Synnyin lievästi autistisena poikana. Tulokaskaan ei ollut hieno kympin vauva. Vasta keski-ikäisenä kuulin sukulaistytöltä, että vanhempani, varsinkin isäni oli minuun hyvin pettynyt.
Varmaan sain hyvää hoitoa ja rakkauttakin. Sitten kaikki muuttui. Perheeseen syntyi pikkuinen poikavauva, syntymästä saakka oikea pikku ilopilleri. Sisarkateuteen se johti.
Raju pettymysten kausi johti alle kouluikäisenä psyykenhäiriöihin. Vasta keski-ikäisenä sain aspergerdiagnoosin. Asiat selitettiin parhain päin, annettiin tietoa ja kirjallisuutta; et ole ainoa lajissasi tyyliin.
Siltikin, ilman sosiaalisia taitoja elämä johti aina vaan syvempään syrjäytymiseen. Hyväksyn tämän helpommin kun tähän on syynä neurobiologinen, geenitason erilaisuus.
Ei aina itsestä kiinni
6
776
Vastaukset
- tsemppiä sinullekin
Kuitenkin ihminen voi selviytyä kovastakin lapsuudesta: juuri akson TV 1:llä Aamusydämellä ohjelmaa. Myöhemminkin saa uutta maata jalkojensa alle.
- kuinka voit?
Mitenkäs nykyään elelet, oletko huonoista sosiaalisista taidoista huolimatta perustanut perhettä?
- yksi m heistä
Olosuhteet heittiit niin, että heikoissa taloudellissosiaalisissa kantimissa ollut nainen halusi minusta turvaa, vaikken ole sosiaalisilta taidoiltani mikään aviomiestyyppi.Sitten sairaus vei hänet vuosia sitten.
Kaaostahan siitä seurasi. Varhaisia alzheimerin merkkejä. Unohtelen kaikkea. Eilen poistuin autostani jättäen atomaativaihteisen pakin päälle. Auto vyöryi kohti kun liukastuin autotallin edessä.
Jalassani ollut turvasaapas jäi pitämään pakittavaa autoa paikoillaan. Ryömin saappaasta irti ja pääsin laittaan auton vapaalle toisessa jalassa vaan sukka.
Aivan tuntemattomatkin ihmiset pitävät minusta joskus huolta kun näkevät, että mies ei ole enää oikein tolkuissaan. - Anonyymi
yksi m heistä kirjoitti:
Olosuhteet heittiit niin, että heikoissa taloudellissosiaalisissa kantimissa ollut nainen halusi minusta turvaa, vaikken ole sosiaalisilta taidoiltani mikään aviomiestyyppi.Sitten sairaus vei hänet vuosia sitten.
Kaaostahan siitä seurasi. Varhaisia alzheimerin merkkejä. Unohtelen kaikkea. Eilen poistuin autostani jättäen atomaativaihteisen pakin päälle. Auto vyöryi kohti kun liukastuin autotallin edessä.
Jalassani ollut turvasaapas jäi pitämään pakittavaa autoa paikoillaan. Ryömin saappaasta irti ja pääsin laittaan auton vapaalle toisessa jalassa vaan sukka.
Aivan tuntemattomatkin ihmiset pitävät minusta joskus huolta kun näkevät, että mies ei ole enää oikein tolkuissaan.Nerokkaasti toimittu tuossa auton taltuttamisessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nerokkaasti toimittu tuossa auton taltuttamisessa.
Lopeta meiä kiusaamine
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta meiä kiusaamine
No mistä tuokin ajatus nyt kumpusi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961605- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4151017- 166952
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126752- 51688
- 78675
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651