys ei voi irtisanoutua lapsestaan.

      • ei tarvetta

        Miksi pitäisi irtisanoutua?

    • helluntailaista on

      Ei tarvitsekaan, saati pidä.

      He vain ovat yrittävinään kieltää lapsensa.

      Ketkä he?
      He jotka omivat oikeuden määritellä mikä kuuluu helluntaiherätykseen.

    • plusmiinus0

      Ainut viisas teko tässä ketjussa tuo viimeinen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      235
      5400
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      46
      5380
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      223
      2909
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      144
      2444
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      65
      2052
    6. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      70
      1850
    7. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1714
    8. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      187
      1369
    9. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      30
      1329
    10. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      338
      1256
    Aihe