Ilmeisesti haluttiin lepyttää Neuvostoliittoa. Molotov väitti helmikuulle 1940 asti Neuvostoliiton tunnustavan ainoastaan Kuusisen hallituksen. Suomalaisten epäiltyä esitettyjen ehtojen hyväksymistä Molotov aloitti taas Kuusisella uhkailun.
Mitä hallituksen vaihdos vaikutti
3
67
Vastaukset
Asiaa punnitessa pitää muistaa tilanne: Mitä luultiin tapahtuvan ja mitä hallituksen vaihdolla toivottiin saavuttavan.
Sodan ensipäivinä ilmapommituksia ja rajalla käytyjä taisteluja luultiin painostukseksi. Sen vuoksi hallituksen vaihdolla haluttiin osoittaa naapurille, että Kannaksella oltiin valmiita suostumaan NL:n esittämiin aluevaihdoksiin. Hallituksen vaihtamiista pidettiin juuri siksi vältämätömänä, koska Cajanderin ja Erkon katsottiin olleen luonteeltaan joustamattomia, jonka vuoksi sopimukseen eiolisi päästy.
Kesti vähän enemmän kuin yksi päivä ennen kuin ymmärettiin, että kyseessä oli toikea sota, jossa kyseessä oli maan itsenäisyys. Silmien avautumista autoi epäilemättä Kuusisen nukkehallitus, jonka NL sanoi tunnustavansa ainoaksi Suomen lailliseksi hallitukseksi.
Entä, mitä sitten saavutettiin hallituksen vaihtumisella?
Ainakin alussa se antoi viholliselle perusteen väittää laillisen hallituksen paeneen Helsingistä "tuntemattomaan paikkaan", joka on tyypillistä vallankumouksen yhteydessä. Toisin sanoen, Cajanderin erottaminen antoi mahdollisuuden antaa sellainen kuva, että Suomessa on todellakin puhjenut vallankumous, jota puna-armeija oli avustamassa.
Sodan pitkityessä ja uuden hallituksen tultua maailmalla tunnetuksi Neuvostoliiton oli kuitenkin pakko ryhtyä neuvottelemaan rauhasta Suomen laillisen hallituksen kanssa.
Toinen asia sitten on, antoiko hallituksen vaihdos mitään etuja Suomelle. Rauhan ehdot olivat joka tapauksessa raskaat. Voi olla, että Cajander pääministerinä ja Erkko ulkoministerinä eivät olisi suostuneet niihin ehtoihin, jotka oli lopulta pakko hyväksyä. Cajanderin olisi luutlavasti käynyt samoin kuin presidentti Kalliolle: Terveys pettänyt ja lopulta kuollut. Se oli yleistä Suomen iäkäille valtiomiehille: Terveys petti kun kokivat etteivät onnistuneet neuvotteluissa saamaan siedettäviä ehtoja rauhansopimuksen pohjaksi.- niimpä niin
Luulojen varassahan se Berliini ja Paskova toimikin. Luultiin Suomen kaatuvan. Luultiin lännen pysyvän pasifistisena. Luultiin ettei sotaa tule ja pitkät piikkikypärät ja lyhyt persjalkaiset piippalakit jakaa Euroopan keskenään ja syö makkaraa ja vodkaa sekä metsästää puolalaisella hirvimaastolla kauriita.
- moka molo
Rytin hyväksyminen pääministeriksi sai Stalinin ja ryssät näyttämään sodan jälkeen vielä suuremmilta idiooteilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 943582
Nainen olet minun
Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli442937Sille ei voi enää mitään
Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.742416- 612348
Harmi jos ei enään nähdä
Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki512301Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun
mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??1172277Kunpa minä tietäisin
Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv212163Vau miten upea nainen!
Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.202147- 1172108
- 621994