Euroopassa tapeltiin ja tapettiin kaduilla ja maakunnissa noina vuosina tuhansia ihmisiä, Unkarissakin arviolta jopa yli 4 000. Tuhansia ihmishenkiä meni mm. Baijerissa ja ympäri Euroopan. Mutta olennaista näissä muualla kuin Suomessa tapahtuneissa taisteluissa oli se, että niissä ei päädytty kukistetun vastustajan massamurhaamiseen. Vain johtajia metsästettiin ja tapettiinkin mutta ei rivimiehiä.
Suomessa ainoana länteen luettavana maana voittaja aloitti kuukausia kestäneen masamurhaamisen periaatteella kaikki vastustajat on tapettava "koska olivat kapnallisia". Tarvittiin ulkovaltojen voimakas painostus murhaorgioitten lopettamiseksi. Vastaavaa nähtiin vain uudessa Neuvostoliitossa. Kertoisikohan tämä Suomen valkoporvarien ja N-liiton punikkibolsujen yhtäläisyys jotain oman kulttuurimme itäisyydestä. Ehkä läntisen ja mongolisen kulttuurin raja meneekin Tornionjoella.
Suomessa ainoana länteen luettavana maana voittaja aloitti kuukausia kestäneen masamurhaamisen periaatteella kaikki vastustajat on tapettava "koska olivat kapnallisia". Tarvittiin ulkovaltojen voimakas painostus murhaorgioitten lopettamiseksi. Vastaavaa nähtiin vain uudessa Neuvostoliitossa. Kertoisikohan tämä Suomen valkoporvarien ja N-liiton punikkibolsujen yhtäläisyys jotain oman kulttuurimme itäisyydestä. Ehkä läntisen ja mongolisen kulttuurin raja meneekin Tornionjoella.
Vastaukset 29
Vanhimmat
vanhojen valeiden toistoon.
Suomessa pääosa kapinallisista armahdettiin jo vuoden -18 aikana.
"Suomessa ainoana länteen luettavana maana voittaja aloitti kuukausia kestäneen masamurhaamisen periaatteella kaikki vastustajat on tapettava "koska olivat kapnallisia". Tarvittiin ulkovaltojen voimakas painostus murhaorgioitten lopettamiseksi."
Todella paksua valetta.
Kapinallisten enemmistö tuomitiin valtionrikosoikeuksissa alle kolmen vuoden vankeusrangaistuksiin ja 55 000 armahdettiin vuoden loppuun mennessä. Loputkin myöhemmin.
----Suomessa pääosa kapinallisista armahdettiin jo vuoden -18 aikana.-----
Et siis lukenut taaskaan avausta. Siinä kerrottiin, että kaikkia ei tapettu mutta "Tarvittiin ulkovaltojen voimakas painostus murhaorgioitten lopettamiseksi". Siis olisi tapettu jos olisi oma tahto saatu ajaa loppuun asti.
Eikä tuo ns. armahdus ole mikään sellailnen teko josta kuuluisi antaa jokin aivan erityiskiitos voittajalle. Niinhän se kuuluikin mennä, että kaikkia ei tapeta eikä edes tapeta 27 000:kaan.
Sanos Euroopasta jokin toinen maa jossa olisi noina sekavina väkivallan vuosina voittajan toimesta tapettu läheskään se mikä meillä eli n. 27000 ihmistä. Neukkulaan pitää mennä jos halutaan verrata. Jos vertaa väkilukuun niin silloin taitaa mennä jo ohi neukkulankin.
Sitähän ei lasketa montako jäi tappamatta mutta ilmeisesti sivistyneissä Euroopan osissa "armahdettiin" paljon enemmän kuin tuo vaivaiset 55000.
Mitään painostusta ei Ruotsin taholta tullut. Samaa ei voi sanoa ihailemastasi Neuvostoliitosta. Neuvostoliitto toki kunnioitti Tarton rauhaa, mutta juonittelu ja propaganda alkoi heti muutaman yksityisen henkilön heimoretkien tuloksena.
Sano yksi toinen maa jossa maanpetturit kaappasi pääkaupungin ja kaikki keskisimmät alueet yrittäen liittää maan osaksi Neuvosto-Venäjää. Mitään laajoja armahduksia ei tarvittu, koska muualla ei maanpetturit saaneet pääkaupunkia haltuunsa.
#Et siis lukenut taaskaan avausta. Siinä kerrottiin, että kaikkia ei tapettu mutta "Tarvittiin ulkovaltojen voimakas painostus murhaorgioitten lopettamiseksi". Siis olisi tapettu jos olisi oma tahto saatu ajaa loppuun asti.#
Mitään ulkovaltojen painostusta ei tapahtunut. Osoita yksikin tutkija, joka sellaista kertoo.
Punaisia murhaajia ja muita rikollisia teloitettiin noin 8 000.
Kommunistikapinoissa Saksassa ja Unkarissa surmattiin monin verroin.
Venäjästä nyt puhumattakaan.
Punikeille vain on sietämätöntä myöntää, että kapinalliset armahdettiin ilman mitään massamurhia tai ulkomaista painostusta.
Pelkästään Organization Consul teki Saksassa viisisataa poliittista murhaa. Itävallassa oli äärimmäisen levotonta. Huttula hullu yrittii hairhaiselle mielelleen uskotella kaikkien punikkien kuolleen luoteihin. 8000 teloitettiin. Tämä on pieni määrä verrattuna esimerkiksi Virossa ja Latviassa kuolleisiin. Virolaiset kommunistit tappoivat yhdessä kuukaudessa Tartossa yli tuhat.
Suomea ei yritetty liittää osaksi Neuvosto-Venäjää eikä muutakaan maata ennenkuin valkoiset tekivät sen sopimuksella Saksan kanssa. Siinä Suomea ei ihan virallisesti liitetty Saksaan mutta käytännössä olimme ihan täysin Saksan "taskussa", ei mitään sanomista omiin asioihimme.
Et tiedä sitäkään, että Unkarissa oli vähän aikaa Bela Kunin neuvostohallitus eli koko maa oli kommunistien vallassa. Mutta mitäpäs äärioikeistolaisen tarvitsisi tietääkään, riittää se kun huutaa isoon ääneen oikeiston iskulausevaleita.
Myös Baijerissa oli julistettuna neuvostojen hallinto. Ota siis selvää ennenkuin tulet itseesi munaamaan enää enempää.
----8000 teloitettiin.----
Koska lahtari tappoi n. 27 000 aseetonta niin kuolivatko ne loput n. 21 000 vanhuuden vaiko nälän heikkouteen vai mihin ne kuolivatkaan?
-----Virolaiset kommunistit tappoivat yhdessä kuukaudessa Tartossa yli tuhat.---
Samaan taisi päästä lahtari Tampereella eli ei lahtari ainakaan tappamisessa oli punikkia tehottomampi.
Ne kuoli siihen samaan mihin Leninin kanssa vuonna 1921. Mitäs meni tollo Lehtimäki varastamaan valtion kassan rahat ja täten vaikeuttamaan vankeinhoitoa.
Petrograd uskoi Saksan voittoon maailmansodassa.
Mitään ulkovaltojen painostusta ei tapahtunut. Osoita yksikin tutkija, joka sellaista kertoo.
Voi ressua kun pitäisi alkaa sinulle ihan alkeita opettamaan. Tanner vei kuvauksen kuolemanleireistä Ruotsiin ja siellä lehdistö repi asiasta valtaisat otsikot. Juttu levisi kaikkiin läntisiin maihin ja Suomea alettiin painostaa lopettamaan murhaaminen.
------Punaisia murhaajia ja muita rikollisia teloitettiin noin 8 000------
Tuosta määrästä todelllisia murhaajia oli tuskin paria sataa enempää, loput olivat tavallisia työväen aktiiveja. Sitten kysyn, että montakos valkoista murhaajaa teloitettiinkaan? Ja kysyn vielä, että mihis ne loput 19 000 työläistä kuolivatkaan (27 000-8 000 = 19 000), sydänhalvauksiinko ?
Pystytkö tätäkään todistamaan ilman Pravdan artikkeli. Vielä on ne seitsemän miljoonaa kuollutta amerikkalaista 30-luvulta löytämättä.
Enemmistö ei koskaan ollut noiden vallankumousten takana. Tilanteisiin ei koskaan osallistunut yhtä paljon porukkaa kuin täällä. Suomessa rangaistiin täysin oikeutetusta maanpetoksesta ja täten estettiin talvisotaan asti kommunistien mahdolliset yritykset kaapata valta. Tämä oli täysin välttämätöntä ottaen huomioon erityisesti Norjan heikon puolustuskyvyn.
----Suomessa rangaistiin täysin oikeutetusta maanpetoksesta ----
Mikään oikeussääntö ei tunne silmitöntä murhaamista ja tutkimatta-tuomitsematta tappamista mistään teosta, pahimmillaan jopa kk-tulella suoraan joukkohautoihin. Tuollaista vastustajien massatappamista on pidetty vain neukkujen ja natsien tapana mutta näkyy sille löytyvän hyväksyjiä Suomestakin.
No mitä helvettiä sitten ne sosialidemokraatit, homot ja muut valtion viholliset Gulagissa tai keskitysleirissä teki. Gulag oli jokaisen punikin tavoite ja halu. Onneksi saivat edes pientä esimakua siitä minkälaista kärsimystä heidän todelliset johtajat Venäjällä muille aiheuttivat.
----minkälaista kärsimystä heidän todelliset johtajat Venäjällä muille aiheuttivat---
Niin todellakin, Suomen lahtari ja N-liiton bolsu olivat samanlaisia kärsimyksen tuottajia, yhtä neroja sillä alalla. Varmaan on sinusta kivaa tajuta olevansa pätevä edes yhdellä elämän osa-aluella ja bolsun veroinen.
" täten estettiin talvisotaan asti kommunistien mahdolliset yritykset kaapata valta"
Huvittavaa kyllä, tuolla ajanjaksolla ainoa vallankaappausyritys tehtiin nimenomaan "valkoisten" suojeluskuntien ja "isänmaanystävällisen" oikeiston toimesta...
Petrograd ja myöhemin Kreml oli punikkien työnantaja. Kuusinen antoi jopa viedä oman perheensä leirille.
Antikainen ja Kuusinen kyllä yritti saada vallankumousta aikaan peräti kaksi kertaa. Ei tehonnut onneksi Komiternin propaganda.
Gulag oli jokaisen punikin tavoite ja halu.
Luontoretki Siperiaan tekisi sinunlaisillesi pelkästään hyvää. Ja olisi siitä sinunlaistesi kävelyretkestä Siperiaan iloa koko kansakunnalle.
Suomessa ammuttiin tasan yksi ministeri. Itäslaavit ja Balkanin asukit murhasivat noin puolet ensimmäisen maailmansodan aikaisista johtajistaan. 30-luvulla tapettiin maailmansodan jälkeiset johtajat. Hitler ja saksalaiset murhasivat erityisesti mooseksen uskoisia poliitikkoja.
Eihän valkoiset voineet oikein liukuhihnalla tappaa punaisia kun suurinosa niistä oli työläisiä. Ei herrat yms. porvarit olisi alkaneet tekemään tapettujen työläisien hommia, joten piti säästää/armahtaa käskyläisten henki. Jos toisinpäin olisi mennyt, eli työväen vallankumous voittanut, niin kylläpä olisi herroja lakeilijoineen alkanut mennä luojansa tykö suurin joukoin, koska työläisillä ei olisi ollut heille mitään käyttöä. Se vasta olisi ollutkin ns."suuri puhdistus". Voi sitä suurenmoista ihanuutta, kapitalismista vapaa Suomi!
eli työväen vallankumous voittanut, niin kylläpä olisi herroja lakeilijoineen alkanut mennä luojansa tykö suurin joukoin, koska työläisillä ei olisi ollut heille mitään käyttöä. Se vasta olisi ollutkin ns."suuri puhdistus".
Pelkkää roskaa ja hevonpa...skaa. Työväen vallankumoushan voitti maan tiheimmin asutun alueen monen kuukauden ajaksi joten puhdistuksiin olisi ollut aikaa jos olisi ollut haluja. Miksi siis Tampereellakin ei joukkolahdattu porvaristoa maan poveen kun aikaa olisi ollut kuukausitolkulla, mutta tapettiin vain 3 henkilöä eli vähemmän kuin ns. normaalina aikana.
Kun lahtari halusi panna toimeen tositerrorin niin Tampereella ammuttiin jo ensimmäisenä päivänä valtauksen jälkeen satoja ihmisiä. Kuten näette niin ei terrorin aloittaminen ja harjoittaminen vaadi lopullista voittoa ensin kuten teikäläiset väittävät valheellisesti. Näin kävi nimittäin jokaisessa lahtarin valtaamassa kylässä. Ei se porukka lopullista voittoa varronnut vaan tappaminen alkoi välittömästi. Tämän saman kaavan mukaan olisi Punakaartikin osannut toimia jos olisi ollut aikomus massamurhiin.
Lenin, Trotski, Molotov, Gylling ja Kuusinenko sitten jotakin töitä teki elämänsä aikana. Oliko ne aakkees laakkees 900 miljardiha mökkei möyrimäsha tukijussien kanssa.
Petrogradin esimerkin mukaanhan apinat toimivat. Tseka oli perustettu vasta joulukuun lopulla. Olisihan sitä tietysti voinnut ottaa virolaisista kommunisteista mallia, mutta mitäpä sitä tsuhista. Petrogradissa toki oli tietysti murhattu jo monta, mutta Petrogradin ruummiit eivät olleet syntyneet keskusjohtoisen ohjauksen tuloksena. Näiltä typeryksiltä puuttui kyky edes Kustaa Rovion avulla perustaa jonkinlainen kunnon poliisivoima.
Petrogradin esimerkin mukaanhan apinat toimivat
Tarkoittanet siis valkoapinoita, heidän jälkeensähän ne joukkohaudat jäivät Suomen maankamaraan.
Balkanilla ja Italiassa riehui sota. Jälkiselcittelyissä kuoli myös tuhansia. Typeryksen Suomi-vastaisuus näkyy. Suomen tilanne ei polkenut muusta Euroopasta juuri lainkaan.
Poikkesi se tappamisen paljoudessa.