Lihavuus

Jehovan todistajilla on raamatulliset perusteet elää terveellistä elämää esim. tupakointi on kielletty. Mutta entä ylipaino. Eikö sekin ole epäterveellistä? Ahmitaan ruokaa hullun lailla ja lihotaan. Eikö kaiken järjen mukaan sekin ole syntiä? Eli tunnetusti tiukoista periaatteista tunnetut Jehovan todistajat, heidän kaikkien pitäisi olla hoikkia tai muuten ulos seurakunnasta
17206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

"raamatulliset perusteet elää terveellistä elämää esim. tupakointi on kielletty"

-Ja todistajat sanovat että meikäläisen tulisi ruveta tupakoimaan kanssa, kun en kerran rupea todistajaksikaan.
Mutta Raamatussa ei ole tupakkakieltoa, vaikka siellä on kolmiasuus päivänselvästi.
Mormoonint taas haluavat lyödä todistajat laudalta eivätkä käytä kahviakaan, kun vartiotorniseura ainoastaan kyseenlaistaa kahvin. Mutta kahvi on uusimpien tutkimusten mukaan eliksiiri, ehkäisee diabetesta, dementiaa, ym. Kahvista on googlesta löydettävissä koko joukko Jehovan luomia myönteisiä vaikutuksia.

Marijuana taas on hyväksytty myös syöpälääkkeeksi. Suomessa taitaa olla niin että sen ainesosia otetaan syöpähoitona.

Äänestä
  • Mutta Raamatussa ei ole tupakkakieltoa, **'
    kyl siel selvästi käsketään lopettamaan ruumiin ja hengen saastuttamine.

    Toinen kirje korinttilaisille 7

    1. Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani,
    niin puhdistautukaamme _kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta_
    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/2Kor.7.html

    Keuhkoihin TERVA_aineitten vetäminen on kyl niiiin ruumiin saastuttamista,
    et siksi on tupakointi julkisilla paikoilla Suomessakin jo kielletty.
    Raamattu puhui siitä siis jo pari tuhatta vee sitten,
    ollaan tääl vähän jälkijunassa :D

    Äänestä

Toiset lihovat helpommin kuin toiset. Aloittajan näkemysten perusteella toiset ovat siis luonnostaan syntisempiä kuin toiset.

Äänestä
  • Toisissa suvuissa on ihan 'syntisyysgeeni',
    kun niillä on perinnöllistä lihavuutta aiheuttava
    aineenvaihdunnanhäiriö-geeni.

    erotettavahan semmoset on ,
    menkööt Lihavat häppeemään omiin SYNTISIIN porukoihinsa.

    mitäs menevät semmosta lihavuus-geeniä elimistöönsä huolimaan!!!!
    Tavis-ihminen luokittelee kaike lihavuuden AHMIMISEN syyksi.

    logiikkahan onkin pettämätön,
    kuten sekin että jäätelönsyönti aiheuttaa hukkumisia eniten.

    Kesällä syödään paljon jäätelöaä ja silloin myös eniten hukutaan.
    Syy-yhteys on siis kiistaton :D

    Äänestä

  • ironiaa: kirjoitti:

    Toisissa suvuissa on ihan 'syntisyysgeeni',
    kun niillä on perinnöllistä lihavuutta aiheuttava
    aineenvaihdunnanhäiriö-geeni.

    erotettavahan semmoset on ,
    menkööt Lihavat häppeemään omiin SYNTISIIN porukoihinsa.

    mitäs menevät semmosta lihavuus-geeniä elimistöönsä huolimaan!!!!
    Tavis-ihminen luokittelee kaike lihavuuden AHMIMISEN syyksi.

    logiikkahan onkin pettämätön,
    kuten sekin että jäätelönsyönti aiheuttaa hukkumisia eniten.

    Kesällä syödään paljon jäätelöaä ja silloin myös eniten hukutaan.
    Syy-yhteys on siis kiistaton :D

    Lihavuus ei johdu ahmimisesta, vaan siitä että syö enemmän kuin kuluttaa. Lihavuutta aiheuttava ylimääräinen energiamäärä voi olla melko pienikin, jos se vain jatkuu säännöllisesti. Jos päivän kalorimäärä olisi muuten sopiva, mutta siihen päälle vetäistään kuppi kahvia ja siivu pullaa, niin ihminen lihoo puolisen kiloa kuukaudessa. Se on 6 kiloa vuodessa. 5 vuodessa jo 30 kg! Eikä yksi pullasiivu ole minun mielestä ahmimista.

    Äänestä

  • kalorimatikkaa kirjoitti:

    -Kun tässä mainitsin erään Lihavuuden vastustamiskeinon , - Kuntosalin , niin teksti poistettiin heti .
    Luulisi ,että kuntosali antaa puhtia myös noiden lappujen jakamiseen , joita pudoteltiin postiluukuista , -Voivatko kuolleet elää uudelleen ?
    Otsikko on ensi lukemalla laupiaan tuntuinen , mutta saattaa sisältää salatunviestin ,;
    .." Jos et liity ,niin -Pum ?" olen vanha lehdenjakaja , joten tunnen asiaa , - Esim , Spinning-pyörän polkeminen varttitunnin antaa kummasti puhtia portaiden juoksuun , -
    vaikka nythän on niin , että eiväthän ns " Pahat periaatteessa tarvi kuntoa , nehän "Tuhotaan " harmassa ,

    Äänestä

  • PPii on 3.0 kirjoitti:

    Kaikki liikunta on hyvä keino vastustaa lihavuutta Lajilla ei ole väliä, kunhan kaloreita palaa. Jos tuo yksi pullasiivu tulee syötyä extraa joka päivä, niin sen saa kulutettua lisäämällä kävelyä 20 minuuttia joka päivä. Tai vaikka tunti kävelyä joka kolmas päivä.

    Äänestä

  • kalorimatikka kirjoitti:

    Ovityö kerrostaloalueella kuluttaa kivasti kaloreita.
    Menee vaik hissillä ylimpään jos on huonojalkanen, ja laskeutuu alaspäin.

    Parempikuntonen kiipeekin sit rappuja ylöspäin, se on rankempaa.

    Paksuimmille todistajulle korkeimmat tornitalot julistusalueeksi, eiks je?

    Äänestä

  • hyötyliikunta kirjoitti:

    uuden taivaallisen hallituksen uskottavuus ei ehkä olekkaan lihavuus niinkö?

    Äänestä

  • imelääviestiä kirjoitti:

    uuden taivaallisen hallituksen uskottavuus ei ehkä olekkaan lihavuus niinkö?

    Jumala näkee ihmisen sydämen,
    ihminen vain ulkokuoren

    Ihmiset arvostelee herkästi nimenomaan
    ulkokuoren perusteella.

    täälläkin.

    Äänestä

Jos liikalihavuus, ilman sairauksellisia syitä esimerkiksi uuden valon myötä tuomittaisiin synniksi ja sitä myötä erottamisen kriteeriksi, olisi kato jehovalaisyhteisöstä niin suuri, että tämä valo pysyy himmeänä.

Äänestä
  • Nykytieteen mukaan
    ihmiskehossa piilevä hiljainen tulehdus
    aiheuttaa ylipainoa.

    Joten:kaikki ylipainoiset kehot on tulehduksen vallassa.
    Ne on siis SAIRAITA.

    Äänestä

Adventisteilla on melko terveet syömistavat verrattuna jehovan todistajiin.(huomattava ero) en tosin kuulu kumpaankaan uskokuntaan.

ainakin yhdessä asiassa suomalaiset ovat kuitenkin yhä huipputasoa: lihansyönnissä. Suomalaisten innosta popsia eläimiä kertoo Proceedings of the National Academy of Sciences -tiedelehdessä julkaistu artikkeli.

Tutkijaryhmän mukaan eri maita vertailtaessa korkeimmat ravintotasot löydettiin kolmesta maasta: Mongoliasta, Ruotsista ja Suomesta.

Real Clear Science (RCS). RCS:n mukaan kolmen maan sijoittuminen huipulle johtuu siitä, että maissa syödään paljon kalaa ja lihaa kasviksien näytellessä sivuroolia.

Tutkimus: ”Terve ja ylipainoinen” on palturia.

Vanhan väittämän mukaan ylipaino ei ole vaarallista, jos ihminen on muuten terve. Uusi tutkimus kertoo, että ihminen ei voi yhtä aikaa olla ylipainoinen ja terve. Työelämässä ylipainosta on alkanut jo tulla uralla etenemisen este.

Ylimääräinen rasvakudos vaarantaa ihmisen terveyden, vaikka hänen verenpaineensa sekä sokeri- ja kolesteroliarvonsa olisivat kunnossa. Näin osoittaa torontolaisessa sairaalassa tehty tutkimus, johon osallistui yli 60 000 henkilöä, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Äänestä
  • Nuo ovat maailmallisia tutkimuksia!

    Äänestä

Lihavien ihmisten haukkuminen ahmaiteiksi kyl on yleistämistä ja syyllistämistä ylipainosta joak saattaa olla nonkin sairauden näkyvin oire.

Monella on kyl ihan dg lihomisen syystä,
muttei ne sitä juorukelloille tuu esittelee.

Olispa mielenkiintoista nähdä aloittajan dg-lista ?

Äänestä

Hoikkuus ihanteena
Tutkimus osoittaa,
että ”niinkin nuoret kuin viisivuotiaat tytöt ovat tyytymättömiä vartaloonsa ja toivoisivat olevansa laihempia”, kertoo The Sydney Morning Herald -lehti.

Artikkelissa viitattiin tutkimukseen,
jossa oli mukana 5–8-vuotiaita australialaisia tyttöjä.

Lähes puolet heistä halusi olla hoikempia, ja yhtä monet ilmoittivat, että he ”ryhtyisivät laihdutuskuurille, jos he lihoisivat”.

Eräs tutkija arveli, että epäterve ruumiinkuva
”voi myöhemmin johtaa itsetunnon heikkenemiseen, masennukseen ja syömishäiriöihin”.

Ketjun avaajalla lienee myös syömishäiriö-ongelmia jotka
projisoi ikätasolleen tyypillisesti muihin ihmisiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

painokone kirjoitti:

Jehovan todistajilla on raamatulliset perusteet elää terveellistä elämää esim. tupakointi on kielletty. Mutta entä ylipaino. Eikö sekin ole epäterveellistä? Ahmitaan ruokaa hullun lailla ja lihotaan. Eikö kaiken järjen mukaan sekin ole syntiä? Eli tunnetusti tiukoista periaatteista tunnetut Jehovan todistajat, heidän kaikkien pitäisi olla hoikkia tai muuten ulos seurakunnasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu