Kulkija

Kylmä tuuli heiluttaa koivujen lehdettömiä oksia joen törmällä. Taivaalta sataa kovia rakeita valtoimenaan. Ne pistelevät ihmisiä kasvoihin heidän kulkiessaan väsyneinä pitkin jäisiä teitä yrittäen olla kaatumatta. Kova tuuli yrittää työntää ihmiset kumoon. Kodin lämpö on vielä kaukana, monen varovaisen askelen päässä. Pakokaasujen inhottavat hajut kiusaavat kulkijoita rakeiden yhä pistellessä heidän kasvojaan.

Kulkijan päästyä kotiin hän ottaa aluksi pipon pois, sitten hanskat, takin ja kengät. Päälypaidankin hän ottaa pois ja jättää tuolin selkänojalle. Asunto on hiljainen, kulkija on siellä yksin. Ulkona vallinnut kylmä on jäänyt kulkijan ihoon kiinni, eikä se lähde äkkiä pois.

Iltapäivän valoisuus alkaa kadota ja vaihtuu lopulta pimeään. Ulkona on viisitoista astetta kylmän puolella. Katsottuaan ikkunan ulkokarmissa olevaa lämpömittaria kulkija hipaisee ikkunan lasia. Se on tasainen ja viileä. Sormenjäljet jäävät ikkunaan. Kulkija nojautuu käsillään keittiön pöytätasoon ja huokaisee.
069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


25rd. kirjoitti:

Kylmä tuuli heiluttaa koivujen lehdettömiä oksia joen törmällä. Taivaalta sataa kovia rakeita valtoimenaan. Ne pistelevät ihmisiä kasvoihin heidän kulkiessaan väsyneinä pitkin jäisiä teitä yrittäen olla kaatumatta. Kova tuuli yrittää työntää ihmiset kumoon. Kodin lämpö on vielä kaukana, monen varovaisen askelen päässä. Pakokaasujen inhottavat hajut kiusaavat kulkijoita rakeiden yhä pistellessä heidän kasvojaan.

Kulkijan päästyä kotiin hän ottaa aluksi pipon pois, sitten hanskat, takin ja kengät. Päälypaidankin hän ottaa pois ja jättää tuolin selkänojalle. Asunto on hiljainen, kulkija on siellä yksin. Ulkona vallinnut kylmä on jäänyt kulkijan ihoon kiinni, eikä se lähde äkkiä pois.

Iltapäivän valoisuus alkaa kadota ja vaihtuu lopulta pimeään. Ulkona on viisitoista astetta kylmän puolella. Katsottuaan ikkunan ulkokarmissa olevaa lämpömittaria kulkija hipaisee ikkunan lasia. Se on tasainen ja viileä. Sormenjäljet jäävät ikkunaan. Kulkija nojautuu käsillään keittiön pöytätasoon ja huokaisee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu