onko saarnaajan sopivaa nuhdella yli 90 v helluntailaista sotaveteraania hänen sodanaikaisesta seksisuhteesta
Vastaukset 1
Kysymyksesi lienee retorinen - joten vastauksen tiedät: ei ole sopivaa. Myöskään ei olisi sopivaa nuhdella ketään viimeviikkoisista synneistä tai eilisistä synneistä. Vain niistä synneistä, joita ihminen ei tunnusta synneiksi, joita hän ehdoin tahdoin suosii ja joissa hän elää tekemättä parannusta, on lupa nuhdella.
Kaikki oikea nuhtelu perustuu rakkauteen, siihen, että nuhtelijalla murhe lähimmäisen vaarasta joutua kaidalta tieltä lavealle tielle. Nuhteleminen on äärimmäisen vaikea asia, kukaan uskova ei haluaisi niin tehdä - joudumme joskus nuhtelemaan jotakin heikkoutta tuntien Jumalan Sanan totuuden tähden. Meidän on ensin nähtävä tukki omassa silmässä, jotta näemme ottaa roskan myös veljemme silmästiä. Ennen nuhtelua on hyvä tunnustaa omat syntinsä Jeesukselle ja lukea Raamatusta korinttolaiskirjeen rakkauden määritelmä: "...vaikka minä puhuisin enkeltein kieltä, eikä minulla olisi rakkautta, ei se mitään hyödyttäisi".
Kuvaamasi tilanne on hieman outo. Kuinka kyseinen nuhtelu edes tuli mahdolliseksi, menikö sotaveteraani itse kertomaan sota-ajan elämästään keventääkseen omantuntonsa taakka. Jos asia oli painanut miestä kaikki nämä vuodet, hänelle on julistettava kaikki hänen menneet ja nykyisetkin synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Jos asia vain nimettiin synniksi, tunnustettiin ja saatiin anteeksi, kaikki on hyvin. Tuntuu lähes tulkoon mahdottomalta, että saarnaaja oma-aloitteisesti ottaisi jonkin vanhan synnin esille ilman, että henkilö itse sielunhoitotilanteessa niin tahtoo tehdä.
On aina mahdollista, että kyseinen saarnaaja on kovasydäminen, jonka on itse vaikea elää armon varassa. Kaikki syntimme, niin vanhat, nykyiset, kuin tulevatkin - ne, jotka osaamme tunnustaa ja nekin, joita emme edes tiedosta - synnit, joista pääsemme eroon ja ne synnit, joista emme tässä ajassa pääse näkyvästi voitolle - kaikki syntimme Jeesus antaa ristin sovitustyönsä vuoksi anteeksi. Hän antaa anteeksi myös kovasydämisyytemme toisiamme kohtaan, lakihenkisyytemme ja lain alla rämpimisemme. Jeesus ei tullut parantamaan terveitä, vaan sairaita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1211520
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta2031006Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.145598Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.223510- 187499
- 25444
- 182433
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut10432- 39398
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen18393