Kreationistit! Oletteko käännyttäneet ketään?

Niin, sitä vaan kysyn, että voiko yksikään kreationisti täällä sanoa, että olisi kreajuttujaan kertomalla onnistunut käännyttämään jonkun kristinuskoon ja kreationismiin.
15945
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tunnen läheisesti yhden ihmisen, joka keskusteltuaan kanssani huomasi, ettei se hänen ennen selviönä pitämänsä evoluutio nyt ihan niin selviö olekaan.

Mitä sitten kysyt, niin kyllä se järkiselityksillä uskoontulo on hiukka outo juttu minustakin.

Äänestä
  • Ensinnäkin, oliko hän täysin kokematon näissä kreakeskusteluissa.
    Nimittäin, aikoinani Reinikaisen UG:tä selatessani se järkytti kosmologisiakin käsityksiäni, mutta silloin se jäi silleen.
    Pari vuotta sitten aloin seurailemaan näitä väittelyitä, jolloin huomasin, että kyllä kreationisteilla on esittää tiettyjä väitteitä kosmologiankin puolelta, mutta niihin löytyy kyllä selvät vastaukset.
    Evoluutiossa saattaa olla paljonkin epäselvää, mutta minulle riittää vanha universumi, joka on jo hyvin paljon selvempi juttu.
    Minun on melko vaikea kuvitella, että olisin kristitty ilman että olisin juuri nuorimaa-kreationisti.

    En minä suinkaan sano, että kreationistit ajattelisivat voivansa järkiselityksillä käännyttää ihmisiä kristityiksi, mutta seuraava tehtävä krealistoilla varmasti on.
    Niiden väitteillä on tarkoitus järkyttää "kadunmiesten" maailmankuvaa, jolloin heistä kristinuskoon hieman kallellaan olevat saattavat järkyttyä paljonkin kunkerran heidän itsestään selvinä pitämät asiat eivät niin selviä (mukamas) olisikaan.
    Sitten he alkavat ajatella, että ehkä Jumala on sittenkin olemassa, ja tulevat helvetinpelkoon ja synnintuntoon.
    Sitten he sielunhädässään hakeutuvat johonkin seurakuntaan, ja taas saatiin onnellisesti yksi uusi jäsen lisää.

    Eräskin kreationisti selitti, että tutkimuksen mukaan Britanniassa suurin syy nuorille olla ottamatta Jeesus vastaan on se, että evoluutioteoria on tehnyt kristinuskon tarpeettomaksi.

    Äänestä

  • >> hänen ennen selviönä pitämänsä evoluutio nyt ihan niin selviö olekaan. >>

    Vai oli käännytys lähellä !!
    Minkälaisen vaihtoehdon esitit evo-teorialle, vai onnistuitko todistamaan että teitä kumpaakaan ei XY% todennäköisyydellä ollut ollenkaan olemassa ?

    Äänestä

Vaikkei minulta mitään kysyttykään, niin vastaan siitäkin huolimatta...

En tiedä moniko on kääntynyt, mutta sen verran tiedän, että itse uskoin ennen, ainakin johonkin...

Mutta lueskeltuani palstaa jonkin aikaa... Olen alkanut kyseenalaistaa omia uskomuksiani...

En toki evoluution kannattajien takia, heidän väitteensä ovat minulle suurilta osin tuttuja, tai sitten lähinnä mielenkiintoisia asioita... Mutta kreationistien höpinöissä... Saarnoissa, ja valheissa, olen alkanut nähdä suoranaista mielettömyyttä...

Olen alkanut tutkia omaakin uskoa kriittisesti... Olen alkanut miettiä, että perustuuko minunkin uskoni samoihin lähteisiin kuin kreationismikin... Mieleeni tulee väkisinkin ajatuksia... Ajatuksia siitä, että ehkäpä koko kristinusko on niin täynnä ristiriitaisuuksia ja mielettömyyksiä, ettei siinä yksinkertaisesti ole mitään järkeä.

Ehkäpä mitään Jumalaa ei olekaan... Ehkäpä kuoleman jälkeen ei olekaan mitään...

Sen tiedän, että minä en voi sitä tietää, kuten ei kukaan muukaan... Mutta ennen uskoin siitäkin huolimatta, nyt se kaikki alkaa vaikuttaa todella typerältä...

En voi kuin onnitella kreationistejä... He ovat onnistuneet käännyttämään ainakin yhden... Tosin eivät uskoon, vaan siitä pois...

Äänestä

Eli yksi kreationisti tässä taannoin sai minut ymmärtämään että évoluutioteoria on kyllä väärässä.

Kaikki lähti siitä liikkeelle, kun olin kuutelemassa Helsingin ylipistollisen keskussairaalan opettajalääkärin Pekka Reinikaisen ja evoluutioteoreetikon välistä väittelytilaisuutta. Ennen tilaisuutta olin varma evoluutioteorian oikeellisuudesta, väittelytilaisuuden jälkeen en enää ollutkaan. Lopullinen valintani kreationismin puoleen tapahtui, kun yksi läheinen ystäväni kertoi vielä paljon lisää ko. asioista.

Myös asiasta ilmestynyt kirjallisuus auttoi minua ymmärtämään kuinka väärässä monet evoluutioteoreetikot ovatkaan.

Äänestä
  • "Ennen tilaisuutta olin varma evoluutioteorian oikeellisuudesta, väittelytilaisuuden jälkeen en enää ollutkaan. Lopullinen valintani kreationismin puoleen tapahtui, kun yksi läheinen ystäväni kertoi vielä paljon lisää ko. asioista.

    Myös asiasta ilmestynyt kirjallisuus auttoi minua ymmärtämään kuinka väärässä monet evoluutioteoreetikot ovatkaan."

    Mutta mahdoitko koskaan ymmärtää evoluutiota?

    Entä jos sinä vain oletit asioita, pidit niitä itsestään selvyyksinä, koska koulussa opetettiin niin. Et koskaan todella pohtinut mitä evoluutio tarkoittaa, tai miten se toimii... Ehkä et koskaan todella ajatellut miten evoluutio toimii... Ehkä et ymmärtänyt evoluution 'juonta'...

    Mutta tämä kaikki on tietysti vain pohdintaa... Älä ota liian vakavasti...

    Sen verran voin kreationismistä sanoa, että näyttää melko selvältä, että monet takertuvat kreationismiin, koska eivät halua myöntää sitä mahdollisuutta, että saattaisivat olla etäistä sukua "alemmille eliöille"... Noilla "alemmista eliöillä" on pilkattu sekä evoluutiota, että sen kannattajia aina Darwinin päivistä lähtien... Mahdollisesti jopa sitäkin pidempään...

    Darwin piti kaikkea elämää ihmeellisenä, joten häntä ei haitannut se mahdollisuus, että hän saattaisi olla sukua "alemmille eliöille"...

    Ja niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, niin evoluutio itsessään ei kumoa kreationismiäkään.

    Tämä siksi, että evoluutio käsittelee vain ja ainoastaan lajien kehitystä. Se miten ensimmäinen elävä otus syntyi, sen evoluutio jättää täysin auki. Tiettävästi itse Darwin uskoi aiemman selityksen elämän synnylle, eli luomisen.

    "On aivan suurenmoista ajatella, kuinka Luoja on puhaltanut hengen kaikkine ilmiöineen vain muutamiin tai yhteen ainoaan muotoon ja että niin vaatimattomasta alusta on kehittynyt mitä kauneimpia ja ihmeellisimpiä muotoja."

    Äänestä

  • Reinikainen evoluution kaatajana? Kyllä sinua on nyt huijattu pahemman kerran. Lainaisitkos minulle parikymmentätuhatta euroa, saat hyvän Toyotan pantiksi.

    Äänestä

  • huijata kirjoitti:

    Reinikainen evoluution kaatajana? Kyllä sinua on nyt huijattu pahemman kerran. Lainaisitkos minulle parikymmentätuhatta euroa, saat hyvän Toyotan pantiksi.

    Löytyi tässä nyt hieman taas mustia pilviä teidän "evolutisteiden" päälle =).

    http://kotisivu.mtv3.fi/tjt2/everrtwelve.html

    ... Valitettavasti löytyy jo tollanen hivicci, a`la korisarjalla varustettuna =D.

    Äänestä

  • joku vaan... kirjoitti:

    "Ennen tilaisuutta olin varma evoluutioteorian oikeellisuudesta, väittelytilaisuuden jälkeen en enää ollutkaan. Lopullinen valintani kreationismin puoleen tapahtui, kun yksi läheinen ystäväni kertoi vielä paljon lisää ko. asioista.

    Myös asiasta ilmestynyt kirjallisuus auttoi minua ymmärtämään kuinka väärässä monet evoluutioteoreetikot ovatkaan."

    Mutta mahdoitko koskaan ymmärtää evoluutiota?

    Entä jos sinä vain oletit asioita, pidit niitä itsestään selvyyksinä, koska koulussa opetettiin niin. Et koskaan todella pohtinut mitä evoluutio tarkoittaa, tai miten se toimii... Ehkä et koskaan todella ajatellut miten evoluutio toimii... Ehkä et ymmärtänyt evoluution 'juonta'...

    Mutta tämä kaikki on tietysti vain pohdintaa... Älä ota liian vakavasti...

    Sen verran voin kreationismistä sanoa, että näyttää melko selvältä, että monet takertuvat kreationismiin, koska eivät halua myöntää sitä mahdollisuutta, että saattaisivat olla etäistä sukua "alemmille eliöille"... Noilla "alemmista eliöillä" on pilkattu sekä evoluutiota, että sen kannattajia aina Darwinin päivistä lähtien... Mahdollisesti jopa sitäkin pidempään...

    Darwin piti kaikkea elämää ihmeellisenä, joten häntä ei haitannut se mahdollisuus, että hän saattaisi olla sukua "alemmille eliöille"...

    Ja niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, niin evoluutio itsessään ei kumoa kreationismiäkään.

    Tämä siksi, että evoluutio käsittelee vain ja ainoastaan lajien kehitystä. Se miten ensimmäinen elävä otus syntyi, sen evoluutio jättää täysin auki. Tiettävästi itse Darwin uskoi aiemman selityksen elämän synnylle, eli luomisen.

    "On aivan suurenmoista ajatella, kuinka Luoja on puhaltanut hengen kaikkine ilmiöineen vain muutamiin tai yhteen ainoaan muotoon ja että niin vaatimattomasta alusta on kehittynyt mitä kauneimpia ja ihmeellisimpiä muotoja."

    Järkeä puhut, en koskaan löytänyt sitä evoluutioteorian punaista lankaa, koska se myöhemmin paljastuikin varsinaiseksi pajunköydeksi =D.

    Itse uskoin tosiaan viime vuosiin asti varsin vankasti evoluutioteorian oikeellisuuteen, ja jos oiken alkaa tätä suomi 24. kirjoitushistoriaa tonkimaan, voi löytää minunkin viestejäni evoluutioteorian puolestapuhujana.

    Se miksi itse vaihdoin evolutiivisen elämäni uskovaan elämään perustui vahvasti siihen, että olin varma (niinkuin nytkin olen ja tulen aina olemaan) siitä että evoluutioteoria jäi vain teoriaksi.

    "Ja niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, niin evoluutio itsessään ei kumoa kreationismiäkään. " Tässä olet aivan oikeassa, ja yllättävän useat ihmiset tuntuvatkin uskovan johonkin evoluution ja uskon sekamelskaan. Ongelmanahan on vain se, että vaikka evoluutio ei kumoa krationismia, niin usko kumoa evoluutioteorian. Et siis voi periaatteessa uskoa kristukseen ja evoluutioon samanaikaisesti.

    Ja lueppas sinäkin vielä tollanen saitti, siinä taas annetaan toden teolla kyytiä evoluutioteorialle =):

    http://kotisivu.mtv3.fi/tjt2/everrtwelve.html

    ... Sen verran haluaisin vielä sanoa näille kaikille ihmisille jotka ovat kirjoituksiani lukeneet täällä suomi 24:ssa, ja kiukuissaan kumonneet niitä, että tarkoitukseni ei mitenkään ole haukkua kenenkään ajatusmaailmaa tai mielipiteitä, tarkoitukseni on vain kertoa mistä tässä elämässä tosissaan on kyse. Ehkäpä Yksi hienoimmista asioista tässä elämässä on takuulla mielenrauha. Tieto siitä, että ei tarvitse murehtia asioista, vaan kaikki asiat kyllä järjestyvät. Ja iänikuinen ja monille täysin vieras ja tuntematon käsite, eli kuolema on vain osa luonnollista elämää. En usko, että ketään evolutionisti voi saavuttaa tällaista täydellistä mielenrauhaa koskaan, sen voi saavuttaa vain uskossa. Haluankin rohkaista nyt näitä kaikkia lukijoita täällä ja tietysti muitakin ihmisiä etsimään sitä todellista mielenrauhaa. Vastaus on kyllä aivan käsissänne,,, etsikää niin teille annetaan, koputtakaa niin teille avataan.

    Rakastakaa toisianne!

    Äänestä

  • Micco kirjoitti:

    "Ongelmanahan on vain se, että vaikka evoluutio ei kumoa krationismia, niin usko kumoa evoluutioteorian. Et siis voi periaatteessa uskoa kristukseen ja evoluutioon samanaikaisesti."

    Korjaus: Fundamenttalistinen usko kumoaa evoluution.

    Ts. Usko kumoaa evoluution vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että luomiskertomusta luetaan kirjaimellisesti, eräänlaisena teknisenä selvityksenä siitä miten maailma on syntynyt.

    Monia Raamatun kohtia tulkitaan vertauskuvallisina, ja niistä osataan etsiä jotain korkeampaa sanomaa. Ainakaan minä en voi ymmärtää miksi olisi ollut niin tärkeää selostaa miten maailma on muodostunut... Tietysti tähän voidaan vastata jollain "tutkimattomia ovat Herran tiet"-tyylisellä argumentilla, mutta se on argumenttina samaa tasoa nk. "goddidit" argumentin kanssa, jolla ei ole mitään arvoa.

    Väitteen arvottomuus perustuu siihen, ettei sillä ole mitään "tieteellistä arvoa". Ts. sillä ei voida selittää mitään, eikä siitä voi tehdä mitään johtopäätöksiä. On toki myönnettävä, että siitäkin huolimatta sitä voidaan ajatella mahdollisuutena, eikä maailmassa ole yhtään ainoaa todistetta, millä tuo voitaisiin kumota. Toisaalta sitä ei voida myöskään vahvistaa millään maallisella todisteella.

    " lueppas sinäkin vielä tollanen saitti, siinä taas annetaan toden teolla kyytiä evoluutioteorialle =):"

    En lukenut kovin huolellisesti ja tarkkaan, mutta minun käsitykseni mukaan siinä kritisoitiin lähinnä tiettyä yksilöä.

    Eikä siinäkään oikein onnistuttu, sillä siinä väitettiin, että osa esitetyistä väitteistä ei todellakaan ole kreationistien omia väitteitä... tai että kreationistit itse huomasivat ja korjasivat virheet vuosia sitten... Huolimatta siitä, että onko olemassa sellaisiakin kreationisteja, jotka ovat huomanneet tiettyjen väitteiden virheellisyyden, ja tehneet tarpeelliset korjaukset jo vuosia sitten, niin edelleenkin löytyy vielä niitä kreationistejä jotka käyttelevät ahkerasti sellaisiakin väitteitä mitkä jopa monet kreationistit myöntävät virheiksi.

    Äänestä

  • Micco kirjoitti:

    Järkeä puhut, en koskaan löytänyt sitä evoluutioteorian punaista lankaa, koska se myöhemmin paljastuikin varsinaiseksi pajunköydeksi =D.

    Itse uskoin tosiaan viime vuosiin asti varsin vankasti evoluutioteorian oikeellisuuteen, ja jos oiken alkaa tätä suomi 24. kirjoitushistoriaa tonkimaan, voi löytää minunkin viestejäni evoluutioteorian puolestapuhujana.

    Se miksi itse vaihdoin evolutiivisen elämäni uskovaan elämään perustui vahvasti siihen, että olin varma (niinkuin nytkin olen ja tulen aina olemaan) siitä että evoluutioteoria jäi vain teoriaksi.

    "Ja niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, niin evoluutio itsessään ei kumoa kreationismiäkään. " Tässä olet aivan oikeassa, ja yllättävän useat ihmiset tuntuvatkin uskovan johonkin evoluution ja uskon sekamelskaan. Ongelmanahan on vain se, että vaikka evoluutio ei kumoa krationismia, niin usko kumoa evoluutioteorian. Et siis voi periaatteessa uskoa kristukseen ja evoluutioon samanaikaisesti.

    Ja lueppas sinäkin vielä tollanen saitti, siinä taas annetaan toden teolla kyytiä evoluutioteorialle =):

    http://kotisivu.mtv3.fi/tjt2/everrtwelve.html

    ... Sen verran haluaisin vielä sanoa näille kaikille ihmisille jotka ovat kirjoituksiani lukeneet täällä suomi 24:ssa, ja kiukuissaan kumonneet niitä, että tarkoitukseni ei mitenkään ole haukkua kenenkään ajatusmaailmaa tai mielipiteitä, tarkoitukseni on vain kertoa mistä tässä elämässä tosissaan on kyse. Ehkäpä Yksi hienoimmista asioista tässä elämässä on takuulla mielenrauha. Tieto siitä, että ei tarvitse murehtia asioista, vaan kaikki asiat kyllä järjestyvät. Ja iänikuinen ja monille täysin vieras ja tuntematon käsite, eli kuolema on vain osa luonnollista elämää. En usko, että ketään evolutionisti voi saavuttaa tällaista täydellistä mielenrauhaa koskaan, sen voi saavuttaa vain uskossa. Haluankin rohkaista nyt näitä kaikkia lukijoita täällä ja tietysti muitakin ihmisiä etsimään sitä todellista mielenrauhaa. Vastaus on kyllä aivan käsissänne,,, etsikää niin teille annetaan, koputtakaa niin teille avataan.

    Rakastakaa toisianne!

    Moi !

    Linkin takana on aika heppoista kritiikkiä.
    Itse asiaa ei ole yleensäkkään kritisoitu, vain esitystapaa ja siihen liittyviä asioita.

    Todella kevyttä kamaa.

    --

    Äänestä

  • Alex kirjoitti:

    Moi !

    Linkin takana on aika heppoista kritiikkiä.
    Itse asiaa ei ole yleensäkkään kritisoitu, vain esitystapaa ja siihen liittyviä asioita.

    Todella kevyttä kamaa.

    --

    Alex, sano mitä sanot, mutta näin se asia vain on. Ja jos kerran tosissaan tiedät asiasta jotain niin käyppäs seuraavassa saitissa ja lainaa vaikka kirjastosta tai hanki omaksi:

    http://www.comarti.fi/seminaari/Ohjelman esipuhe.html

    Siinä jo vähän raskaampaa kamaa =D, lupaan et pety!!!

    "Siinä jo vähän raskaampaa kamaa =D, lupaan et pety!!!"

    Ainakaan minä en nähnyt tuolla mitään raskasta...

    Suuria puheita, hienoja sanoja. Mutta ei mitään sisältöä. Ihme jos joku ottaa tosissaan...

    Jos tieteellistä kritiikkiä on saatavana "light"-versiona, niin tuossa on kyllä hyvä esimerkki kevyt-kritiikistä...

    Äänestä

  • Micco kirjoitti:

    Alex, sano mitä sanot, mutta näin se asia vain on. Ja jos kerran tosissaan tiedät asiasta jotain niin käyppäs seuraavassa saitissa ja lainaa vaikka kirjastosta tai hanki omaksi:

    http://www.comarti.fi/seminaari/Ohjelman esipuhe.html

    Siinä jo vähän raskaampaa kamaa =D, lupaan et pety!!!

    Moi !

    Ikäväksesi voin kertoa että mitään uutta ei tuon linkin takaa löytynyt.

    Vain enemmän tai vähemmän heppoista filosofisiin argumentteihin perustuvaa kritiikkiä, ei Evoluutioteroiaa korvaavaa teoriaa.

    --

    Äänestä

  • Alex-Reg kirjoitti:

    Moi !

    Ikäväksesi voin kertoa että mitään uutta ei tuon linkin takaa löytynyt.

    Vain enemmän tai vähemmän heppoista filosofisiin argumentteihin perustuvaa kritiikkiä, ei Evoluutioteroiaa korvaavaa teoriaa.

    --

    Voi pönttö!, en mä nyt tarkottanu että nuo esipuheet vain luetaan, vaan hanki ne kirjat jotka siellä alhaalla mainitaan!!!

    Jos et nyt tajunut, niin ole sitten tajuamatta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Viherpeippo kirjoitti:

Niin, sitä vaan kysyn, että voiko yksikään kreationisti täällä sanoa, että olisi kreajuttujaan kertomalla onnistunut käännyttämään jonkun kristinuskoon ja kreationismiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu