Seronil (mielialalääke)

Kokemuksia kaipaava

Miten Seronil on vaikuttanu ruokahaluusi ja painoosi?

Olen alipainoinen ja minulle määrättiin masennukseen seronilia päivässä 10mg (aluksi ainakin). Lihottaako tuo minua? Tiedän, että vaikutukset ovat yksilölliset, mutta en halua lihoa lääkkeen takia... Enkä muutenkaan.

Kaikkia kokemuksia saa kertoa kyseisestä lääkkeestä. Kiitos.

42

3811

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omakohtainen kokemus

      Olen syönyt fluoksetiinia 15 vuotta. Aluksi esiintyi ruokahaluttomuutta sekä painon laskua, nykyisin lääke ei vaikuta enää millään lailla painoon eikä ruokahaluun. Minulla todettiin 20 v sitten anoreksia, mutten silti ole kärsinyt lääkkeen sivuvaikutuksista, joihin kuuluu mm.ruokahalun vähentyminen Nykyisin olen normaalipainoinen 171/58. Seronilia (fluoksetiini) käytetään myös syömishäiriöiden hoitamisessa OCDn ohella.

    • tahdon varoittaa

      Olethan kokeillut keskusteluterapiaa ennen kuin lähdet edes harkitsemaan 'masennuslääkkeitä'? Sinulle ei varmastikaan ole kerrottu lääkärisi toimesta, että SSRI:t ovat erittäin haitallisia aivoillesi ja voivat aiheuttaa pysyviä haittavaikutuksia aineen lopettamisesta huolimatta. Yleisimpiä haittavaikutuksia ovat esimerkiksi muisti- ja keskittymiskyvyn vaikeuksia, seksuaalitoimintojen häiriöitä, aistiharhoja, tuntohäiriöitä, tunteiden katoamista (et tunne enää innostusta, iloa, empatiaa, rakkautta etc.), kyvyttömyyttä tuntea mielihyvää (harrastukset, seksi etc.), kaljuuntumista, lihoamista tai vastavuoroisesti laihtumista. Ennen kuin päätät edes kokeilla (josta myös voi jäädä pysyvät vammat), lue potilasohje tarkkaan, erityisesti haittavaikutus osio, joka on näiden aineiden kanssa erityisen merkittävä. Potilasohjeen löydät googlettamalla ilman, että sinun tarvitsee hankkia tuotetta. Muista myös, että isolle osalle käyttäjistä lopettaminen on todella vaikeaa. Vieroitus voi olla sananmukaisesti helvetillistä. Haluan, että tiedät kolikon toisen puolen ennen kuin teet päätöksiä, koska Suomessakin on liikaa ihmisiä, jotka eivät saaneet koskaan asianmukaista tietoa näiden aineiden todellisista riskeistä. Lisätietoa löydät netistä. Toivotaan sulle kaikkea hyvää jatkoon mitä ikinä päätätkään.

      • lähteet?

        Voisitko antaa lähteen näistä SSRI:n "pysyvistä haittavaikutuksista aivoille"?

    • jaa-a

      Etkö tajua, että tuo on sairasta? Olet siis jo muutenkin alipainoinen ja ilmeisesti haluat laihtua vielä lisää.

    • Kokemuksia kaipaava

      Olen tosi lääkevastainen, ja kieltäydyin lääkkeistä aina tähän asti. Nyt kuitenkin vakava masennus aiheutti sen, etten jaksa käydä koulua, joten lääkitystä tyrkytettiin heti.

      Olen lukenut lääkkestä paljon; haittavaikutukset moneen kertaan läpi ja kymmeniä, jopa satoja kokemuksia tästä lääkkeestä. Vaikutus painoon olisi tärkein tieto.

      Kokemuksia lisää? :)

      • 16+9

        Lopeta proaminen. Sulle ei kukaan enää vastaa mitään.

      • tahdon varoittaa

        Moi. Miten koet, että sua on autettu pääsemään pahan olon yli tähän mennessä? Harvoin masentuneisuus häviää ellei sen syyhyn päästä käsiksi ja saada asioita ratkaistuksi. Ymmärrät varmasti, että mikään pilleri ei niitä ongelmia ratkaise oli ne sitten riitoja, yksinäisyyttä, parisuhde- tai muita sosiaalisia ongelmia ja niin edelleen, ei yhtään sen enempää kuin alkoholi tai muut huumeetkaan. Mietin vain, että tiedätkö itsekään mitä näiltä aineilta, kuten fluoksetiinin, haet?

      • tahdon varoittaa
        tahdon varoittaa kirjoitti:

        Ja sanon vielä, että mahdollinen painon nousu on ongelmistasi pienin. Jos olet tekemässä käyttöpäätöksen sen perusteella, et tiedä mihin olet ryhtymässä.

      • Kokemuksia kaipaava
        tahdon varoittaa kirjoitti:

        Moi. Miten koet, että sua on autettu pääsemään pahan olon yli tähän mennessä? Harvoin masentuneisuus häviää ellei sen syyhyn päästä käsiksi ja saada asioita ratkaistuksi. Ymmärrät varmasti, että mikään pilleri ei niitä ongelmia ratkaise oli ne sitten riitoja, yksinäisyyttä, parisuhde- tai muita sosiaalisia ongelmia ja niin edelleen, ei yhtään sen enempää kuin alkoholi tai muut huumeetkaan. Mietin vain, että tiedätkö itsekään mitä näiltä aineilta, kuten fluoksetiinin, haet?

        Moi.
        Haen mielialalääkkeistä tukea terapiaan. Kyllä, käyn siis säännöllisesti kerran viikossa psykoterapeutilla. Olen käynyt jo vuoden, mutta masennukseni on pahentunut sinä aikana. Tai itseasiassa diagnooseina oli ainoastaan ahdistuneisuushäiriö (ja epätyypillinen laihuushäiriö) mutta nyt vasta varmistui vakava masennus.

        Mukana kulkee siis myös vahvasti jonkinlainen epätyypillinen syömishäiriö sekä sosiaalisten tilanteiden pelko ja minulla on myös oireita, joita en ole kertonut kenellekkään. Muun muassa harhat, itsetuhoisuus, itsemurha-ajatukset, lievät pakko-oireet, traumat lapsuudesta (joista johtuen arkielämässä pahojakin pelkotiloja) ym... Niistä en ole vielä ainakaan uskaltanut/pystynyt/halunnut avautua esimerkiksi terapiassa.

        Lihomispelko on kohdallani suuri. En silti tahtoisi jättää lääkkeitä syömättä sen takia, jos kuitenkin Seronil-lääke kohenaisi mielialaani, auttaisi jaksamaan koulussa, helpottaisi oloani, vähentäisi itsetuhoisuutta tai ylipäätänsä lievittäisi jatkuvaa ahdistuneisuuttani. Mutta jos aloitan, niin lopetan ne heti, jos painoni nousee yli kilolla tai korkeentaan kahdella kilolla. Siitä olen varma.

        Kiitos vastauksista. Lisää kokemuksia lukisin mielelläni.

    • kertokaa

      Onko kukaan yrittänyt itsemurhaa Seronililla? Kauanko kestää, että alkaa tulla yliannostusoireita??

      • Kokemuksia kaipaava

        Varmasti on yrittänyt. Olen kuullut ja lukenut, että sillä hyvin harvoin kuolemaa saadaan aikaiseksi. Sairaalareissu yleensä on seuraamukset. Ja ehkäpä osastohoito. Tapauskohtaista, tietenkin. Mutta. Älä tee sitä. Ansaitset elää. Puhu, juttele, kerro, huuda. Saat apua. Ole kiltti äläkä tee sitä. Minäkin välitän.

      • altistaa

        Kauhajoen ja Hyvinkään kouluväkivallan ja itsarin tapaukset johtuivat Seronilista. Asia oli silloin facebookissa ja samoin Suomi24:llä. Näin ollen Seronil altistaa itsarille.

      • höh

        riittääkö 1000mg???

      • Totuuskomissio
        altistaa kirjoitti:

        Kauhajoen ja Hyvinkään kouluväkivallan ja itsarin tapaukset johtuivat Seronilista. Asia oli silloin facebookissa ja samoin Suomi24:llä. Näin ollen Seronil altistaa itsarille.

        Jos kerran tieto lääkityksestä kerrotaan Suomi 24:llä niin täytyyhän sen olla totta. Nimim. "altistaa" tuskin yhtään ajatteli kommenttiiaan syvemmin.

      • tahdon varoittaa
        Totuuskomissio kirjoitti:

        Jos kerran tieto lääkityksestä kerrotaan Suomi 24:llä niin täytyyhän sen olla totta. Nimim. "altistaa" tuskin yhtään ajatteli kommenttiiaan syvemmin.

        Itse olin lukenut, että Kauhajoella taustalla olivat paroksetiini ja alpratsolaami, ei fluoksetiini. Voi olla, että muistan väärin, en jaksa googlettaa. Joka tapauksessa masennuslääkkeiden ja väkivallan yhteys on todistetusti kausaalinen.

    • JanisJ

      Käytin reilun vuoden verran Seronilia. Ei vaikuttanut painoon, eikä liioin muutenkaan. En ole kuullut että kellää olisi aiheuttanut lihomista. Ole huoleti! :)

      • Käytin 2 vuotta

        bulimiaan (jossa mukana anoreksiakausia) ja vakavaan masennukseen, aloin parantua lihomatta grammaakaan. Olon paranemisen myötä pääsin ruoka- ja lihomispelostani, nykyään pärjään ilman lääkkeitä ja onnellinen siitä että olen jo normaalipainon alarajoilla ja voin hyvin sekä fyysisesti että psyykkisesti.
        Sivuvaikutuksina tuli omituisia impulsseja tehdä hölmöjä... Se ei ole harvinaista, mitä olen tältä palstalta lukenut.
        Mun annostus oli ensin 20mg, nostettiin pian 40 ja siitä 60 asti.
        Lue pakkausseloste huolella ja pidä kirjaa oloistasi.
        Tsemppiä ja voimia!!! :)

    • eräs n

      Ollut käytössä mulla jo ainakin 10 vuotta. Ei ole lihottanut. Joskus niin päin, että ruoka ei tahdo maistua. Tuntuu myös laskevan verenpainetta, mikä on tietysti huono juttu, jos on jo luonnostaan alhaiset verenpaineet.

      Lopettamista olen muutaman kerran yrittänyt, mutta muutun täysin sietämättömäksi ja aggressiiviseksi, ajatukset rupeaa harhailemaan. Olen totuttautunut ajatukseen, että tulen syömään SSRI-lääkkeitä lopun ikääni, jos se on ainoa keino olla siedettävä tyyppi. Toleranssi tuntuu vuosien käytöllä olevan jo aika suuri...Olen harkinnut pyytäväni lääkeannoksen lisäämistä taas kerran, koska olen nykyään väsyneempi ja haluttomampi. Annosta on vuosien aikaan nostettu muutaman kerran omasta pyynnöstäni.

      Varmaan aika yksilöllistä, miten lääkkeet vaikuttaa ihmiseen. Totuus on kuitenkin se, että ilman Seronilia olisin kamala, hermoheikko ihminen.

      • tahdon varoittaa

        "Lopettamista olen muutaman kerran yrittänyt, mutta muutun täysin sietämättömäksi ja aggressiiviseksi, ajatukset rupeaa harhailemaan."

        Yleisiä vieroitusoireita kaikki....

      • varoituksista viis
        tahdon varoittaa kirjoitti:

        "Lopettamista olen muutaman kerran yrittänyt, mutta muutun täysin sietämättömäksi ja aggressiiviseksi, ajatukset rupeaa harhailemaan."

        Yleisiä vieroitusoireita kaikki....

        Minä lopetini seinään 15 vuoden käytön jälkeen eikä tullut mitään vieroitusoireita.

      • tahdon varoittaa
        varoituksista viis kirjoitti:

        Minä lopetini seinään 15 vuoden käytön jälkeen eikä tullut mitään vieroitusoireita.

        Onneksi olkoon, jos vältyit. Harmi, että kaikki eivät todellakaan välty, joten on tärkeä varoittaa, että ei tule sitten yllätyksenä, kun kohdalle sattuu.

    • Kokemuksia kaipaava

      Kiitos paljon vastauksista! :-) Aloitan käytön, mutta lopetan sen myös yhtä pikaisesti jos haittavaikutukset kohdallani on kamalat.

      Kokemuksia saa edelleen kertoa jos tulee mieleen :-)

      • Kokemuksia tarjoava

        Kokeile itse. Kukaan muu ei voi kertoa sinulle kuinka lääke juuri sinuun vaikuttaa. Kannattaa kokeilla myös muitakin lääkkeitä.

      • 18+4

        Voit lihoa lääkkeen vaikutuksesta 5-10 kg parissa kuukaudessa, kannattaa miettiä kannattaako riskeerata!

      • Kokemuksia kaipaava
        18+4 kirjoitti:

        Voit lihoa lääkkeen vaikutuksesta 5-10 kg parissa kuukaudessa, kannattaa miettiä kannattaako riskeerata!

        Jos painoa tulee 2 kiloa, niin lopetan lääkkeen heti. Tarkkailen painoa päivittäin, joten 5-10 kilon painonnousu ei ole kovin todennäköistä juuri nyt tässä tilanteessa. :-) Myönnän kuitenkin pelkääväni sivuvaikutuksia/haittavaikutuksia erittäin paljon.

        Kiitos vastauksista ihan kaikille.

    • Last call

      What your MD should tell you about SSRI antidepressants

      "The conventional wisdom is that antidepressant medications are effective and safe. However, the scientific literature shows that the conventional wisdom is flawed. While all prescription medications have side effects, antidepressant medications appear to do more harm than good as treatments for depression."

      http://beyondmeds.com/2012/09/13/what-to-know-ssri/

    • RiiRii

      En pääse eroon Seronilistä vuosien käytön jälkeen. Masennus ei ole poistunut, mutta kaikki alla olevat haittavaikutukset ovat läsnä:

      Yleisimpiä haittavaikutuksia ovat esimerkiksi muisti- ja keskittymiskyvyn vaikeuksia, seksuaalitoimintojen häiriöitä, aistiharhoja, tuntohäiriöitä, tunteiden katoamista (et tunne enää innostusta, iloa, empatiaa, rakkautta etc.), kyvyttömyyttä tuntea mielihyvää (harrastukset, seksi etc.), kaljuuntumista, lihoamista tai vastavuoroisesti laihtumista.

      • Last call

        Oletko jutellut haitoista lääkärillesi tai jollekin muulle lääkärille? Oletko saanut heiltä apua ja tukea vieroitukseen? Kannattaa keskustella asiasta lääkärin kanssa.

        Jos englannin kielen taitosi riittää BeyondMeds.com on hyvä sivusto, josta saa tietoa esimerkiksi vieroittautumisesta. Lähes poikkeuksetta, lääkäriltä saadut muutaman viikon vieroitusohjelmat ovat täysin riittämättömiä ja tuhoon tuomittuja. Niiden avulla on vaikea tai mahdoton päästä irti esimerkiksi masennuslääkkeistä. HUOM. Kaikki mielialalääkkeet ovat koukuttavia, sillä ne ovat pohjimmiltaan huumeita.

        Alla on muutama kappale em. sivustolta vieroittautumiseen liittyen. Ne kannattaa lukea jokaisen, joka on jotenkin tekemisissä mielialalääkkeiden kanssa tai haluaa vinkkejä vieroittautumiseen.

        Beyond Meds -sivuston vieroitusosiosta poimittuja kappaleita:

        WARNING
        http://beyondmeds.com/warning/

        Psychiatric Drug Withdrawal 101
        http://beyondmeds.com/withdrawal-101/

        Support in withdrawal
        http://beyondmeds.com/support-in-wd/

        The truth is often ugly...
        http://beyondmeds.com/2013/03/18/the-truth-is-often-ugly/

      • omakokemus
        Last call kirjoitti:

        Lopeta provoaminen.

        Vuosikausia käytetyistä masennuslääkkeistä on mahdollista päästä irti samantien jos tahtoo vaikka päivässä ilman sen kummempia vieroitusoireita. Turhaa propagandaa taas jenkkisivustot täynnä.

        Ihan omakohtaisesta kokemuksesta puhun.

        Miksi täytyy käydä täällä ihan oikeasti provoamassa, läheskään kaikille ei tule vieroitusoireita lääkityksistä vaikka niitä olisi käyttänyt parikymmentä vuotta yhtäperää. En puhu neurolepteista enkä bentsoista vaan SSRI- ja SNRI -lääkkeistä.

      • omakokemus

        Minä olen päässyt samantien, ilman vieroitusoireista. Mitään haittavaikutuksia ei jäänyt lopetuksen jälkeen.

      • normaalia

        "Yleisimpiä haittavaikutuksia ovat esimerkiksi muisti- ja keskittymiskyvyn vaikeuksia, seksuaalitoimintojen häiriöitä, aistiharhoja, tuntohäiriöitä, tunteiden katoamista (et tunne enää innostusta, iloa, empatiaa, rakkautta etc.), kyvyttömyyttä tuntea mielihyvää (harrastukset, seksi etc.), kaljuuntumista, lihoamista tai vastavuoroisesti laihtumista."

        Minulla on ilmennyt näitä kaikkia jopa ilman lääkkeitä.

        Sitä kutsutaan vanhenemiseksi.

      • Last call
        omakokemus kirjoitti:

        Lopeta provoaminen.

        Vuosikausia käytetyistä masennuslääkkeistä on mahdollista päästä irti samantien jos tahtoo vaikka päivässä ilman sen kummempia vieroitusoireita. Turhaa propagandaa taas jenkkisivustot täynnä.

        Ihan omakohtaisesta kokemuksesta puhun.

        Miksi täytyy käydä täällä ihan oikeasti provoamassa, läheskään kaikille ei tule vieroitusoireita lääkityksistä vaikka niitä olisi käyttänyt parikymmentä vuotta yhtäperää. En puhu neurolepteista enkä bentsoista vaan SSRI- ja SNRI -lääkkeistä.

        Olen aidosti iloinen siitä, että sinä olet selvinnyt ilman ongelmia. Älä kuitenkaan viitsi harhaanjohtaa muita luulemaan, että kaikki ovat yhtä onnekkaita. En syytä sinua siitä, että et tiedä vieroituksesta enempää, sehän on vain osoitus siitä, että et ole joutunut kärsimään. En selvästikään tunne SSRI-vieroitusta, koska et ole joutunut siihen onneksesi koskaan tutustumaan.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10174942

      • Last call
        normaalia kirjoitti:

        "Yleisimpiä haittavaikutuksia ovat esimerkiksi muisti- ja keskittymiskyvyn vaikeuksia, seksuaalitoimintojen häiriöitä, aistiharhoja, tuntohäiriöitä, tunteiden katoamista (et tunne enää innostusta, iloa, empatiaa, rakkautta etc.), kyvyttömyyttä tuntea mielihyvää (harrastukset, seksi etc.), kaljuuntumista, lihoamista tai vastavuoroisesti laihtumista."

        Minulla on ilmennyt näitä kaikkia jopa ilman lääkkeitä.

        Sitä kutsutaan vanhenemiseksi.

        :) Sitäkin varmasti, jos näin sanot ja et ole ko. lääkkeitä käyttänyt.

    • neuvo1

      Hanki elämä. Syö hyvin ja urheile. Älä märehdi ongelmissasi, ne tuskin ovat ylitsepääsemättömiä.Nuo masennuslääkkeet tehoavat yhtä hyvin kuin lumelääkkeet keskivaikeaan masennukseen, vain syvään depressioon ne tehoavat tutkimusten mukaan, tosin ei niihinkään mitenkään huomattavasti. Haluat vain lötää jonkun ihmepillerin, joka parantaa sinut elämän vastoinkäymisistä. Ei tule tapahtumaan, tai ainakin riskeeraat terveytesi saadaksesi lumevaikutuksen masennuksesi hoitoon.

      • Kokemuksia kaipaava

        Ei, en halua ''löytää mitään ihmepilleriä, joka parantaisi minut elämän vastoinkäymisiltä.'' En edes tahtoisi käyttää mitään lääkkeitä. Tosiaankaan. Enkä usko niiden minkäänlaiseen toimivuuteen. MUTTA, sitäkin on kokeiltava. Jos seronilista tulisi kuitenkin minulle ''KÄVELYKEPPI.'' Pitäisi hetken pystyssä; Kohottaisi mielialaa edes vähän, jotta jaksaisin nousta aamulla ylös sängystä. Jotta jaksaisin raahautua terapiaan ja jaksaisin siellä puhua ja kuunnella. Jotta jaksaisin elää.

    • Tartyy

      Itse käytin 10 vuotta. Ja kun lopetin, lopetin puolen vuoden ajan eli hittaasti. Alussa varmaan ahdistusta ja vastaavaa, masennus voi jopa pahentua, mutta pyydä vaikka opamoxia ja otat tarvittaessa, niistä voi sitten vierottautua pikku hiljaa. Itse otin 15 mg tabletista maximissaan 4 puolikasta päivässä ja sit lopettelin aina 1/4 osa kerrallaan per viikko. Kyllä onnistuu. Usko pois!

      • surullinen pikkumyy

        Hei, voisitko kertoa alkuperäisen Seronilin määrän, ja myös Opamoxin määrät. Itse haluaisin lopettaa Seronilin, mutta saan ahdistuskohtauksia (joihin Opamox auttaa).

    • masennusmaikki

      Seronilin ei pitäisi lihottaa (psykiatrini mukaan) enkä itse lihonut sitä syödessä. Alkuun itse asiassa laihduin (huom. itselläni tosin myös syömishäiriö) kun ruokahalu väheni ja onnistuin olemaan paremmin syömättä. Aluksi myös tasapainotti mielialaa siten, ettei ahmimisimpulsseja tullut tai pääsin niistä yli paremmin.

      Itse lopetin kun masennus meni pahemmaksi ja kaikki tuntui turhalta. Itselläni oli kamalat vieroitusoireet (itkin ja haudoin itsemurhaa 24/7), mutta lopetinkin melkein seinään, mikä on typerää.

    • Eri keskustelu
    • Seronil 20 mg

      20-vuotta käyttänyt, ja avittaa pakkoajatuksiin ja paniikkihäiriöihin. Ehkä vaikuttaa muistiin ja seksuaalisuuteen (ei himoita ajatuksissa enää niin paljon). Mutta kun asiaan pääseen niin ei vaikutusta.

    • wanted_man

      Seronil yleensä vähentää ruokahalua, kuten monet muutkin SSRI-lääkkeet, joitakin määrätään bulimiaan.

      • 14+9

        SSRI:t voivat yhtä hyvin lisätä ruokahalua. Vaikutus on yksilöllinen ja mahdollisesti annosriippuvainen. Väärätapahan se on joka tapauksessa hoitaa syömishäiriöitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5346
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3701
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3263
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2505
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2102
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2027
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1876
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1352
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1318
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1154
    Aihe