Sisäpiiri pyörii

Hieno asia jos näin saisimme Kauhajoella asiat kuntoon, mutta paikallinen hyvä veli ja kaveri piiri vastustus tuntuu vievän kalatkin joesta. Toisinaan tuntuu että, halutaanko tänne tämän kummempaa kuin täällä nyt on, tuntuu olevan joidenkin etu.
Muutosta tapahtuu vasta jos hyväveli ja kaveri piirit tajuavat mitä on yhteen hiileen puhaltamien, tähän asti ovat vain ajaneet omaa ja lähipiirinsä etua.
Lopetettava piiripieni pyörii ajattelu, ja annettava kaikille mahdollisuus, ei sitä
tiedä välttämättä kenellä on taitoja menestyä ja saada paikkakunnalle toimintaa jos ei anneta mahdollisuutta yrittää. Sama pätee Kaupungin ja liikekuntalaitoksen työpaikkoihin lomittajiksi otetaan mieluummin ei päteviä kuin ammatti ihmisiä,
Siitä sitten ei päteviä kaveri lomittaja oppisopimuksella ammattiin ja taas jyrättiin ammatti ihmisen yli. Tätä vääristynyttä toimintaa on ollut kauan ja tuntuu jatkuvan.
Tästä tulee eripuraa kovasti ei sillä että epäpäteväkin tarvitse mahdollisuuden mutta, kun jyrä osuu eräiden koulutettujen kohdalle useasti. Oikeus ja tasapuolisuus ei oikein toimi paikkakunnalla.
15585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Olen aloittajan kanssa samaa mieltä. Tässä kaupunki ei tule kehittymään, jos samat jyrääjät jatkavat. Siihen pitäisi laittaa toppi, mutta kuka rohkea uskaltaisi astua "isojen varpaille", siitä voisi tulla seurauksia tulevaisuudessa.

Äänestä

Suvaitsevaisuus ja toisten huomioonottaminen ei oikein toimi, sillä jokainen meistä tarvitsee elinmahdollisuuden. Elinmahdollisuuden vaikeuttaminen aloittavalta yrittäjältä on vastuutonta, mutta usein tapahtunutta, Kaupungintalon henkilökunta ei ainakaan takavuosina suhtautunut yritystä aloittaviin kovinkaan myönteisesti,
eivät olleet halukkaita edes markkinointikyselyyn, mistä johtuen lainahakemus tuli hylsynä, ja yrityksen aloittaminen tyssäsi siihen. Tämmöistäkin on tapahtunut,
toivottavasti suhtautuminen muuttuu tulevaisuudessa.

Äänestä

Pyörittäjiä tarvitaan muuten ei paikkakunnan pyörät pyöri.

Äänestä

Tehdään niin, että virkamiehiltä otetaan valta kuukaudeksi pois ja annetaan se normi työntekijöille ja he saavat itse tehdä parannuksi ja toteuttaa uusia ideoita. Sitten valitaan kokonaan uusi valtuusto, jossa on vain sivistyneitä ihmisiä, eikä vanhoja esi-isien mettäriitoja setviviä ihmisiä.

Äänestä

Kyllä nyt on kysymys siitä kuinka kyräilyt, paskapuheet selän takana, kaverivedätykset ja muu epäluuloisuus saataisiiin poistettua ja voitaisiin puhaltaa yhteen hiileen kaikkien parhaaksi. Kokonaisuuden hahmottaminen ja tehtävien päätösten näkemystä pitemmälle ajalle tulisi paremmin hahmottaa.
Ei ole hyväksi että annetaan toisille ylivoimaisen hyvät toimeentulomahdollisuudet ja osa pudotetaan kelkasta, kaikki tarvitsevat jonkinlaisen mahdollisuuden tulla toimeen ja elättää itsensä. Nyt pitää pyrkiä poistamaan ennakkoluuloja ja nenänvartta pitkin väheksynnät toisistansa. Kaikkien tulisi yrittää olla edes vapaa-ajalla kavereita keskenänsä, vaikka työyhteisössä pitääkin olla tietty hierarkia ettei kaikki sekaa kaikkea. Nyt yhteispeliä että saadaan tulehtuneet välit normalisoitua.

Äänestä

Ei muuten onnistu niinkauan kuin löytyy rappareita...
Muurari-veli hommat kun hoitaa niin asiat järjestyy...

Äänestä

Olisi hyvävelijärjestöillä paikattavaa, ei se peli enää käy että köyhät kyykkyyn,
ei sillä pelillä saada muuta kuin uhmaa ja eripuraa.

Äänestä

Olisiko niin, että ne vanhat rouvat ja herrat jyrää, eivätkä uskalla valita porukkaansa asianosaavia henkilöitä, joilla on itsetuntoa kertoa oman osaamisensa tuoman näkemyksensä asioihin?

Äänestä

Ei ole tajuttu että paikkakunnan asioiden hoito on joukkuepeliä, mutta tahtoo liian usein mennä yksilösuorituksen puolelle kun oma etu on kysymyksessä, eli pienet olkoon hiljaa ja vikiskööt.

Äänestä

Me jämät ei hyväksy pienien halventamista, meitä jämiä on myös koulutetuissa,
jotka ei ole saaneet mahdollisuutta näyttää kynsiään, mutta täältä tullaan, te
päättäjät tarvitsette vielä jämiä. Silloin pitää löytyä myös päättäjiltä yhteistyöhaluja.

Äänestä

on hyviä yrittäjiä, osa siirtynyt eläkkeelle, heidän kykyjään pitäisi saada hyödynnettyä kaupungin asioiden hoitamiseen.

Äänestä
  • Niin kauan kun jossain kunnassa on yhdellä puolueella enemmistö olipa puolue mikä tahansa voidaan kunnassa vähintäänkin henkisesti huonsti.

    Äänestä

Eikö olisi aika haudata kirveet ja vesurit kepun ja muiden välillä,
ja löytää yhteinen sävel, muuten ei Kauhajoen talous lähde nousuun.

Äänestä
  • Samaa mieltä.Täytyy tulla muutos.Eikä aina jokainen eri suuntiin.Voimat yhdistettävä.Silloin asioiden hoito mallillaan.

    Äänestä

Piiri pieni pyörii veljet siinä hyörii, sormet sanoo soo, ei saa jämiä
sääliä, kun vain veroja lisää saisimme. Joulu puu on rakennettu verottaja on jo ovella,
kiltit jämät seuraa sivusta kun isot tontut jakaa bonuksia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


piirin pyöritystä kirjoitti:

Hieno asia jos näin saisimme Kauhajoella asiat kuntoon, mutta paikallinen hyvä veli ja kaveri piiri vastustus tuntuu vievän kalatkin joesta. Toisinaan tuntuu että, halutaanko tänne tämän kummempaa kuin täällä nyt on, tuntuu olevan joidenkin etu.
Muutosta tapahtuu vasta jos hyväveli ja kaveri piirit tajuavat mitä on yhteen hiileen puhaltamien, tähän asti ovat vain ajaneet omaa ja lähipiirinsä etua.
Lopetettava piiripieni pyörii ajattelu, ja annettava kaikille mahdollisuus, ei sitä
tiedä välttämättä kenellä on taitoja menestyä ja saada paikkakunnalle toimintaa jos ei anneta mahdollisuutta yrittää. Sama pätee Kaupungin ja liikekuntalaitoksen työpaikkoihin lomittajiksi otetaan mieluummin ei päteviä kuin ammatti ihmisiä,
Siitä sitten ei päteviä kaveri lomittaja oppisopimuksella ammattiin ja taas jyrättiin ammatti ihmisen yli. Tätä vääristynyttä toimintaa on ollut kauan ja tuntuu jatkuvan.
Tästä tulee eripuraa kovasti ei sillä että epäpäteväkin tarvitse mahdollisuuden mutta, kun jyrä osuu eräiden koulutettujen kohdalle useasti. Oikeus ja tasapuolisuus ei oikein toimi paikkakunnalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu