Lääkäri oli ehdottanut polvien tekonivelleikkausta, koska minulla on polvissa vaikea nivelrikko. Kuntohoitaja antoi minulle kyynärsauvat, etteivät polveni rasittuisi liikaa. Tuosta hetkstä on nyt kulunut kolme vuotta enkä vieläkään ole käynyt leikkauksessa huonon verenkiertoni ja useiden muiden sairauksieni takia.
Koska olen käyttänyt jo kauan kyynärsauvoja, jalkojeni lihakset, etenkin reisilihakset, ovat heikentyneet niin paljon, etten enää kykene ulkona kävelemään ilman tukea ja sisälläkin tarvitsen ajoittain sauvoja. Myös matalat tuolit ja rappuset tuottavat minulle hankaluuksia.
Teen toki aina välillä lihasjumppaa, mutten jaksa sitä säännöllisesti.
Minua harmittaa todella paljon oma tilanteeni, joten toivon todella, ettei kenellekään toiselle käy yhtä kurjasti!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja tämän päätit tilittää tänne!?
Miksikäs ei? En tosiaankaan halua, että kenellekään toiselle käy samoin kuin minulle.
Tosi kiva et kirjotit, nimittäin täällä on kohtalotoveri. n 1/2v olen joutunut sauvojen kanssa liikkumaan kun vasen lonkka ei anna ottaa enää painoa päällensä. Tekonivel leikkaukseen on mahdollisuus vasta kun olen saanut n 20kg painoa pois. Onneksi olen jo toiset 20kg saanut pois eli n puolessa välin olen tavotetta. Helppoa ei ole mutta vaihtoehdot ovat aika vähissä.. En olisi nuorempana uskonut että näin 45v ollaan jo miltei täys rampa. Minä myös todella toivon ettei kukaan koskaan joutuisi samaan tilanteeseen kanssani, tätä en toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleni. Kivut ja säryt ovat sen verran kovat ettei nukkumisestakaan - edes vahvojen kipulääkkeitten kanssa , tahdo tulla enää mitään. Hetkittäin, pätkittäin saan välillä otettua n2h torkut ja sitten taas herään kun pakottaa ja kolottaa paikkoja.. eli näillä mennään kun muuta ei vielä voi... Toivon todella , että myös sinä saat apua vaivoihisi, ja voisit aloittaa kuntoutumisen takaisin normaali elämään, koska tämän hetkinen tilanne ( ainakin minun kohdallani) on kaikkea muuta kuin elämää. Helv*tiä tämä on sanan varsinaisessa merkityksessä...
Toi on aivan totta, että kyynäräsauvoista pitää luopua niin pian, kuin mahdollista. Mulla nilkka murtui melkoisen rankasti ja niin sekä kirurgi, lääkärit, että fysioterapeutit sanoi, että sauvat pois mahdollisimman pian kipsin poiston jälkeen. Kun sauvoista pääsin eroon, niin surkastuneet lihkaset alkoivat toipumaan ja alkoivat tukemaan myös nilkkaa. Turvotuskin laski kummasti melkoisen pian, kun jalan lihakset vahvistuivat. Samoin nollille mennyt yleiskunto alkoi kohisten nousemaan.