Miksi pohjoismaat ja venäjät suostuta varausjärjestelmään?

porvaripolitiikkaa

Draftit ovat korporaatiososialismia pahimmillaan ja pitäisi sellaisenaan kieltää, samoin myös palkkakatto. Palkkakaton ja draftin ainoa tarkoitus on saada NHL-seuroista mahdollisimman tuottavia bisneksiä tappamalla seurojen välinen kilpailu parhaista nuorista pelaajista ja samalla estämään seuroja toimimaan taloudellisen pootentiaalin rajoissa.

Esim. Toronto ja New York Rangers kärsivät huomattavasti siitä, että korporaatiososialismi estää näitä seuroja käyttämästä koko potentiaaliaan urheilullisen menestyksen saavuttamiseksi.

Draftit ja palkkakatot käytännössä takaavat, ettei jääkiekossa voi jalkapallon kehittyä oikeasti kovia seurajoukkueita, vaan NHL-joukkueissa yhtä tähtiä kohti pelaa ainakin kolme keskinkertaisuutta. Se tarkoittaa, ettei seurajoukkuekiekon absoluuttinen taso voi tässä syteemissä nousta maksimaaliseen potentiaaliinsa.

On myös pelaajien kannalta varsin epäoikeudenmukaista, että maailman parhaat pelaajat joutuvat pelaamaan samassa joukkueessa onnettomien puukäsien kanssa. Monilta huippupelaajilta viedään törkeästi mahdollisuus Stanley Cupiin tällaisellä riistosysteemillä.

Myös pohjoismaat ja Venäjä ovat typeriä hyväksyessään systeemin ilman vastarintaa. Draft poistaa kilpailun nuorista pelaajista, joten (edelleen esim. jalkapllon tapaan) pelaajista ei synny hintakilpailua NHL-seurojen välille, mikä on hirveää euroopplaisten pelaajien ryöstöä pilkkahinnalla.

3

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • karppa81

      Tämä johtaa siihen et koht lahjakkuudet nuoret pelaa pienel palkal ja joku öljysheikki tekee lahjotuksii tilil kuukauden vålein ellei tätä sit tehdä jo nykyäänki.onneks veikkausliigas on ulkomaalais kiintiö ehkä nhl vois ottaa mallia.hetki viel ni khl ja nhl yhdistyy.menee toi khl niin övereiks suunnitellaa tyhjäst joukkueita sotchi viimeks mist puhuttu.eli pelkkää bisnestä ja sit pelaajil ei voida maksaa ku on palkkakatot typerää touhua

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9417
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      74
      4908
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      44
      4571
    4. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      8
      2368
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1576
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      43
      1395
    7. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      53
      1310
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1286
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1252
    10. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      45
      1192
    Aihe