Islantilaiset lähtevät opiskelemaan Tanskaan

koska pienellä maalla ei ole resursseja tarjota kaikkia opiskelualoja.

Vastaavalla systeemillä Suomen ruotsinkieliset voisivat mennä Ruotsin opiskelemaan, jos suomenkieliset opinnot eivät kelpaa.
19186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

"Vastaavalla systeemillä Suomen ruotsinkieliset voisivat mennä Ruotsin opiskelemaan, jos suomenkieliset opinnot eivät kelpaa."

Kuka niin on sanonut ettei kelpaa? Tottai kai kelpaa ja moni ruotsinkielinen opiskeleekin suomeksi.

Tuo on nyt taas sitä että SINÄ PROJISOIT! Me emme valita vaan sinua ottaa päähän että me surut voimme opiskella sekä suomeksi että ruotsiksi ja lisäksi lähteä vaikka Ruotsiin opiskelemaan. Toki voimme lähteä vieläkin pitemmälle kuten myös monet surut lähtevät. Meillä suruilla on paljon enemmän valinnanvaraa kun keskiverto suomenkielisellä, kas kun tuo kielitaidon puute ei aseta rajoituksia meille kuten netti fennolle!

Ja kyse ei ole mistään muusta kuin kielitaidosta, joten nyt on turha ryhtyä uikuttamaan mistään etuoikeuksista! Kielitaito ei ole mikään etuoikeus se on hankittu taito - myös meille!

Sinullakin olisi täysin samat mahdollisuudet JOS osaisit ruotsia!

Äänestä

"Me emme valita vaan sinua ottaa päähän että me surut voimme opiskella sekä suomeksi että ruotsiksi ja lisäksi lähteä vaikka Ruotsiin opiskelemaan."

Niin ajattelepa hetki tätä. Suomenkielisillä ei ole omankielistä naapurivaltiota, joka tarjoaisi koulutusta pakkoruotsipakolaisille. Ainoa maa maailmassa, jossa voi kouluttautua suomeksi on tämä ja täällä jokainen lapsi ja nuori on kahlehdittu pakkoruotsiin. Käsittämätöntä.

Ruotsinkielistä koulutusta tarjotaan täällä alemmin pääsyrajoin ja suuremmin suhteellisin kiintiöin monilla nuorten suosikkialoilla. Suomenkielisten on taisteltava niistäkin koulutuksista, jotka eivät ruotsinkielisille kelpaa. Ruotsinkielisiä kun ei kuulemma voi ohjailulla "pakottaa" esim. hoitoaloille. Jos kotimaa ei tarjoa riittävästi, ruotsinkielinen voi aina siirtyä opiskelemaan Ruotsiin.

Nyt olisi vihdoin aika todeta, miten ylivertaisen hyvät mahdollisuudet on ruotsinkielisillä ja purkaa meiltä suomenkielisiltä edes pakkoruotsi.

Äänestä
  • "Ruotsinkielistä koulutusta tarjotaan täällä alemmin pääsyrajoin ja suuremmin suhteellisin kiintiöin monilla nuorten suosikkialoilla."

    Tuohan ei pidä paikkansa joten miksi toistat tuota fennofaktaa!

    Teillä suomenkielisillä on aivan samat naapurit kuin meillä suruilla, meidän etumme on se että osamme heidän kieltään. Sinäkin voit opetella sitä niin pääset samoille viivoille!

    Puhut pakkoruotsin kahleista ja seuraavassa lauseessa toteat epäsuorasti että sitä kannattais osata. Niin makaa kun petaa!!

    Meidän etumme on että osaamme molempia kotimaisia kieliä! Mikään ei estä sinua opettelemasta ruotsia. Sinä kiukuttelet sitä että sinun mielestäsi sinun tulisi voida pärjätä yhdellä kielellä yhtä hyvin kuin me joilta vaaditaan ja jotka osaamme kahta!

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Ruotsinkielistä koulutusta tarjotaan täällä alemmin pääsyrajoin ja suuremmin suhteellisin kiintiöin monilla nuorten suosikkialoilla."

    Tuohan ei pidä paikkansa joten miksi toistat tuota fennofaktaa!

    Teillä suomenkielisillä on aivan samat naapurit kuin meillä suruilla, meidän etumme on se että osamme heidän kieltään. Sinäkin voit opetella sitä niin pääset samoille viivoille!

    Puhut pakkoruotsin kahleista ja seuraavassa lauseessa toteat epäsuorasti että sitä kannattais osata. Niin makaa kun petaa!!

    Meidän etumme on että osaamme molempia kotimaisia kieliä! Mikään ei estä sinua opettelemasta ruotsia. Sinä kiukuttelet sitä että sinun mielestäsi sinun tulisi voida pärjätä yhdellä kielellä yhtä hyvin kuin me joilta vaaditaan ja jotka osaamme kahta!

    Ankdam, toistat ja toistat, että on etu osata ruotsia, muttei se oikeasti ole meille suomenkielisille mikään etu. Meille olisi etu saada opiskella niitä kieliä joita haluamme ja luoda sitten siltoja sinne, minne haluamme.

    Teidän äidinkielenne on sama kuin naapurimaassa, joten totta kai teille Ruotsi on avoinna ilman eri työtä. Suomenkieliset joutuvat joka tapauksessa tekemään töitä sen kielitaidon eteen, mitä aikovat hyödyntää. Ei heidän etunsa ole olla samassa jonossa äidinkieleltään ruotsinkielisten kanssa jonottamassa vain ruotsinkielisille markkinoille. Pakkoruotsi on suomenkielisille haitta, rajoite siellä, missä pitäisi olla valinnanvapaus.

    Äänestä

  • fsdfgsdgs kirjoitti:

    "Ankdam, toistat ja toistat, että on etu osata ruotsia, muttei se oikeasti ole meille suomenkielisille mikään etu."

    Miten niin ei olisi suomenkielisille oikeasti etu osata ruotsia ja erityisesti silloin jos puhutaan opiskelumahdollisuuksista? Lisäisihän ruotsinkielen taito merkittävästi valinnanvaraa opiskella täällä kotimaassa?

    Tässäkin ketjussa taas valitetaan kovaan ääneen siitä että me surut muka olemme "etuoikeutettuja" ja kuitenkin on kyse pelkästä kielitaidosta. Ei kielitaito ole mikään oikeus tai syntymälahja, jokainen me olemme opetelleet ne kielet joita osaamme.

    "Suomenkieliset joutuvat joka tapauksessa tekemään töitä sen kielitaidon eteen, mitä aikovat hyödyntää."

    Kuvitteletko todella ettemmekö me surut muka joudu tekemään töitä kielitaitomme eteen? Suomen kieli on tunnetusti yksi maailman vaikeimmista!

    P.S.
    Puhe oli nyt kieliTAIDOSTA ei mistään pakosta!!

    "Tässäkin ketjussa taas valitetaan kovaan ääneen siitä että me surut muka olemme "etuoikeutettuja" ja kuitenkin on kyse pelkästä kielitaidosta."

    Teidän ylittämätön etuoikeutenne on, että pääsette nauttimaan kaikista niistä eduista ja siten etuoikeuksista, mitä seuraa teille siitä, että aina koko suomenkieliselle ikäluokalle on RKP:n suosiollisella kiristyksellä ja ruotsikkomielisten fennojen avustuksella säädetty pakkoruotsi kaikessa koulutuksessa ja virkakoneiston kielitaidossa. Jos et muuten ymmärrä etuoikeuksiesi merkitystä, asettaudu ruotsikkona ruotsalaiseksi, niin sinulle selviää, mitä etuoikeuksia ruotsinsuomalaisille siunautuisi Ruotsissa pakkosuomesta.

    "Puhe oli nyt kieliTAIDOSTA ei mistään pakosta!!"

    Ruotsalaiset eivät ottaisi kuuleviin korviinsakaan vastaavaa ruotsinsuomalaisen toteamusta kielitaidostaan muka puolustamaan vaatimustaan, että ruotsalaisten sopii opetella suomen kieli (meänkieli) yhdenvertaisuuden nimissä, kuten hekin opiskelevat maan enemmistön kielen. Niinpä kysyn rinnastavasti: Miten niin ei olisi Ruotsin ruotsinkielisille oikeasti etu osata suomea ja erityisesti silloin jos puhutaan opiskelumahdollisuuksista, koska maassa "on" suomenkielisiä korkeakouluja ja puhe on kielitaidosta eikä mistään pakosta?

    Äänestä

Islantia käytetään tosiaan usein mallina suomenkielisille - sielläkin on pakkokieli. Mutta todellinen vertailukohta olisivat suomen ruotsinkieliset: yhtä pieni kieliryhmä ja tarve saada koulutusta ja asiantuntija-apua oman kieliryhmän ulkopuolelta. Pakkosuomi vastaa pakkotanskaa, se on hyötysuomea kuten tanska on islantilaisille hyötytanskaa. Pakkoruotsi on riesaruotsi, vailla vertailukohtaa missään maailmassa.

Äänestä

"Pakkosuomi vastaa pakkotanskaa, se on hyötysuomea kuten tanska on islantilaisille hyötytanskaa. Pakkoruotsi on riesaruotsi, vailla vertailukohtaa missään maailmassa. "

Pakkosuomi=pakkoislanti
Pakkoruotsi=pakkotanska
Pakkoruotsi=hyötyruotsi (suomalaisille)
Pakkotanska=hyötytanska (islantilaisille)

Äänestä
  • pakkorsuomi suomenruotsalaisille = pakkotanska islantilaisille

    molemmat pieniä kieliryhmiä, jotka eivät pysty tarjoamaan laajaa koulutusta ja asiantuntemusta omalla kielellään

    pakkosuomi suomenruotsalaisille = hyötysuomi, koska suomea tarvitsee, mikäli aikoo elää ja toimia tässä maassa

    Äänestä

Kunhan eivät tänne tule ruotsinkielisiksi rekisteröitymään.

Äänestä

Miksi me kielitaitoiset nettifennot emme lähtisi opiskelemaan myös englanninkielisiin maihin tai muiden maiden englanninkielisiin koulutusohjelmiin? Meillä on lisäksi kotimaassamme paljon englanninkielisiä koulutusohjelmia, joissa voimme hyödyntää englantiamme. Käyttäkäämme laajaa maailmankielen taitoamme ja lähtekäämme rohkeasti myös muualle opiskelemaan!

Äänestä
  • "Miksi me kielitaitoiset nettifennot emme lähtisi opiskelemaan myös englanninkielisiin maihin tai muiden maiden englanninkielisiin koulutusohjelmiin?"

    Niin miksi? Senkun menette! Mikä estää?

    http://www.ef.fi/sem/?mc=FI&source=007957,GGFIS_SA_UK_00&gclid=CIjz5qC2rLsCFYFe3godLmsAvg

    P.S.
    Ruotsi olisi paljon lähempänä mutta itsehän päätätte.

    Äänestä

  • "Miksi me kielitaitoiset nettifennot emme lähtisi opiskelemaan myös englanninkielisiin maihin tai muiden maiden englanninkielisiin koulutusohjelmiin?"

    Ehkä tästä syystä?:

    Kandin opintojen rahoitus Englannissa

    Englannissa sekä paikalliset että ulkomaiset opiskelijat maksavat lukukausimaksuja. EU-kansalaisten lukukausimaksut ovat samat kuin brittiläisten maksamat. Undergraduate (Bachelor's Degree) -opiskelijoilla on mahdollisuus hakea UK:n puolelta opintolainaa lukukausimaksujen kattamiseen, kun kyseessä on ensimmäinen kandin tutkinto. Näin lukukausimaksuja ei joudu maksamaan opintojen aikana, vaan vasta valmistumisen jälkeen, kun tulotaso ylittää tietun rajan (vuonna 2012: 21 000 puntaa vuodessa). Lukukausimaksun laskennallinen summa on noin 7 500 - 9 000 puntaa/vuosi.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Miksi me kielitaitoiset nettifennot emme lähtisi opiskelemaan myös englanninkielisiin maihin tai muiden maiden englanninkielisiin koulutusohjelmiin?"

    Niin miksi? Senkun menette! Mikä estää?

    http://www.ef.fi/sem/?mc=FI&source=007957,GGFIS_SA_UK_00&gclid=CIjz5qC2rLsCFYFe3godLmsAvg

    P.S.
    Ruotsi olisi paljon lähempänä mutta itsehän päätätte.

    Ankdam, tunnetko Erasmus- ja Sokrates-ohjelmat? EU järjestää opiskelijavaihtoja eri maiden välillä, ja moni on ollut vuoden Englannissa., Saksassa, Italiassa ja muualla. Opiskelijavaihto on varsin yleistä, ja koska sinulla näyttää olevan hyvät arkistot ja tietolähteen käytettävissäsi, niin voisit ehkä kertoa meille tarkempia tietoja.

    Äänestä

Kuka teistä hurreista osaa ruotsin tai englaninkielen hyvin?? ei kukaan.

Suomes on yksi ainut joka puhuu lentävää englantia on LORDI siihen kun pyrittä niin sanokaa sitten, että osaatta jotain, Ruotsis 13 vuotiaat puhuu sata kertaa parempaa englantia kun yksikään suonehurrii,
Kesällä katsoin TV:stä kun Elisabeht Rhen keskusteli Kofin annan kans, mutta kyllä oli kamalan huonoa englantia hurrilla hävetti kuunnellä niin kamalaa änkytystä, kun sanat tulivat viiveellä kuultavaksi, missä vika, te hurrit oletta aina sanoneet, että jos osaa ruotsinkieltä niin sillä on helppo osata muitakieliä.
Mutta mä opiskelen japaninkieltä eikä ole yhtää sanaa joka viittais johonkin ruotsinkieliseen sanaan japaninkielessä. EKI WA DOKO DESU KA? mitäs tuossa kysytään? hurrii paaskat ,, HAI, NIHON-JIN DESU.

Äänestä

On hullua käpertyä pelkkiin Pohjoismaihin jos haluaa opiskella ulkomailla. Suomenkielisestä Suomesta ei saa missään nimessä tulla Närpiön junttilaa. Kehityksen kannalta on parasta pitää kaikki ovet auki Eurooppaan ja muihin maihin.

Äänestä
  • upp ,upp..

    Äänestä

  • toppen kirjoitti:

    upp ,upp..

    Mitä mieltä Lemminkäinen olet perussuomalaista? Pesut haluaa sulkea ovet ja erota EU:sta?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Ruotsissa ruotsiksi kirjoitti:

koska pienellä maalla ei ole resursseja tarjota kaikkia opiskelualoja.

Vastaavalla systeemillä Suomen ruotsinkieliset voisivat mennä Ruotsin opiskelemaan, jos suomenkieliset opinnot eivät kelpaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu