Diktatuuri

Kalevan pääkirjoitus 17.9.2004:

"Yksinvalta palaa Venäjälle

On vaikea nähdä, millä tavalla vallan siirto Venäjän alueilta Moskovaan auttaa maata taistelussa terroristeja vastaan.

Venäjän presidentin Vladimir Putinin maanantainen puhe on yksi selkeistä käännekohdista neuvostoajan jälkeisessä historiassa. Venäjän jäljellä oleva vapaa lehdistö on puhunut presidentin tekemästä vallankaappauksesta, ja sellaiselta hänen suunnitelmansa myös ulospäin näyttävät. Yhdysvaltain ja Euroopan unionin johdon suunnalta on kuulunut arvostelua, jonka Venäjä on kiukkuisesti torjunut puuttumisena sisäisiin asioihin.

Totta onkin, että jokaisen maan hallintorakenteen sisäinen järjestäminen on puhtaasti sen oma asia. Ulkopuolisten velvollisuutena on silti sanoa ääneen, jos järjestelyt herättävät huolta tai pelkoa, ehkä jopa kauhun tunteita. Vastaavasti Yhdysvaltoja on aiheellisesti arvosteltu sisäisen turvallisuuden nimissä tehdyistä ylilyönneistä, jotka ovat kaventaneet kansalaisvapauksia.

Putin ilmoitti aikovansa ottaa itselleen vallan valita maan kaikkien 89 alueellisen yksikön johtajat, siis alueiden kuvernöörit ja tasavaltojen presidentit, jotka ovat Boris Jeltsinin ajoista lähtien saaneet valtakirjansa paikallisissa vaaleissa. Jatkossa alueparlamenttien tehtäväksi jää hyväksyä Kremlin valitsema mies tai nainen. Tällainen on kumileimasindemokratiaa puhtaimmillaan."

http://www.kaleva.fi/cf/osasto.cfm?depa=173&ts=040917
3147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onko vallan keskittäminen paha asia, jos se vähentää paikallisjohtajien ja -viranomaisten korruptoituneisuutta, lisää Venäjän yhtenäisyyttä ja lisää valtion verotuloja ja lisää kansalaisten hyvinvointia?

Kukaan ei voi kiistää, etteikö Putinin kaudella olisi Venäjän elintaso noussut kohinalla.
Jeltsinin kaudella Venäjä oli heikko ja hajanainen,valtakunnassa oli levottomuuksia ja taloudella meni huonosti, mikä johti talousromahdukseen syksyllä 1998.

Jeltsinin kauden uusliberalistinen politiikka kärsi haaksirikon ja nykyään ollaan uudessa tilanteessa.

Äänestä
  • Venäjä on näytellyt demokratiaa ja se on valitettavasti saanut tukea lännestä.

    Venäjän imperialismin on loputtava. Venäjän on vetäydyttävä mm. Tshetsheniasta, Georgiasta, Moldovasta, miehittämiltään Suomen alueilta, miehittämiltään Japanin alueilta, jne.

    Äänestä

  • Juhani Putkinen kirjoitti:

    Venäjä on näytellyt demokratiaa ja se on valitettavasti saanut tukea lännestä.

    Venäjän imperialismin on loputtava. Venäjän on vetäydyttävä mm. Tshetsheniasta, Georgiasta, Moldovasta, miehittämiltään Suomen alueilta, miehittämiltään Japanin alueilta, jne.

    Näyttää J.Putkinen olevan aivan samaa pataa SKP:n kanssa Tshetshenian tilanteesta:

    http://www.skp.fi/ajankohtaista/1999/groznyi.html

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juhani Putkinen kirjoitti:

Kalevan pääkirjoitus 17.9.2004:

"Yksinvalta palaa Venäjälle

On vaikea nähdä, millä tavalla vallan siirto Venäjän alueilta Moskovaan auttaa maata taistelussa terroristeja vastaan.

Venäjän presidentin Vladimir Putinin maanantainen puhe on yksi selkeistä käännekohdista neuvostoajan jälkeisessä historiassa. Venäjän jäljellä oleva vapaa lehdistö on puhunut presidentin tekemästä vallankaappauksesta, ja sellaiselta hänen suunnitelmansa myös ulospäin näyttävät. Yhdysvaltain ja Euroopan unionin johdon suunnalta on kuulunut arvostelua, jonka Venäjä on kiukkuisesti torjunut puuttumisena sisäisiin asioihin.

Totta onkin, että jokaisen maan hallintorakenteen sisäinen järjestäminen on puhtaasti sen oma asia. Ulkopuolisten velvollisuutena on silti sanoa ääneen, jos järjestelyt herättävät huolta tai pelkoa, ehkä jopa kauhun tunteita. Vastaavasti Yhdysvaltoja on aiheellisesti arvosteltu sisäisen turvallisuuden nimissä tehdyistä ylilyönneistä, jotka ovat kaventaneet kansalaisvapauksia.

Putin ilmoitti aikovansa ottaa itselleen vallan valita maan kaikkien 89 alueellisen yksikön johtajat, siis alueiden kuvernöörit ja tasavaltojen presidentit, jotka ovat Boris Jeltsinin ajoista lähtien saaneet valtakirjansa paikallisissa vaaleissa. Jatkossa alueparlamenttien tehtäväksi jää hyväksyä Kremlin valitsema mies tai nainen. Tällainen on kumileimasindemokratiaa puhtaimmillaan."

http://www.kaleva.fi/cf/osasto.cfm?depa=173&ts=040917

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu