Olen 20 vuotias tyttö ja seurustellut jo pitemmän aikaa. Yhteen muutto on tällä hetkellä edessä. Kihloissa ei olla eikä naimisiinkaan menosta olla edes puhuttu. Tää on kyllä tosi ristiriitainen asia. Monet pitävät avoliittoa suurena syntinä, itse en oikein ymmärrä mikä siitä tekee niin ison asian. Nykyään kun on ehkäisykin keksitty niin ei ole pelkoa aviottomista lapsistakaan.
Mitä oikeastaan voisin enää tehdäkään? Poikakaverini ei varmasti menisi vielä naimisiin kanssani, enkä kyllä kieltämättä itsekään sitä halua (mistä voisin tietää että juuri hän on se oikea minulle?). Ja erotakkaan en rakastamastani ihmisestä halua.
Mitä sitten jos menisimme nuorena naimisiin, tekisimme vielä lapsenkin ja kolmikymmisenä eroaisimme kun menimme liian nopeaa naimisiin yms.? Sekö olisi sitten hyvä juttu?
Tää vaivaa nyt todella kun tästä asiasta tälläkin palstalla koko ajan jauhetaan.
Enkö voi olla oikea uskovainen jos asun avoliitossa? Onko enää mitään järkeä rukoilla iltaisin isämeidän- rukousta? Mielestäni on. Mutta mitä mieltä te olette? En luovu uskostani tämän vuoksi, mutta en voi elää ajattelemalla "avoliitto on suuri synti"...
Mitä oikeastaan voisin enää tehdäkään? Poikakaverini ei varmasti menisi vielä naimisiin kanssani, enkä kyllä kieltämättä itsekään sitä halua (mistä voisin tietää että juuri hän on se oikea minulle?). Ja erotakkaan en rakastamastani ihmisestä halua.
Mitä sitten jos menisimme nuorena naimisiin, tekisimme vielä lapsenkin ja kolmikymmisenä eroaisimme kun menimme liian nopeaa naimisiin yms.? Sekö olisi sitten hyvä juttu?
Tää vaivaa nyt todella kun tästä asiasta tälläkin palstalla koko ajan jauhetaan.
Enkö voi olla oikea uskovainen jos asun avoliitossa? Onko enää mitään järkeä rukoilla iltaisin isämeidän- rukousta? Mielestäni on. Mutta mitä mieltä te olette? En luovu uskostani tämän vuoksi, mutta en voi elää ajattelemalla "avoliitto on suuri synti"...
Vastaukset 35
Vanhimmat
Minusta avoliitto on väärin.
Toiseen ei sitouduta.
Toisen voi muka jättää tuosta vain kun nyt sattuu toiseen kyllästymään!? Avioliitossa ollaan niin myötä- kuin vastamäessä.
Silloin tilanne on vaikea, jos toinen ei tahdo sitoutua. Itse ainakin vaatisin toista sitoutumaan (menemään avioliittoon). Se on huorintekemistä, jos toinen jättää.
6. käsky "älä tee aviorikosta", Iso katekismus
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/ik/6käsky.html
Vähä katekismus:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/vähäkatekismus.html
-> Liite, avioliittoon vihkiminen
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/vähäkatekismusliitteet.html
Laitan seuraavan linkin tähän uudelleen.
Länsi-Suomen Rukoilevaisten "Länsi-Suomen Herännäislehdestä" nro 6/2004 yksi artikkeli.
http://www.rukoilevaisuus.com/lehti.php
Artikkeli
"Avoliitosta ja uudelleen vihkimisestä" on luettavissa tuolta WWW-sivulta.
Raamatun hakemisto
http://ftp.funet.fi/pub/doc/bible/finnish/1933,38/hae/hakemisto.html
->
Avioliitto
Aviomiehet
Aviovaimo
Avioliitto
->
http://ftp.funet.fi/pub/doc/bible/finnish/1933,38/hae/Marriage.html
1. Kor.6
// 8. Sen sijaan te itse teette vääryyttä ja riistätte toisen omaa, vieläpä veljien.
9. Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10. eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
11. Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.
12. Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita.
13. Ruoka on vatsaa varten ja vatsa ruokaa varten; ja Jumala on tekevä lopun niin toisesta kuin toisestakin. Mutta ruumis ei ole haureutta varten, vaan Herraa varten, ja Herra ruumista varten;
14. ja Jumala, joka herätti kuolleista Herran, on herättävä meidätkin voimallansa.
15. Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen jäseniä? Ottaisinko siis Kristuksen jäsenet ja tekisin ne porton jäseniksi? Pois se!
16. Vai ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, tulee yhdeksi ruumiiksi hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi".
17. Mutta joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan.
18. Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, mitä ikinä ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella; mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistansa vastaan.
19. Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?
20. Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne. //
1.Kor.7
http://ftp.funet.fi/pub/doc/bible/finnish/1933,38/1Kor.7.html#1
->
//1. Mutta mitä siihen tulee, mistä kirjoititte, niin hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä;
2. mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä.
3. Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan.
4. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa.
5. Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden.
6. Mutta tämän minä sanon myönnytyksenä, en käskynä.
7. Soisin kaikkien ihmisten olevan niinkuin minäkin; mutta kullakin on oma lahjansa Jumalalta, yhdellä yksi, toisella toinen.
8. Naimattomille ja leskille minä taas sanon: heille on hyvä, jos pysyvät sellaisina kuin minäkin;
9. mutta jos eivät voi itseään hillitä, niin menkööt naimisiin; sillä parempi on naida kuin palaa.
10. Mutta naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään;
11. mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa.
12. Mutta muille sanon minä, eikä Herra: jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, niin älköön mies häntä hyljätkö;
13. samoin älköön vaimokaan, jos hänellä on mies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, hyljätkö miestänsä.
14. Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä.
15. Mutta jos se, joka ei usko, eroaa, niin erotkoon; veli ja sisar eivät ole semmoisissa tapauksissa orjuutetut; sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut.
16. Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?
17. Vaeltakoon vain kukin sen mukaan, kuin Herra on hänelle hänen osansa antanut, ja siinä asemassa, missä hänet Jumala on kutsunut; näin minä säädän kaikissa seurakunnissa.
18. Jos joku on kutsuttu ympärileikattuna, älköön hän pyrkikö ympärileikkaamattomaksi; jos joku on kutsuttu ympärileikkaamatonna, älköön ympärileikkauttako itseään.
19. Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus ole mitään, vaan Jumalan käskyjen pitäminen.
20. Pysyköön kukin siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu.
21. Jos olet kutsuttu orjana, älä siitä murehdi; mutta vaikka voisitkin päästä vapaaksi, niin ole ennemmin siinä osassasi.
22. Sillä joka orjana on kutsuttu Herrassa, on Herran vapaa; samoin vapaana kutsuttu on Kristuksen orja.
23. Te olette kalliisti ostetut; älkää olko ihmisten orjia.
24. Pysyköön kukin, veljet, Jumalan edessä siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu.
25. Mutta neitsyistä minulla ei ole Herran käskyä, vaan minä sanon ajatukseni niinkuin se, joka on Herralta saanut sen laupeuden, että hän on luotettava.
26. Olen siis sitä mieltä, että lähestyvän ahdingon tähden jokaisen on hyvä pysyä entisellään.
27. Jos olet sidottu vaimoon, älä pyydä eroa; jos et ole sidottu vaimoon, älä pyydä itsellesi vaimoa.
28. Mutta jos menetkin naimisiin, et syntiä tee; ja jos neitsyt menee naimisiin, ei hänkään tee syntiä; mutta ne, jotka niin tekevät, joutuvat kärsimään ruumiillista vaivaa, ja siitä minä tahtoisin teidät säästää.
29. Mutta sen minä sanon, veljet: aika on lyhyt; olkoot tästedes nekin, joilla on vaimot, niinkuin ei heillä niitä olisikaan,
30. ja ne, jotka itkevät, niinkuin eivät itkisi, ja ne, jotka iloitsevat, niinkuin eivät iloitsisi, ja ne, jotka ostavat, niinkuin eivät saisi omanansa pitää,
31. ja ne, jotka tätä maailmaa hyödyksensä käyttävät, niinkuin eivät sitä käyttäisi; sillä tämän maailman muoto on katoamassa.
32. Soisin, ettei teillä olisi huolia. Naimaton mies huolehtii siitä, mikä on Herran, kuinka olisi Herralle mieliksi;
33. mutta nainut huolehtii maailmallisista, kuinka olisi vaimolleen mieliksi,
34. ja hänen harrastuksensa käy kahtaanne. Samoin vaimo, jolla ei enää ole miestä, ja neitsyt huolehtivat siitä, mikä on Herran, että olisivat pyhät sekä ruumiin että hengen puolesta; mutta naimisissa oleva huolehtii maailmallisista, kuinka olisi mieliksi miehellensä.
35. Tämän minä sanon teidän omaksi hyödyksenne, en pannakseni kytkyttä kaulaanne, vaan sitä varten, että eläisitte säädyllisesti ja häiriytymättä pysyisitte Herrassa.
36. Mutta jos joku arvelee tekevänsä väärin tytärtänsä kohtaan, joka on täydessä naima-iässä, ja jos kerran sen pitää tapahtua, niin tehköön, niinkuin tahtoo; ei hän syntiä tee: menkööt naimisiin.
37. Joka taas pysyy sydämessään lujana eikä ole minkään pakon alainen, vaan voi noudattaa omaa tahtoansa ja on sydämessään päättänyt pitää tyttärensä naimattomana, se tekee hyvin.
38. Siis, joka naittaa tyttärensä, tekee hyvin, ja joka ei naita, tekee paremmin.
39. Vaimo on sidottu, niin kauan kuin hänen miehensä elää, mutta jos mies kuolee, on hän vapaa menemään naimisiin, kenen kanssa tahtoo, kunhan se vain tapahtuu Herrassa.
40. Mutta hän on onnellisempi, jos pysyy entisellään; se on minun mielipiteeni, ja minä luulen, että minullakin on Jumalan Henki. //
Avoliitto on aivan samallaista sitoutumista. Ei ole helppoa elää toisen kanssa yhdessä.
Avioeronkin saa ilmoitusasiana, ei se ole sen vaikeampaa.
Nämä asiat saattavat olla sinulle uusia. Mutta tervetuloa oikeusvaltion ihmeelliseen maailmaan!!!
// Avioeronkin saa ilmoitusasiana, ei se ole sen vaikeampaa. //
Ei saisikaan vihkiä uudelleen avioliittoon, jos jotkut eroavat(, on kyllä harvoja poikkeustapauksia, mutta nykyisin näyttää vahvasti siltä että vihitään uudelleen Jumalan tahdon vastaisella tavalla). Näyttäisi siltä, että papin tulisi monissa tapauksissa kieltäytyä vihkimästä uudelleen avioliittoon.
Jälleen tämä linkki:
Länsi-Suomen Rukoilevaisten "Länsi-Suomen Herännäislehdestä" nro 6/2004 yksi artikkeli.
http://www.rukoilevaisuus.com/lehti.php
Artikkeli
"Avoliitosta ja uudelleen vihkimisestä" on luettavissa tuolta WWW-sivulta.
Sitoudutaanko avioliitossa?
Ainakin minä olen sitoutunut vaimooni, niin myötä kuin vastoinkäymisissä.
"Avioliitossa ollaan niin myötä- kuin vastamäessä."
Totta, tunnetustihan yksikään avioliitto ei pääty nyky-Suomessa eroon.
Avioliitossa ollaan niin myötä kuin vastamäessä, mutta eronneena ei olla, kun ollaan erottu.
kun tiedät Jumalan tahdon. Hän taitaa tekstailla sinulle suoraa ja tekee sinusta edustajansa maan päällä.
// Hän taitaa tekstailla sinulle suoraa ja tekee sinusta edustajansa maan päällä. //
Suora ilmoitus on hurmahenkisyyttä.
Haluan sanoutua irti Raamatun ulkopuolella annettavista "suorista ilmoituksista".
Uutta oppia ei anneta enää uusilla ilmoituksilla. Jos sellaisiin törmäät, niin olet eksytyksen kanssa tekemisissä.
Kaikki pitää arvioida Raamatun sanalla. Uutta ilmoitusta ei anneta enää Uuden testamentin jälkeen.
Mm.
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/summa.html
->
// 1. Ensi sijalla Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset, Israelin uskon puhdas ja kirkas lähde. Raamattu yksin on ainoa tosi ohje, jonka mukaan kaikki opettajat ja opit on koeteltava ja arvioitava. //
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/yo.html
->
// 1. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset ovat ainoa sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on koeteltava ja arvioitava. Kirjoitettu on: "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun teilläni" (Ps. 119.) Pyhä Paavali sanoo: (Gal. 1:8) "Vaikka tulisi taivaan enkeli ja julistaisi toisin, hän olkoon kirottu".
Muita vaikka kuinka nimekkäiden vanhojen ja uusien opettajien kirjoituksia ei ole pidettävä Pyhän Raamatun vertaisina, vaan ne on kaikki tyynni alistettava sen alaisiksi. Niitä tulee käyttää yksinomaan todistajina, jotka kertovat, millaisena ja millä paikkakunnilla profeettojen ja apostolien oppi on säilytetty apostolien ajan jälkeen. //
Tämä sen sijaan osuu sinuun:
//2. Kohta apostolien ajan jälkeen, jopa heidän vielä eläessään, ilmaantui vääriä opettajia ja harhaoppisia. Heitä vastustamaan vanha kirkko laati symboleja eli lyhyitä, täsmällisiä tunnustuksia, jotka sisältävät oikeauskoisen tosi kirkon yhteisen ja yksimielisen kristillisen uskon ja tunnustuksen. Sellaisia ovat Apostolinen, Nikaian ja Athanasioksen tunnustus. Niinpä mekin tunnustamme ne omiksemme ja hylkäämme siten kaikki harhaopit, sellaiset opit, jotka ovat tunkeutuneet Jumalan kirkkoon mutta sotivat näitä tunnustuksia vastaan. //
Nykypäivän liberaaliteologia on tuollaista uuden suoran ilmoituksen hurmahenkisyyttä. Jumala muka ilmoittaisi suoraan sydämeen, että mikä on oikea oppi. Liberaaliteologiassa ihmisen järki on tullut uuden ilmoituksen lähteeksi. Room.katolisuudessa traditio ja paavi ovat tulleet uuden ilmoituksen lähteiksi, Ortodoksisuudessa traditio on tullut sellaiseksi.
Sinä taas julistat omaa harhaoppiasi (ainakin sen suhteen mitä olen muutaman kirjoituksesi lukenut). Julistat sitä että Jumalaa ei ole olemassa. Se on sinun uskontosi, jonka yksi väärä profeetta olet, ja yrität käännyttää muitakin tuohon uskontoosi (Jumalan kieltämisen uskontoon).
Kirjoitin:
// Sinä taas julistat omaa harhaoppiasi (ainakin sen suhteen mitä olen muutaman kirjoituksesi lukenut). Julistat sitä että Jumalaa ei ole olemassa. Se on sinun uskontosi, jonka yksi väärä profeetta olet, ja yrität käännyttää muitakin tuohon uskontoosi (Jumalan kieltämisen uskontoon). //
Tämän suhteen saatan olla väärässä. Kirjoitin tämän tekstin ehkä hiukan väärä mielikuvan omaavana "Welhokkaasta". Pyydän anteeksi, saatoin rikkoa tuossa 8.:tta käskyä vastaan. En tutkinut hänen mielipiteitään tarpeeksi tarkasti.
Pahoitteluni. Hän ei ehkä ole käännyttämässä ihmisiä ateismiin, vaan saattaa kirjoittaa vain omia mielipiteitään (eikä ehkä niinkään julistavalla otteella). Katsotaan jatkossa miten hän kirjoittaa (jos hän mielipiteitään tänne kirjoittaa).
Welhokas ei välttämättä julista ateismiaan ihmisille. En ole nähnyt hänen kirjoituksiaan tarpeeksi.
Hän on silti kehoittamassa ihmisiä avoliittoon. (Se on syntiä.) Eli hän vastustaa kristillisyyttä ja julistaa, ettei sillä ole väliä. (Eli tavallaan hän tuossa julistaa omaa oppiaan.)
// Sillä miksi jonkun toisen omatunto olisi asiassa enemmän oikeassa kuin sinun? Samallaisia ihmisiä kaikki kuitenkin ovat. Voit lisäksi kysyä itseltäsi ovatko kaikki nämä muotoseikat tärkeämpiä kuin se mitä haluat toiselle tehdä. //
Sitä pidän Welhokkaan mielipiteessä hyvänä, että hän korostaa sitä, että miten ihmisiä tulisi kohdella. Hän vetoaa ihmisten omaantuntoon. (Omaantuntoon on kirjoitettuna Jumalan laki.)
Mutta sitä pidän huonona, että jotkut Welhokkaan mielipiteet näyttäisivät olevan aika "nenäkkäitä" tai "ilkeyttään kysyttyjä".
Esim:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000100&posting=22000000004713825
->
// käsitys että kummien pitää olla pari. Ei minunkaan kummini olleet. //
-> Kyllähän jokainen tietää, että kummina voi olla myös yksittäinen henkilö!
Myöskin tämä on kiertotietä Welhokkaan oman opin julistusta:
// Sillä miksi jonkun toisen omatunto olisi asiassa enemmän oikeassa kuin sinun? //
Omatunto tulee sitoa Jumalan lakiin (!). Laki on meille annettu. Laki on kirjoitettuna myös meidän omiintuntoihin, mutta laki on ilmoitettuna meille myös Raamatussa
(emme näe lakia niin selkeästi pelkällä omallatunnolla, tarvitsemme Raamatun sanan, jotta voisimme tuntea Jumalan lain paremmin. Jumala on sen meille ilmoittanut. Sitä kannattaa tutkia "päivin ja öin".) Raamatun ilmoitukseen voimme luottaa. Emme voi luottaa Welhokkaan suoraan "jumalalliseen" tai tässä tapauksessa "ateistisen uskonnon" suoraan "ilmoitukseen".
Welhokkaan mielestä suora ilmoitus, joka tulee suoraan hänen omaan sydämeensä kertoisi että mikä on totuus. Näin itse ymmärrän esim. tuon edellisen lausahduksen. (Mutta varauksella, kuten aiemmin tässä viestissäni jo kirjoitinkin.)
No, ei tästä nyt enempää.
Jos se ensimmäinen vihkiminen onkin tapahtunut Jumalan tahdon vastaisesti??
Mistäs sen tietää??
Toinen vihkiminen Jumalan tahdon mukaan.
29:27 Vietä nyt vain tämä hääviikko loppuun, niin annetaan sinulle toinenkin, kunhan olet palveluksessani vielä toiset seitsemän vuotta."
Sillä miksi jonkun toisen omatunto olisi asiassa enemmän oikeassa kuin sinun? Samallaisia ihmisiä kaikki kuitenkin ovat. Voit lisäksi kysyä itseltäsi ovatko kaikki nämä muotoseikat tärkeämpiä kuin se mitä haluat toiselle tehdä.
Se miten asiat on ollut tapana hoitaa perinteisesti ei tarkoita että tuo olisi hyvä.
Muuttakaa yhteen ja nauttikaa yhteisestä elämästä, se ei välttämättä kestä kauaa.
Rakkautta ei ole koskaan tässä maailmassa liikaa.
Mitä ajattelet Raamatusta?
Onko Raamatun sanalla väliä? (Siis Jumalan käskyillä ja Jumalan ilmoituksella.)
Mitä ajattelet Kristuksen sovitustyöstä? Synnit on sovitettu ristillä?
Jeesus on Jumalan Poika, Jumalan yksi persoona?
Tunnustatko uskontunnustusten mukaisesti?
->
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/ekumeeni.html
Mitä ajattelet esim. seuraavanlaisista asioista:
Yksimielisyyden ohjeen otsikoista?
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/index.html
Augsburgin tunnustuksen aiheista? (Siis yleisesti.)
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/puolustus/toc.html
Ja mitä ajattelet vaikkapa katekismuksista (sisältävätkö tärkeitä asioita)?
Luterilaisessa kirkossa avioliitto ei ole sakramentti.
---
Vasta sydänkeskiajalla "kirkollisesti" solmitut avioliitot tulivat pääsääntöisiksi.
Suurimman osan kristillistä aikaa avioliitot varsinkin korkeammissa yhteiskuntaluokissa olivat vanhempien ja sukujen järjestämiä, edullisiksi katsottuja omaisuuden ja vallan liittoja. Saatettiin ne toki siunata kirkossakin, toki.
Ihan kivoja tarinoita. Totuuden kanssa sillä ei kuitenkaan ole tekemistä.
Uskonnollisesti olen ateisti (siis en usko jumalaan yms).
Miksi muuten siteeraat amerikkalaisten Raamattua. Kuulutko johonkin näistä lahkoista jotka saavat ulkomailta rahoitusta?
Minä en tässä asiassa pysty sanomaan; tee niin tai tee näin. Itselleni oli aikoinaan luontevaa mennä kihloihin ennen kuin muutimme yhteen asumaan. 1.5 vuotta tämän jälkeen menimme naimisiin. Sitoutumisestahan lopulta on kyse - joillekin naimisiinmeno on tärkeä sitoutumisen indikaattori - toisille taas ei. Minusta tärkeintä on että koet tekeväsi ja toimivasi oikein (ja nyt näin sanoessani saan monta rakkikoiraa kimppuuni... :-).
Kysyt voitko olla "oikea uskovainen" mikäli asut avoliitossa - tähän kyllä on helppo vastata: ei todellakaan ole uskon mittari onko avio- vai avoliitossa. Kyllä ne muut jutut - mitä on sydämessäsi - on ensin. Tästä sitten kumpuavat esiin ajatukset, sanat ja teot ja mahdolliset avo/avioliitot.
-jjr
Pastorit / saarnavirassa toimivat saattavat jättää hyväksymättä sellaista paria, jotka eivät ole avioliitossa vaan avoliitossa, esim. kummeiksi. Kummien tulisi olla esikuvina kristityistä. Jos he elävät avoliitossa, niin sellainen ei ole kristillistä.
Tällainen avokummikiistahan oli useita vuosia sitten. (Seuraavaksi saattaa olla luvassa homokummijupakka.)
Avokummijupakassahan lopulta maallinen tuomioistuin päätti, että vanhakantainen pappi saa toimia kristillisen opin mukaan, eli voi sanoa, että avoliitossa elävät eivät kelpaa kummeiksi. Sen sijaan piispat yms. voivat rajustikin "käsitellä" vanhakantaisia, jotka tahtovat elää Raamatun ja kirkon tunnustuksen mukaisesti...
Rukoilevaisten sivuilta, kysymys-vastaus palstalta,
http://www.rukoilevaisuus.com/Kysymykset/kysymykset.php?min=93&max=102
->
Kysymys 99 Lisätty: 18.2.2004
Hei
Kirjoitatte nettisivujenne kysymyspalstalla, että avoparien lapset kastetaan (Kysymys 94). Toteatte myös, että pappi ei voi päättä miten vanhemmat elävät. Kuitenkin toteatte toisessa kysymyksessä, että avoparina elävät henkilöt eivät sovi kummeiksi koska he rikkovat 6 käskyä vastaan. Kirjoitatte myös, että potentiaalisia kummiehdokkaita kyllä löytyy esim. suvun piiristä.
En oikein ymmärrä miksi pappi ei voi vaatia avoliitossa asuvia vanhempia pyhittämään suhteensa avioliitolla ennen lapsen kastetta. Vanhempien kanssahan lapsi on suurimman osan nuoruusvuosiensa ajasta, eikö heidän esimerkkinsä ja opetuksensa ole huomattavasti tärkeämpi kuin kummejen (jotka asuvat mahdollisesti hyvinkin kaukana lapsesta)? Koska kristillinen kasvatus kylvetään kotona, on väärin olla vaatimatta vähemmän sen keskeisiltä toteuttajilta (vanhemmilta)kuin kummeilta, jotka monesti (ikävä kyllä) ovat sivustaseuraajan rollissa.
Nykyään kun suvut ovat pieniä ja avoliitto on yleistä, on todella vaikeaa löytää lapselle soveliasta kummia.
Kiitos hyvästä Kysymys/vastaus palstasta.
Vastaus:
Olet ihan oikeassa: Kyllä jokaisen papin kuuluu (tai kuuluisi!) tällaisissa tapauksissa ottaa vanhempien kanssa esille avoliiton 6. käskyn vastainen luonne. Varmasti vanhempien vaikutus lapsen kasvatuksessa on suurempi kuin kummien. Tämä on heidän tärkeätä tiedostaa. Joskus tällaisen keskustelun jälkeen voi herätä halu laillistaa aviosuhde säädetyllä tavalla. Aikaisemmin vanhemmat usein jo muutenkin ns. virallistivat suhteensa lapsen syntymän johdosta.
Ongelmaksi muodostuu ne tilanteet, joissa vanhemmat eivät tahdo mennä vihille ja elää kristillisesti. Silloin on todella lähellä tilanne, että kasteelta katoavat kokonaan edellytykset. Käskyhän kuului "kastamalla ja opettamalla". Ja opetukseen kuuluu elämän todistuskin. Myös tämä täytyy vanhempien tiedostaa.
Se, mitä kirjoitin kysymyksessä 94, lähtee siitä, että kirkko ja pappi kirkon edustajana pyrkii takaamaan pienelle lapselle edes jonkun kristillisen kasvatuksen mallin. Monet isovanhemmat tai sukulaiset toivovat ja rukoilevat, että lapselle annettaisiin kaste ja he voisivat sitten opettaa lapselle uskon aakkosia. Näin tapahtuu melko usein. Silloin on ainakin pienen pientä valon häivähdystä. Jos sitten lisäksi pappi yhdessä lapsen vanhempien kanssa huolehtii hyvien kummien valinnasta, asia tulee vielä paremmaksi. Edelleen lapsen kristillisen kasvun saamisesta huolehtii seurakunta esim. pyhäkoulussa ja (tai) päiväkerhoissa. Joissain seurakunnissa päiväkerhot kattavat kutakuinkin koko alakouluikäisten ryhmän. Myönnän kuitenkin edelleen, että tämä kaikki yhdessäkään ei korvaa vanhempia! Silti on totta, että lapsi ei voi valita vanhempiansa mutta vanhemmilta voidaan hyvin edellyttää edes hurskaiden kummien valintaa. Näin täyttyy edes minimaalinen edellytys kasteelle asetetuille perusteille. Paremminkin asia kyllä voisi olla, mutta ...
Uskoisin, että vastuullisesti toimimalla pappi voi välittää lapselle kasteen siunauksen ja samalla muistuttaa vanhempia (sekä koko sukua) kristillisen elämän tärkeydestä. Ja vaikka monet suvut ovat nykyään melko pieniä, en ole vielä kohdannut sellaista tilannetta, jossa kummien valinnan esteeksi nousisi mahdottomuus löytää kummien edellytykset täyttävät sukulaiset tai ystävät.
Kiitos kiperästä kysymyksestä!
Juuri tällaiset kysymykset varmaan tekevät palstasta entistäkin mielenkiintoisemman!
http://www.rukoilevaisuus.com/Kysymykset/kysymykset.php?min=94&max=94
->
Kysymys 94 Lisätty: 15.2.2004
Hei! Ovatko ns. sylikummit jotenkin arvokkaampia kuin ns. tyttö/poikakummit? Olen kuvitellut kaikkia kummeja samanarvoisiksi, mutta ihmisten keskusteluista tulee toisenlainen vaikutelma.
Entä kastavatko vanhauskoiset papit kuitenkin avoparien lapset, vaikka eivät hyväksykään avoparia lapsen kummeiksi? Kummithan voi valita, mutta ei vanhempia...?
Vastaus:
Ei minustakaan kummien välillä vallitse mitään arvojärjestystä. Sama tärkeä tehtävä on jokaisella. Lasta kastettaessa jonkun on tietysti pidettävä häntä sylissä. Usein tehtävään voidaan valita ihan jo senkin perusteella, kuka "jaksaa" kantaa lasta sylissään koko toimituksen ajan.
Kyllä avoparien lapsetkin kastetaan, jos voidaan olettaa, että lapselle kuitenkin taataan joku mahdollisuus saada kristillistä kasvatusta. Kastekäskyhän kuului "kastamalla ja opettamalla" (Matt. 28:19).
Lapsi ei voi valita, elävätkö hänen vanhempansa avoliitossa tai eivät. Siitä ei voi pappikaan päättää. Sen sijaan kummit voi ja kuuluu valita kristillisten arvojen perusteella. Siitä kantavat huolta vanhemmat yhdessä papin ja seurakunnan kanssa.
Kuten näet lopuksi tarvitaan verta ja ruumista. Joko Sinun tai kumppanisi. Niin on maailma ollut ja niin se jää.
Ystävällisiä ohjeita, ilomieli tuli.Kunnioitetaan käskyjä, JUMALAN sanaa.
Kummilta kysytään halukkuutta kasvattaa lapsi kyseiseen uskontoon (tai edes tukemaan sitä asiaa ). Ei kysytä avoliitosta mitään. Se kun on ihan henkilökohtainen kysymys sille kummille itselleen. Kumppanin kanssa voi sitten riidella oman vastauksensa jälkeen. Näyttää siltä, että itse et vastaamaan pysty!
Voipi olle , että muslimit ja muut kyselee enemmän.
käsitys että kummien pitää olla pari. Ei minunkaan kummini olleet.
Rooman valtakunnan kristityt puhuivat todistajista (testes) mutta sillä tarkoitettiin eri asiaa kuin kummeilla. Kummius on keski-ja pohj-eurooppalainen tapa jota on harjoitettu jo pakanallisena aikana. En tiedä tuliko kummius Suomeen kristinuskon mukana vai skandinaavipakanoiden mukana.
Seuraatko? Tutki sydäntäsi - haluatko todella rakkaudesta elää Jeesuksen omana?
Jos haluat, niin uskothan mitä Jeesus sanoo? Jos uskot, niin lue Raamatusta mitä Jeesus sanoo. Mitä Jeesus sanoo?
http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/EsiavioEK.htm
Meinaatko, että ensin pitäisi olla "silleen" Jeesuksen kanssa?
Tiedän että esitit kysymyksesi muille krstityille, et pakanalle, mutta kun minä en käsitä miksi avoliitto olisi syntiä. Olen itse muuttamassa rakkaani kanssa samaan lukaaliin, enkä näe siinä mitään pahaa vaikka emme sitoudukaan. Jumalasihan toivoo sinun rakastavan, miksi hän suuttuisi jos rakastat jokakuta niin paljon että tahdot nähdä häntä jatkuvasti? Ja kaiken onni Kristinuskossa on se, että synnit saadaan anteeksi. Joten onko sillä sitten mitään väliä vaikka syntiä tekisitkin? Joten Paljon Onnea Vaan Yhteiseen Elämäänne!
En minäkään ymmärrä, miksi avoliitto olisi ainakaan maailman anteeksiantamattominta syntiä. Olemme opiskelija-avopari, ja yhteen muutimme taloudellisuussyistä. On edullisempaa ja kätevämpää asua saman katon alla kaksiossa, kuin maksaa ahneille vuokraisännille kahdesta yksiöstä. Haluamme kunnon kirkkohäät, kunhan rahatilanteemme paranee valmistumisen jälkeen. Lasten aika on vasta papin aamenen jälkeen. Meille avoliitto on selkeästi vain "välivaihe" ennen avioliittoa, mutta synniksi en sitä luokittelisi.
vastauksesi sen, että olet alistunut rahan vallan alle? Yksi asunto on halvempi? Ja MIKÄ asia esti teitä menemästä naimisiin ennen yhteen muuttamista? Parisuhde on niin iso juttu, etten ite uskaltanut sellaista ilman seurakunnan ja Ju-
malan antamaa siunausta aloittaa!!
Raha on kaiken pahan alku ja juuri!
http://www.rukoilevaisuus.com/lehti.php
Lehti nro 9/2004
Raamattuviikonlopun opetuksia avioliitosta.
Marjaana Viiri, Turku
Rukoilevaisnuoret viettivät Raamattuviikonloppua Ruokokarissa 13.- 15. 8. 04. Viikonlopun raamattuopetuksen teemana oli aviopuolison etsiminen ja avioliitto, jotka ovat varsin ajankohtaisia asioita monen nuoren elämässä. Monet kristityt nuoret ovat sisäistäneet, että oman rakkaan kanssa kuuluu solmia avioliitto - se on Jumalan tahdon mukaista, toisin kuin esiaviolliset suhteet ja avoliitot. Mutta moniko meistä on miettinyt, minkälainen on Jumalan tahdon mukainen avioliitto? Näitä asioita pohtimaan meitä johdattivat Laaton Timo, joka puhui avioliiton merkityksistä tämän ajan ihmisille peilattuna Raamatun opetuksiin, sekä Helkkulan Johan ja Leena, jotka taas opettivat käytännönläheisesti avioliittoon valmistautumisesta ja avioliitossa elämisestä. Opetuksen lomassa seurustelevat parit jakoivat kokemuksiaan suhteensa rakentumisesta, ja saatiinpa muutamia ohjeita aloitteen tekemiseenkin.
Ensimmäisellä raamattutunnilla Timo havahdutti huomaamaan, että tämän ajan näkemykset romanttisesta rakkaudesta ja suvun jatkamisesta avioliiton tarkoituksena ovat pesiytyneet yhtä lailla niin uskovien kuin ei-uskovienkin mieliin. Romanttisen näkemyksen omaksunut ihminen vaatii avioliitolta hyvää oloa, rakkauden ja onnellisuuden tunteita. "Luonnollisen" näkemyksen omaava taas etsii puolisoa suvun jatkamiseen otollisten ehdokkaiden joukosta ja tekee valinnan sukupuolivietin sanelemana. Eivätkö nämä nykyajan käsitykset ole siten yhdenmukaisia Raamatun kanssa, puhuuhan myös Raamattu rakkaudesta ja lisääntymisestä avioliiton sisältönä?
Raamatun julistama rakkaus on kuitenkin jotain muuta kuin hyvää fiilistä, suukottelua ja herkkiä auringonlaskuja Sen Oikean sylissä. Todellinen rakkaus on uskollisuutta ja uhrautumista, jonka malli meillä on Jeesuksessa. Vapahtajamme rakasti meitä uhrautumalla ja kärsimällä uskollisesti loppuun asti, ja niin hän kehottaa myös meitä rakastamaan toinen toisiamme. Kun Kristus kärsi ristillä, hänen tunteinaan olivat ilon ja ihastumisen sijaan tuska ja kipu. Mutta tuo kärsimys oli todellista rakkautta. Kristus ei vaadi meiltä mitään, vaan antaa kaikkensa lahjana.
Avioliitossakin kunkin puolison tulisi keskittyä siihen, mitä saa itse antaa toiselle. Nykypäivän tasa-arvo ja yksilöllisyys asettavat vaatimuksia, joita puolisoiden tulisi täyttää vaikka hammasta purren. Raamatun mukainen alamaisuus ja uhrautuminen taas kasvattavat palvelualtista mieltä, jossa toisen huomioiminen on iloinen ja vapaaehtoinen asia. Kun kristitty sanoo alttarilla "tahdon", hän lupaa olla uskollinen ja rakastaa puolisoaan - Raamatun tarkoittamalla tavalla - elämänsä loppuun asti. Uskollisuus mahdollistaa puolisoiden keskinäisen yhteyden rakentamisen, johon kuuluu niin henkinen ja hengellinen kuin ruumiillinenkin yhtyminen. Rakkauden tunnetta ja onnelliseksi tulemista ei kukaan pysty lupaamaan, eikä tarvitsekaan. Ne ovat Jumalan suuria lahjoja, mutta niiden varaan rakennettu avioliitto olisi kuin hiekan päälle rakennettu talo.
Miten sitten päästä tuohon tilanteeseen, että voisi naimisiinkin mennä? Tärkein asia puolison etsimisessä on Jumalan johdatukseen luottaminen. Avioliitto on suuri ja pyhä asia, josta Jumala on kiinnostunut. Hän on meidän puolellamme ja johdattaa asiat hyvän tahtonsa mukaan. Jumalan johdatuksesta näissä asioissa kertoo esimerkiksi Iisakin ja Rebekan rakkaustarina (1. Moos. 24). Hyvän puolison löytämiseksi on hyvä rukoilla: Martti Luther on opettanut, että seitsenvuotiaana sen voisi aloittaa, muistaen asiaa vaikkapa aina ruoan siunaamisen yhteydessä. Varmin keino saada otollinen aviopuoliso on siis rukouksessa eläminen ja Jumalan tahdon kuunteleminen.
Myös seurustelevan parin on ensiarvoisen tärkeää rukoilla yhdessä Jumalan johdatusta suhteelleen. Melkeinpä yhtä tärkeää on keskustella kaikista mahdollisista asioista mahdollisimman paljon. Yhdessäolon ja jutustelun kautta toisen ihmisen oppii tuntemaan kestävällä tavalla. Hellyyden ja välittämisen osoittaminen seurustelukumppanille kosketuksin tuntuu varmasti kiinnostavalta, mutta tällainen läheisyys ei ole todellista ilman henkistä yhteyttä. Fyysinen ikävä sitoo ihmistä, joten sille on hyvä antaa mahdollisuus vasta avioliitossa, kun tietää toisen olevan vierellä koko loppuelämän.
Viimeisellä raamattutunnilla pohdittiin puolisojen tehtäviä avioliitossa. Selkeän roolijakosaarnan sijaan Johan ja Leena opettivat keskinäisen kunnioituksen ja alamaisuuden tärkeydestä. Jumala on asettanut hyvän järjestyksen, jonka mukaan nainen on alamainen miehelle. Mutta tämä alamaisuus on naisen rakkauden teko - miehen tehtävä ei ole rohkaista tai pakottaa naista alamaisuuteen. Kun avioliiton ja rakkauden käytännön ohjeita etsii Raamatusta, tärkeintä on peilata opetuksia itseensä, eikä puolisoonsa. Raamattu opettaa uhrautumisesta ja nöyryydestä rakkaudessa, jotka perhe-elämän ohjeina ovat maailman silmissä typeryyttä. Mutta jos puolisoiden ja vanhempien tärkeimmät työvälineet ovat kristillinen rakkaus, anteeksianto ja armo, saattaa siinä sivussa myös tulla onnelliseksi.
Risto Soramies on kirjoittanut avioliitosta ja myös avoliitosta eräällä keskustelufoorumilla.
http://groups.yahoo.com/group/saarnarinki/message/1554
Avoliitosta on loppupuolella kirjoitusta.
Kun on keskusteltu avo- ja avioliitosta, panen tähän oman kirjoitukseni, jonka
lähetin sukulaisnuorilleni pari viikkoa sitten. Ehkä tässä on jotakin itua.
Jätin avauskappaleeseen nimet, sillä henkilö- ja ajankohtaisuus ovat olennainen
osa kirjoitustani. Sukunimet jätin varmuuden vuoksi pois. Nimet jääkööt vain
tälle foorumille.
Hyvät, rakkaat sukulaisnuoret!
Suuri Ilo!
Mikko on kutsunut minut vihkimään hänet Raisansa kanssa lokakuussa (-03), ja
elokuussa (-03) sain vihkiä Lotan Jyrin kanssa. Aikaisemmin olen vihkinyt teistä
jo kuusi: omista pojistani Antin ( Annette), Villen ( Saynur) ja Yrjön ( Tiina),
sitten Eeron tytöistä Katin ( Ismo) ja Lankoni nuorista Laurin ( Mari) ja Lean
( Osmo). Nämä vihkimiset kuuluvat elämäni iloisimpiin asioihin.
Varsinkin nykyään on hienoa, että nuoret menevät naimisiin ja sitoutuvat elämää
rakentavasti, kuten aikuisten tuleekin. Kukaan ei mene naimisiin suunnitellen ja
toivoen avioliittonsa päättyvän eroon. Mutta erot ovat yleistyneet melkein
uskomattomasti.
Meidän sukupolvemme ei ole ollut teille nuorille kovin rohkaiseva esimerkki. Te
olette joutuneet näkemään, mitä avioliiton rikkominen saa aikaan. Mutta:
avioero ei ole väistämätön kohtalo
"Ihmisen ei ole hyvä olla yksin", toteaa Luoja itse Raamatun alkuluvuilla.
Avioliitto on ihmiskunnan perusyksikkö ja elämän varsinaiset puitteet.
Tietenkään kaikki eivät voi olla naimisissa, mutta kaikkien elämään avioliitto
vaikuttaa.
Avioliitto on julkinen asia, se on yhden miehen ja yhden naisen elinikäinen
liitto, molempien puolisoiden ja lasten elämän turvaamiseksi. Kaikissa
yhteiskunnissa on nähty tarpeelliseksi, että aviopuolisot antavat sitovat
lupauksensa julkisesti, lain edessä. Kristillisessä avioliitossa se tehdään
vielä seurakunnan ja Jumalan edessä. On surkea juttu, että ihmiset, jotka muuten
pitävät lupauksiaan ja antamaansa sanaa kunniassa, saattavat tämän, elämän
suurimpiin kuuluvan lupauksen kohdalla syödä sanansa näkemättä asiassa mitään
väärää.
Rakkaus - mitä se on?
Avioliitto ei perustu ihmisten rakkauteen, vaan hengellisesti katsoen Jumalan
säätämykseen ja yhteiskunnallisesti katsoen lakiin. Mutta avioliitto ilman
rakkautta on tietenkin vailla sisältöä. Rakkaus on paljon enemmän kuin vain
tunne, vaikka on se tunnekin. Tunteista hienoimpia! Tunteet kuitenkin tulevat ja
menevät - ja onneksi taas tulevat, jos niille annetaan aikaa tulla. Pelkkien
tunteitten varaan ei pidä elämää rakentaa, ja avioliitossa on juuri elämän
rakentamisesta kysymys.
Rakkaus on ennen kaikkea uskollisuutta. Vihkikaavassa kysytään (sen klassisessa
muodossa, jota itse käytän aina):
"Tahdotko ottaa tämän ... aviomieheksesi / vaimoksesi ja osoittaa hänelle
uskollisuutta ja rakkautta sekä hyvinä että pahoina päivinä aina kuolemaan
asti?"
Tässä on joka sana vuosituhanten aikana tarkkaan harkittu. Elämä on tunnettu jo
ennen meitäkin ja hyvin!
- Ensiksi: "Tahdotko" - ei "tuntuuko sinusta siltä", "huvittaako sinua nyt",
"oletko varma tunteistasi", vaan "tahdotko".
- Toiseksi: "ottaa tämän NN:n". Sinä "otat". Et ole enää lapsi, vaan päätät
itse. Ja otat "tämän". Kaikkien miesten / naisten joukosta olet valinnut tämän
yhden. On muitakin, ehkä kauniimpia, komeampia, kivempia ja mielenkiintoisempia,
mutta sinä otat "tämän".
- Kolmanneksi: "aviomieheksesi / vaimoksesi". Hän on aivan eri asemassa kuin
kukaan muu mies tai nainen. Sinulla on häntä kohtaan velvollisuuksia ja
oikeuksia, joita ei muitten ihmisten suhteen ole. Hän, joka oli alunperin
ventovieras, tulee nyt lähimmäksi sukulaiseksi. Jumalan sanoin: "Heistä tulee
yksi liha".
- Neljänneksi: "osoittaa uskollisuutta ja rakkautta". Ei sanota: "tuntea ihania
tunteita", sillä sitä ei kukaan voi luvata, mutta uskollisuuden ja rakkauden
"osoittaminen" on päätöksen ja tahdon asia.
- Viidenneksi: "hyvinä ja pahoina päivinä". Avioliiton ja siksi myös perheen
voima ja idea on tässä: ollaan yhtä myös huonoina päivinä.
Vankilasielunhoitajana Saksassa tein havainnon: Ketkä kävivät tapaamassa
vankeja? perheenjäsenet. Kun sairastutaan ja tullaan vanhoiksi, ketkä silloin
vielä käyvät tapaamassa? perheenjäsenet. Rakkauden ja uskollisuuden varaan voi
rakentaa elämänsä myös sitten, kun elämä ei enää ole kovin coolia.
- Kuudenneksi: "kuolemaan asti". Avioliitto kestää kuolemaan, ei pidemmälle! Se
on tähän elämään kuuluvaa, ei iankaikkista. Mutta niin kuin meidän pojat eivät
pääse siitä mihinkään, että minä olen heidän isänsä, niin ei tämä
aviosukulaisuuskaan lopu siihen, ettei enää huvita. Joka miettii tätä
huolellisesti, huomaa, että kaikki muu olisikin "epärakkautta". Tämähän on
loistoratkaisu, eikä kuorma!
Jumalan kuudes käsky sanookin siksi: Älä tee aviorikosta!
Lutherin hyvä selitys:
Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että pidämme sanamme ja tekomme
puhtaina ja kurinalaisina, sekä rakastamme ja kunnioitamme kukin
aviopuolisoamme.
Jumala sanoo muualla Raamatussa vielä: Minä vihaan hylkäämistä!
Onnen saa vain sivutuotteena
Joskus puhutaan "siitä oikeasta" ja "sen oikean" löytämisestä. Rippikoulun
opettajan neuvo oli tämän suhteen: "Ei ole niinkään tärkeää löytää 'sitä
oikeaa', vaan olla itse 'se oikea'".
Joka etsii onnea, ei löydä sitä. Iloisia hetkiä kyllä löytää etsimällä, mutta ne
menevät ja saattavat lopulta muuttua jopa katkeriksi muistoiksi. Onni tulee aina
sivutuotteena. Joka ajaa pikkulapsen lailla omaa asiaansa ja etsii omaa onneaan,
ei tule sitä löytämään. Niin proosalliselta kuin kuulostaakin: avio-onni tulee
siitä, että ollaan uskollisia ja etsitään, ei vain omaa, vaan toisen onnea ja
parasta.
Mitä tämä sitten merkitsee käytännössä?
Älkää antako yleisen elämäntyylin ja lähimpienkään törttöilyn johtaa itseänne
harhapäätöksiin! Avioliitto on hyvä, pyhä ja iloinen asia. Single-elämä, jossa
pyritään loputtomasti jatkamaan "huoletonta" nuoruutta, on lopulta itsepetosta,
koska tulee aika, jolloin ei perhettä enää perusteta ja kiinteitä suhteita
solmita. Mitä teet 60-vuotiaana? Vain omalle itselle eletty elämä on lopulta
mieletöntä.
Päättäkää olla uskollisia. Se on tämän elämänne suhteen paras päätöksenne. Olkaa
uskollisia myös tulevalle puolisollenne, jota ette ehkä edes tunne vielä.
Avioelämä kaikkine puolineen, myös ja erityisesti seksuaalinen kanssakäyminen,
on tarkoitettu avioliittoon, yhden miehen ja yhden vaimon välille. Kaikki muu
palvelee uskottomuutta ja heikentää omaa ja mahdollisesti toisten avioliittoa.
Se on sitä paitsi Jumalan tahdon vastaista. Uskollisuus tuo onnen!
Avioliitossa annetaan paljon anteeksi, sillä elämässä on paljon
anteeksiannettavaa. Jumala tuntee anteeksiantamisen hyvin. Hän on siinä asiassa
mestari. Juuri anteeksianto oli Hänen mielessään, kun hän lähetti Poikansa
kuolemaan koko maailman, myös aviopuolisoiden syntien tähden. Jeesus teki
anteeksiannon mahdolliseksi aivan viimeistä syntiä ja rikosta myöden.
Sitoutuminen
Rakkaus on valmis sitomaan itsensä, jopa kirjallisesti. Jos kaikki on puhdasta
ja selvää, voidaan myös tehdä paperit ja antaa lupaukset. Jos teet kaupat, mutta
toinen osapuoli ei tahdokaan tehdä kauppakirjaa tai antaa kuittia, tiedät, että
asiassa on jotakin hämärää. "Aviokaupassa" ei saa olla hämärää. Siihen ei saa
liittyä "takaporttia", niin kuin muutenkaan sukulaisuuteen ei liity. Takaportin
jättäminen merkitsee: "Sinusta on minulle nyt iloa / hyötyä, mutta sitten kun ei
enää ole, tahdon pitää itselläni oikeuden jättää sinut".
Kun on menty virallisesti naimisiin, kaikki tietävät mistä on kysymys: Me olemme
nyt uusi perhe tai perheen alku. Tätä ilmentää yhteinen nimikin - on tullut uusi
sukulaisuus. Ei tarvitse käyttää sivulauseita eikä luimistella eikä kenenkään
arvailla "Kukas tämä nyt sitten on?" Aviopuolisoiden oman- ja toisen arvontunne
on hyvin tärkeä asia ja suuri aarre.
Avoliitto?
Avioliittoa ei voi harjoitella, sillä sitoutuminen on sen olennainen osa. Joka
tahtoo kokeilla toista ihmistä, ei rakasta häntä, vaan itseään. Jos kokeileminen
tuottaisi hyviä tuloksia, pitäisi nykyään olla valtavasti hyviä avioliittoja.
Valitettavasti avioeroista on päin vastoin tullut suorastaan epidemia.
Avoliitto, joka on tietenkin jo sananakin vähän hassu (avo- ja liitto, kun ovat
vastakohtia), ei ole Jumalan tahto. On olemassa paljon parempi ratkaisu:
sitoutuminen. Se kuuluu rakkauteen. Uskollisuus on sitäkin, että jaksetaan
odottaa ja nähdä vaivaa toisen takia. Sitä paitsi ei avioliittoa kannata lykätä
loputtomiin. Miksi ei kaksi nuorta voisi mennä naimisiin, vaikka vielä
jouduttaisiin elämään vaatimattomasti? Se oli minusta jopa mielenkiintoista!
Petos, valhe ja suuri vääryys liittyvät aina aviorikokseen. Joka jättää
puolisonsa toisen naisen / miehen takia, on aikansa onnen huumassa ja katsoo,
että "näin hyvä ei voi olla väärin". Samalla hän ei huomaa tai tahdo huomata,
kuinka paljon hän tuottaa tuskaa puolisolleen, lapsilleen, sukulaisilleen ja
ystävilleen.
Älkää ottako mallia! Olkaa te aikuisia, jotka tietävät, mihin ovat ryhtyneet,
tekevät velvollisuutensa, ottavat vastuun omista tekemisistään ja niistä
ihmisistä, joista hän todella onkin vastuussa. Sinä et ole vastuussa komeasta
työtoveristasi, vaan miehestäsi (mahdollisesti väsyneestä) ja lapsistasi. Sinä
et ole vastuussa ihastuttavasta uudesta tuttavuudesta, vaan vaimostasi, jolla on
myös huonoja päiviä. Emme tiedä, mitä kaikkea viimeisellä tuomiolla tullaan
meiltä kysymään, mutta aivan varmasti ainakin sitä, miten kohtelimme
puolisoamme!
Entä, jos on jo tapahtunut katastrofi?
Kristillinen avioliitto on koko elämäksi (toisen puolison kuolemaan saakka).
Uudelleen avioituminen ei ole aivan kuin joka papin takataskussa oleva temppu,
jonka päälle sitten voidaan lukea hurskas loitsu. Papilla ei ole valtuuksia
siunata mitään omasta takaa - niin suuria herroja me emme ole! Valitettavasti
tässä kirkko on viimeaikoina alkanut luulla aivan liikoja itsestään. Papin
siunaus merkitsee: "Te olette tehneet Jumalan Sanan mukaan, siksi siunatkoon
teitä Jumala itse."
Miksi kuitenkin olen minäkin joskus vihkinyt eronneita?
Elämä on usein kovaa ja ihmiset kovasydämisiä. Hylätty puoliso joutuu
järjestämään elämänsä jotenkin. Sirpaleita on joka puolella, mutta elämän on
jatkuttava. "Leskenä" (hylättynä) eläminen on monessa suhteessa vaikeaa ja jopa
mahdotonta. Silloin voi olla parempi mennä uudelleen naimisiin ja tehdä se
tietoisesti ja julkisesti. Sellaiseen päätöksen uskallan minäkin lausua Jumalan
siunauksen.
Toivon teille kaikille onnellista elämää ja avioliittoa. Elämä on lyhyt - hyvin
lyhyt. Ihminen on luotu iankaikkisuutta varten, mutta ajallinenkin elämä on
tärkeä ja tarkoitettu elettäväksi. Se on lahja itse elämän Luojalta!
Setänne ja enonne
Risto Soramies
Minua on myös hieman vaivannut kyseinen asia, ehkä siksi tänne nyt kirjoittelen asiasta. Minua ei kiinnosta pappien sun muiden kiihkouskovien jorinat avoliiton synnillisyydestä tai synnittömyydestä. Kyllähän sitä avioliitossakin tehdään syntiä, joskus tuntuu että paljon enemmän ja pahemmalta tuntuvia ylilyöntejä tulee. Tuntuu siltä, että kun saa papilta aamenen alttarilla, sitä suorastaan juostaan tekeemään syntiä, kun ensin on vähän sulateltu asiaa, ja unohdettu rakkauden ja toiselle omistautumisen velvoitteita. Toki ilmeisesti suurin osa avioliitossa olevista elää onnellisesti, eikä siinä tietenkään mitään pahaa ole.
Itse olen ollut noin kolmisen vuotta avoliitossa, eikä erityisemmin ole tuntunut, että alttari tai papin aamen kutsuis. On tuota ilmankin pärjätty tähän asti. Ehkä syynä tunne siitä, että tulee kokonaan kahlituksi. Niinkuin ei täällä muutenkin ihmisillä olis palloa jaloissa, noin kuvainnoillisesti. Jos toista rakastaa ei siihen vihkimistä (lue: traditiota)tarvita. Onhan tuota oma kulta kysellyt välillä, että mentäiskö vaikka maistraattiin, mutta ei sekään oikealta tuunnu.
Jotenkin vaan tuntuu, että ulkoinen paine (yhteiskunta) työntää avioliittoon, tehdään niin koska on ennenkin tehty. Eihän sitä muuten oikeita ihmisiä olla. Pitäähän sitä juhlia, ja saada kaikki sukulaiset ja ystävät samaan pöytään onnen merkeissä... Niinkuin ihmiset ei voisi muuten juhlia yhdessä, jos toisistaan pitää tai ei pidä, siinäpä ehkä syy pitää juhlat. (Toistan lauseen) Että saadaan kaikki samaan pöytään..
Kun puhuit tuosta ulkoisesta paineesta avioliittoon, niin minä puhun aivan toista.
Paineita näyttää todella olevan avoliiton suuntaan ja se tulee esiin jopa virastoissa.
Kun me menimme vaimoni kanssa naimisiin ja tulomme olivat vähän niin ja näin, niin menimme tietysti Kelaan.
Kelassa meille ystävällisesti neuvottiin, että erotkaa, niin saatte täydet tuet, toisin, kuin avioparina.
Sossussa kävi sama juttu. Vielä, jos olisimme avopareina muuttaneet erikseen asumaan, niin olisimme saaneet enemmän tukia.
Hullua, hullua. Yhteiskunta näyttää tukevan avoparina asumista ja olemista aivan erillailla, kuin papin aamenen saaneita liitolleen.
Luterilaisen opin mukaan avoliitossa itsessään ei ole mitään väärää, vaan avoliitto on Jumalan edessä avioliitto, aivan yhtä velvoittava.
Väärin on kuitenkin, jos liittoon ryhdytään vain kokeilumielesssä.
Netistä löytyy pitkä teologinen tutkielma, jossa käsitellään avoliittoa luterilaisen opin valossa:
http://koti.mbnet.fi/~apologi/Artikkelit/Avoliitto.PDF
Avioliitto ei oikeastaan ole kristillinen raditio. Avioliittoja esiintyy lähes kaikissa uskonnoissa. Avioliitto solmitaan itseä ja muita ihmisiä varten ei Jumalaa varten.
Henkilökohtaisesti katson, ettei käsitteellä avoliitto ole sisältöä. Joko olet avioitunut tai sitten et. Eroamme isästämme ja äidistämme ja liitymme puolisoomme, ja se siitä.
Mistä liittymisen kukin laskee, on toinen kysymys. Yhdyntä? Lupaus sitoutumisesta?
Miten vain katsotaankin, olen rikkonut. He kun "eivät olleet oikeita minulle". Mitä ilmeisimmin olen jättänyt jälkeeni syviä haavoja. Niitä onkin mukava muistella nukkumaan mennessä.
Sellaista ihmistä kuin "oikea" ei ole olemassakaan.