Todisteet kreationismista

Todisteet kreationismista löytyvät Jumalan omasta ilmoituksesta, Raamatusta, ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, jossa Jumala ilmoittaa maailman, maan ja taivaan luomisesta. Sieltä löytyvät myös todisteet ihmisen, eläinten ja kasvien luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta. Ne kaikki kumoavat evoluutioteorian, joka on pelkkä ihmisen keksimä uskomusmyytti.

Evoluutiolla on haluttu sulkea pois Jumalan olemassaolo, jotta ei tarvitsisi olla vastuussa Jumalalle. Näin ainakin ateistit ja evolutionistit kuvittelevat.

Ulkona luonnossa voimme nähdä todisteet Jumalan luomistyöstä käytännön havaintoina. Aurinko, kuu ja tähdet loistavat taivaalla aivan kuten Jumala oli ne Raamatun mukaan luonut. Ihmiset, eläimet ja kasvit ovat kaikkien nähtävissä ja ne lisääntyvät kukin lajinsa mukaan aivan kuten Raamatun luomiskertomuksessa kerrotaan.

Emme löydä luonnosta mitään, mikä olisi ristiriidassa Raamatun luomiskertomuksen kanssa. Siksi apostoli Paavali saattoikin kirjoittaa:

"Sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän (jumalattomien ihmisten) keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
Sillä Hänen näkymätön olemuksensa, Hänen iankaikkinen voimansa ja jumaluutensa ovat, kun niitä Hänen teoissaan tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa." (Room.1:19-20).

Kokemuksesta tiedämme, että joku taas esittää väitteen, että Jumalasta ei ole havaintoa. Näille haluan sanoa: Suurin este havainnoille Jumalasta on Jumalfobia, ateismi ja evoluutiousko. Ihminen, joka on kääntänyt selkänsä Jumalalle ei voi saada havaintoja Jumalasta. Et voi saada todisteita auringostakaan, jos olet aina selkä aurinkoon päin.
44151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

>Todisteet kreationismista löytyvät Jumalan omasta ilmoituksesta, Raamatusta

Ja sitten stoppi heti tähän. Nyt sinun pitää todistaa objektiivisesti, että raamattu todella on jumalan sanaa. Siihen ei ole vielä kukaan maailmassa pystynyt, ja olen herttaisen varma ettet pysty sinäkään, sillä jos pystyisit, olisit sen sadoissa aiemmissa viesteissäsi jo tehnyt.

Sen pituinen "se".

Äänestä
  • Aloittaja

    xxxxx Ja sitten stoppi heti tähän. Nyt sinun pitää todistaa objektiivisesti, että raamattu todella on jumalan sanaa xxxxxx

    Raamatussa on yliluonnollinen Jumalan voima, joka on muuttanut miljoonien ihmisten elämän positiivisella tavalla. Se johdattaa vilpittömän lukijan Jumalan yhteyteen. Tästä syystä ei ole ihme, että Raamatusta on tullut maailman suosituin kirja, jota on painettu jo yli 6 miljardia kpl. ja käännetty 475 eri kielelle.

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    Tyhjän lätinän loputon toistaminen viestistä toiseen on ehkä sinun käsityksesi todistamisesta, mutta voin vakuuttaa että jos joudut joskus oikeuteen niin sillä käsityksellä häviät minkä tahansa jutun että roikaa.

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    xxxxx Ja sitten stoppi heti tähän. Nyt sinun pitää todistaa objektiivisesti, että raamattu todella on jumalan sanaa xxxxxx

    Raamatussa on yliluonnollinen Jumalan voima, joka on muuttanut miljoonien ihmisten elämän positiivisella tavalla. Se johdattaa vilpittömän lukijan Jumalan yhteyteen. Tästä syystä ei ole ihme, että Raamatusta on tullut maailman suosituin kirja, jota on painettu jo yli 6 miljardia kpl. ja käännetty 475 eri kielelle.

    Objektiivinen todiste on sellainen, joka näyttää jokaisen järjellisen ja rehellisen ihmisen silmissä samanlaiselta riippumatta siitä mitä hän siitä päättelee tai ajattelee. Tästä syystä Raamattu ei ole objektiivinen todiste Jumalan ilmoituksesta tai olemassaolosta. Tälle et sanahelinälläsi valitettavasti mahda mitään.

    Raamattu maailman painetuin kirja siksi, koska kristinusko on väkivaltaisen käännytyksen ansiosta levinnyt niin laajalle(kristittyjä on 2 miljardia), ja useimmilla kristityillä perheillä on perinteisesti ollut oma raamattunsa vaikkei sitä lukisikaan, ja koska niitä käytetään kouluissa uskonnontunnilla, ja niitä kehdataan jopa jakaa ala-astelaisille ainakin Suomessa.

    Eipä siis ihme että niitä on niin paljon, syy siis ei todellakaan ole siinä että se muka olisi niin kiva kirja täynnä taivaallista positiivisuutta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tieteenharrastaja kirjoitti:

    Objektiivinen todiste on sellainen, joka näyttää jokaisen järjellisen ja rehellisen ihmisen silmissä samanlaiselta riippumatta siitä mitä hän siitä päättelee tai ajattelee. Tästä syystä Raamattu ei ole objektiivinen todiste Jumalan ilmoituksesta tai olemassaolosta. Tälle et sanahelinälläsi valitettavasti mahda mitään.

    xxxx Objektiivinen todiste on sellainen, joka näyttää jokaisen järjellisen ja rehellisen ihmisen silmissä samanlaiselta riippumatta siitä mitä hän siitä päättelee tai ajattelee. Tästä syystä Raamattu ei ole objektiivinen todiste Jumalan ilmoituksesta tai olemassaolosta. Tälle et sanahelinälläsi valitettavasti mahda mitään xxxxx

    Raamattu juuri näyttää jokaisen järjellisen ihmisen silmissä samanlaiselta ja siksi se on objektiivinen todistus Jumalasta.
    Varmasti juuri siksi se on myös suositumpi kirja kuin yksikään evolutionismia puolustava kirja.

    Kirjana ja tekstinä kyllä:

    "Raamattu juuri näyttää jokaisen järjellisen ihmisen silmissä samanlaiselta ja siksi se on objektiivinen todistus Jumalasta."

    Silti jokainen tietää, että Raamatun asiasisältö näyttää (muuten) järkevien ihmisten silmissä niin erilaiselta, että siitä on käyty repiviä kiistoja aina veritöihin ja sotiin asti.

    Se ei siis ole objektiivinen todiste.

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    xxxx Objektiivinen todiste on sellainen, joka näyttää jokaisen järjellisen ja rehellisen ihmisen silmissä samanlaiselta riippumatta siitä mitä hän siitä päättelee tai ajattelee. Tästä syystä Raamattu ei ole objektiivinen todiste Jumalan ilmoituksesta tai olemassaolosta. Tälle et sanahelinälläsi valitettavasti mahda mitään xxxxx

    Raamattu juuri näyttää jokaisen järjellisen ihmisen silmissä samanlaiselta ja siksi se on objektiivinen todistus Jumalasta.
    Varmasti juuri siksi se on myös suositumpi kirja kuin yksikään evolutionismia puolustava kirja.

    >Raamattu juuri näyttää jokaisen järjellisen ihmisen silmissä samanlaiselta ja siksi se on objektiivinen todistus Jumalasta.

    Eipä alkuunkaan ole noin, kuten herttaisen hyvin tiedät.

    Vitsi piileekin siinä, että vaikka raamattu todella ON jokaisen ihmisen silmissä täysin samanlainen, se luettuna NÄYTTÄÄ jokaiselle erilaiselta.

    >Varmasti juuri siksi se on myös suositumpi kirja kuin yksikään evolutionismia puolustava kirja.

    Mitä ovatkaan "evolutionismia puolustavat kirjat"? Evoluutioteoriaa ei tieteessä toistaiseksi edes tarvitse puolustaa, kun sitä vastaan ei kukaan ole osannut vakavasti hyökätä tieteellisin perustein. (Täällä ja muualla näkemäsi puolustaminen on vain maallikoille tarkoitettua tieteenvastustajien esittämien valheiden ja vääristelyjen paljastelua sekä meidän tapauksessamme tietysti myös mukavaa ajanvietettä.)

    Jos tarkoitat ylipäätään biologian alan kirjoja ja niistä erityisesti evoluutioteoriaan painottuvia, niillä ei tietenkään pyritäkään valtaviin, jopa ilmaiseksi levitettäviin painoksiin, vaan ainoastaan välittämään alan tieteellistä tietoa biologiaa opiskeleville tai muuten siitä kiinnostuneille lukijoille. Mitään uskonnollista funktiota, joka antaisi aihetta jaella näitä teoksia miljoonin kappalein ympäriinsä, niillä ei ole.

    Vertauksesi on siis suoraan sanottuna ihan älytön, vaikka molemmat opetuslapsesi epäilemättä sitä rakastavat.

    Äänestä

Emme löydä luonnosta mitään, mikä olisi ristiriidassa Raamatun luomiskertomuksen kanssa. Siksi apostoli Paavali saattoikin kirjoittaa:

Mitenkäs paavali tutki luontoa ja mitä löysi?

Äänestä
  • Aloittaja

    xxxxxx Mitenkäs paavali tutki luontoa ja mitä löysi? xxxxx

    Hän lienee tutkinut luontoa omilla aisteillaan ja on löytänyt sieltä Jumalan luomistyön tulokset, kuten jokainen rehellinen ihminen voi tänäänkin löytää.

    Äänestä

Raamattu ei todista mistään muusta kuin siitä, että se on olemassa. Raamattu on 66:n kirjan yksiin kansiin nidottu kokonaisuus, jonka sisältö päätettiin kättä nostamalla Nikean kirkolliskokouksessa. Samassa yhteydessä LUOTIIN myös kolminaisuusoppi areiolaisuutta vastaan. Juutalaiset tutkijat ovat jo keskiajalla todenneet tekstianalyysin perusteella, että esimerkikiksi kaikki Moosen kirjat eivät ole yhden ja saman henkilön kirjoittamia. Miten tuota kirjaa voi joku pitää todisteena, kun kirjoittajistakaan ei ole selvyyttä?

Äänestä
  • Aloittaja

    xxxxxRaamattu ei todista mistään muusta kuin siitä, että se on olemassa. Raamattu on 66:n kirjan yksiin kansiin nidottu kokonaisuus, jonka sisältö päätettiin kättä nostamalla Nikean kirkolliskokouksessa.xxxxxxx

    Samalla perusteella puhelinluettelokaan ei todista mistään muusta kuin että se on olemassa. Samoin matematiikan kirja ei todista muusta kuin että se on olemassa. Tietosana kirja ei todista mistään muusta kuin että se on olemassa. Evoluutioteoria ei todista mistään muusta kuin että se on olemassa ja jossain nekin kaikki on vain päätetty.

    xxxxx Samassa yhteydessä LUOTIIN myös kolminaisuusoppi areiolaisuutta vastaan. Juutalaiset tutkijat ovat jo keskiajalla todenneet tekstianalyysin perusteella, että esimerkikiksi kaikki Moosen kirjat eivät ole yhden ja saman henkilön kirjoittamia. Miten tuota kirjaa voi joku pitää todisteena, kun kirjoittajistakaan ei ole selvyyttä?xxxx

    Kaikki Raamatun kirjat on kirjoitettu Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta ja tästä syystä Raamatussa on yliluonnollinen Jumalan voima, joka on muuttanut miljoonien ihmisten elämän positiivisella tavalla.
    Mikään muu kirja maailmassa ei ole saanut samaa aikaan. Ei ihme että Raamattu on maailman suosituin kirja, jota on painettu jo yli 6 miljardia kpl ja 475 eri kielelle.

    Äänestä

  • Raamattu on tekijänoikeudellinen painajainen, sillä eivät kaikki Paavalin kirjeetkään ole Paavalin kirjoittamia.

    >Samalla perusteella puhelinluettelokaan ei todista mistään muusta kuin että se on olemassa.

    Aijai, mietipä joskus vähän mitä älyttömyyksiä päästelet, kun täällä on sentään muutakin yleisöä kuin lahkolaisia.

    Jos todella epäilee puhelinluettelon totuudellisuutta, voi soittaa vaikka jokaiseen numeroon ja halutessaan vielä naamatusten henkilöpapereista varmentaa, että numero kuuluu sille jolle sen luettelo väittää kuuluvan ja puhelinluettelo on siis varmasti totta.

    Ero puhelinluettelon ja raamatun todistettavassa totuudellisuudessa on siis suorastaan äärettömän suuri, ei enempää eikä vähempää.

    Äänestä

  • old_profile_11056 kirjoitti:

    Puhelinluettelon ja Raamatun yksi suuri ero on, että puhelinluettelo ei kestä aikaa, vaan menettää pätevyyttään mitä vanhempi se on. Mutta noin ei ole Raamatun
    kanssa, sillä mitä pidempään sitä tutkitaan, sen todemmaksi sen sanoma muuttuu.
    Esim. liberaaliteologit aina ottavat jonkin raamatunpaikan hampaisiinsa ja kiven kovaa väittävät, että se paikka ei ole totta. Mutta ei mene aikaakaan kun joku tutkija
    tulee ja osoittaa kiistattomasti, että juuri se paikka Raamatussa onkin totta.
    Tämähän ei tietenkään paatuneita liberaaliteologeja hidasta, vaan he ottavat uuden
    paikan Raamatussa ja väittävät, että se ei totta; ja niin tämä piirileikki jatkuu!

    Eli Jumala kirjoitutti yhden persoonansa myötävaikutuksella Raamatun? Miksi se on ensimmäinen Mooseksen kirja, kun kysymyksessä on selvästi ensimmäinen Jumalan (tarkallene ottaen Pyhähenki) kirja. Jos Jumala kirjoitti/kirjoitutti raamatun se ei kelpaa sellaisenaan todisteeksi Jumalasta, ymmärrät varmasti miksi?

    Äänestä

  • miikanaahum kirjoitti:

    Puhelinluettelon ja Raamatun yksi suuri ero on, että puhelinluettelo ei kestä aikaa, vaan menettää pätevyyttään mitä vanhempi se on. Mutta noin ei ole Raamatun
    kanssa, sillä mitä pidempään sitä tutkitaan, sen todemmaksi sen sanoma muuttuu.
    Esim. liberaaliteologit aina ottavat jonkin raamatunpaikan hampaisiinsa ja kiven kovaa väittävät, että se paikka ei ole totta. Mutta ei mene aikaakaan kun joku tutkija
    tulee ja osoittaa kiistattomasti, että juuri se paikka Raamatussa onkin totta.
    Tämähän ei tietenkään paatuneita liberaaliteologeja hidasta, vaan he ottavat uuden
    paikan Raamatussa ja väittävät, että se ei totta; ja niin tämä piirileikki jatkuu!

    Haukkumasi tieteellisen raamatuntutkimuksen edustajat eivät toimi noin, vaan he myös selittävät, miksi se ei ole totta, mihin se liittyy ja mitä kaikkea asiassa ilmeisesti on taustalla.

    Sinulla on varmaan jokin esimerkki tapauksesta, jossa tieteellinen raamatuntutkimus on tullut johonkin tulokseen jonkin raamatunkohdan osalta ja sitten fundamentalistinen tutkimus on kyennyt kumoamaan sen tuloksen "kiistattomasti". Jos ei, lätiset taas tyhjää tai peräti valehtelet.

    Äänestä

  • miikanaahum kirjoitti:

    Puhelinluettelon ja Raamatun yksi suuri ero on, että puhelinluettelo ei kestä aikaa, vaan menettää pätevyyttään mitä vanhempi se on. Mutta noin ei ole Raamatun
    kanssa, sillä mitä pidempään sitä tutkitaan, sen todemmaksi sen sanoma muuttuu.
    Esim. liberaaliteologit aina ottavat jonkin raamatunpaikan hampaisiinsa ja kiven kovaa väittävät, että se paikka ei ole totta. Mutta ei mene aikaakaan kun joku tutkija
    tulee ja osoittaa kiistattomasti, että juuri se paikka Raamatussa onkin totta.
    Tämähän ei tietenkään paatuneita liberaaliteologeja hidasta, vaan he ottavat uuden
    paikan Raamatussa ja väittävät, että se ei totta; ja niin tämä piirileikki jatkuu!

    "...vaan menettää pätevyyttään mitä vanhempi se on. Mutta noin ei ole Raamatun
    kanssa..."

    Ei tietenkään menetä pätevyyttään, kun se ei ollut pätevä alun perinkään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_11056 kirjoitti:

    >Samalla perusteella puhelinluettelokaan ei todista mistään muusta kuin että se on olemassa.

    Aijai, mietipä joskus vähän mitä älyttömyyksiä päästelet, kun täällä on sentään muutakin yleisöä kuin lahkolaisia.

    Jos todella epäilee puhelinluettelon totuudellisuutta, voi soittaa vaikka jokaiseen numeroon ja halutessaan vielä naamatusten henkilöpapereista varmentaa, että numero kuuluu sille jolle sen luettelo väittää kuuluvan ja puhelinluettelo on siis varmasti totta.

    Ero puhelinluettelon ja raamatun todistettavassa totuudellisuudessa on siis suorastaan äärettömän suuri, ei enempää eikä vähempää.

    xxxxx Ero puhelinluettelon ja raamatun todistettavassa totuudellisuudessa on siis suorastaan äärettömän suuri, ei enempää eikä vähempää. xxxxxx

    Olet aivan oikeassa. Ero on suuri, mutta Raamatun hyväksi.

    Raamatun kautta ihmiset ovat löytäneet elämälleen mielekkyyden ja tarkoituksen. Se on vapauttanut monet ihmiset alkoholismista, huumeista, tupakasta tai muista riippuvuuksista.
    Sen kautta rikollisista on tullut kunnon kansalaisia. Sen kautta avioliitot ja ihmissuhteet ovat eheytyneet, sairaita on parantunut, taloudelliset ja työpaikkaongelmat ratkenneet, viha ja katkeruus muuttuneet rakkaudeksi, masennukset väistyneet ja elämään tullut ilo, rauha ja yltäkylläisyys.

    Mikään puhelinluettelo ei ole saatut tätä aikaan. Sitä ei ole saanut aikaan Darwinin "Lajien synty" kirja, ei mikään evoluutiota tai ateismia puolustava kirja, ei yksikään tieteellinen kirja. Sen on saanut aikaan vain Raamattu ja sekin siksi, että se on Jumala sana, jossa on yliluonnollinen jumalallinen voima, joka muuttaa ihmisen.

    Äänestä

  • miikanaahum kirjoitti:

    Puhelinluettelon ja Raamatun yksi suuri ero on, että puhelinluettelo ei kestä aikaa, vaan menettää pätevyyttään mitä vanhempi se on. Mutta noin ei ole Raamatun
    kanssa, sillä mitä pidempään sitä tutkitaan, sen todemmaksi sen sanoma muuttuu.
    Esim. liberaaliteologit aina ottavat jonkin raamatunpaikan hampaisiinsa ja kiven kovaa väittävät, että se paikka ei ole totta. Mutta ei mene aikaakaan kun joku tutkija
    tulee ja osoittaa kiistattomasti, että juuri se paikka Raamatussa onkin totta.
    Tämähän ei tietenkään paatuneita liberaaliteologeja hidasta, vaan he ottavat uuden
    paikan Raamatussa ja väittävät, että se ei totta; ja niin tämä piirileikki jatkuu!

    Puhelinluettelon ja raamatun jättiläismäinen ero on, että puhelinluettelo on painoon mennessään aina hyvin tarkasti totta täysin riippumatta siitä kuka sitä lukee tai tutkii.

    Puhelinluettelo on siinä mielessä tieteellinen teos, että jos siitä kuitenkin voidaan osoittaa virheitä, ne korjataan eikä aleta syyttää virheen havaitsijaa siitä että tämä ei voi ymmärtää puhelinluettelon sisältöä koska on Saatanan vallassa eikä siten usko sen julkaisijaan.

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    xxxxx Ero puhelinluettelon ja raamatun todistettavassa totuudellisuudessa on siis suorastaan äärettömän suuri, ei enempää eikä vähempää. xxxxxx

    Olet aivan oikeassa. Ero on suuri, mutta Raamatun hyväksi.

    Raamatun kautta ihmiset ovat löytäneet elämälleen mielekkyyden ja tarkoituksen. Se on vapauttanut monet ihmiset alkoholismista, huumeista, tupakasta tai muista riippuvuuksista.
    Sen kautta rikollisista on tullut kunnon kansalaisia. Sen kautta avioliitot ja ihmissuhteet ovat eheytyneet, sairaita on parantunut, taloudelliset ja työpaikkaongelmat ratkenneet, viha ja katkeruus muuttuneet rakkaudeksi, masennukset väistyneet ja elämään tullut ilo, rauha ja yltäkylläisyys.

    Mikään puhelinluettelo ei ole saatut tätä aikaan. Sitä ei ole saanut aikaan Darwinin "Lajien synty" kirja, ei mikään evoluutiota tai ateismia puolustava kirja, ei yksikään tieteellinen kirja. Sen on saanut aikaan vain Raamattu ja sekin siksi, että se on Jumala sana, jossa on yliluonnollinen jumalallinen voima, joka muuttaa ihmisen.

    Unohdat autuaasti uskonnollisuuden ja uskonnollisten yhteisöjen kaikki kielteiset seuraukset ja vaikutukset, kuten myös unohdat sen, että mitä enemmän ihmismielen tutkimus edistyy, sitä vahvemmaksi ja voimakkaampia elämyksiä tuottamaan kykeneväksi se todetaan.

    Jonakin kuluvan vuosisadan päivänä varmistetaan tieteellisesti että kaikki uskonnolliset elämykset ja kokemukset ovat mitä ilmeisimmin mielen itsensä tuottamia, mutta kynnys tämän julkistamiseen ei tule olemaan ihan matala eikä niiden tappouhkauksien määrä joita tutkijat tulevat saamaan aivan vähäinen.

    Puhelinluettelon ja raamatun jättiläismäinen ero ouhelinluettelon hyväksi on, että puhelinluettelo on painoon mennessään aina hyvin tarkasti totta täysin riippumatta siitä kuka sitä lukee tai tutkii ja mihin tämä uskoo tai on uskomatta.

    Puhelinluettelo on siinä mielessä ikään kuin tieteellinen teos, että jos siitä kuitenkin voidaan osoittaa virheitä, ne korjataan eikä aleta syyttää virheen havaitsijaa siitä että tämä ei voi ymmärtää puhelinluettelon sisältöä koska on Saatanan vallassa eikä siten usko sen julkaisijaan.

    Äänestä

Ei yhtään huono kirjoitus!

Totta on, että joka on jumalaton ja ei Jumalasta mitään tiedä, niin hän mielellään
valitsee evoteorian, varsinkin kun media ja jopa koululaitos siitä rummuttavat, ja koettavat iskostaa ihmisten mieliin.

Mutta joka on todella ollut tekemisissä Raamatussa ilmoitetun Jumalan kanssa, ei vähintäänkään purematta niele evoteoriaa, vaan vähintään ymmärtää, että lopulta
kaikki on peräisin Jumalasta, hänen luomanaan. Mainittakoon nyt vaikka tähdet,
onko niitä tunnetussa maailmankaikkeudessa 100 miljardia, (kuka tietää paremmin?)
niin tiedetään, että Luoja Jumala kutsuu niitä jokaista omalla nimellään.

Evoteoreetikot eivät osaa selittää sen kaikkein keskeisempia väittämiä, että kuinka
ne ovat sitten muka todellisuudessa tapahtuneet. Eräät evoteoreetikot ovat silmät
pyöreinä väittäneet, että liskoista olisivat saaneet linnut alkunsa. Lähempi tarkastelu
osoittaa mahdottomaksi, että liskoista olisi lintuja kehittynyt; esim. liskot ovat
vaihtolämpöisiä, niin mikä kumma olisi ohjannut, että eräässä kehitysvaiheessa
liskot olisivat tasalämpöisiksi muuttuneet? Samoin luusto, keuhot, höyhenet
linnuilla kun matelijoilla ei juuri höyheniä ole; osoittavat yksinkertaisesti pääteltynä,
että matelijoista ei ole voinut lintuja kehittyä, vaan ne molemmat ovat luotu niinkuin
Raamattu sanoo: Jumala loi eläimet kunkin lajinsa mukaan; ja näin ollen eri
eläinlajit eivät ole sukua keskenään, vaikka Jumala on tiettyjä piirteitä, jotka
muistuttavat eri eliöillä toisiaan, asettanut luomiinsä eläimiin ja kasvikuntaankin.

Äänestä
  • Kirjoitukseni on vastaus aloittajalle.

    Äänestä

  • >Totta on, että joka on jumalaton ja ei Jumalasta mitään tiedä, niin hän mielellään
    valitsee evoteorian, varsinkin kun media ja jopa koululaitos siitä rummuttavat, ja koettavat iskostaa ihmisten mieliin.

    Olet valehtelija. Sain koulussa pienen ikuisuuden eli ties kuinka monen vuoden ajan tunnustuksellista uskonnonopetusta mitä jumalisimmilta opettajilta, mutta evoluutioteoria meni biologiassa niin vähällä että en edes muista siitä puhutun. Taisin olla sen tunnin lentsussa tai muuten kipeä.

    Potifarin vaimot sun muut hömpät tulivat kyllä piinallisen tutuiksi, ja uskonnonnumeroni oli tietysti aina ysi.

    Ehdotan että lopetat nyt heti tällaisen tietoisen valehtelun, mitä et tietenkään tule tekemään kun päässäsi surisee kuvittelemasi Jeesus.

    Äänestä

  • >>Eräät evoteoreetikot ovat silmät pyöreinä väittäneet, että liskoista olisivat saaneet linnut alkunsa. Lähempi tarkastelu osoittaa mahdottomaksi, että liskoista olisi lintuja kehittynyt; esim. liskot ovat vaihtolämpöisiä, niin mikä kumma olisi ohjannut, että eräässä kehitysvaiheessa liskot olisivat tasalämpöisiksi muuttuneet?> dinosaurukset >> linnut.

    Äänestä

  • old_profile_11056 kirjoitti:

    >Totta on, että joka on jumalaton ja ei Jumalasta mitään tiedä, niin hän mielellään
    valitsee evoteorian, varsinkin kun media ja jopa koululaitos siitä rummuttavat, ja koettavat iskostaa ihmisten mieliin.

    Olet valehtelija. Sain koulussa pienen ikuisuuden eli ties kuinka monen vuoden ajan tunnustuksellista uskonnonopetusta mitä jumalisimmilta opettajilta, mutta evoluutioteoria meni biologiassa niin vähällä että en edes muista siitä puhutun. Taisin olla sen tunnin lentsussa tai muuten kipeä.

    Potifarin vaimot sun muut hömpät tulivat kyllä piinallisen tutuiksi, ja uskonnonnumeroni oli tietysti aina ysi.

    Ehdotan että lopetat nyt heti tällaisen tietoisen valehtelun, mitä et tietenkään tule tekemään kun päässäsi surisee kuvittelemasi Jeesus.

    Vaikka koulujen uskonnossa opetetaan Raamattua, huomaan kyllä tekstistäsi, ei siellä kuitenkaan opeteta niinkuin on, että Jumala loi kaiken, alta 10000 vuotta sitten,
    niinkuin totta on.

    Mutta tietyn asteen bilsankirjaan on kuitenkin muistettu laittaa ihmisen esihistoria
    niinkuin nämä evolutionistit sen näkevät.

    Ainoa virheeni tekstissä oli mahdollinen painotusero evon ja luomisopin välillä peruskoulussa ja lukiossa.

    Ja eihän luomiseen uskovien anneta monta kertaa saada ääntään kuuluville.
    Sanomalehdet eivät juuuri luomisesta puhu, koska tietyt jumalattomat suuttuvat
    luomisopin esityksestä lehtien keskustelupalstoilla; ja lehdethän eivät halua
    suututtaa lukijoitaan.

    >Vaikka koulujen uskonnossa opetetaan Raamattua, huomaan kyllä tekstistäsi, ei siellä kuitenkaan opeteta niinkuin on, että Jumala loi kaiken, alta 10000 vuotta sitten, niinkuin totta on.

    Kyllä vain opetettiin kaikki Aatamista alkaen. Sitä en kyllä enää vuosikymmenten jälkeen pysty muistamaan, olivatko vuosiluvut esillä.

    >Sanomalehdet eivät juuuri luomisesta puhu, koska tietyt jumalattomat suuttuvat
    luomisopin esityksestä lehtien keskustelupalstoilla; ja lehdethän eivät halua
    suututtaa lukijoitaan.

    Höpön pöpöt. Ainakin Aamulehden yleisönosastosta löytyy vähän väliä kiihkouskonnollisia kirjoituksia. Miksi sinun taas piti valehdella, eikö jo hävetä?Sekaan vaan ja anna mennä.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    >>Eräät evoteoreetikot ovat silmät pyöreinä väittäneet, että liskoista olisivat saaneet linnut alkunsa. Lähempi tarkastelu osoittaa mahdottomaksi, että liskoista olisi lintuja kehittynyt; esim. liskot ovat vaihtolämpöisiä, niin mikä kumma olisi ohjannut, että eräässä kehitysvaiheessa liskot olisivat tasalämpöisiksi muuttuneet?> dinosaurukset >> linnut.

    Älä viitsi valehdella, kun muka näytät missä järjestyksessä mitkin eläimet olisivat ilmestyneet. Mutta mielestäni diplomin saat, jos todella osoitat, että noin tapahtunut,
    etkä vain tyydy väittämisen tasolle. Kuinka se olisi ollut mahdollista?

    Äänestä

  • miikanaahum kirjoitti:

    Vaikka koulujen uskonnossa opetetaan Raamattua, huomaan kyllä tekstistäsi, ei siellä kuitenkaan opeteta niinkuin on, että Jumala loi kaiken, alta 10000 vuotta sitten,
    niinkuin totta on.

    Mutta tietyn asteen bilsankirjaan on kuitenkin muistettu laittaa ihmisen esihistoria
    niinkuin nämä evolutionistit sen näkevät.

    Ainoa virheeni tekstissä oli mahdollinen painotusero evon ja luomisopin välillä peruskoulussa ja lukiossa.

    Ja eihän luomiseen uskovien anneta monta kertaa saada ääntään kuuluville.
    Sanomalehdet eivät juuuri luomisesta puhu, koska tietyt jumalattomat suuttuvat
    luomisopin esityksestä lehtien keskustelupalstoilla; ja lehdethän eivät halua
    suututtaa lukijoitaan.

    Tuo on helppo korjata:

    "..tietyt jumalattomat suuttuvat luomisopin esityksestä lehtien keskustelupalstoilla; ja lehdethän eivät halua suututtaa lukijoitaan."

    Suuttukaa te jumaliset lehdille luomisopin puuttumisesta.

    Äänestä

>>Et voi saada todisteita auringostakaan, jos olet aina selkä aurinkoon päin.

Äänestä
  • Ja valaisee kaiken edessäni lukuun ottamatta sitä vähää mikä jää omaan varjooni.

    Jos haluan välttämättä katsoa aurinkoa, voin tehdä sen peilin avulla kääntymättä.

    On se hassua kuinka fundikset tarjoilevat näitä kaatumaseuroissa aaltoja aiheuttavia vertauksiaan myös normaaleille ihmisille tajuamatta lainkaan että niiden toimivuus normaalien parissa on katastrofaalisen huono.

    Äänestä

  • Aloittaja

    xxxxx Aurinko lämmittää.xxxxx

    Nuotiokin lämmittää.

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    xxxxx Aurinko lämmittää.xxxxx

    Nuotiokin lämmittää.

    Kyllä auringon erottaa nuotiosta katsomattakin, vaikka molemmat lämmittävät.

    Äänestä

  • rcekim kirjoitti:

    Kyllä auringon erottaa nuotiosta katsomattakin, vaikka molemmat lämmittävät.

    Ehkä fundisuskovainen ei erota. Heidän tapauksessaan en ihmettelisi enää mitään.

    Äänestä

Minusta on hyvä, että tänä päivänä voi lukea totuuden julistavia kirjoituksia!
Raamatullinen oppi Genesiksen kuvaamasta kaikkeuden synnystä on ihan ehdoton perustus - eikä se muuten mihinkään murene!

Jotenkin, eräänä iltana, olin hituisen huvittunut, kun katselin söpöä kettua jostain luonto-elokuvasta. Ajattelin, ettei tuo kaunis-silmä kuitenkaan ikinä oppisi kanssani keskustelemaan. Samalla en voinut estää muiston nakuttamasta tajuntaani - silloin olin jo melkein puhinavaiheessa: joku tälle palstalle kirjoitti, ettei ihiminen -siis ihminen- ole sen kummempi kuin muutkaan olennot maailmassa, tämän henkilön mukaan ihminen ei olut bakteeria - bakteeria(!) kummoisempi!
Voi-voi!! Mitä nämä henkilöt oikeasti ajattelevat?!

Äänestä

""Evoluutiolla on haluttu sulkea pois Jumalan olemassaolo, jotta ei tarvitsisi olla vastuussa Jumalalle. Näin ainakin ateistit ja evolutionistit kuvittelevat""

Te uskovat olette sitten käteviä kun teillä näköjään on tieto siitäkin mitä ateistit ja "evolutionistit" kuvittelevat.
"Jotta ei tarvitsisi olla vastuussa jumalalle" . Hmmm... ?
Sinun perusväittämäsi on ollut useassa postauksessa että ateistit kyllä tietävät että jumala on olemassa, mutta he kieltävät tämän koska pelkäävät joutuvansa vastuuseen tekemisistään jumalalle. ?
Minä en oikein käsitä tätä, koska olen ymmärtänyt että kun tunnustaa jumalalle syntinsä ja anoo puhtaasta sydämestänsä armoa, niin sen saa ja synnin taakka putoaa pois harteilta ja elämä herraa palvoen on sen helppoa ja ihanaa.

Miksi me sinun käsityksesi mukaan emme sitten tunnusta syntejämme ja ano anteeksi antoa, vaikka sellainen on meille luvattu ja me tiedämme sen?
Tässä on sellainen ristiriita jota en käsitä? Miksi kukaan jättäisi armon ottamatta jos sellainen luvataan?
Jospa laskeutuisit sieltä norsunluutornistasi, jonne olet itsesi ylentänyt ja miettisit tätä ihan tosissasi.

Äänestä
  • Aloittaja

    xxxx Miksi me sinun käsityksesi mukaan emme sitten tunnusta syntejämme ja ano anteeksi antoa, vaikka sellainen on meille luvattu ja me tiedämme sen?
    Tässä on sellainen ristiriita jota en käsitä? Miksi kukaan jättäisi armon ottamatta jos sellainen luvataan?
    Jospa laskeutuisit sieltä norsunluutornistasi, jonne olet itsesi ylentänyt ja miettisit tätä ihan tosissasi. xxxxx

    On olemassa monia syitä, miksi ateisti ei halua tulla uskoon.

    - ihmispelko "Mitähän kaverit ajattelevat, jos tulen uskoon?"

    - "Olen vielä nuori. Onhan minulla aikaa tehdä ratkaisu myöhemmin"

    - Pelätään, että elämä menee jollain tavoin pilalle tai tulee rajoitetummaksi.

    - Täytyy luopua synnillisistä elämäntavoista

    Nämä tulevat ensin mieleen. Sielunvihollinen, saatana, keksii monenlaisia tekosyitä, miksi ei kannattaisi tulla uskoon, mutta se on valehtelija ja huijari, jonka ääntä ei kannata kuunnella. Uskoontulo tulo tuo elämään paljon enemmän rikkautta ja iloa, kuin mitä hänellä muuten olisi. Sen voi lähes jokainen uskova todistaa omasta kokemuksestaan.

    Ei kelpaa Jaakob.
    Ihminen joko uskoo, tai ei usko. Nuo sinun luettelemasi syyt eivät ole ateistin syitä olla tulematta uskoon, vaan piilo uskovaisen syitä olla julkistamatta uskoaan.

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    xxxx Miksi me sinun käsityksesi mukaan emme sitten tunnusta syntejämme ja ano anteeksi antoa, vaikka sellainen on meille luvattu ja me tiedämme sen?
    Tässä on sellainen ristiriita jota en käsitä? Miksi kukaan jättäisi armon ottamatta jos sellainen luvataan?
    Jospa laskeutuisit sieltä norsunluutornistasi, jonne olet itsesi ylentänyt ja miettisit tätä ihan tosissasi. xxxxx

    On olemassa monia syitä, miksi ateisti ei halua tulla uskoon.

    - ihmispelko "Mitähän kaverit ajattelevat, jos tulen uskoon?"

    - "Olen vielä nuori. Onhan minulla aikaa tehdä ratkaisu myöhemmin"

    - Pelätään, että elämä menee jollain tavoin pilalle tai tulee rajoitetummaksi.

    - Täytyy luopua synnillisistä elämäntavoista

    Nämä tulevat ensin mieleen. Sielunvihollinen, saatana, keksii monenlaisia tekosyitä, miksi ei kannattaisi tulla uskoon, mutta se on valehtelija ja huijari, jonka ääntä ei kannata kuunnella. Uskoontulo tulo tuo elämään paljon enemmän rikkautta ja iloa, kuin mitä hänellä muuten olisi. Sen voi lähes jokainen uskova todistaa omasta kokemuksestaan.

    >- Täytyy luopua synnillisistä elämäntavoista

    Niin. Haluanko todella ottaa riskin pyhän hengen kokemisesta ja uudesti syntymisestä, kun tiedän että siinä paikassa joutuisin luopumaan juopottelusta, irstailusta, jumalanpilkasta, epäjumalien palvomisesta, mammonan tavoittelusta, panettelusta, vaimoni hakkaamisesta, vanhempieni epäkunnioittamisesta, työn tekemisestä lepopäivänä ja yleensä kaikesta siitä moraalittomuudesta jota evokin elämä palstan kreationistien mukaan sisältää? En välttämättä.

    Äänestä

Miten ihmeessä jaksat suoltaa tätä samaa paskaa viikosta ja vuodesta toiseen?

Ehkä enemmän ihmettelen niitä, jotka ovat Jaakobin menoa pitkään seuranneet ja silti yrittävät päästä rationaaliseen keskusteluun irrationaalisen henkilön kanssa. Ei seinät kuule, koska nillä ei ole korvia.

Äänestä
  • Jaakobbi varmaan näki joskus kauan sitten unta jossa hänen jumalansa käski hänen mennä saarnaamaan suomi24:seen.

    Jaa, miksikö jaksetaan seurata jaakboin menoa? Sen komediallisen arvon takia tietenkin!

    Äänestä

Todisteet sauronin olemassaolosta löytyy taru sormusten herrasta kirjasta...

Äänestä

Anteeksi nyt mutta mistä sinä tiedät, mitä ateistit kuvittelevat? Yhtä lailla minä voin sanoa, että uskovaiset kuvittelevat jumalan olevan olemassa? Millä tavalla sinun mielipide on "oikeampi" kuin minun?

Äänestä

Suurimmat esteet havainnoille evoluutiosta on Jumalfobia, fundamentalismi ja yleinen oppimattomuus. Ihminen, joka on kääntänyt selkänsä evoluutiolle ei voi saada havaintoja evoluutiosta. Et voi saada todisteita auringostakaan, jos olet aina selkä aurinkoon päin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_29143 kirjoitti:

Todisteet kreationismista löytyvät Jumalan omasta ilmoituksesta, Raamatusta, ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, jossa Jumala ilmoittaa maailman, maan ja taivaan luomisesta. Sieltä löytyvät myös todisteet ihmisen, eläinten ja kasvien luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta. Ne kaikki kumoavat evoluutioteorian, joka on pelkkä ihmisen keksimä uskomusmyytti.

Evoluutiolla on haluttu sulkea pois Jumalan olemassaolo, jotta ei tarvitsisi olla vastuussa Jumalalle. Näin ainakin ateistit ja evolutionistit kuvittelevat.

Ulkona luonnossa voimme nähdä todisteet Jumalan luomistyöstä käytännön havaintoina. Aurinko, kuu ja tähdet loistavat taivaalla aivan kuten Jumala oli ne Raamatun mukaan luonut. Ihmiset, eläimet ja kasvit ovat kaikkien nähtävissä ja ne lisääntyvät kukin lajinsa mukaan aivan kuten Raamatun luomiskertomuksessa kerrotaan.

Emme löydä luonnosta mitään, mikä olisi ristiriidassa Raamatun luomiskertomuksen kanssa. Siksi apostoli Paavali saattoikin kirjoittaa:

"Sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän (jumalattomien ihmisten) keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
Sillä Hänen näkymätön olemuksensa, Hänen iankaikkinen voimansa ja jumaluutensa ovat, kun niitä Hänen teoissaan tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa." (Room.1:19-20).

Kokemuksesta tiedämme, että joku taas esittää väitteen, että Jumalasta ei ole havaintoa. Näille haluan sanoa: Suurin este havainnoille Jumalasta on Jumalfobia, ateismi ja evoluutiousko. Ihminen, joka on kääntänyt selkänsä Jumalalle ei voi saada havaintoja Jumalasta. Et voi saada todisteita auringostakaan, jos olet aina selkä aurinkoon päin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu